Rumour has it.

[Ariel ja Delta]

Café Catherine oli kuulemma otollisin paikka saada Ariel Bellerose yhteistyöhaluiseksi, poliisiasemalla oli sanottu. Samira ei ymmärtänyt miksi eikä pitänyt miesten sävystä, mutta paremmankaan ajatuksen puutteessa hän oli ehdottanut naispoliisille tapaamista kyseisessä kahvilassa. Nyt hän katui sitä.
Ilma oli raskas tuoreen kahvin ja leivosten tuoksusta. Ne saivat Samiran voimaan pahoin jo pelkällä ulkomuodollaan. Hän näki mielessään vain voimassan ja sokerin pökerryttävän pyörteen ja saattoi melkein tuntea sen paisuttavan itseään pelkällä hajullaan. Niinpä hän tuijotti kiinteästi ulos ikkunasta ja yritti saada mielensä herruutta takaisin omaan hallintaansa.

Hän oli kerrannut tietoja aikansa iPadiltaan, mutta lopettanut turhautuneena tajutessaan keskittymiskykynsä seilaavan holtittomasti. Moderni laite lepäsi edelleen hänen edessään, mutta tummaan, maskuliiniseen pukuun pukeutunut, ammattimaisen näköinen nainen oli unohtanut sen olemassaolon ja vaipunut tuskaisiin mietteisiin aamun riidasta.
Faysal oli muuttunut myrskynmerkiksi löydettyään hänen ehkäisypillerinsä salkun sivutaskusta sillä välin, kun Samira oli ollut suihkussa. Mies oli solvannut häntä halventavimmilla tuntemillaan nimillä, jotka Samira oli tosin saanut kuulla jo monet kerran 12 vuoden avioliiton aikana, ja sitten saanut sen katseen mustiin, melkein epäinhimillisiin silmiinsä, joka sai naisen pakenemaan talosta, ennen kuin mies ehtisi koskea häneen.
Nainen oli saanut napittaa paitansa ja solmia mustan solmion autossa, ja poikamaisen lyhyt, musta tukka oli edelleen aavistuksen kostea, sillä hän ei ollut ehtinyt kuivata sitä äkkilähdössä. Sen takia hän olikin näin huomattavasti ajoissa eikä olisi pahastunut odotustaan laisinkaan, ellei olisi valinnut maanpäällistä helvettiä kohtaamispaikaksi.

Ariel oli yllättynyt saadessaan pyynnön tavata kahvilassa eksoottisella nimellä varustettu nainen. Samira Khalid viittasi jonnekin kaukaiseen ja eksoottiseen maahan joten nainen ei ollut yllättynyt nähdessään kahvilan ikkunasta maitokahvin sävyisellä iholla varustetun kaunottaren joka näytti siltä, että luut puhkoisivat millä tahansa hetkellä tuon sievän tumman ihon.
Hänen katseensa kohtasi pienen hetken ajan naisen unelmoivan katseen ja Ariel itse katkaisi katsekontaktin alkuunsa. Hän kuitenkin uskoi kyseisen naisen olevan juuri se Khalid jota hän oli tullut tapaamaan.

Sen sijaan, että olisi heti istunut alas Ariel kävi hakemassa itselleen hieman syötävää.
"Muutama noita donitseja, vaaleanpunaisella kuorutteella tietenkin - ja oi, nuo kermaleivokset näyttävät herkullisilta, otan niitä yhden!" nainen sanoi ahnehtien tarjottimelleen useamman herkun itselleen. Hän ei uskonut, että virallisen näköinen nainen olisi kiinnostunut hänen sokerisista ja rasvaa tihkuvista herkustaan. Hän otti vielä mukaansa yhden palan tummaa, suklaista kakkua.
Nainen pysähtyi kassalle ja jäi miettimään.
"Yksi kofeiiniton kahvi jäätelöllä", Ariel tilasi.

Kantaen vaivattomasti herkuista norkuvaa tarjotinta pastellisävyisiin vaatteisiin pukeutunut nainen asteli Khalidin valitseman pöydän ääreen ja laski tarjottimen pöydälle.
"Ariel Bellerose, olenko myöhässä?" nainen kujersi ja ojensi kätensä jossa epäilemättä oli kolminkertainen massa hentoisen naisen käteen nähden.

Ariel Bellerose ei ollut tyypillisin poliisi. Samira ei osannut yhdistää pastellinhempeää, isoa naista odottamakseen lainvartijaksi, sillä tämä näytti tulleen kahvilaan sen tarjonnan takia. Samiran vatsan pakokauhuun saava tarjotin kuitenkin laskeutui hänen pöytäänsä ja sen kantaja esittäytyi.
Samira nousi ylös ja tarttui ojennettuun käteen luisella jämäkkyydellä.
"Ette suinkaan. Minä olin etuajassa", hän vakuutti melkein lämpimästi, vaikka näytti ilmeettömältä, ja esitteli itsensä, "Samira Khalid." Hän istui alas ja viittasi hienovaraisesti Arielia tekemään samoin. Hänen ei tarvinnut katsella ympärilleen varmistuakseen siitä, ettei heillä ollut turhan uteliaita kuuntelijoita, sillä hän oli varmistanut sen jo moneen otteeseen ennen naisen tuloa.

"Olen kiitollinen, että suostuitte tapaamaan minut, neiti Bellerose", hän sanoi englanniksi ja herätti iPadinsa henkiin kosketuksella vanhasta tottumuksesta, vaikkei tarvinnutkaan sen tukea. Hän toivoi, että nainen osoittaisi, jos haluaisi vaihtaa ranskaan.
"Toimin täällä NCTC:n ja Interpolin valtuuttamana", Samira näytti virkamerkkiään takkinsa sisäpielestä ja madalsi ääntään, "ja kaipaan paikallisten poliisivoimien yhteistyötä. Tutkimme terroristiuhkaa - josta ei tule huolestuttaa siviilejä - ja haluamme poistaa sen, ennen kuin kukaan joutuu kärsimään." Ammatissaan Samira oli elementissään ja painotti sanojaan rävähtämättömällä, lujalla katseella, jolla tavoitteli puhekumppaninsa silmiä.
"Suokaa anteeksi, en tiedä työnkuvaanne", hän vihjasi vilkaistuaan näytöllään olevia tietoja.

Ariel osannut odottaa pikkuiselta naiselta juuri minkäänlaista kädenpuristusta - ehkä pienenpientä tunnetta siitä, että luisevan naisen käsi edes oli suljettu hänen kätensä sisään - mutta Samirassa oli enemmän voimaa, kuin nainen oli osannut odottaa. Hän uskaltautui näin ollen itsekin hieman puristamaan pikkuruisen naisen kättä joutumatta pelkäämään murskaavansa jotain.
Ariel oli jo ehtinyt istua ennen kuin nainen antoi hänelle siihen luvan. Hän siemaisi jäätelökahviaan tyytyväisenä ja antoi Samiralle mahdollisuuden aloittaa, sillä välin nainen keskittyi tuhoamaan äsken ostamiaan eväitään.

Samira aloitti englanniksi eikä nainen kehottanut häntä vaihtamaan kieltä - englanti meni vaikka ranskaa hän puhui huomattavasti paremmin, olihan se hänen äidinkielensä. Ariel hotkaisi kermaleivoksen hetkessä ja piti samalla katseensa luisevassa naisessa joka tuijotti hänen silmiinsä rävähtämättömästi, vaativasti. Seuraavassa hetkessä nainen tiedusteli hänen työnkuvaansa.
"Gerald Lachance osaa kertoa terroristi-aiheesta enemmän", nainen totesi englanniksi, tosin puheessaan voimakas korostus, ja siemaisi jälleen kahviaan. Hän hymyili ja kallisti päätään. "Minun toimenkuvaani ei kuulu paljoa muuta kuin donitsien syöminen ja huonon kahvin ryystäminen."
Ariel siemaisi jälleen kahviaan. Se, mitä hän oli ollut ennen ei ollut mikään salaisuus - se oli enemmänkin syy, miksi hän oli päässyt niin vaivatta poliisiksi.
"Entisessä elämässäni toimenkuvaani tietenkin kuului epäkuolleiden metsästäminen ja surmaaminen", nainen jatkoi ja katsoi naista. "Senkö takia halusitte puhua kanssani?"

Arielin eväät vainosivat Samiraa ja saivat sokerisella, kermaisella, täyteläisellä tuoksullaan pahoinvoinnin vyörymään aaltoina naisen yli. Hän teki parhaansa, että katsoi vain täyteläisen seuralaisena kasvoja ja käytti itsekurinsa sulkeakseen kalorivuoren pois mielestään. Hänen suhteensa ruokaan oli melkein epäterveellisempi kuin hänen suhteensa aviomieheensä - ja huonompaa, itsetuhoisempaa ja onnettomampaa avioliittoa tuskin löytyisi.
Nainen naputti tottuneesti iPadin näyttöön Gerald Lachancen nimen ja selasi sivusilmällä esiin nousseita tiedostoja. Seuraavaksi hän menisi siis puhuttamaan miestä. Nyt nouseva pahoinvoinnin aalto oli syytä vain muistiinpanosta, ettei Arielin mainitsema poliisi kuulemma puhunut englantia.

Samira hymyili hienosesti, tulkitsemattomalla sävyllä, kun nainen kuvaili työnkuvaansa. Hänen alaisensa tunsivat hänen tinkimättömän, armottoman työmoraalinsa sekä jähmeän sosiaalisen sulavuutensa: terrorismin aikakausi oli kriisitilanne koko maailmalle - välinpitämättömyys sitä kohtaan ei ollut toivottava vastaus, edes vitsinä.
Nainen joutui kokoamaan itseään räpyttämällä silmiään, kun Ariel kuvasi aikaisempaa työnkuvaansa. Että mitä? Samira yskäisi.
"Haluaisin haastatella sinua ja kollegoitasi", hän selvitti tietämättä miten suhtautua ajatukseen vampyyrien tai zombien tai muiden kauhuelokuvien olentojen metsästäjästä.
"Te todennäköisesti tiedätte eniten hyödyllistä informaatiota paikallisesta terrorismista, vaikkette itse tiedostaisikaan sitä. Tuleeko mieleen esimerkiksi häiriköitä, joilla voisi olla yhteyksiä la Main d'Iblikseen?"

[Ja anteeksi kesto.]

Ariel jatkoi herkkuvuorensa tuhoamista samalla, kun antoi naisen etsiä ukon tiedot ja jatkoi sen jälkeen työkuvastaan samalla, kun hänen kätensä kävi välillä tuolla herkkujen vuorella tottuneesti.
Ahh, hänen pitäisi käydä täällä useammin! Hän ei ollut muistanut, kuinka täydellisiä nämä leivokset olivatkaan. Oli siis onni, että pikkuinen rouva Khalid oli päättänyt kutsua hänet tänne.

Ariel keskeytti syömisensä kun nainen mainitsi hänen kolleegansa. Hänen pehmoiseen olemukseensa tuli hetkeksi särmää mitä siinä harvoin pystyi näkemään kaiken pehmoisen herkkujen aikaansaannoksien alta.
"Paikallisia kolleegoitani ei ole monia. Me olemme aina olleet melko kiertelevää ammattikuntaa ja harva elää eläkkeelle asti", nainen totesi unohtaen herkkunsa hetkeksi. "Minä tiedän eniten tämän Pariisin alueen asioista. Voin kuitenkin kysellä, tietäisikö joku muu."
Nainen kurtisti kulmiaan.
"Voisit myös kokeilla kysellä noidilta. Ja luultavasti vampyyritkin tietävät asiasta mutta heidän kanssaan keskustelua en voi suositella."

Samira ei ollut käsittää, että Ariel puhui edelleen itsestään vampyyrinmetsästäjänä. Hän oli tietenkin täällä puhuttamassa poliisia, mutta saattoi olla, ettei nainen kokenut olevansa sellainen laisinkaan. Naisen oli vaikea käsittää ajatusta vampyyreista, metsästettävinä tai kansalaisoikeuksiin oikeutettuina, sillä suuresta esiinmarssista huolimatta hän ei ollut koskaan tavannut vampyyria. Kuolematonta, yliluonnollisen vahvaa… Voittamatonta.
Ajatus alkoi kieltämättä kutkuttaa hänen mielessään. Vain viaton mielikuva siitä, mitä Faysal sanoisi seuraavan kerran, kun haluaisi paiskoa häntä pitkin seiniä, jos hän ei olisikaan heikko ja avuton.
Hmm.

"Selvä, arvostaisin sitä", agentti vastasi Arielin tarjoutuessa kyselemään ja joutui vakavoittamaan naamaansa, kun naputteli iPadiinsa muistiinpanoja.
"Kyselen… Noidilta ja pidän, hmm, vampyyrit mielessä." Surrealistista. Hänellä ei ollut koulutusta siihen, miten taikaolentojen kanssa keskusteltiin. Absurdia.
"Kiitoksia ajastanne." Samira sujautti laitteen laukkuunsa, nousi ylös ja jätti pöydälle euroja tarjotakseen naiselle tapaamisen aterian.
"Hyvää päivänjatkoa", hän toivotti vielä tehokkaasti, ennen kuin lähti etsimään noitia, joita haastatella.

[Kiitos pelistä!]

Ariel ei tosiaan ollut tottunut olemaan pelkkä poliisi, joista suurin osa ei tiennyt juuri mitään yliluonnollisesta. Hän oli tottunut olemaan lupaava, nuori vampyyrin metsästä jota kutsuttiin nuoreksi neroksi. Poliisina hän oli pelkkä keskinkertainen donitsinpupeltaja - eikä hänen asenteensa auttanut asiaa yhtään. Hän olisi voinut ryhtyä jonkinlaiseksi taikaväen poliisiksi mutta Ariel ei omistanut sellaista intohimoa asioiden ajamiseen.
Hänen intohimonsa oli metsästys.

Nainen ei edes huomannut agentin sarkastista äänensävyä naisen puhuessa hänelle noidista ja vampyyreista. Huomattavasti kaksikosta isokokoisempi oli juuri nyt liian innostunut syömään loppuun herkkujaan ja juomaan liikakalorisen kahvinsa.
"Mmmm, kannattaa olla varovainen noitienkin kanssa. Saattavat välillä ryhtyä ilkeiksi. Pyydä apua jos ei onnistu", lihava nainen totesi. "Oikeastaan kannattaa olla varovainen, puhut sitten kenen tahansa taikaväkeläisen kanssa."
Ariel ei vilkaissutkaan naisen jättämiin rahoihin.
"Päivänjatkoja."

(Kiitos pelistä)