Likainen parketti

”Voi luoja. Tässä sitä nyt mennään”, Clemence ähkäisi ja irvisti alistuneena katukiveykselle, ennen kuin tarttui lopulta viivytellen Limbon ulko-oven ruosteiseen kahvaan.
”Äh, älä viitsi olla tylsä, kultaseni. Käythän sitä paitsi ulkona itseksesi melkein joka ilta. Samaa ei voi todellakaan sanoa minusta”, rouva Gatour hykerteli köpötellessään sisään Clemencen avaamasta ovesta.
”Totta… Mutta en koskaan tällaisissa paikoissa.”
”Luulisi vaihtelun virkistävän sellaisen… kahdensadan vuoden jälkeen.”
Clemence pyöräytti silmiään ja astui demonin perässä hälyiseen, tupakan ja maltaiden hajuiseen baariin. Katossa roikkuvien, vaatimattomien puisten kattokruunujen lamput olivat niin rasvan ja lian peitossa, etteivät enää juuri valaisseet pöydissä sekä tiskillä ilakoivaa sekalaista seurakuntaa. Olga otti saman tien suunnan kohti hämärää nurkkapöytää, jonne perjantai-illan viettäjien railakas sananvaihto ei kantautunut aivan niin kuuluvasti kuin muualle.
”Gin Tonic, kiitos, kultaseni”, Olga huikkasi katsomatta enää taakseen Clemenceen, joka seisoi pienenä peikon ja ylimittaisen ihmissuden välissä kasvoillaan ”pitihän tämä arvata”-ilme.
”Olet oikeasti minua paremmassa kunnossa!”, hän älähti vanhuksen perään ennen kuin kääntyi ja alkoi raivata tietään tiskille. ”Mokomakin demonimummeli…”, hän mumisi hymyillen puskiessaan peikon ohitse suoraan tiskille.
”Gin Tonic ja Harvey Headbanger tuplana.”

Odotellessaan juomia ja naputellessaan kynsillään tiskiä jolle juuri ja juuri yletti, Clemence katseli tutkivasti ympärilleen. Limbo: tunnettu likaisista istuimistaan ja friikistä asiakaskunnastaan. Naisen ylähuuli kohosi aavistuksen. Nojaa, tämä oli luultavasti ainoa paikka koko Chênevalien alueella, jossa Olga saattoi käydä rauhassa lasillisella ilman, että hänen äänestäjänsä tunnistaisivat hänet ja ryntäisivät kimppuun kuin nälkäinen susilauma. Jostain syystä poliitikot tuntuivat olevan nykyään kumman pinnalla, joko rakastettuja tai vihattuja.
Saatuaan Olgalta yllättävän kutsun liittyä seuraansa istumaan iltaa johonkin paikalliseen, Clemence oli kuvitellut heidän menevän hienostoravintolaan tai edes säädyllistä parempaan yökerhoon. Hän tunsi itsensä hieman ylipukeutuneeksi takamuksen alle yltävässä mustassa, liehuhelmaisessa takissa ja pienen vampyyrin muotoja korostavassa liilassa kotelomekossa. Noh, erotunpahan edukseni, nainen myhäili ja katsahti samalla, olisiko tarjolla mahdollisesti mitään silmänruokaa enempää. Hän ei ainakaan haistanut ketään erityisen kiinnostavaa.
Clemence maksoi juomansa, pukkasi takamuksellaan takanaan niskaan hönkivän peikon hieman kauemmas ja livahti sitten nurkkapöytään, jossa Olga jo istui mukavasti keltaista käsilaukkuaan näperrellen. ”Yatzy?”, tuo kysyi ja veti laukustaan esiin punaisen laatikon. Clemence räjähti käheään, matalaan nauruunsa, ja pian he jo mittelivät taitojaan tuossa peleistä julmimmassa.

Muutaman tunnin ja kumotun juoman jälkeen Olga alkoi osoittaa kyllästymisen merkkejä. Clemence vilkaisi haukottelevaa demoninaista silmäkulmastaan ja virnisti.
”Alkaako vanhuksella olla nukkumaanmenoaika, mitä?”, vampyyri kysyi ristien käsivartensa ja suoristaen samalla jalkansa kantapäiden varaan tyhjälle penkille lähelleen. Olga tuhahti hymyillen.
”Minun täytyy vielä valmistella puhe ylihuomiselle. Niitä keijuja ei kyllä sitten miellytä millään”, vanhus huokaisi. ”Perhanan kitisevät köttäjalat”, Clemence totesi ja siemaisi olutta, tarkkaillen samalla ulko-ovea. Olga näytti pistävän tämän merkille, ja äkkiä hänen ilmeensä muuttui hivenen huolestuneeksi. Sitten demoni nousi varovasti ylös, puristi pikkulaukkunsa tiukasti käsiinsä ja valmistautui lähtemään.
”Kuulin huhun… He värväävät joukkoja”, Clemence sanoi kuin itsekseen. Olgan suupieli kohosi aavistuksen surullisesti.
”Ole tarkkana, tyttö”, hän sanoi hiljaa, empi hetken ja katosi sitten ilmaan jättäen jälkeensä vain mustan, hitaasti haihtuvan savukiehkuran.
”Noh, siitähän oli apua”, Clemence murahti ja vilkaisi savukiehkuraa. Hänen olisi kai pitänyt itsekin jo painua kotiin, mutta toisaalta… Ilta oli vasta nuori. Sitä paitsi vampyyria laiskotti liikkua yhtään mihinkään. Mikäs tässä, friikkinä friikkien joukossa. Vaikka ihmisten seura kiehtoikin häntä, niin tässä hämyisessä rotujen likakaivossa hän tunsi olonsa lähestulkoon… kotoisaksi. Clemense hymyili laiskasti. Hän nosti kätensä ylös peukalo ja keskisormi painettuina tiukasti yhteen. Sitten hän napsautti. Ilmoille kajahti valtava, laukausta muistuttava pamaus joka sai koko Limbon hiljenemään.

”Kaikille voijallut Clemence Perrotin piikkiin ja tänne yksi Glen Scanlan jääpalalla.”

Adrien vietti harvoin vapaa-aikaa. Vielä harvemmin hän viettää vapaa-aikaansa kaupungilla. Nyt kuitenkin mies vaelteli päämäärättömästi pitkin katuja. Likaiset hämärät kadut olivat ehkä monelle uhkaava paikka mutta kyseiselle nuorelle miehelle ne olivat kuin osa kotia. Hän tunsi lähes jokaisen roskistenvieressä norkoilevan henkilön. Hän huokaisi ja työnsi kädet taskuihinsa. Viime viikot olivat olleet hektisiä turvakodissa ja hän oli ollut lähellä burnoutia. Tämän vuoksi hänen uskolliset työntekijänsä olivat päättäneet pitää paikan pystyssä päivän verran ja lähettäneet Adrienin viettämään vapaapäivää. Ensimmäisenä hän oli suunnitellut ajavansa Pariisin ulkopuolelle talleille ja käynyt tervehtimässä hevostaan. Kuitenkin hänen suunnitelmansa olivat muuttuneet kun hän oli kuullut että juuri sillä alueella jossa tallit olivat oli hurja ukkosmyräkkä. Adrien olikin päättänyt jäädä kaupunkiin ja kierrellyt vain katuja ilman päämäärää. Se johtikin siihen että nyt hän oli kyseisellä tien pätkällä. Mies seisahtui baariin johtavan oven eteen ja katseli sitä hetken. Hän väisti muutamaa paikasta poistuvaa humalaista ja huokaisten raapi korvantaustaansa ennen kuin astui sisälle.

Adrien ei ehkä ollut niitä pisimpiä miehiä mutta hänen kuparinväriset hiuksensa pistivät kyllä esiin. Mies oli pukeutunut farkkuihin, harmaaseen t-paitaan sekä tumman siniseen huppariin jonka vetoketju oli auki. Hän loi nopean katseen ympärilleen mutta asteli sitten tiskille pyytäen itselleen oluen. Hän maksoi sen ja otti siitä hörpyn nojautuen tiskiä vasten. Mies tunsi olonsa hivenen levottomaksi kun ei ollut seuraamassa yöpyvien sisään ottamista turvakodilla. Viime kerrasta kun hän oli poissa, oli varmaankin reilusti yli neljä kuukautta. Mies loi katseen ympärilleen pienessä tilassa. Hän tunnisti muutaman nurkassa istuvan vanhemman miehen jotka joivat muutamia kolikoitaan pois. Adrien myös tunnisti vampyyrinaisen joka teki lahjoituksia silloin tällöin turvakodille. Hän ei kuitenkaan ollut koskaan ollut hyvä tällaisissa seurallisissa tilanteissa joten hän pysyikin siinä paikoillaan kohottaen tuopin taas huulilleen.

//Ajattelin nyt jättää kontaktin ottamisen Clemencen kauniisiin käsiin :,D//

"Kas vain... Tapaamme jälleen, Glen, ystäväiseni...", Clemence totesi virnuillen ja pyöritteli Glen Scanlania laiskasti lasissaan. Jääpala syöksyi pehmeästi reunaa vasten aiheuttaen sievän ja -ah niin tutun kilahduksen. Vampyyri nosti lasin huulilleen juuri samaan aikaan kun Limbon ovi jälleen aukesi valmiina toivottamaan uuden riehakkaan illanistujan sisään. Clemencen hailakanpunaiset silmät katselivat lasin yli kuinka kuparinvärinen hiuspehko liikkui voijallujaan nielevien asiakkaiden ohi suoraan tiskille. Samassa naisen sieraimiin tulvahti tuttu tuoksu, jota viski ei läheskään kyennyt peittämään.
Adrien Bellamy, Clemence totesi mielessään ja katseli hivenen vinosti hymyillen kuinka mies nojautui tilaamaan tiskiltä. Olutta, nainen kuuli. Oli varsin yllättävää nähdä turvakodin työnarkomaanina tunnettu perustaja ja tukipilari seisomassa siinä, Limbon tiskillä olut kädessään. Clemence ei sen paremmin miestä tuntenut, mutta oli kuullut, ettei tuo juurikaan liikkunut ulkona vapaa-ajan merkeissä.

Clemence huomasi miehen vilkaisevan nurkkapöytään ja häntä kohti.
He olivat tavanneet vain kerran, ellei satunnaisia kadulla ohi kulkemisia laskettu lukuun. Olga oli turvakodin perustamisen aikoihin tahtonut väkisin mennä kuulemaan tilaisuutta, jossa tarkoituksena oli ilmeisesti värvätä tukijoita ja rahoittajia Maison Doréelle. Clemence oli lähtenyt osittain julmasti pakotettuna mukaan, ja päättänyt omakseen sekä Olgan hämmästykseksi Adrienin pienen puheen lopuksi alkaa avustamaan turvakotia. Tilaisuudessa he olivat puristaneet kättä ja kirjoittaneet sopimuksen lahjoitusten summasta ja ajankohdasta, ja siihen heidän tuttavuutensa oli sitten jäänytkin.
Vampyyrinainen ei oikeastaan tiennyt, mikä oli saanut hänet tunkemaan rahojaan talolle joka majoitti juoppoja ja hylkiöitä. Ehkä se oli ikäänkuin... vuosisadan hyvä teko. Kuka niitä nyt päivittäin jaksoi tehdä.

Nainen virnisti niin että torahampaat välkähtivät himmeässä valossa ja vilkutti miehelle sormillaan. Sitten hän viittilöi tuota tulemaan luokseen.
"Rohkeasti vaan, en minä pure!", hän huikkasi ja nauroi sanojensa päälle käheästi.
Niin, miksipä ei vaihtaa muutamaa sanaa tuon varsin hyväntuoksuisen kikkarapään kanssa. Clemencelle ei tullut mieleenkään edes maistaa sekaverisiä, mutta noin harvoin ulkona käyvän ihmisen seura kiinnosti kummasti vampyyrinaista.

Adrien huomasi sivusilmällään viittomista ja käänsi katseensa vampyyritaren suuntaan. Hän lopulta nosti lasinsa ja otti rauhallisia askeleita toisen nurkkapöydän luokse. Hän istahti alas vastapäätä naista ja laski oluen pöydälle. Nähtäväksi jäi jaksaisiko hän juoda edes tuopillisen olutta. Olisi kuitenkin tuntunut hassulta olla moisessa paikassa ilman mitään juotavaa. "Iltaa", hän sanoi hymyillen ystävällisesti naiselle ja nyökäytti päätään. Hetken muistelun myötä hän muistikin naisen nimen sillä eihän turvakodilla nyt niin montaa kuukasilahjoittajaa ollut. "Clemence eikö niin?", hän kysyi kuitenkin kohteliaasti. Mies huitaisi muutamaa hiuskiehkuraa jotka olivat karanneet poninhännältä ja kohotti sen jälkeen lasin huulilleen. Hän otti pienen huikan ennen kuin kohotti katseensa takaisin naiseen. "Toivottavasti sinulle kuuluu hyvää?", hän jatkoi omaan kohteliaaseen tapaansa. Olihan jokainen lahjoittaja turvakodille tärkeääkin tärkeämpi joten heitä kuului kohdella arvostaen.

Hän laski oluen pöydälle ja loi taas katseen ympärilleen. Turvakodin seinien sisällä ja niiden yöpyjien keskuudessa Adrien oli seurallinen ja osasi jutella kaikesta. Hän tiesi mistä puhuttiin ja miten asiat sujuivat. Tällaisissa sosiaalisissa tilanteissa mies oli kuitenkin melko neuvoton. Hän vietti niin vähän aikaa vapaalla ja vielä vähemmän tavallisten henkilöiden seurassa. Tämä olikin johtanut siihen että perus sosiaaliset taidot olivat hivenen ruosteessa.

Mies laski toisen käden pöydälle ja jäi hetkesi katselemaan ranteessaan olevaa runsasta korumäärää. Paksuista langoista tehdyt korut olivat taidokkaita käsityönäytteitä ja mies pitkin niistä kovasti. Jokaisella oli oma tarinansa. Hän kuitenkin kohotti katseensa pian takaisin vampyyriin edessään ja kohotti lasin taas huulilleen.

Clemence laski jalkansa tuolilta lattialle miehen istuutuessa pöytään häntä vastapäätä. Vampyyri vastasi Adrienin muodollisen ystävälliseen hymyyn aavistuksen vapautuneemmin ja riettaammin.
"Sitä samaa", nainen vastasi ja nojautui kyynerpäidensä varaan lähemmäs sekaveristä. Miehen seuraavat sanat saivat Clemencen kuitenkin pyrskähtämään pieneen nauruun ja humpsahtamaan hieman taaksepäin. Sehän se olisikin, jos turvakoti ei edes muistaisi lahjoittajiaan, hän mietti samalla kun nyökkäsi puoliksi nauraen, puoliksi hymyillen vastaukseksi Adrienin ensimmäiseen kysymykseen.

"Voi ei, sinuttele ihmeessä, muru. Tunnen muuten itseni lähestulkoon kaksisataavuotiaaksi!", Clemence korjasi kättään heilauttaen. Sitten hän nojautui jälleen eteenpäin ja tarkasteli hetken miestä, ennenkuin jatkoi:
"Voin oinkein hyvin, ottaen huomioon millaiseen räkälään ajauduin. Olin täällä istumassa iltaa tuttavani Olga Gautierin kanssa. Olet saattanut lukea hänestä jotain pientä lehdistä. Tammakentaurienpuolustusta ja sensellaista soopaa."
Clemence otti huikan viimeisten sanojensa päälle. Virnistys kohosi jälleen kalvakoille, pehmeille kasvoille.
"Entäs sinä? Lähestulkoon viimeinen Chênevaliesta jonka kuvittelin täällä näkeväni. Oletko vihdoin ymmärtänyt ottaa lomaa ja päättänyt höllätä vähän käkkäröitä?"

Adrien loi katseen ympärilleen kun nainen mainitsi paikan missä he olivat. Hän sai pian nyökätä uudelleen kun toinen kysyi tiesikö hän ilmeisestikin Clemensen ystävättären. Olihan hän joskus naisesta lukenut lehdistä mutta aivan liian harvoin pysyi politiikan menossa mukana. Harva välitti kadulla asuvien oikeuksista ja siinä missä siihen olisi pitänyt saada muutos, ei hän itse moiseen pystynyt. Niinpä politiikan seuraaminen oli jäänyt vähemmälle mutta toki hän silloin tällöin luki otsikoita lehdistä. Hän naurahti sitten kevyesti ja pudisti päätään. "No en varsinaisesti. Viime viikot ovat olleet entistä hektisempiä, kun olen pallotellut kahden työn välillä ja omat työntekijäni pakottivat minut pitämään tämän päivän vapaata. Tosin en oikein osaa tehdä mitään vapaa ajallani", hän puheli hymyillen kevyesti. Siinä missä hänen palkkaamiensa peikko veljesten huoli oli koskettavaa, niin hänen täytyi myöntää että hän olisi varmasti pärjännyt aivan hyvin. Sen lisäksi seuraavalla viikolla tilanteen pitäisi helpottua. Mies oli ollut auttamassa leipäjonon jakelussa kun siellä oli ollut työvoimapulaa. Nyt kuitenkin oli uusi tuuraaja löydetty ja hän saisi taas keskittyä vain turvakotiin.

"Nytkin vain lähinnä koetan kuluttaa aikaa siihen asti että voin hyvillä mielin palata takaisin turvakodille katsomaan että kaikki on kunnossa", hän lisäsi hymähtäen ja kohotti tuopin huulilleen. Hän oli varmaankin monien mielestä lähes hullu ollessaan niin antautunut työlleen. Adrien ei kuitenkaan osannut ajatella sitä vain työnä. Se oli hänelle osa hänen elämäänsä ja tällä hetkellä se oli suurin osa hänen elämäänsä. Sen myös näki miehestä sillä joka kerta kun hän mainitsi turvakodin, syttyi miehen silmiin lämmin kimmellys joka kertoi siitä kuinka paljon paikka hänelle merkitsi.

"En kuitenkaan voi valittaa. Harva saa työssään tällä tavalla vaikuttaa muiden elämään positiivisesti", hän lisäsi. Kuka tietää kuinka monta henkeä hän oli pelastanut talvisen kylmiltä öiltä ja kesän rankka sateilta. Ainakin kadulla asuvilla oli joku paikka mihin he voisivat hetkeksi paeta ankeaa arkeaan. "Iso kiitos kuitenkin kuului myös sinulle kuten muillekin lahjoittajille", mies lisäsi.

Clemence kuunteli miehen puhetta vaitonaisena. Ystävällisyyden hän ihmisissä ja muissakin olennoissa ymmärsi, mutta varsinainen lähimmäisenrakkaus, kuten jotkut sitä kutsuivat, meni häneltä yli hilseen. Nainen ei osannut kuvitella käyttävänsä kaikkea aikaansa muiden auttamiseen vain tuottaakseen muutamalle piruparalle paremman mielen tai ylipäätään pitääkseen nuo hengissä muutaman yön pidempään. Ehkä se oli niitä ihmisjuttuja. Ehkä hän oli joskus itsekin ollut sellainen, ihmisenä ollessaan. Nääh, tuskin.
Clemence hätkähti hereille ajatuksistaan miehen viimeiseen lauseeseen. Jälleen kerran pieni käsi heitti nopean kaaren ilmassa.
"Rahaa on kuin roskaa, miksei siis jakaa sitä vähempiosaisille", nainen sanoi tuntien samantien olonsa hölmöksi ja tekopyhäksi. Clemence yskäisi hieman, laski tyhjän viskilasinsa turhan voimakkaasti pöytään ja suoristi lyhyen vartensa.

"Mutta! Nyt on Chênevalien laitapoluntallaajien sankarin ensimmäinen vapaapäivä, veikkaanpa, vuosiin", vampyyri aloitti leveästi hymyillen ja asteli samalla verkkaisesti Adrienin selän taakse. Kädet laskeutuivat miehen ilmeisesti työstä ja stressistä jäykille hartioille ja puristivat niitä vaativasti.
"Sanohan, miten olisi lasillinen talon turpeisinta viskiä. Noin niin kuin... juhlan kunniaksi?"

Adrien seurasi katseellaan Clemenceä kun nainen asteli hänen taakseen. Hänen hartiansa jäykistyivät automaattisesti kun vampyyri laski kätensä hänen olilleen. Sellainen ele tuntui melko oudolta. Hän hymähti kuitenkin. "No ei nyt aivan vuosiin. Enkä nyt voi itseäni ihan sankariksikaan tituleerata", hän sanoi naurahtaen. Hän kurtisti sitten kulmiaan ja loi katseen naiseen olkansa ylitse. Hän kohotti kulmiaan hivenen. "En ole kovinkaan alkoholin perään. Mutta jos välttämättä vaaditte niin...", hän sanoi. Mies ei tosiaan ollut alkoholin suur kuluttajia. Hän ei edes voinut muistaa koska viimeksi oli juonut mitään missä olisi ollut promilleja. Varmaankin joskus aikoja sitten opiskellessa. Hän käänsi katseensa takaisin olut lasiin joka oli yhä lähes täynnä. Mies tunsi olonsa ehkä hivenen oudoksi kun nainen seiso hänen takanaan.

Hän kohotti kuitenkin lasin huulilleen ja uppoutui hiljaiseksi. Miehen oli vaikea keksiä mitään puhuttavaa joka ei liittynyt turvakotiin. Olikohan joitakin uutisia mistä voisi keskustella? Sitäkään hän ei tiennyt sillä niin harvoin selaili sanomalehtiä. Sen lisäksi jos Clemence oli pian hakemassa juotavaa, niin oli turha aloittaa minkäänlaista keskustelua joka kestäisi sen pidempään. Adrien ei myöskään tuntenut oloaan kovinkaan juhlaisaksi sillä hän oli lähinnä vain pakkolomalla työstä josta piti. Hän laski kädet takaisin syliinsä ja maisteli kielenkärjellään oluen makua.

"Loistavaa!" nainen sanoi miehen vastattua myöntävästi, joskin hieman empien. Clemence laski otteensa irti Adrienin olkapäistä ja kääntyi ympäri napsauttaen samalla sormiaan rennosti. Baarimikko terästi siinä samassa kuulonsa vastaanottamaan lyhyen ja ytimekkään tilauksen.

Juomat maksettuaan vampyyri palasi paikalleen, laski eteensä kaksi lasia ja työnsi sitten tummempaa nestettä sisältävän vastapäätä istuvan miehen nenän eteen.
"Katsos, Adrien..." Clemence sanoi nosten samalla oman lasinsa nenänsä alle.
"Viskejä ei ole tarkoituskaan juoda alkoholin, vaan maun takia. Ja maku taas perustuu yhdeksänkymmentäprosenttisesti hajuaistiin." Nainen nuuhkaisi juomaansa pitkään, tunsi savun ja hunajan kiemurtelevan sieraimiinsa. Hänen pupillinsa laajenivat aavistuksen mielihyvästä. Sitten hän väläytti miehelle leveän hymyn.
"Tosin saa tällä kuulemma päänkin ihan mukavasti sekaisin", vampyyri nauroi matalasti ja kohotti lasinsa kilistykseen.

//Kiitos tästä illasta, vetäydyn nyt nukkumapuuhiin, jatketaan huomenna (illalla meillä on tosin rapubileet tiedossa, että saatan päivällä vaan käväistä), kuitenkin, hyvää yötä sinne!//

Adrien vilkaisi taakseen ja seurasi naista katseellaan. Hän käänsi sitten katseensa takaisin olueensa ja pysyi siinä paikoillaan siihen asti kunnes toinen palasi. Hän loi katseen tummaan nesteeseen ja nosti lasin käteensä haistaen sitä hivenen. Hän haistoi lähinnä vain vahvan alkoholin sillä miehen hajuaisti ei ollut laisinkaan kehittynyt moisten nesteiden haisteluun. Hän kilisti Clemencen lasia ja hymyili kevyesti. "Kiitos juomasta", mies totesi ennen kuin nosti lasin huulilleen ja otti pienen huikan. Hän ei kovinkaan välittänyt mausta mutta ei se nyt suoranaisesti pahaakaan ollut. Hän laski lasin takaisin pöydälle ja katseli hetken naista. "Jos haluat voisit joskus tulla käymään turvakodilla. Olisi varmaankin mukavaa nähdä mihin rahanne menevät", hän sitten ehdotti. Monet lahjoittajista kävivät tasaisin väliajoin katselemassa miten turvakotia pidettiin kunnossa. Toisaalta kukaan kuka hänet tuntisi niin tietäisi, ettei mies antaisi paikan repsahtaa ja lahjoitetut rahat tosiaan menivät suoraan turvakodin käyttöön.

"Käytkö täällä useinkin?", hän sitten tiedosteli. Adrien loi katseen ympärilleen ja oli kyllä jo sisään astuessaan huomannut että paikassa oli jos jonkinlaista kulkijaa. Hän oli kuitenkin nähnyt paljon erilaisia lajeja eläessään joten kovinkaan moni täällä olija ei miehen silmään ollut niin kovin erilainen. Hän kohotti viskilasin uudestaan huulilleen ja otti siitä kevyen hörpyn. Mies jäi sitten seurailemaan hetkeksi sivusilmällä läheisen pöydän ääressä istuvan porukan korttipeliä kunnes käänsi katseensa takaisin Clemenceen.

Kaksikon kilistettyä Clemence jäi virnuillen tarkkailemaan miehen reaktiota juomaansa. Alas tuo näytti jotenkuten menevän. Kiitokseen vampyyri vastasi pudistamalla hymyillen päätään. Harvoinpa tapasi yhtä kohteliasta ja hyvät käytöstavat omaavaa nuorta miestä. Se ei missään nimessä haitannut naista, tosin hänestä tuntui, että yleensä hän onnistui haalimaan seuraansa vain keskenkasvuisia törppö-ihmisiä tai itseään täynnä olevia (paraskin puhuja, hörähti ääni Clemencen päässä) vampyyreja.

Adrienin ehdottaessa turvakotiin tutustumista, nainen nojautui tuolinsa selkänojaan viskilasi rintojensa korkeudella ja risti reteästi jalkansa. Toki turvakodilla pistäytyminen oli joskus käynyt hänen mielessään, mutta tarkemman ajattelun jälkeen vampyyri oli päättänyt hylätä ajatuksen. Hän ei tahtonut tulla liian tiiviisti sotketuksi ihmisten hömpötyksiin. Se jo riitti, että Chênevaliessa hänet tunnettiin baarijakkaroita kuluttavana nuorukaisten viettelijänä. Siinä oli Clemencen makuun jo ihmismäisyyttä yllin kyllin.
"Äh, uskon kyllä että jokainen penni käytetään johonkin hyvään, pyytettömään ja sellaiseen kaikkeen kivaan", nainen vakuutti. "Tarkkailen asioita mieluummin sieltä, minne eritteiden haju ei aivan yllä."

Vampyyri raapaisi lasinsa pintaa kynnellään.
"Nyt kun satuit kysymään, niin tämä on ensimmäinen kertani kuuluisassa Limbossa", Clemence vastasi Adrienin kysymykseen. "Korviini on nimittäin kantautunut juttuja kyseenalaisesta hygieniasta ja jokailtaisista käsirysyis-"
Vampyyri ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun yhtäkkiä harmaa mytty rojahti kovalla rytinällä keskelle heidän pöytäänsä. Nainen tönäisi itsensä jalallaan salamannopeasti kauemmas pöydänreunasta pelastaen näin kallisarvoisen juomansa liiskautumiselta.
Mytty, joka hetken tarkastelun jälkeen paljastui parrakkaaksi, kiroilevaksi mieheksi, könysi huojuen ylös. Tuon sumeiden silmien katse kohdistui hetken saivartelun jälkeen Adrieniin. Sitten lähes hampaaton suu levisi hymyyn ja mies mongersi jonkinlaisen tervehdyksen tapaisen. Ilmeisesti tuttuja turvakodilta, Clemence totesi mielessään ja virnisti Adrienille harmaatakkisen miehen hikisen selän takaa.


//Pientä väli-actionia. Heh. Eli tuota juoppo ukkelia saa sitten ihan vapaasti pelata ja käyttää.//

//Anteeksi pienoinen kesto. Tässä alkaa muutto painaa päälle niin en välttämättä muutamaan seuraavaan päivään ihan kauhean aktiivisesti ehdi/jaksa vastailla. Ensi viikon tiistaina sitten viimeistään taas reippaammin mukana //

Adrien säpsähti hivenen myttyä joka heidän pöydälleen lysähti. Hän kuitenkin tunnisti miehen melko nopeasti. Hän saattoi vain ihmetelle kuinka hänen molemmat lasinsa olivat pysyneet pystyssä. Mies kuitenkin nousi tuoliltaan ja auttoi huojuvan miehen ylös varmoin ottein. Hajuaistin tukkiva eritteiden ja alkoholin haju ei tuntunut häntä haittaavan sen kummemmin. "Iltaa Ed", hän vastasi toisen mongerrukseen. Pian parrakas mies jatkoi puhettaan mutta suurimmalle osalle tuo olisi voinut kuulostaa pelkältä siansaksalta mutta Adrien oli jo oppinut kuuntelemaan humalaista mongerrusta niin että ymmärsi sitä hyvin. Hän hymyili kevyesti ja nyökäytti päätään. "Voin oikein hyvin", hän vastasi toisen sanoihin. Mies loi katseen Clemenceen nopeasti ja ohjasi parrakasta Ediä hivenen kauemmas pöydästä.

Hän loi sitten katseen seinällä olevaan kelloon ja kurtisti kulmiaan. "Kuinka et ole jonottamassa yösijaa", hän kyseli ja kuunteli sanoja jotka sulautuivat melkein yhteen kun Ed vastasi hänen kysymykseensä. Mies tuskin olisi pysynyt pystyssä ilman Adrienin tukevaa otetta. Adrien loi katseen seurueeseen johon parrakas mies viittoili ja nyökkäsi. "Hieno että olet löytänyt asunnon jossa saat olla yöt", hän vastasi. Hän loi sitten nopean katseen vampyyri naiseen ennen kuin talutti miehen oman seurueensa luokse. Adrien sai Ediltä vielä mumisevat kiitokset ja taputuksen poskelle ennen kuin lysähti istumaan muiden lähes samannäköisten miesten pöytään.

Adrien hymähti kevyesti ja pudisti päätään hivenen. Hän asteli sitten takaisin Clemencen luokse. "Vanha ystävä", hän selitti ja istahti alas. Mies pyyhki käsiään housuihinsa mutta nenää pistävä haju oli hävinnyt miehen mukana. "Sitä tuntee vähän kaikenlaisia kun pitää turvakotia mutta Ed on hyvä mies vaikka onkin hivenen hakoteillä", hän totesi. Hän tiesi monista kadulla asuvista paljon. Edkin oli nuoren naisen isä ja aikoinaan ollut menestyvä yrittäjä. Sitten oli tullut avioero konkurssi ja ryyppääminen oli alkanut. Hän huokaisi itsekseen ja pudisti päätään hivenen.

//Huh huh. Pahoittelut epäaktiivisuudesta. Koulut alko ja työt meinas painaa päälle, inspiraatiota piti siinä rytäkässä vähä kalastella. Nyt olen täällä kuiteskin ja jospa sinunkin tilanne ois kerenny tässä samalla rauhoittua. Eli ei kun jatkoa.//


Clemence ei ollut juurikaan yllättynyt siitä tosiasiasta, että Adrien tunsi heidän pöydälleen mätkähtäneen vanhan ja pahanhajuisen miehen, oikeastaan hän epäili, mahtoiko Chênevaliessa oleilla yhtäkään laitapolun kulkijaa, jota mies ei tunnistaisi. Nainen kuunteli kaksikon välistä lyhyttä sananvaihtoa puolella korvallaan. Enimmälti hänen vaistonsa olivat kuitenkin keskittyneet tarkkailemaan ympäristöä. Vaikka äskeinen välikohtaus oli ollut vain känninujakoinnin tavanomaista tulosta, oli vampyyri silti terästänyt sen seurauksena aistinsa hetkellisesti huippuunsa. Jokin sai hänet tuntemaan olonsa aavistuksen levottomaksi. Tunne oli vaaninut naisen takaraivossa koko päivän, mutta vasta Olgan lähdettyä hän oli alkanut kunnolla tunnutelemaan aistejaan. Ja ne kaikki varoittivat häntä jostain. Kuin suuri ja raskas käsi olisi langettanut varjon hänen ylleen. Siitä ei ollut epäilystäkään. Jotain tapahtuisi tänä yönä.

"Ei hetken rauhaa vapaallakaan", Clemence totesi hymyillen havahduttuaan Adrienin sanoihin ja kohotti sitten lasin huulilleen vaitonaisena.
Hän kuunteli kuinka Adrien puhui tästä kirjaimellisesti pöytään pölähtäneestä tuttavuudesta, Edistä. Ja nyt kun vampyyri kuuli miehen nimen, tämä muisti tuon hämärästi. Ilmankos viinan läpi tunkeva haju oli ollut hieman tutunoloinen. Hän muisteli Edin olleen aikoinaan yritystoiminnassa. Aivan... Hänet oli noteerattu jopa salamurhaajien killassa, kuten kaikki muutkin menestyvät ihmiset. Noiden kuolemaa nimittäin toivottiin hyvinkin usein. Miehen nykyisestä tilasta ja hengissä olemisesta päätellen tuon liiketoimet olivat kuitenkin tyssänneet johonkin jo ajat sitten.

"Kuulehan, haluaisin tietää..." Clemence aloitti ja risti jalkansa, nostaen samalla hieman tummemmaksi muuttuneiden silmiensä katseen vastapäätä istuvaan mieheen.
"...millaista porukkaa turvakodissa oikein liikkuu? Juoppoja ja kulkureita, tottakai, mutta tarkoitan... Vieraileeko siellä paljon minun kaltaisiani? Tai muita luojan luomia kummajaisia?"

//Eipä mitään Tosiaan itsekin tässä vähän kaikkea mutta enköhän nyt ole back//

Adrien vilkaisi miehen perään ja naurahti sitten kevyesti pudistellen päätään. "Ei minua oikeastaan haittaa moinen. Monet jotka käyvät turvakodissa ovat kuitenkin vuosien varrella kehittyneet lähes ystäviksi", hän totesi hymyillen lämpimästi. Hän kohotti olut lasin huulilleen ja jäi katselemaan sitten edessään olevaa naista hetkeksi. Hän kohotti kulmaansa hivenen naisen kysymykselle ja pysyi hetken aikaa hiljaisena pohtien vastausta. Hän loi katseen mieheen ja sitten takaisin naiseen. "No koska turvakoti sijaitsee Chenevaliessa niin suurin osa yötään viettävistä omistaa jonkinlaisia erikoisominaisuuksia mitä ihmisillä ei ole. Onhan siellä käynyt vuosien varrella jos jonkinlaista kulkijaa mutta kuka tahansa on tervetullut", hän vastasi kysymykseen tietämättä ihan suoranaisesti mitä nainen tarkoitti. Puhuiko tuo vain yleisesti taikaolennoista ja taikavoimia omaavista vai oliko kyse vain yön liikkujista.

"En edes tarkalleen muista koska siellä olisi viimeksi käynyt selvä ihminen", hän totesi vielä koeteltuaan hetken aikaa muistella moista tapahtumaa. Hän kuitenkin lopulta pudisti päätään kevyesti. "Tarpeeksi olen jo oppinut vuosien varrella niin että jääkaapista löytyy varuulta aina muutama pullollinen verta ja täydenkuun aikaan täytyy olla hivenen varovaisempi sillä monet jotka käyvät luonani etsiytyvät sinne olivat he missä kunnossa tahansa. Toki monikaan ihminen ei aina arvosta paikkaa mutta taikaolennoille se on suojapaikka ja tarjoan mielelläni myös apua niille jotka vasta totuttelevat voimiinsa", hän jatkoi ja nyökkäsi. Mies hörppäsi oluestaan ja loi katseen kelloon joka tikitti seinällä.

Pian turvakodin ovet suljettaisiin ja kaikki etsisivät oman sängyn itselleen. Muistaisivatkohan peikko veljekset sulkea portin? Entä jos joku tarvitsisi haavansitomisapua tai muuta hoitoa johonkin muuhun? Adrien liikahti paikoillaan hivenen levottomasti.

Clemence nyökytteli pientä leukaansa ylös ja alas Adrienin puhuessa ja naurahti sanojen "jääkaapista löytyy varulta aina muutama pullollinen verta"- kohdalla. Vampyyrin mieleen lävähti kuva hänestä itsestään rahattomana, kodittomana ja killan jahtaamana murtautumassa turvakotiin muutaman veripullon toivossa. Hulvatonta.

"Olet varmasti väsynyt ja huomaan, ettei tällainen ympäristö ole omiaan rentouttamaan sinua", Clemence totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. Levottumuutta ei ollut vaikea huomata miehestä, jonka tuttavalliset, tummat silmät tuntuivat katsovan jonnekin ihan muualle. Muutenkin vampyyri tunsi Adrienin hoikasta kehosta hohkavan kiireen. Nainen kohotti toista suupieltään.
"En loukkaannu, vaikka jättäisitkin minut tähän yksin istumaan. Etsin jostain toisen yhtä syötävän hyvännäköisen kikkarapään." Clemence naurahti ja nyökkäsi sanojensa päälle kuin antaen hieman vakavemman varmistuksen siitä, ettei hän todellakaan loukkaantuisi. Sitäpaitsi kello tosiaan alkoi olla jo paljon, eikä hän ollut vielä tänään syönyt yhtikäs mitään.

//Oletan tämän pelin päättyneen niin, että kaksikon tiet erkanivat ja molemmat viettivät loppuillan miten parhaaksi näkivät. :'D Kiitoksia kivasta pelistä!//