Pienen englantilaistyylisen kulmapubin ovi oli lentää saranoiltaan kuolleiden ikioman Baron Samedin potkaistua sen hilpeänreippaasti seinälle, ja silti hyvin harva tuntui kiinnittävän reteään sisääntuloon ihmeemmin huomiota. Lukuunottamatta baarin isäntää kenties, joka tiskinsä takaa loi Paroniin synkän katseen, mutta tiesi olla kohottamatta verenpainettaan turhaksi. Siitä ei koskaan aikaisemminkaan ollut ollut hyötyä nimeksikään, ja Paroni oli avokätinen, ilmeisen pohjaton, ja täysin paatunut asiakas. Välttämätön paha, mikäli asian halusi sillä tavoin ilmaista.
Hän hymyili tupakan ja kalman kellastamaa hymyään muutamille pubin laitamilta paikkansa löytäneille, mutta marssitti itsensä käsi mitä ilmeisimmin tyhjän ilman ympärille kiedottuna baaritiskille, jonka päälle hyppäsi istumaan ympärilleen vilkaisematta.
"Ystävälläni tässä on ollut hieman rankka päivä. Pistähän tullen kaksi tuoppia, ja lyö Brigitten... no, sanotaan minun piikkiini."
Paroni hymyili sympaattisesti miehelle tiskin takana, joka pyöräytti silmiään ja tuhahti jotakin, mutta tiesi olla kysymättä - jo oman mielenrauhansakin vuoksi - ja ryhtyi sensijaan kiskomaan tiskille tuoppeja ja laskemaan niitä täyteen. Paroni ryhtyi nyppimään valkeita puuvillahansikkaita käsistään, paljastaen niiden alta pitkät, luurankomaiset sormensa ja mustiksi lakatut kyntensä, jotka kietoi hyvin haaskalintumaisesti huurteisen tuopposen ympärille. Puoli pinttiä huljahti alas yhdellä rykäisyllä.
