Clemence Perrot

Clemence Perrot

Nimi: Clemence Marion Perrot

Sukupuoli: Nainen

Ikä: Kahdensadan tuntumassa, ruumis 28-vuotiaan

Kansallisuus/Laji: Ranskalainen vampyyritar, metsästäjädemonien sukua

Ammatti: Clemence toimi aikoinaan salamurhaajien killassa ja opiskeli itsensä Käden alaisuudessa. Hän kuitenkin luopui tuottoisasta työstään ja elelee nykyään vaurauden ja vararikon välillä tasapainoillen, kuluttaen alati hupenevia varojaan huvituksiin, ylellisyyteen sekä kerran kahdessa kuussa lahjoittamalla sievoisen summan Maison Dorée- turvakodille.

Asunto: Clemence asuu Chênevalien syrjäseudulla suuressa, ennen jopa varsin loistokkaassa kartanossaan, jota ympäröivät sankat lehmusmetsät. Nykyään kolmikerroksisen asunnon yleisilme on jo aavistuksen rapistunut, pihamaa rehottaa hoitamattomana ja valkoinen maali lohkeilee hiljalleen villiintyneiden ruusuköynnösten alla. Sisällä kartanossa vallitsee lähes aina rikkumaton hiljaisuus ja rauhallinen hämärä. Useat huoneet ovat olleet käyttämättöminä jo vuosia ja joissakin on vierailtu ainoastaan kerran (esimerkiksi kolmannen kerroksen olohuoneessa, joka toimii ainoastaan varastona hopeaesineille). Suurimmassa käytössä ovat pakkashuone, jonne on säilötty useita vuosikertapullollisia, sekä toisen kerroksen olohuone. Toisen kerroksen olohuone on kartanon pienin. Sen toinen seinä on kokonaan massiivisen kirjahyllyn peitossa. Kirjoja on kertynyt vuosien varrella maailman ensimmäisistä vibraattoriesitteistä Nora Robertsin harlekiineihin saakka. Hyllystä löytyy myös melko mittava kokoelma erilaisia viskejä ja konjakkeja.

Suhteet: Rouva Gautier, eli Olga Dolores Gautier on Clemencen tuttava 1800-luvun loppupuolelta. Olga on ruumiiltaan 62-vuotias demoni. Hän vaikuttaa politiikassa ja on tunnettu pariisilaisten keskuudessa paitsi vannoutuneena feministinä, myös luotettavana ja hellämielisenä vaikuttajana. Olga on Clemencen ainoa hiemankaan läheisempi tuttava sekä loistava neuvonantaja. Hän asuu vain muutaman kivenheiton päässä lehmusmetsästä ja naisilla onkin toisinaan tapana tavata Clemencen olohuoneessa shakin, korttipelien ja konjakin merkeissä.

Kyvyt: Clemence kykenee lajilleen tyypillisesti sulautumaan varjoihin ja levitoimaan. Hänelle on periytynyt sukunsa kautta metsästäjädemonien ominaisuuksia, joiden vuoksi hänen aistinsa ovat huippuluokkaa ja saalistusviettinsä voimakas. Hän on vahva ja nopea reagoimaan yllättäviin liikkeisiin. Clemence ei terävistä aisteistaan huolimatta kykene lukemaan ajatuksia. Myöskään muodonmuutokset eivät ole hänen alaansa.

Luonne/tavat ja historia: Clemence tunnettiin aikoinaan säälimättömänä salamurhaajana, joka sinkoili uhrista seuraavaan setelin kuvat silmissään. Hän oli yksi lupaavimpia oppilaita aistejensa ja kyltymättömän metsästyshimonsa vuoksi ja sai siksi jopa kunnian opiskella mestari Käden alaisuudessa. Mestari on ainoa jota kohtaan Clemence on koskaan osoittanut edes hitusen aitoa kunnioitusta. Vuosikymmenet salamurhaajien killassa muovasivat jo valmiiksi kyynisen vampyyrin entistä kovemmaksi ja välinpitämättömämmäksi. Clemence on sitä tyyppiä, joka ei tunnu ottavan asioita vakavasti tai raskaasti edes silloin kun se olisi jopa suotavaa. Häntä on neuvoston keskuudessa kuvailtu aikoinaan röyhkeäksi, ylimieliseksi, arvaamattomaksi ja huonon huumorintajun omaavaksi (luonnollisesti viimeisin kirpaisi naista kaikista pahiten). Edellämainitut osuvatkin varsin nappiin.

Clemence ei tunne tarvetta mielistellä ketään ellei se jollain tavalla hyödytä häntä itseään. Hän on pitkälti oman etunsa tavoittelija, joka nauttii elämän sallimista ylellisyyksistä kuten kauniista esineistä, laadukkaista vaatteista, koruista, kosmetiikasta ja ennen kaikkea juomista. Kahdessasadassa vuodessa Clemense on nimittäin ehtinyt huomata, ettei ole toisia yhtä rakkaita ja tärkeitä kuin Glen Scanlan ja Tom Collins (skotlantilainen blended-viski sekä legendaarinen drinkki). Samassa ajassa nainen on huomannut myös sen, ettei hänen jatkuvasti yliaisteilla pyörivä päänsä kestä pitkään ilman kunnon ryyppyä ja ilottelua, mieluiten nuorten vaaleiden miesten kanssa.

Työskenneltyään vuosisadan killan piikkiin Järjestö päätti lopulta, ettei Clemence enää ollut kyllin luotettava. Naisesta oli tullut entistä tasapainottomampi ja ahneempi, ja näin ollen oli vain ajan kysymys, milloin hän alkaisi myydä killan sisäisiä tietoja eniten tarjoaville. Clemence ei juuri yllättynyt kuullessaan päätöksen hyllyttämisestään, olihan petturuus toki jo käynyt hänen mielessään useampaankin otteeseen. Nainen poistui olkiaan kohauttaen Salista, mutta muisti seuraavana yönä murtautua pienessä hiprakassa Järjestön oleskeluhuoneeseen ja lirauttaa kyykkypissit keskelle mahonkipöytää.

Killasta poistumisensa jälkeen Clemencen elämä muuttui nykyisenlaiseksi. Viimeiset viisikymmentä vuotta ovat kuluneet aikalailla saman kaavan mukaan. Nainen on edelleen sama röyhkeä, kerskaileva, huonoa huumoria viljelevä itsensä, mutta hänen metsästysviettinsä on hiljalleen alkanut sammua. Mielenkiinto saalistukseen on hiipumassa. Silloin tällöin Clemence saattaa napata mukaansa baarista jonkun humalaisen vaaleaverikön, viedä tuon kotiinsa, leikkiä, pitää hieman hauskaa, maistella ja laskea tokkuraisen rassukan sitten menemään. Mikään ei kuitenkaan tunnu enää tuottavan jännitystä, eikä mikään tunnu enää kiihottavan vampyyrinaista. Päivät hän istuu usein toisen kerroksen olohuoneessa tuijottaen tyhjillä, kellertävän vihreillä silmillä jonnekin kirjahyllyn ja seinän taakse. Iltaisin hän herää aavistuksen verran henkiin, lukee lehden, hakee pakkasesta mielentilaan sopivan pullollisen elämän eliksiiriä ja lähtee sitten Chênevalien yöhön. Clemense etsiytyy mielellään hiljaisiin pubeihin, joissa on mukava rupatella baarimikon kanssa ja seurata ihmisolentojen puuhia. Vampyyreille tarkoitettuja yökerhoja Clemence kaihtaa viimeiseen saakka, vaikka siellä alkoholiannokset ovat tarkoituksen mukaisesti suuremmat.

Clemensellä on varsin pitkä pinna, sillä hän ei ota mitään helposti itseensä. Nainen on tottunut herjoihin, viljeleehän hän niitä usein itsekin. Clemence nauraa mielellään muille ja toisinaan itselleenkin. Hän on joskus itsetietoinen rasittavuuteen saakka eikä mielellään ajaudu väittelyihin, joissa on selvä voittaja ja häviäjä. Pinnallisen kuorensa alle nainen ei päästä ketään lähestulkoon koskaan, ei edes itseään. Tosin viimeaikoina loputtoman elämän mukanaan tuoma tylsyys ja tunnottomuus ovat saaneet aikaan sen, että Clemence huomaa yhä useammin tunnustelevansa olojaan, tunteitaan ja muistojaan.

Ulkonäkö/pukeutuminen: Clemencellä on vampyyreille ominainen kalvakka iho, vahvat kynnet sekä tavallista pidemmät kulmahampaat. Naisen silmät ovat tyytyväisenä vihreät, hieman kellertävät iiriksen reunoilta. Janoisena tai vihaisena hänen silmänsä muuttuvat kullankeltaisiksi. Hän lyhyt, vain 158cm. Vartaloltaan hän on notkea ja pieni, mutta käsivarret ja pohkeet kätkevät alleen pelottavat voimat. Lantion, reisien, takamuksen ja rintojen seudulta nainen on hieman muuta kroppaa tuhdimpi. Hän on siis pieni ja muodokas, eikä aivan kuin klassiset hoikat ja pitkät vampyyrinaiset. Clemencen tummat, lähes mustat hiukset yltävät reilusti hartioiden alapuolelle. Ne ovat lähes aina vapaina ja näyttävät parhailta sotkuisina. Naisen poskipäät ovat korkeat ja hänellä on kauniit, täyteläiset huulet jotka usein vääntynät ivalliseen pikku hymyyn. Otsassa Clemencellä on pieni luomi. Hänen äänensä on karhea ja miellyttävä, naurunsa syvä ja ehkä jopa hieman maskuliininen. Silmäkulmissa näkyy naurusta aiheutuneita juonteita.

Clemence pukeutuu usein mustiin farkkuihin ja pyöreäkärkisiin korkokenkiin (joissa on kuitenkin sen verran paksu korko, ettei tarvitse huojua eteenpäin), joilla koettaa kompensoida pituuttaan. Hän suosii laadukkaita vaatteita, olkapäät paljastavia paitoja ja mustia, naisellisia pikkutakkeja. Hänen lempivärinsä pukeutumisessa ovat musta ja tummanvioletti.
Uskonto: Uskonto on Clemencelle aivan yhtä yhdentekevää kuin politiikkakin, eikä hän ole miettinyt sitä henkilökohtaisella tasolla viimeiseen sataanseitsemäänkymmeneen vuoteen.

Tätä et vielä tienny Clemence Perrotista:
Clemence vihaa kaikenlaisia eläimiä, etenkään koirien hajua hän ei voi sietää.
Ollessaan erittäin vihainen, hänen ylähuulensa nykii.
Clemence on harvinaisen surkea laulaja. Silti hän rakastaa karaokea.
Hän vihaa politiikkaa ja juo siksi usein Olgan kanssa rupatellessaan huomaamattaan tavallista enemmän.
Clemence on asentanut kartanonsa läheisyyteen ansoja, sillä hän epäilee killan tarkkailevan ja vaanivan häntä edelleen.
Clemence harrastaa potkunyrkkeilyä, miekkailua ja ammuntaa, joita hän harjoittelee kotinsa kellaritasossa.

Ohh! Täällähän on alkanut oikea syysryntäys uusien pelaajien ja hahmojen suhteen :'D

Clemence vaikuttaa hienolta lisältä vampyyrikatraaseemme, ja pidän hänen pikkuruisesta ulkomuodostaan todella paljon. Myöskin ajatus reteästä, epäelämästään häpeämättä nauttivasta vampyyrittaresta on hienoa vaihtelua tavanomaisempien vampyyrittarien eteerisyyteen verrattuna. Pidän myös todella paljon rouva Gautierista, sillä hyvänen aika, feministidemonipoliitikko! :'D Aivan loistavaa chenen mahdollisuuksilla revittelyä!

Minun on kylläkin pakko pyytää, että kirjoittaisit erillisen luonteen ja menneisyyden Clemencelle. Tietenkin menneisyydestä saa jo hyvän kuvan naisen käytöksestä ja asenteista, mutta olisi selkeämpää, jos luonnekuvaus olisi omana osuutenaan - ja toisaalta menneisyys on nykyisellään vaikeaselkoinen. Millaisen suuntainen Clemencen ihmiselämä oli? Milloin hänet muutettiin ja missä olosuhteissa? Mitä hän teki heikkoina alkuvampyyrivuosinaan, miten hän pääsi Salamurhaajien killan joukkoihin? Kaikkea ei ole pakko sanoa, mutta noin raju kertomatta jättäminen lähentelee jo juonireikäisyyttä ja silkkaa hämmentävyyttä.

Pienempiä, mutta yhtä kaikki huomiota vaativia juttuja ovat Clemencen silmät sekä alkoholin suurkulutus. Ensinnäkin chenen kansakuvauksissa on todettu, että kaikilla vampyyreilla on punaiset silmät. Punaisuuden sävy ja tummuus riippuu silmien alkuperäisestä väristä, mutta kuitenkin punaiset, eivätkä ne muuta väriään. Toiseksi vampyyrit eivät enää nauti ihmisten ruokatuotteista, vaikka niitä pystyvätkin syömään - ja se vaikuttaa myös alkoholijuomiin, vaikka alkoholin vaikutusta ei olla nyt täysin mitätöity chenen vampyyreilla. Viimeinen seikka on Clemencen asunto - Chênevalie sijaitsee Pariisissa, kieltämättä enemmän sen laitamilla kuin aivan keskustassa, mutta silti niin tiiviin asutuksen läheisyydessä, että on vaikea kuvitella sinne suuria lehmusmetsiä. Ehkäpä Clemence voisi asua omakotitaloalueella hieman isommassa ja arvokkaammassa talossa, sikäläisen puiston lähettyvillä?

Suurin hämmennyksenaiheuttaja on kuitenkin maininta siitä, miten Clemence on metsästäjädemonien sukua. Minkä demonien? Millaisia ominaisuuksia tällä demonikansalla on? Ovatko ne niin fyysisiä, lihallisia olentoja, että vampyyriys tarttuu niihin - esimerkiksi cacodaemonia ei voi muuttaa vampyyriksi, sillä niiden henkiolentomaisuus sekä oma, vahva maagisuus kumoavat vampyyrien taikuuden. Vai onko Clemencen suvussa vain jossakin vaiheessa ollut jonkinlainen demoni, minkä takia hänen verenperinnössään on jonkin verran demoniutta? Tässä tapauksessa haluaisin kuulla jotakin, edes pienen maininnan Clemencen perhetaustasta.

Jos demoniutta ei ole tarkoitus käyttää muuhun, kuin lisäkykyihin ja silmienväriin, voisit ehkä muuttaa Clemencestä vain entisen ihmisen, nykyisen vampyyrin. Parisataavuotias vampyyri saa aivan rauhassa olla vaikka vielä vähän vahvempikin, onhan omalla Lukasillanikin samantyyppisiä kykyjä hitusen suuremmassa mittakaavassa hallinnassaan. Lisäksi silmienvärin täytyisi kuitenkin vaihtua punaiseksi, ellei demoniperimä olisi erityisen voimakas.

Näiden pitkällisten ikävien puheiden perään täytyy sanoa, että pidän siitä, miten elävä, voimakas hahmo Clemence on puhumattakaan siitä, kuinka vahvasti kiedoit hänet yksiin chenen olemassaolevien juttujen kanssa! Entisenä kiltalaisena hänet pystyy varmasti sekoittamaan helposti alkamaisillaan olevaan terrorismijuoneen ;'D He nimittäin yrittävät värvätä Kiltaa puolelleen taistelussaan ihmisiä ja luopioita vastaan. Mitä mieltä Clemence on muuten ihmisistä, taikaväestä ja taikuuden paljastumisesta? On niin monia hienoja juonikuvioita, jotka alkavat syntyä jo kuin itsestään tällaisen hahmon edessä...

Mutta valitettavasti kehuttavuudesta huolimatta Clemence ei ole vielä hyväksytty. Silmien väri, menneisyyden ja luonteen erillekirjoittaminen ja lievä tarkentaminen sekä metsästäjädemonien ja Clemencen demoniperimän selittämistä vaille jäätiin. Kommentoi tähän topiciin ehdotuksesi metsästäjädemoneista ja muista asioista, tai postaile uusi hakemus jahka saat huomioitua esittämäni kohdat Clemencen tiedoissa!

Eiköhän me pian sinutkin saada mukaan mättämään chenessä ^^ Ja pahoitteluni, myöhäinen ajankohta ja univaje saattavat näkyä kommentoinnissani.

Oih. Kiva kuulla että pääpiirteittäin hahmo vaikutti ihan jebalta. Korjaan ehottomasti nuo mainitsemasi asiat heti huomenna kun olen vähän nukkunut ja en oo ehkä näin unenpöpperöinen. Ja mietin kanssa juttuja jotka voisin jättää kokonaan pois, esim tuo epämääräinen metsästäjä demoni hommeli. Laitetaan se vaikka kellonajan piikkiin, ehhheh. Jees, huomiseen, kiitti, öitä.

Clemence Perrot

Nimi: Clemence Marion Perrot

Sukupuoli: Nainen

Ikä: Kahdensadan tuntumassa, ruumis 28-vuotiaan

Kansallisuus/Laji: Ranskalainen vampyyritar

Ammatti: Clemence toimi aikoinaan salamurhaajien killassa ja opiskeli itsensä Käden alaisuudessa. Hän kuitenkin luopui tuottoisasta työstään ja elelee nykyään vaurauden ja vararikon välillä tasapainoillen, kuluttaen alati hupenevia varojaan huvituksiin, ylellisyyteen sekä kerran kahdessa kuussa lahjoittamalla sievoisen summan Maison Dorée- turvakodille.

Asunto: Clemence asuu Chênevalien omakotialueella suuressa, ennen jopa varsin loistokkaassa asunnossaan, joka sijaitsee aivan sikäläisen puiston tuntumassa. Nykyään kolmikerroksisen asunnon yleisilme on jo aavistuksen rapistunut, pihamaa rehottaa hoitamattomana ja valkoinen maali lohkeilee hiljalleen villiintyneiden ruusuköynnösten alla. Sisällä kartanossa vallitsee lähes aina rikkumaton hiljaisuus ja rauhallinen hämärä. Useat huoneet ovat olleet käyttämättöminä jo vuosia ja joissakin on vierailtu ainoastaan kerran (esimerkiksi kolmannen kerroksen olohuoneessa, joka toimii ainoastaan varastona hopeaesineille). Suurimmassa käytössä ovat pakkashuone, jonne on säilötty useita vuosikertapullollisia, sekä toisen kerroksen olohuone. Toisen kerroksen olohuone on kartanon pienin. Sen toinen seinä on kokonaan massiivisen kirjahyllyn peitossa. Kirjoja on kertynyt vuosien varrella maailman ensimmäisistä vibraattoriesitteistä Nora Robertsin harlekiineihin saakka. Hyllystä löytyy myös melko mittava kokoelma erilaisia viskejä ja konjakkeja.

Suhteet: Rouva Gautier, eli Olga Dolores Gautier on Clemencen tuttava 1800-luvun loppupuolelta. Olga on ruumiiltaan 62-vuotias demoni. Hän vaikuttaa politiikassa ja on tunnettu pariisilaisten keskuudessa paitsi vannoutuneena feministinä, myös luotettavana ja hellämielisenä vaikuttajana. Olga on Clemencen ainoa hiemankaan läheisempi tuttava sekä loistava neuvonantaja. Hän asuu vain muutaman kivenheiton päässä puistosta ja naisilla onkin toisinaan tapana tavata Clemencen olohuoneessa shakin, korttipelien ja konjakin merkeissä.

Kyvyt: Clemence kykenee lajilleen tyypillisesti sulautumaan varjoihin ja levitoimaan. Hänen aistinsa ovat huippuluokkaa ja saalistusviettinsä voimakas. Hän on väkivahva ja nopea reagoimaan yllättäviin liikkeisiin. Clemence ei terävistä aisteistaan huolimatta kykene lukemaan ajatuksia. Myöskään muodonmuutokset eivät ole hänen alaansa.

Luonne/tavat: Clemence tunnettiin aikoinaan säälimättömänä salamurhaajana, joka sinkoili uhrista seuraavaan setelin kuvat silmissään. Hän oli yksi lupaavimpia oppilaita aistejensa ja kyltymättömän metsästyshimonsa vuoksi ja sai siksi jopa kunnian opiskella mestari Käden alaisuudessa. Mestari on ainoa jota kohtaan Clemence on koskaan osoittanut edes hitusen aitoa kunnioitusta. Vuosikymmenet salamurhaajien killassa muovasivat jo valmiiksi kyynisen vampyyrin entistä kovemmaksi ja välinpitämättömämmäksi. Clemence on sitä tyyppiä, joka ei tunnu ottavan asioita vakavasti tai raskaasti edes silloin kun se olisi jopa suotavaa. Häntä on neuvoston keskuudessa kuvailtu aikoinaan röyhkeäksi, ylimieliseksi, arvaamattomaksi ja huonon huumorintajun omaavaksi (luonnollisesti viimeisin kirpaisi naista kaikista pahiten). Edellämainitut osuvatkin varsin nappiin.

Clemence ei tunne tarvetta mielistellä ketään ellei se jollain tavalla hyödytä häntä itseään. Hän on pitkälti oman etunsa tavoittelija, joka nauttii elämän sallimista ylellisyyksistä kuten kauniista esineistä, laadukkaista vaatteista, koruista, kosmetiikasta ja ennen kaikkea juomista. Kahdessasadassa vuodessa Clemense on nimittäin ehtinyt huomata, ettei ole toisia yhtä rakkaita ja tärkeitä kuin Glen Scanlan ja Tom Collins (skotlantilainen blended-viski sekä legendaarinen drinkki). Samassa ajassa nainen on huomannut myös sen, ettei hänen jatkuvasti yliaisteilla pyörivä päänsä kestä pitkään ilman kunnon ryyppyä ja ilottelua, mieluiten nuorten vaaleiden miesten kanssa. Vaikkei alkoholi vaikuta vampyyreihin kuten ihmisiin, Clemence nauttii juoman ympärilleen luomasta ihmisyyden illuusiosta sekä tietysti myös sen mausta.

Työskenneltyään vuosisadan killan piikkiin Järjestö päätti lopulta, ettei Clemence enää ollut kyllin luotettava. Naisesta oli tullut entistä tasapainottomampi ja ahneempi, ja näin ollen oli vain ajan kysymys, milloin hän alkaisi myydä killan sisäisiä tietoja eniten tarjoaville. Clemence ei juuri yllättynyt kuullessaan päätöksen hyllyttämisestään, olihan petturuus toki jo käynyt hänen mielessään useampaankin otteeseen. Nainen poistui olkiaan kohauttaen Salista, mutta muisti seuraavana yönä murtautua Järjestön oleskeluhuoneeseen ja lirauttaa kyykkypissit keskelle mahonkipöytää.

Killasta poistumisensa jälkeen Clemencen elämä muuttui nykyisenlaiseksi. Viimeiset viisikymmentä vuotta ovat kuluneet aikalailla saman kaavan mukaan. Nainen on edelleen sama röyhkeä, kerskaileva, huonoa huumoria viljelevä itsensä, mutta hänen metsästysviettinsä on hiljalleen alkanut sammua. Mielenkiinto saalistukseen on hiipumassa. Silloin tällöin Clemence saattaa napata mukaansa baarista jonkun humalaisen vaaleaverikön, viedä tuon kotiinsa, leikkiä, pitää hieman hauskaa, maistella ja laskea tokkuraisen rassukan sitten menemään. Mikään ei kuitenkaan tunnu enää tuottavan jännitystä, eikä mikään tunnu enää kiihottavan vampyyrinaista. Päivät hän istuu usein toisen kerroksen olohuoneessa tuijottaen tyhjillä silmillään jonnekin kirjahyllyn ja seinän taakse. Iltaisin hän herää aavistuksen verran henkiin, lukee lehden, hakee pakkasesta mielentilaan sopivan pullollisen elämän eliksiiriä ja lähtee sitten Chênevalien yöhön. Clemense etsiytyy mielellään hiljaisiin pubeihin, joissa on mukava rupatella baarimikon kanssa ja seurata ihmisolentojen puuhia.

Clemensellä on varsin pitkä pinna, sillä hän ei ota mitään helposti itseensä. Nainen on tottunut herjoihin, viljeleehän hän niitä usein itsekin. Clemence nauraa mielellään muille ja toisinaan itselleenkin. Hän on joskus itsetietoinen rasittavuuteen saakka eikä mielellään ajaudu väittelyihin, joissa on selvä voittaja ja häviäjä. Pinnallisen kuorensa alle nainen ei päästä ketään lähestulkoon koskaan, ei edes itseään. Tosin viimeaikoina loputtoman elämän mukanaan tuoma tylsyys ja tunnottomuus ovat saaneet aikaan sen, että Clemence huomaa yhä useammin tunnustelevansa olojaan, tunteitaan ja muistojaan.

Ulkonäkö/pukeutuminen: Clemencellä on vampyyreille ominainen kalvakka iho, vahvat kynnet sekä tavallista pidemmät kulmahampaat. Naisen silmät olivat ennen muuttumista vaaleanvihreät, nyt ne heijastelevat entistä väriä laimean punaisina. Hän on lyhyt, vain 158cm. Vartaloltaan hän on notkea ja pieni, mutta käsivarret ja pohkeet kätkevät alleen pelottavat voimat. Lantion, reisien, takamuksen ja rintojen seudulta nainen on hieman muuta kroppaa tuhdimpi. Hän on siis pieni ja muodokas, eikä aivan kuin klassiset hoikat ja pitkät vampyyrinaiset. Clemencen tummat, lähes mustat hiukset yltävät reilusti hartioiden alapuolelle. Ne ovat lähes aina vapaina ja näyttävät parhailta sotkuisina. Naisen poskipäät ovat korkeat ja hänellä on kauniit, täyteläiset huulet jotka usein vääntynät ivalliseen pikku hymyyn. Otsassa Clemencellä on pieni luomi. Hänen äänensä on karhea ja miellyttävä, naurunsa syvä ja ehkä jopa hieman maskuliininen. Silmäkulmissa näkyy naurusta aiheutuneita juonteita.

Clemence pukeutuu usein mustiin farkkuihin ja pyöreäkärkisiin korkokenkiin (joissa on kuitenkin sen verran paksu korko, ettei tarvitse huojua eteenpäin) joilla koettaa kompensoida pituuttaan. Hän suosii laadukkaita vaatteita, olkapäät paljastavia paitoja ja mustia, naisellisia pikkutakkeja. Hänen lempivärinsä pukeutumisessa ovat musta ja tummanvioletti.

Menneisyys: Clemence Perrot syntyi maaliskuussa vuonna 1802, juuri Amiensin sopimuksen aikoihin. Hän kuului rikkaaseen Perrotin sukuun, joka omisti perinnön kautta satoja hehtaareja peltoa ja metsää. Hänen isänsä oli tuohon aikaan huonosti menestyvä kirjailija, äitinsä kotirouva. Clemence ei muista ihmiselostaan paljoakaan. Muuttumista edeltävä aika tuntuu hänestä nykyään unelta, josta hän muistaa vain hämäriä, lämpimiä välähdyksiä.

Ollessaan 28-vuotias, nuori Clemence rakastui palavasti läheisen rikkaan kartanon salaperäiseen omistajaan, kreiviin, jota koko kylä tuntui välttelevän ja vieroksuvan. He tapasivat ensimmäisen kerran Clemencen hiippaillessa urkkimassa miehen mailla ystävättäriensä kanssa. Mies oli valtavan karismaattinen, vetovoimainen ja vavisuttavan komea. Hänen nimensä oli Claude Monet. Tuon seurassa Clemence menetti kokonaan arvostelukykynsä ja heittäytyi varomatta miehen kummallisten oikkujen vietäväksi. Ei kulunut montaakaan lemmenhuumaista viikkoa, kun Clemence ymmärsi yhtäkkiä makaavansa kreivin lakanoilla yltäpäältä veren peitossa. Seuraavat yöt kuluivat tuskaisasti, pyörien hitaasti ja kuumeisesti. Kreivi ei kuitenkaan jättänyt Clemenceä yksin, vaan auttoi hänet koko muutoksen läpi, selitti jälkeenpäin tapahtuneen, otti vastaan raivokkaat potkut ja pienten nyrkkien iskut, kunnes Clemence lopulta taipui kohtaloonsa ja suostui kuulemaan, kuinka hänen siitä eteenpäin oli toimittava.
Kreivi koetti taivutella Clemenceä jäämään luokseen, mutta nainen vihasi miestä liikaa. Olihan tuo riistänyt häneltä ihmisyyden ja perheen kyselemättä häneltä itseltään mitään. Ja vaikka ihmisyyden kaipuu haihtui turhamaisen naisen mielestä hämmästyttävän nopeasti hänen ymmärtäessään uudet voimansa, viha kreiviä kohtaan ei jostain syystä koskaan kadonnut.

Clemence poistui entisestä kotikylästään ja etsi jonkin aikaa paikkaansa ja koetti elää ihmisten keskuudessa. Hän oli kuitenkin vielä nuori vampyyri, ja hänen verenhimonsa oli suunnaton. Jo tuolloin Clemence nautti ihmisten läheisyydestä, sen tuomasta jännityksestä. Hän seurasi suuria väkijoukkoja mielenosoituksiin ja muihin suurempiin kokoontumisiin, erotteli niin sanotusti karjaa ja nappasi lauman kiihottavimman tuoksuisen saaliikseen. Elämä oli varsin leppoisaa, kunnes muut vampyyrit alkoivat kiinnittää huomiota Clemencen huolimattomaan toimintaan. Yksi heistä varoitteli naista sanoen, että toisinaan jopa kilta saattoi puuttua vampyyrien toimintaan, mikäli katsoi sen välttämättömäksi. Clemence kiinnostui killasta ja alkoi kysellä muilta kaltaisiltaan siitä. Pitkään hän sai vastaukseksi pelkkiä tutkailevia, vaikenevia katseita, kunnes lopulta kymmenien vuosien etsinnän jälkeen eräs lähde paljasti hänelle killan olinpaikan. Clemence osoitti voimansa ja älykkyytensä Neuvostolle, pääsi lupaavin arvioinnein koulutukseen ja lopulta mestari Käden oppiin. Nainen omistautui killalle täysin, hän löysi onnensa verisen rahan tienaamisesta ja ymmärsi olevansa hyvä siinä. Hän kulutti sitä mukaa kuin tienasi, mutta siitä huolimatta käteistä jäi aina myös säästöön. Clemence eli reteästi nauttien useiden vampyyrien ihailusta ja muiden olentojen kauhusta. Kuten luonteessa jo mainittiin, Clemence kuitenkin erotettiin salamurhaajien killasta häneen kohdistuvan luottamuksen puutteen vuoksi.

Poliittinen kanta: Clemence ei ole kiinnostunut politiikasta niin kauan kuin se ei vaikuta hänen omaan olemiseensa. Taikaväkeen nainen on aina suhtautunut varsin välinpitämättömästi. Kun taikuus paljastui vasta varsin vähän aikaa sitten, Clemence pysytteli jonkin aikaa talonsa suojissa hymähtelemässä lehtijutuille. Hän on käynyt kerran elämässään veripankissa, muttei aio astua sinne enää jalallakaan. Clemence ei usko vampyyrien koskaan pystyvän elämään avoimesti muiden olentojen keskuudessa, eivätkä alati muuttuvat tilanteet siksi juuri jaksa kutkuttaa häntä, eiväthän ne vaikuta häneen millään tavalla. Niin hän ainakin luuli.

Uskonto: Uskonto on Clemencelle aivan yhtä yhdentekevää kuin politiikkakin, eikä hän ole miettinyt sitä henkilökohtaisella tasolla viimeiseen sataanseitsemäänkymmeneen vuoteen.

Tätä et vielä tienny Clemence Perrotista:
Clemence vihaa kaikenlaisia eläimiä, etenkään koirien hajua hän ei voi sietää.
Ollessaan erittäin vihainen, hänen ylähuulensa nykii.
Clemence on harvinaisen surkea laulaja. Silti hän rakastaa karaokea.
Clemence on asentanut kartanonsa läheisyyteen ansoja, sillä hän epäilee killan tarkkailevan ja vaanivan häntä edelleen.
Clemence harrastaa potkunyrkkeilyä, miekkailua ja ammuntaa, joita hän harjoittelee kotinsa kellaritasossa.

Noin! Univaje aiheuttaa kummia itse kullekin, mutta tosiaan, pienistä pinnallisista, kosmeettisista virheistään huolimatta Clemence oli jo ensivedoksella väkevä ja mielenkiintoinen hahmo. Ah, keksin jo nelisen erilaista peli-ideaa hänen ja omien hahmokaisteni välille... harmi, että en ole vielä saanut karsittua meneillään olevia pelejäni hallittavaksi joukkioksi, joten täytynee hieman myöhemmin alkaa heitellä ehdotuksia ja hahmoja Clemenceä päin.

Eli Clemence on nyt hyväksytty! Lämpimästi tervetuloa Chênevalieen! Siitä vain sitten tervehtimään porukoita offissa, katsastelemaan tilannetta ja juonia kuulumisia pelimaailmasta ja muualta foorumilta ja aloittelemaan pelejä :'D Niin tulen stalkkaamaan Clemenceä ja sen pelejä <3