Clemence Perrot

Lvl 10 STR +5 Join date : 07.08.2012 Ikä : 31

Nimi: Clemence Marion Perrot
Sukupuoli: Nainen
Ikä: Kahdensadan tuntumassa, ruumis 28-vuotiaan
Kansallisuus/Laji: Ranskalainen vampyyritar

"Like city rain, my heart..."

Ammatti: Clemence toimi aikoinaan salamurhaajien killassa ja opiskeli itsensä Käden alaisuudessa. Hän joutui kuitenkin luopumaan tuottoisasta työstään ja elelee nykyään vaurauden ja vararikon välillä tasapainoillen, kuluttaen alati hupenevia varojaan huvituksiin, ylellisyyteen sekä kerran kahdessa kuussa lahjoittamalla sievoisen summan Maison Dorée- turvakodille.

Asunto: Clemence asuu Chênevalien omakotialueella suuressa, ennen jopa varsin loistokkaassa asunnossaan, joka sijaitsee aivan sikäläisen puiston tuntumassa. Nykyään kolmikerroksisen asunnon yleisilme on jo aavistuksen rapistunut, pihamaa rehottaa hoitamattomana ja valkoinen maali lohkeilee hiljalleen villiintyneiden ruusuköynnösten alla. Sisällä kartanossa vallitsee lähes aina rikkumaton hiljaisuus ja rauhallinen hämärä. Useat huoneet ovat olleet käyttämättöminä jo vuosia ja joissakin on vierailtu ainoastaan kerran (esimerkiksi kolmannen kerroksen olohuoneessa, joka toimii ainoastaan varastona hopeaesineille). Suurimmassa käytössä ovat pakkashuone, jonne on säilötty useita vuosikertapullollisia, sekä toisen kerroksen olohuone. Toisen kerroksen olohuone on kartanon pienin. Sen toinen seinä on kokonaan massiivisen kirjahyllyn peitossa. Kirjoja on kertynyt vuosien varrella maailman ensimmäisistä vibraattoriesitteistä Twilight-sarjaan saakka. Hyllystä löytyy myös melko mittava kokoelma erilaisia viskejä ja konjakkeja.

Suhteet: Rouva Gautier, eli Olga Dolores Gautier on Clemencen tuttava 1800-luvun loppupuolelta. Olga on ruumiiltaan 62-vuotias demoni. Hän vaikuttaa politiikassa ja on tunnettu pariisilaisten keskuudessa paitsi vannoutuneena feministinä, myös luotettavana ja hellämielisenä vaikuttajana. Olga on Clemencen ainoa hiemankaan läheisempi tuttava sekä loistava neuvonantaja. Hän asuu vain muutaman kivenheiton päässä puistosta ja naisilla onkin toisinaan tapana tavata Clemencen olohuoneessa shakin, korttipelien ja konjakin merkeissä.

Marc "Snorri" Arnesen (sir Kai) on peikko johon Clemence tutustui sattumalta yökävelyllä ja johon erinäisten kommellusten (esimerkkinä vahinkolaukaus peikon käteen) kautta vampyyritar on jollain kummallisella tavalla kiintynyt. Snorri on niitä harvoja joita Clemence uskaltaa yksin pehmolelujensa kanssa leikkiessään kutsua "kamuksi".

Gishlain "Gish" Perrin (Sante) on vampyyri jonka Clemence palkkasi vastikään puutarhurikseen. Kaksikko ei ole vielä tehnyt syvempää tuttavuutta mutta Clemence nauttii suuresti hivenen hiljaisen ja omalaatuisen vampyyrimiehen leikkimielisestä kiusoittelusta. Gish on hänen mielestään "hyvä tyyppi joka trimmaa pyydettäessä puskat siististi ja tehokkaasti".

Kyvyt: Clemence kykenee lajilleen tyypillisesti sulautumaan varjoihin ja levitoimaan. Hänen aistinsa ovat huippuluokkaa ja saalistusviettinsä voimakas. Hän on väkivahva ja nopea reagoimaan yllättäviin liikkeisiin. Clemence ei terävistä aisteistaan huolimatta kykene lukemaan ajatuksia. Myöskään muodonmuutokset eivät ole hänen alaansa.

Luonne/tavat: Clemence tunnettiin aikoinaan säälimättömänä salamurhaajana, joka sinkoili uhrista seuraavaan setelin kuvat silmissään. Hän oli yksi lupaavimpia oppilaita aistejensa ja kyltymättömän metsästyshimonsa vuoksi ja sai siksi jopa kunnian opiskella mestari Käden alaisuudessa. Vuosikymmenet salamurhaajien killassa muovasivat jo valmiiksi muuttumisensa jäljiltä kyynisen vampyyrin entistä kovemmaksi ja välinpitämättömämmäksi. Clemence on sitä tyyppiä, joka ei tunnu ottavan asioita vakavasti tai raskaasti edes silloin kun se olisi suotavaa. Häntä on neuvoston keskuudessa kuvailtu aikoinaan lapselliseksi, röyhkeäksi, ylimieliseksi, arvaamattomaksi ja huonon huumorintajun omaavaksi (luonnollisesti viimeisin kirpaisi naista kaikista pahiten).

Clemence ei tunne tarvetta mielistellä ketään ellei se jollain tavalla hyödytä häntä itseään. Hän on pitkälti oman etunsa tavoittelija, joka nauttii elämän sallimista ylellisyyksistä kuten kauniista esineistä, kirjallisuudesta, elokuvien myöhäisnäytöksistä sekä laadukkaista vaatteista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän kulkisi ympäriinsä haukkumassa ja nälvimässä kanssaeläjiään. Vampyyri nälvii kun joku ärsyttää häntä tai hän vain sattuu sille tuulelle. Satunnaisesta lapsellisuudestaan huolimatta hän osaa tahtoessaan käyttäytyä tyynesti ja empaattisesti. Mielistelyn ja lojaaliuden ero näkyy selvästi Clemencessä. Vaikka hän viihtyy muiden vampyyrien tavoin suurimman osan ajastaan yksin, hän tuntee silti kaipuuta luoda suhteita ja kerätä ympärilleen itselleen tärkeitä ihmisiä. Näin hän tuntee olevansa jollain kummallisella tavalla kosketuksissa entiseen minäänsä. Mikäli vampyyrinainen on ottanut jonkun pieneen läheistensä piiriin, suojelee hän tätä ehdoitta, viimeiseen hengenvetoon saakka.

Kahdessasadassa vuodessa Clemense on kuitenkin ehtinyt huomata, ettei ole toisia yhtä pysyviä, uskollisia ja tärkeitä kuin Glen Scanlan ja Tom Collins (skotlantilainen blended-viski sekä legendaarinen drinkki). Samassa ajassa nainen on huomannut myös sen, ettei hänen jatkuvasti yliaisteilla pyörivä päänsä kestä pitkään ilman kunnon ryyppyä ja ilottelua. Vaikkei alkoholi vaikuta vampyyreihin kuten ihmisiin, Clemence nauttii juoman ympärilleen luomasta ihmisyyden illuusiosta sekä sen mausta.

Työskenneltyään vuosisadan killan piikkiin Järjestö päätti lopulta, ettei Clemence enää ollut kyllin luotettava. Naisesta oli tullut entistä tasapainottomampi ja ahneempi, ja näin ollen oli vain ajan kysymys, milloin hän alkaisi myydä killan sisäisiä tietoja eniten tarjoaville. Clemence ei juuri yllättynyt kuullessaan päätöksen hyllyttämisestään, olihan petturuus toki jo käynyt hänen mielessään useampaankin otteeseen. Nainen poistui olkiaan kohauttaen Salista, mutta muisti seuraavana yönä murtautua Järjestön oleskeluhuoneeseen ja lirauttaa kyykkypissit keskelle mahonkipöytää.

Killasta poistumisensa jälkeen Clemencen elämä muuttui nykyisenlaiseksi. Viimeiset viisikymmentä vuotta ovat kuluneet aikalailla saman kaavan mukaan. Nainen on edelleen sama kerskaileva, huonoa huumoria viljelevä lapsellinen itsensä, mutta hänen metsästysviettinsä on hiljalleen alkanut sammua. Mielenkiinto saalistukseen on hiipumassa. Silloin tällöin Clemence saattaa napata mukaansa baarista jonkun humalaisen, viedä tuon kotiinsa, leikkiä, pitää hieman hauskaa, maistella ja laskea tokkuraisen rassukan sitten menemään. Mikään ei kuitenkaan tunnu enää tuottavan jännitystä. Päivät hän istuu usein toisen kerroksen olohuoneessa tuijottaen tyhjillä silmillään jonnekin kirjahyllyn ja seinän taakse. Iltaisin hän herää aavistuksen verran henkiin, lukee lehden, hakee pakkasesta mielentilaan sopivan pullollisen elämän eliksiiriä ja lähtee sitten Chênevalien yöhön. Clemense etsiytyy mielellään hiljaisiin pubeihin, joissa on mukava seurata ihmisolentojen puuhia tai vaihtoehtoisesti joihinkin hämäriin paikkoihin, kuten talojen katoille, suljettuihin myymälöihin tai kaukaisempiin metsiin.

Clemensellä on varsin pitkä pinna, sillä hän ei ota mitään helposti itseensä. Nainen ottaa herjat harvoin tosissaan, viljeleehän hän niitä usein itsekin. Clemence nauraa mielellään muille ja itselleen. Hän on joskus itsetietoinen rasittavuuteen saakka eikä mielellään ajaudu väittelyihin, joissa on selvä voittaja ja häviäjä. Pinnallisen kuorensa alle nainen ei päästä ketään lähestulkoon koskaan, ei edes itseään. Tosin viimeaikoina loputtoman elämän mukanaan tuoma tylsyys ja tunnottomuus ovat saaneet aikaan sen, että Clemence huomaa yhä useammin tunnustelevansa olojaan, tunteitaan ja muistojaan.

Ulkonäkö/pukeutuminen: Clemencellä on vampyyreille ominainen kalvakka iho, vahvat kynnet sekä tavallista pidemmät kulmahampaat. Naisen silmät olivat ennen muuttumista vaaleanvihreät, nyt ne heijastelevat entistä väriä laimean punaisina. Hän on lyhyt, vain 158cm. Vartaloltaan hän on notkea ja pieni, mutta käsivarret ja pohkeet kätkevät alleen pelottavat voimat. Lantion, reisien, takamuksen ja rintojen seudulta nainen on hieman muuta kroppaa tuhdimpi. Hän on siis pieni ja muodokas, eikä aivan kuin klassiset hoikat ja pitkät vampyyrinaiset. Clemencen tummat, lähes mustat hiukset yltävät reilusti hartioiden alapuolelle. Ne ovat yleensä vapaina tai rennolla nutturalla. Naisen silmämunat ovat aavistuksen keskivertoa suuremmat ja ulkonevammat, joka antaa hänen siroluisille kasvoilleen hieman luurankomaisen vaikutelman. Hänellä on kauniit, täyteläiset huulet jotka usein vääntynät pikku hymyyn. Hänen äänensä on karhea ja miellyttävä, naurunsa syvä ja ehkä jopa hieman maskuliininen. Silmäkulmissa näkyy naurusta aiheutuneita juonteita.

Clemence pukeutuu usein mustiin farkkuihin. Hän suosii laadukkaita mutta mukavia vaatteita, olkapäät paljastavia paitoja ja mustia, naisellisia pikkutakkeja. Hänen lempivärinsä pukeutumisessa ovat musta ja tummanvioletti. Toisinaan vampyyri kuljeskelee kaupungilla paljain jaloin. Hän ei oikein itsekään tiedä miksi, siitä on vain tullut jonkinlainen kummastusta herättävä tapa.

Menneisyys: Clemence Perrot syntyi maaliskuussa vuonna 1802, juuri Amiensin sopimuksen aikoihin. Hän kuului rikkaaseen Perrotin sukuun, joka omisti perinnön kautta satoja hehtaareja peltoa ja metsää. Hänen isänsä oli tuohon aikaan huonosti menestyvä kirjailija, äitinsä kotirouva. Clemence ei muista ihmiselostaan paljoakaan. Muuttumista edeltävä aika tuntuu hänestä nykyään unelta, josta hän muistaa vain hämäriä, lämpimiä välähdyksiä.

Ollessaan 28-vuotias, nuori Clemence rakastui palavasti läheisen rikkaan kartanon salaperäiseen omistajaan, kreiviin, jota koko kylä tuntui välttelevän ja vieroksuvan. He tapasivat ensimmäisen kerran Clemencen hiippaillessa urkkimassa miehen mailla ystävättäriensä kanssa. Mies oli valtavan karismaattinen, vetovoimainen ja vavisuttavan komea. Hänen nimensä oli Claude Monet. Tuon seurassa Clemence menetti kokonaan arvostelukykynsä ja heittäytyi varomatta miehen kummallisten oikkujen vietäväksi. Ei kulunut montaakaan lemmenhuumaista viikkoa, kun Clemence ymmärsi yhtäkkiä makaavansa kreivin lakanoilla yltäpäältä veren peitossa. Seuraavat yöt kuluivat tuskaisasti, pyörien hitaasti ja kuumeisesti. Kreivi ei kuitenkaan jättänyt Clemenceä yksin, vaan auttoi hänet koko muutoksen läpi, selitti jälkeenpäin tapahtuneen, otti vastaan raivokkaat potkut ja pienten nyrkkien iskut, kunnes Clemence lopulta taipui kohtaloonsa ja suostui kuulemaan, kuinka hänen siitä eteenpäin oli toimittava.
Kreivi koetti taivutella Clemenceä jäämään luokseen, mutta nainen vihasi miestä liikaa.

Clemence poistui entisestä kotikylästään, etsi jonkin aikaa paikkaansa ja koetti elää ihmisten keskuudessa. Hän oli kuitenkin vielä nuori vampyyri, ja hänen verenhimonsa oli suunnaton. Jo tuolloin Clemence nautti ihmisten läheisyydestä, sen tuomasta jännityksestä. Hän seurasi suuria väkijoukkoja mielenosoituksiin ja muihin suurempiin kokoontumisiin, erotteli niin sanotusti karjaa ja nappasi lauman kiihottavimman tuoksuisen saaliikseen. Elämä oli varsin leppoisaa, kunnes muut vampyyrit alkoivat kiinnittää huomiota Clemencen huolimattomaan toimintaan. Eräs heistä varoitteli Clemenceä sanoen, että toisinaan jopa kilta saattoi puuttua vampyyrien toimintaan, mikäli katsoi sen välttämättömäksi. Kuultuaan kylliksi huhuja, Clemence kiinnostui killasta. Pitkän etsinnän ja urkinnan jälkeen vampyyri löysi tiensä Killan päämajaan. Hän osoitti pätevyytensä Neuvostolle, pääsi lupaavin arvioinnein koulutukseen ja lopulta mestari Käden oppiin. Vampyyrinainen kulutti palkkiorahojaan sitä mukaa kuin tienasi, mutta siitä huolimatta käteistä jäi aina myös säästöön. Clemence eli reteästi nauttien useiden vampyyrien ihailusta ja muiden olentojen kauhusta.

Poliittinen kanta: Clemence ei ole kiinnostunut politiikasta niin kauan kuin se ei vaikuta hänen omaan olemiseensa. Taikaväkeen nainen on aina suhtautunut varsin välinpitämättömästi. Kun taikuus paljastui vasta varsin vähän aikaa sitten, Clemence pysytteli jonkin aikaa talonsa suojissa hymähtelemässä lehtijutuille. Hän on käynyt kerran elämässään veripankissa, muttei aio astua sinne enää jalallakaan. Clemence ei usko vampyyrien koskaan pystyvän elämään avoimesti muiden olentojen keskuudessa, eivätkä alati muuttuvat tilanteet siksi juuri jaksa kutkuttaa häntä, eiväthän ne vaikuta häneen millään tavalla.

Uskonto: Uskonto on Clemencelle aivan yhtä yhdentekevää kuin politiikkakin, eikä hän ole miettinyt sitä henkilökohtaisella tasolla viimeiseen sataanseitsemäänkymmeneen vuoteen.

Tätä et vielä tiennyt Clemence Perrotista:
Ollessaan erittäin vihainen, hänen ylähuulensa nykii.
Clemence on harvinaisen surkea laulaja. Silti hän rakastaa karaokea.
Clemence on asentanut kartanonsa läheisyyteen ansoja, sillä hän epäilee killan tarkkailevan ja vaanivan häntä edelleen.
Clemence harrastaa potkunyrkkeilyä ja ammuntaa, joita hän harjoittelee kotinsa kellaritasossa.