Encore! Encore!

((Kirke + Nyx))

Yö oli mennyt menojaan ja aamu alkoi nostaa päätään hitaasti. Lämpötila oli laskenut yön koitettua viidentoista asteen alapuolelle ja alkoi vasta nyt hitaasti nousemaan päivän lukemiin.
Muuten rauhallisen kerrostalon rappukäytävään soi vaimeasti musiikki joka voimistui selvästi mitä lähemmäs sen alkuperää käveli. Se tuntui peittävän alleen kaikki äänet, korkeakorkoisten kenkien askeleet, nahkatakin kahahduksen - kaiken.
Käytävään kävellessään Noemi ei kyennyt estämään huuliaan kääntymästä halveksivaan irveeseen. Noiden ovien takana kaikki saastaiset ihmiset ja ihmisten puolella toimivat taruolennot viettivät rauhassa yötään.

Noemi ei ollut saanut vielä käskyä asiasta - hänen ei tarvinnut saada sitä osatakseen lukea Kointähden ajatuksen kulkua. Hän tiesi, että johtaja tulisi pian lähestymään salamurhaajien kiltaa, kuuluihan sen joukkoon useampi kyvykäs epäihminen. Hopeahiuksinen tiesi, että silloin he tarvitsisivat yhteyshenkilöä kiltaan ja vaikka Vinceren ajatukset eivät menisi hänen toivomiaan ratoja Noemi ei itse panisi ässänä hihassaan yhtään pahakseen.

Nainen oli yölliselle kävelyreissulleen valinnut päälleen puoleen sääreen yltävän, yksiolkaimisen, viininpunaisen mekon ja tapansa mukaan korkeakorkoiset kengät. Hän oli nostanut hiuksensa nutturalle.
Kengät ja nahkatakki saivat kuitenkin jäädä kun hän saapui asunnolle, jonka oven läpi pystyi selvästi kuulemaan täysillä pauhaavan musiikin. Yksisilmä astui sisälle taloon avaimenreiästä ja laskeutui kevyesti eteisen lattialle.

Hänen sisääntulonsa ei saanut minkäänlaista muutosta aikaan pauhaavassa musiikissa. Noemin punatut huulet kääntyivät hienoiseen hymyyn hänen joutuessaan astelemaan olohuoneelle ja nojaamaan ovenkarmiin. Talon asukas näytti juuri tanssivan sohvalla. Kappale oli loppumassa joten sitä seuraavat aplodit, jotka Noemi antoi esityksestä käsiä taputtamalla, kaikuivat hetken hiljaisuudessa.

Menneille vuosisadoille sisustuksen puolesta kuuluvassa asunnossa aika seisoi paikoillaan. Raskaat, tummanvioletit samettiverhot oli vedetty ikkunoiden eteen eikä koristeellisen, ilmeisen arvokkaan tapetin verhoamilla seinillä näkynyt kelloja, ainoastaan kultakehyksisiä, vanhoja muotokuvia ja maalauksia. Ne olivat muistoja Nyxin työnantajan varhaisista päivistä. Kaikista enemmän tai vähemmän hienovaraisista vihjailuistaan huolimatta, suorista hyökkäyksistä puhumattakaan, nainen ei vieläkään tiennyt työnantajansa ikää - tai mitään muutakaan tämän menneisyydestä. Mokoma ovela kettu.

Ajan olemattomuuden ja omasta nurinkurisen vuorokausirytminsä takia Nyx ei siis edes tiedostanut, että oli aamuyö. Hän oli tullut pari tuntia sitten sisälle kyllästyttyään ulkona vallitsevaan yksinäisyyteen ja tarjolla olevan seuran ala-arvoisuuteen, muttei ollut halunnut kömpiä karmivaan pylvässänkyyn. Hän nukkuisi vaikka pahvilaatikossa, jos olisi lämmin syli, johon käpertyä.
Siksi hän oli päättänyt vähän irrotella. Siitä oli merkkinä eteisestä olohuoneeseen johtava vaatevana: huikeat stilettokorot, musta kynähame, silkkiselkäinen liivi sekä jakkutakki sohvan käsinojalla. Nyx oli ryhtynyt tanssimaan autuaan tiedottomana ja piittamaattomana siitä, kuinka rytmikäs hittimusiikki viihdytti myös hänen naapureitaan.

Pelkkään muutamalla napilla kiinni kursittuun kauluspaitaan pukeutunut demonisikiö oli antanut ensimmäisen näytöksen tumman sohvan takana olevalla ruokapöydällä, loikannut siitä sohvalle missä kieppui niin, että osa hiuksista karkasi migreeninpunaiselta ponihännältä ja lopetti esityksensä hyppäämällä kissamaisesti sohvapöydälle, jolle vajosi polvilleen kuin rocktähti yleisönsä eteen.
Häneltä meni hetki tiedostaa, että hänellä todella oli yleisöä. Täysin ääneti ilmestynyt, pikkuriikkinen nainen nojaili muinamiehinä ovenpieliin ja taputti. Järkytyksen ja poliisille soittamisen sijasta - niin kuin niistä mihinkään olisikaan - Nyx riemastui seurasta.
"Kiitos", hän nousi jaloilleen sohvapöydällä, kumarsi teatraalisesti ponihäntä hulmuten ja suoristautui uudelleen.
"Voinko olla jotenkin avuksi?"

Noemi kohotti vaaleita kulmiaan huvittuneena naisen jatkaessa villiä tanssiaan hänen läsnäolostaa huolimatta. Kissamainen nainen ei näyttänyt säikähtävän että asunnossa oli tunkeilija - voisiko häntä moittia siitä, Noemi ei ollut pelottava ilmestys vaikka hänen vaaleuttaan oltiin Espanjassa pidetty aavemaisena.
"Nyx Shawkat?" nainen sanoi punatukan nimen ja lipui huoneen poikki. Hän istui hyväryhtisesti sohvalle ja mittaili katseellaan itseään pitempää naista. Noemi ei ollut ottanut paljoakaan selvää etukäteen, hänen päätöksensä tulla tänne oli kehittynyt muutamassa tunnissa.

Noemi pystyi kuitenkin lukemaan naisesta tietoa. Hänen aksentistaan, ettei hän ollut paikallinen, olemuksesta ettei naisesta olisi lihaskimpuksi mutta Noemi ei sellaista kaivannutkaan.
"Olen Noemi Deadwood", nainen sanoi englanniksi, aksentilla jonka muutamat olisivat onnistuneet yhdistämään New Atlantikseen. "Kuulin että olet vampyyrin palveluksessa."
Noemi huokaisi.
"Käyn samantien asiaan, minulla ei ole koko yötä aikaa soittaa suutani", pieni nainen sanoi yllättävän impulsiivisesti. "Vihaatko ihmisiä? Tuota saastaa, joka täyttää tämänkin kaupungin ja kuvittelee voivansa käyttää muita olentoja hyväkseen miten huvittaa."

Nyx hypähti ääneti alas pöydältä ja spontaanin yövieraan asettuessa sohvalle demonikas istahti sohvapöydälle Noemia vastapäätä ja risti jalkansa eteensä kuin olisi aikonut meditoida. Yllätys näkyi kohoavissa, punaisissa kulmissa, kun yllättävä vieras tunsi hänen nimensä - ja vielä sen nimen, jota ei lukenut hänen passissaan eikä ihmisten rekistereissä, sillä hän oli keksinyt sen itse. Hän nyökkäsi varmistukseksi, vaikkei Noemiksi esittäytyvä varmaan amerikkalainen vaaleaverikkö tuntunut sellaista kaipaavan itsevarmasta maneerista päätellen.

Hän nyökkäsi uudelleen, kun Noemi tiesi hänen työnantajastaankin. Mustasukkaisuuden aalto pyyhkäisi hänen ylitseen, kun hän oletti naisen tulleen tapaamaan Sir'iä, muttei suinkaan romanttisen kiinnostuksen takia, vaan yksinkertaisesti laiminlyödyksi tulemisen tunteesta. Nyx ei koskaan saanut tarpeeksi huomiota, ainakaan ainoalta elämänsä pysyvältä olennolta.
Naisen kulmat kohosivat uudelleen, kun vampyyrimiehen olinpaikan kyselemisen sijasta nainen otti puheeksi ihmisvihan. Kiinnostus syttyi hänen kalpeisiin huskynsilmiinsä, ja hän nojautui vaistomaisesti eteenpäin, tutkaillen Noemin kasvoja ja ilmeitä uteliaana: miten kiehtova tunne! Miten voimakkaita sanoja! Miten kutkuttavaa vihaa!
"Totta kai", hän vastasi miettimättä ja hymyili velmusti, "kukapa ei." Hänen logiikallaan keskustelu ihmisvihasta ei kaivannut taka-ajatusta.
"Saastaa."

[Anteeksianteeksianteeksianteeksi kestosta.]

Nyx Shawkat, Noemin käsityksen mukaan jonkinlainen heikompi demoni, voisi olla heille erittyäin hyödyllinen liittolainen. Tai kenties itse nainen ei ollut, mutta jos hän osoittautuisi tarpeeksi älykkääksi hän voisi hankkia heille useita useita liittolaisia vampyyrien keskuudessa. Vaikka nuo epäkuolleet olivatkin kerran olleet ihmisiä he olivat Noemin silmissä silti epäihmisiä.
Olihan hänkin epäihminen vaikka oli ihmismiehen siittämä.

Noemi tuntui valinneen oikean tavan puhua sillä tyttö hymyili velmusti hänen sanoihinsa mikä sai kiihkeän, raivoisan kipinän syttymään naisen silmiin.
"Etkö haluaisikin ajaa tuon saastan niihin pieniin mökkeihinsä mistä he alunperin tulivatkin? Ihmisten suurkaupunkien olisi pitänyt jäädä pelkiksi haaveiksi", nainen sanoi syvää vihaa äänessään. "He ovat kuvottavia, etenkin yhteen kokoontuessaan."
Naisen silmät kaventuivat raivosta.

Nyx ihaili raivoisaa kipinää öisen vieraansa silmissä täysin tiedottomana siitä, että se oli todennäköisesti merkki mielisairauden puolelle menevästi psykopaattiudesta tai sosiopaattiudesta. Nyx ei ollut vaivautunut selvittämään termien eroa. Hänen oma käsityksensä ihmisrodusta tuntui melkein välinpitämättömyydeltä Noemin vihan rinnalla eikä demonikas ollut muistaa vastata unohduttuaan vain ihailemaan tunteen vahvuutta.

"Hmm? Kyllä, totta kai. Ehdottomasti. Mökkeihin, juu", hän nyökkäili ponnekkaasti ponihäntä keinahdellen ja häivähdys veikeää ja viekasta hymyä suupielissään ja silmäkulmissaan.
"Kuvottavia, kertakaikkiaan… Aiotko ajaa heidät mökkeihinsä?" hän kysyi nojautuen uteliaana eteenpäin sohvapöydällä.

Noemin pienet kädet tarttuivat pidemmän naisen rinnuksista ja hän kiskaisi punatukan lähemmäs. Hän tuijotti ainoa silmä vihaa roihuten naisen silmiä näkemättä niissä sitä samaa vihaa, mikä hänen sydämessään kyti mutta toisaalta, näkemättä niissä kuitenkaan myös mitään sääliä ihmiskuntaa kohtaan. Hän pystyisi tekemään tästä naisesta työkalunsa.
Noemi uskoi pystyvänsä siihen leikiten.
"Juuri niin. Aion tuhota heidän itsetuntonsa ja pakottaa heidät matelemaan jaloissani!"

Nainen päästi irti sievästä naisesta.
"Joten tule mukaani."
Pikkuruinen vaalea nainen tuijotti vampyyrin assistenttia odottavasti. Hän ei nähnyt että kieltävä vastaus olisi edes mahdollinen.

Olipas vierailija intohimoinen. Nyx tuijotti Noemia uteliaana, kun tämä takertui hänen rinnuksiinsa ja tuijotti häntä tavalla, joka olisi taatusti saanut kenet tahansa täysijärkisen hakemaan naiselle ammattiapua. Kiehtovaa, kerrassaan kiehtovaa. Hän hymyili hienoisesti, suupielet velmusti koholla.
"Kunnianhimoista", hän sanoi, "kuulostaa herkulliselta." Hän ei tietenkään tiennyt, miten yksi häntäkin puolet pienempi nainen aikoi alistaa ihmiskunnan, mutta Nyxistä tuntui, että hän olisi mielellään osa sitä.

Kutsun käydessä Nyx kiepahti kuperkeikalla jaloilleen pöydän toiselle puolelle, ryhdistäytyi ja keräili vaatteitaan lattialta.
"Hienoa. Minne me menemme?" Hänellä ei ollut mitään halua jäädä yksin muinaiseen, yksinäisyyttä huokailevaan asuntoon.

Noemi, joka ei nähnyt itseään missään määrin mielipuolisena tai ammattiavun tarpeessa olevana ei pitänyt naisen reaktiota mitenkään outona, kuten olisi kenties kuulunut pitää. Nainen ei miettinyt, mitkä olivat Nyxin motiivit myötäillä häntä sillä hän oletti naisen, kuten kenen tahansa itseään kunnioittavan epäihmisen, näkevän hänen sanoissaan järkeä ja tuntevan halua liittyä hänen joukkoihinsa.

Nainen ei katsonut olkansa yli avatessaan oven ja puki oven ulkopuolelle jättämänsä kenkänsä jalkaansa ulos päästyään.
"Haluan kävelylle", Noemi sanoi. "Yö on kaunis."
Kenties Nyxin koti oli turvallinen paikka keskustella salaisuuksista mutta Noemi ei kyennyt tuntemaan oloaan täysin rennoksi siellä. Hän oli vieraalla maaperällä eikä halunnut törmätä ikäviin yllätyksiin.
"Tarvitsen sinua kontaktikseni isäntäsi kiltaan", nainen totesi ja suoristautui.

Nyx hyppelehti Noemin perässä ulos asunnosta työntäessään jalkojaan korkoihinsa ja napittaessaan paitaansa siististi kynähameen sisään. Ennen kuin ulko-ovi heilahti jyrähtäen kiinni ja sai Nyxin eläkeikäisen naapurin haaveilemaan jälleen kerran naisen lähdöstä, nainen tarttui jakkutakkiinsa. Hän istahti rappukäytävän kaiteelle kuin naistensatulaan ja liukui vieraansa perään.

"Niinkö?" cambion kysyi voimatta kätkeä hienoista pettymystään. Hän oli toivonut enemmän kuin olla vain Sir'in sihteeri, kuten oli päivänvalossakin. Ehkä villi vierailija olikin vain eksentrinen liikekumppani tai jopa entinen naisystävä. Oh, Noemi voisi siinä tapauksessa jakaa mitä kiehtovimpia tarinoita! Hän oli tosin puhunut killasta eikä Sir'istä. Voi sääli.
"Hienoa", nainen huokasi apeasti, "välitän viestisi Sir'ille."

[Ja se olikin siinä, kiitos pelistä!]