Siitä valokuvasta...

//Yuille ja Rosairelle peli //

Kello lähenteli ilta yhdeksää ja koko yön auki olevalla Asianajotoimisto Keskiyöllä oli hiljaista, kuten aina siihen aikaan. Ilta yhdeksän ei oikein ollut mikään aika; päiväsaikaan valvovat asiakkaat eivät enää näin myöhään halunneet vatvoa ongelmiaan lain kanssa ja yön eläjät taas tuntuivat pitävän tätä vuorokauden aikaa turhan aikaisena. Eikä siksi päivystämässä ollutkaan kuin pari työntekijää sihteeri ottamassa vastaan mahdollisen asiakkaan ja toimistossaan lymyilevä asianajaja. Kevin oli nakitettu taatusti vuorokauden ikävimpään vuoroon. Hän oli tullut töihin kuudeltä ja oli siitä asti lukenut papereita, tarkistellut sähköpostia, tehnyt päivityksiä kaikkiin sosiaalisiin yhteisöihin joihin oli profiilin luonut ja pelannut naurettavia nettipelejä, minkä johdosta oli raivoissaan nakannut yhden kristallisen koriste-esineen lattialle. Perusiltavuoro siis.

Kevin haukotteli lähinnä pitkästymistään ja pläräsi epäkiinnostuneena paperi nivaskaa joka käsitteli parhaillaan olevaa juttua. Eräs ihmissusi epäili ettei suvun matriarkan perinnönjako ollut mennyt lakipykälien mukaan. Tämä oli myös vahvasti ollut sitä mieltä ettei vainaja ollut ollut tolkuissaan testamenttia tehdessään, kun oli jättänyt "suosikki" sukulaisensa vaille kunnon osaa maallisesta omaisuudestaan. Kevin hymyili muistellessaan pari päivää sitten tapaamaansa naista. Tämä oli ollut niin raivoissaan, että ei ollut kyennyt istumaan, vaan oli sipsutellut kopisevilla korkokengillään ympäri Kevinin työhuonetta. Nainen oli purkanut kaiken sen raivon, jota oli sisällään vaalinut toteuttaessaan hampaitaan kiristellen palveluksia tädilleen - joka siis oli nyt kuolla kupsahtanut - ja mitään vaivanpalkkaa ei ollut täti jättänyt. Kevinille oli tehnyt tiukkaa olla nauramatta, sillä jotenkin tiukassa jakkupuvussa avujaan esittelevä nainen oli ollut koominen kihistessään raivosta. Kuitenkin asianajajana toimiessaan ja elokuvia katsellessaan mies oli oppinut että naurahdus väärässä paikassa saattoi tulla kalliiksi.

Peikko havahtui sisäpuhelimen piipatessa. Ilmeisesti hän oli saamassa asiakkaan ja painoi nappia jotta saisi puheyhteyden sihteeriinsä.
"Olisi vieras"
Mies totesi ilman turhia kommervenkkeja ja Kevin nyrpisti nenäänsä hieman rätisevälle äänelle. Sihteerin kuvatuksen olisi pitänyt edes vähän yrittää; teille olisi vieras herra Huitti tai Herra Huitti, mahtaisiko teillä olla aikaa vieraalle?. Mutta ei, sihteeri vain oletti että hänellä ei ollut mitään kiireistä kesken.
"Noh? Otatko vai etkö?"
Ääni rätisi kaiuttimesta ja peikko tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn. Mitä Eddie oli ajatellut palkatessaan tuon huonokäytöksisen jätkän... Kevin haki hetken miehen nimeä. Espanjalainen se oli niin kuin ilmeisesti koko mieskin, vaikka puhuikin hyvää ranskaa. Mikä tämä nyt oli... Al.. Alan... ei pidempi.. Alberto. Niin Alberto Fernández... palkattu ilmeisesti vain ärsyttämään.
"Minunhan se olisi pitänyt kaikki..."
Mies mutisi työntäessään ylimääräiset paperipinot työpöydän laatikoihin.
"Niin mitä, puhuisit selvemmin."
Peikko kiristeli hampaitaan Alberton ärsyttävän odottavalle ja samalla niin välinpitämättömälle hiljaisuudelle.
"Kyllä, kyllä. Ohjaa hänet toimistooni."
Kevin huokaisi ja lysähti tuolinsa selkänojaa vasten turhautuneena.
"Tulihan se sieltä... hienoa ja vielä alle viiden minuutin."
Miten muuten äänen niin huonosti toistava laite kykeni välittämään sarkastisen äänen sävyn niin hyvin. Mitä asiakaskin mahtoi ajatella tästä. Kevin ryhdistäytyi tuolissaan ja laski kätensä pöydälle ajatuksen viivähtäessä aivoissa. Alberto oli ilmoittanut mysteerihenkilön vieraaksi. Mistä lähtien asiakkaat olivat olleet vieraita.

//Täältä tullaan : ) //

Rosaire istui autossa joka oli parkkeerattu toimiston eteen. Hän loi katseen ikkunasta ulos ja hymähti hiljaa itsekseen. Tähti oli olettanut että jos hän marssisi vain sisälle voisi syntyä melkoinen hämmennys joten hän oli lähettänyt toisen henkivartijoistaan edeltä kysymään haluamaansa. Pian lähes kaksimetrinen tummaihoinen mies ilmestyi ovelle ja nyökäytti päätään. Keiju nousi autosta kadulle ja asteli sen poikki ovelle ja siitä sisään. Espanjalaisperäinen mies tiskin takana jäi suu aukinaisena katsomaan tähteä jonka varmaankin lähes jokainen tunnisti. Rosaire nyökäytti päätään kevyesti hymyillen ja antoi turvamiehensä johdattaa hänet toimistoon peremmälle.

He astelivat muutaman oven ohi kunnes oikea tuli kohdalle. Rosairen isokokoinen henkivartija mustassa puvussaan koputti oveen ja avasi sen sitten. Mies ei sanonut sanaakaan vaan loi vain tarkkaavaisen katseen huoneeseen. Kun vaaraa ei näkynyt, piti toinen ovea auki tähdelle. Keiju astui sisään ja henkivartija veti oven kiinni jääden ulkopuolelle. Rosaire loi kevyen hymyn kasvoilleen ja jäi katselemaan peikkoa pöydän takana. "Iltaa Kevin", hän sanoi ja asteli pöydän luokse laskien kasan lehtiä siihen. "Meidän täytyy puhua", hän jatkoi sitten.

Hän ei kuitenkaan istahtanut alas vaan jäi seisomaan. Rosaire tuntui olemuksellaan värittävän koko pienen tilan. Hänellä oli yllään polviin asti yltävät mustat saapikkaat, repaleiset farkut jotka oli leikattu shortseiksi sekä tumman violetti pitkähihainen paita. Vaaleita hiuksia peitti pinkki hattu jota koristi tumman violetti sulka. Rosaire huokaisi kevyesti ja kallisti päätään hivenen. "Kuka olisi arvannut että tästä syntyy tällainen sotku. Ensinnäkin haluan tietää onko joku jo puhunut sinulle? En tarkoita välttämättä toimittajaa sillä he ovat varsin ovelia naamioitumaan. Tarkoitan ketä tahansa. Onko kukaan tullut kyselemään minusta mitään?", hän otti asian esille suoraan ja nosti yhden lehdistä käsiinsä. Hän jäi katselemaan heidän kuvaansa ja pudisteli päätään.

Kevin kuuli askeleita ja huitaisi työpöydältä olemattomat pölyhiukkaset. Niin hän teki aina jatkaen pikaista rituaaliaan oikomalla hillityn väristä solmiotaan ja tarkisti oliko tällä kertaa sinertävän harmaan tumman puvun napit kiinni. Mies oli tyytyväinen ja henkäisi syvään parantaen vielä ryhtiään ennen kuin oveen koputettiin. Kevin nousi työpöytänsä takaa opeteltu hillitty hymy huulillaan ja jäi työtuolinsa viereen ottamaan vastaan tätä vierastaan. Ilmeisesti tässä oli vähän isompi kala koukussa, kun tällä oli henkivartijakin.
"Hyvää iltaa, kuinka voin olla avuksi."
Mies aloitti opittuun tapaansa, ilman että oli edes kunnolla vielä tiedostanut vieraansa henkilöllisyyttä. Peikon opeteltu hillittyjen ilmeiden skaala sai kuitenkin ihan uutta väriä miehen ensimmäistä kertaa kiinnittäessä huomiota tulijaan.
"Herra Labelle."
Kevin henkäisi ja eikä ollut täysin varma pitäisikö hänen olla iloinen tavatessaan kuuluisan näyttelijän vai kauhuissaan, koska saattoi arvata tämän tulon syyn.

Peikko kiemurteli sisäisesti, mutta ulospäin sai palautettua hillityn olemisensa. Siinähän se tuli elokuvista liiankin tutulla soinnilla; meidän täytyy puhua.
"Totta kai. Istukaa toki alas. Haluaisitteko jotain? Kahvia, teetä tai viiniä?"
Mies hymyili hieman liiankin innokkaasti tarjoomustensa kanssa. Hän ei halunnut puhua valokuvasta. Hän ei ollut vielä valmistautunut tähän. Kaikki oli kesken. Näyttelijä ei kuitenkaan halunnut istuutua. Ilmeisesti tämä nautti pienehkön toimistohuoneen hallinnasta ja se jos mikä sai Kevinin hermostumaan. Tämä oli hänen valtakuntansa, täällä piti pelata hänen säännöillään, mutta tänään ilmeisesti ei ollut hänen päivänsä. Peikko kuitenkin tunsi helpotusta huomatessaan ettei Rosaire puheissaan käynyt suoraan häntä vastaan.
"Hyvin ikävä juttu, Hyvin ikävä."
Kevin mutisi toisen vielä puhuessa. Että oliko hän levitellyt juttua kenellekään... Mitä moiseen pitäisi vastata.
"Ei kukaan erityisemmin ole kysellyt Teistä herra Labelle..."
Mies naurahti, kuin moinen olisi hänestä mahdottoman kuuloinen ajatus. Niin, ei kukaan ollut ehtinyt kysellä mitään. Hän ei siis valehdellut ja kaikenlisäksi hänhän oli asianajaja. Kaikkien mielestä koko ammattikunta oli kiero kuin korkkiruuvi joten muutama hätäinen valheen poikanen ei häntä tuhoaisi.
"Mutta olette oikeassa. Toimittajat osaavat olla ovelaa sakkia. Koskaan ei voi olla varma mistä he repivät tiedon muruset juttujensa pohjaksi."
Ei ei ei näin. Tuohan kuulosti aivan naurettavalta. Läpinäkyvältä. Peikko vastusteli halua alkaa hiplata kauluspaitansa hihaa ja sen sijaan asteli rahallisen oloisesti työpöydän viereiselle kaapille. Mies otti sieltä viinipullon ja kaksi lasia palaten työpöytänsä ääreen. Juoda nyt työaikana, mutta hän kyllä ansaitsi tämän.

Peikko ojensi täyttämänsä lasia Rosairelle kyselemättä lainkaan halusiko tämä tätä. Kevin itse hörppäsi lasistaan liiankin kanssa ja keskittyi täysin punaviinin antamaan mukavan lämpimään tunteeseen.
"Ymmärrän että olette huolissanne, mutta tämä on kuitenkin melko mitätön juttu. Ihmiset unohtavat sen nopeasti uuden pikku skandaalin vallatessa heidän mielensä. Ja jos toimittajat päättävät jatkaa... öh meidän juttumme tonkimista niin he kaivavat vain omaa hautaansa. Eihän tällä jutulla ole totuuspohjaa laisinkaan. Ei se kauaa jaksa kiinnostaa."
Peikko puhua pulputti ja keskeytti vain hetkeksi juodakseen lasistaan joka tyhjeni nopeasti. Hänen oli päästävä Rosairesta. Ehkä hän tosiaan oli puhunut hieman liikaa omiaan sille toimittajalle. Ehkä hän oli liioitellut hieman hänen ja Rosairen tapaamista ensi-illassa. Ehkä hän oli väittänyt, että heillä oli salasuhde.
"Ehkä Teidän olisi lähdettävä. Minulla on tosiaan paljon töitä ja en usko että tästä mitään ongelmaa syntyy."
Kevin laski tyhjän lasinsa pöydälle ja pyörähti työpöytänsä takaa ohjaamaan Rosairea ja tämän gorillaa ulos ovesta.
"Ja jos tästä jotain tulee niin on varmaan parempi olla hiljaa, kuin antaa lisää vettä heidän myllyynsä. Ei yksi pieni valheellinen juttu Teitä kaada. Ihmiset unohtavat nopeasti."
Mies jatkoi niin rennon oloisesti kuin kykeni. Minne hän häipyisi kun juttu ilmestyy. Hänen pitäisi ehkä jo aamulla olla jossain kaukana. Mitä Eddie sanoisi jos hän anoisi pikaloman. Äijä oli kyllä varmaan juomassa jossain ja pitäisi puhelimensa poissa päältä. Miksi kaikki oli niin vaikeaa.

Rosaire pudisti päätään kun toinen kysyi ottaisiko hän jotakin. Hän piti katseensa miehessä ja tuijotti toista lähes kiusallisen tiiviisti isoilla vihreillä silmillään. Hän katseli miestä ja siristi silmiään hivenen. Kevyt naurahdus karkasi hänen huuliltaan. "Luuletko tosiaan etten ymmärrä millaisen kuuluisuuden väläyksen voisit saada tämän avulla. Luuletko että minun managerillani ei ole silmiä ja korvia kaikkialla lähes jokaisessa toimituksessa jotta tiedämme tarkalleen mitä juttuja minusta kirjoitetaan. Hän loi katseen viinilasiin ja otti sen vain laskeakseen sen pois kädestään. Hänen huuliltaan pääsi uusi naurahdus kun Kevin päätti vähätellä asiaa. Hänen täytyi myöstää että hän oli niissä juhlissa pitänyt miehestä. Toinen oli vaikuttanut hetken aikaa oikeasti huolestuneelta hänen puolestaan mutta hänen tiedotusagentti oli kertonut hänelle kuinka helposti joku jolla ei olisi minkäänlaista kuuluisuutta voisi lypsää rahaa ja tietoutta itsestään tällaisella. Keiju oli aina halunnut uskoa muiden rehellisyyteen ja siihen ettei kukaan myisi itseään lehdille.

Hän otti muutaman askeleen Kevinin eteen ja katsoi toista suoraan silmiin. "Se on helppo sinun sanoa. vähätellä tätä asiaa koska jos jotakin niin sinä saat rahaa ja kuuluisuutta tätä. Minä sen sijaan. Et tiedäkään kuinka paljon vihaan olla niiden juorulehtien sivuilla. Eivätkä nämä toimittajat välitä totuudesta. Hah. Eivät. He välittävät vain siitä että saavat lehtiä myytyä ja minun naamani etukannessa myy lehtiä. Sinä et tiedä pienintäkään hippusta siitä millaista se on", hän puhui pitäen katseensa toisen silmissä. Hän huokaisi ja pyörähti ympäri. Jos toinen tahtoi hänen lähtevän, hetken se näytti siltä että se onnistuisi mutta pian keiju pyörähti uudelleen ympäri.

"Lähden sitten kun tiedän ettei tästä synny mitään ongelmaa. Usko pois ongelma tämä on jo nyt", hän lähestulkoon tiuskaisi. Hetken kiivas ilme pysyi hänen kasvoillaan. Yhtäkkiä se oli kuitenkin poissa ja kasvoilla paistoi vain väsymys sekä uupumus. "Tiedätkö pidin sinusta ihan todella. Ajattelin että ehkä olin tavannut jonkun joka ei myisi minua toimittajille heti tilaisuuden tullen..", hän huokaisi ja lysähti istumaan laskien katseensa käsiinsä. Hän painoi käden silmiensä ylle. "Olen niin kyllästynyt kaikkiin valheisiin joita ihmiset medialle syöttävät. Ihan kuin kukaan ei tässä maailmassa olisi enää rehellinen. Kaikki haluat vain palansa suosiosta ja valokeilasta", hän jatkoi äänen vaipuessa hiljaisemmaksi. Rosaire pudisti päätään ja otti hatun pois päästään.

"Olen niin helvetin kyllästynyt kaksinaamaisiin ihmisiin mutta kaipa tämä on vain jotakin mitä en ihan osannut odottaa", hän puhui ja laski kätensä viinilasille ottaen siitä pienen siemauksen. "Rakastin tätä ennen mutta viime aikoina kaikki on tuntunut aina vain turhemmalta. Kuka tietää ehkä minun pitäisi lopettaa nämä työt", hän totesi hymähtäen. Totta oli että Rosaire ei varmaankaan koskaan luopuisi näyttelemisestä eikä nyt löytämästään musiikin tekemisestä mutta juorulehtiin hän alkoi olla jo lopen kyllästynyt. Kaikkiin niihin valheisiin jota niissä aina väitettiin.

Kevin sai osansa Rosairen vangitsevasta katseesta tämän haukkuessa lehditön olematonsa selkärankaa. Kevin oli usein nähnyt saman kiihtyneen katseen miehen elokuvissa ja hetken hän ei ollut edes varma oliko tilanne todellinen. Peikko sai kuitenkin itsensä maan pinnalle ja naurahti väkinäisesti.
"Herra Labelle, te otatte tämän nyt aivan liian raskaasti. Ymmärrän että ihmisten valheet satuttavat teitä, mutta se vain on kuuluisuuden hinta. Te olette taitava näyttelijä ja hyvin miellyttävä persoona, älkää siis antako lehtien suoltamien valheiden masentaa itseänne. Joka tapauksessa Te hyödytte tästä enemmän kuin koetta haittaa. Ilman lehtien valheellisiakin otsikoita unohdutte ihmisten mielistä. Ei heitä kiinnosta mitä Teistä kirjoitetaan, vaan se että Teistä ylipäänsä kirjoitetaan."
Kevin yritti rauhoitella ja avasi toimistonsa oven kohteliaasti.
"En tahdo vähätellä tilannetta ja viettäisin enemmän kuin mielelläni aikaani enemmänkin Teidän seurassanne, mutta minulla on tosiaan paljon töitä."
Mies jatkoi ja oli valmiina sulkemaan oven kunhan hänen tämän hetken suosikki näyttelijänsä astuisi käytävän puolelle henkivartijoineen. Mies kuitenkin muutti mieltään juuri silloin ja päätti ilman Kevinin mielipidettä, ettei asia ollut vielä selvitetty. Rosairen kertoessa pitäneensä Kevinistä mies hämmentyi niin ettei edes muistanut vastustella keskustelun jatkamista vaan sulki nätisti oven ja palasi työpöytänsä taakse. Ei hän ollut ajatellutkaan että mies inhoaisi häntä, muttei hän ollut ajatellut että olisi ihan pidetty. Mutta miksi näyttelijä käytti mennyttä aikamuotoa. Kevinin kasvoilta karkasi väri. Rosaire tiesi siitä jutusta. Kevin siis oli jo liisterissä, vaikkei koko helvetin sepustusta ollut edes julkaistu vielä. Mitä Rosaire olikaan puhunut niistä silmistä ja korvista? Peikko lysähti toimisto tuolilleen hapuillen viinilasia vain huomatakseen sen tyhjäksi ja laski sen hieman kovakouraisesti takaisin pöydälle niin että lasista kuului kaunis helähdys.

Rosaire näytti väsyneeltä ja pettyneeltä. Kevin nielaisi ja rummutti hermostuksissaan pöytää ja etsi sanoja, jotain fiksua ja lohduttavaa. Hän ei kyennyt keksimään mitään, joten yritti edes näyttää äärimmäisen keskittyneeltä näyttelijän purkaessa hänelle turhautumistaan ihmisten median suoltamiin valheisiin ja kaksinaamaisuuteen. Mitä hän edes voisi sanoa, kun oli itse tehnyt saman. Jos hän soittaisi ja uhkaisi seuraamuksilla jos lehti julkaisisi jutun... mutta jos kerran Rosaire jo tiesi asiasta niin kannattiko omaa paikkaa ihmisten kahvipöytäkeskustelujen aiheena vaarantaa. Kevin havahtui sisäisestä taistelustaan ja pompahti pystyyn niin nopeasti että se näytti huvittavalta sen kokoiselta mieheltä.
"Te ette saa edes harkita tuollaista herra Labelle. Te olette mielettömän upea näyttelijä. Ette saa olla niin typerä, että luovutte urastanne moisen vuoksi!"

Kevin jähmettyi. Hän oli sanonut herra Labellea typeräksi. Mikä idiootti hän olikaan.
"Tai siis... ettehän Te typerä ole... tai siis olette jos lopetatte, mutta en siis tarkoittanut, kun minä vain... tuotaa.."
Peikko valui hitaasti takaisin istumaan sönkätessään omastakin mielestään jotain käsittämätöntä anteeksipyyntöä naama punaisena.
"Olen todella pahoillani. Hyvin hyvin pahoillani."
Mies ei ollut ihan varma mitä kaikkea pyysi anteeksi, koska hän keskityi täysin tuijottamaan työpöytäänsä.
"Minä pidän paljon Teidän elokuvistanne. Osa ensimmäisistä elokuvistanne ovat olleet karmei... vähemän laadukkaita, mutta vain koska käsikirjoitus on ollut kamal... öh... ... huono. Teidän näyttelijän kykynne ovat kuitenkin tehneet niistäkin elokuvista miellyttäviä kokemuksia. "
Mitä hän selitti. Rosairen elokuvat eivät mitenkään liittyneet siihen mistä tämä oli tullut keskustelemaan. Ja se pahuksen keskustelun aihe lähenteli varmaan jo painokoneita.
"Minä pidän Teistä herra Labelle. Ajattelin etten näkisi Teitä enää ensi-iltanne jälkeen..."
Kevin aloitti hapuillen. Suunnitelma oli omituinen, mutta jos se toimi elokuvissa niin miksei sitä voisi soveltaa käytäntöön.
"... niin siis... tämä kuulostaa todella todella hölmöltä..."
Siltä nimenomaan.
"...mutta se tuntui hyvältä ajatukselta silloin. Tai oikeastaan ei niin hyvältä, mutta ilmeisesti se toimi, koska olette nyt täällä. Otatteko lisää viiniä?"
Kevin hermostui ja onnistui huitaisemaan kädellään viinipulloa niin että se kaatui pöydälle. Peikko rohmusi kasan nenäliinoja hyllyltä ja alkoi kuivata niillä lammikkoa.
"Minä taisin tehdä typerästi, vaikka syyni ei ehkä ole yhtä alhainen kuin voisi kuvitella. Haluan siis painottaa että pidän Teistä enkä tahtoisi aiheuttaa Teille vahinkoa."
Mies nakkasi punaisiksi värjääntyneet paperinenäliinat roskakoriin ja keräsi itsensä. Hän kääntyi katsomaan Rosaireen ja sai pidettyä katseensa tämän silmissä.
"Valehtelin toimittajalle, että minulla on suhde kanssane, mutta vain siksi että halusin tavata Teidät uudelleen."
Ihmiset uskoivat asiat helpommin, kun heitä katsoi silmiin. Niin ainakin väitettiin.

Rosaire naurahti kevyesti ja kohotti kulmaansa. "Oletko oikeasti sitä mieltä että lehtien syöttämät valheet hyödyttävät minua. Eivät todellakaan. Ja onko sinusta muka oikein että he saavat kirjoittaa minusta mitä tahansa. En välitä mitä fanini minusta ajattelevat usko pois. Se mistä välitän on lähipiirini jotka ikävä kyllä myös usein päätyvät lukemaan niitä", hän sanoi pudistellen päätään. Enemmän kuin usein oli hän joutunut selittelemään tekojaan ystäväpiirilleen. Sen lisäksi hänet oli useaan otteeseen jätetty yksin ravintolaan istumaan kun juuri ennen joitakin treffejä joku iso kohujuttu oli julkaistu. Monet vain luonnostaan tuntuivat mielummin uskovan painettua sanaa kuin sitä mitä oikeasti tapahtui. Hän säpsähti kun toinen nousi niin yhtäkkisesti ja loi katseen Keviniin. Peikon kiihkeät sanat ja puolustelut hänen uransa puolesta lämmittivät hivenen, tosin moni olisi varmaankin sanonut samaa. "Älä pelkää. En ole niin typerä ja rakastan esiintymistä. Välillä vain tuntuu että kuuluisuuden paino on raskaampi kuin koskaan kuvittelinkaan", hän totesi hiljaa hymähtäen. Ei hän ollut koskaan ajatellut tai edes uskaltanut unelmoida että olisi näin kuuluisa. Hän oli aina nuorempana pohtinut että korkeintaan pääsi Ranskan elokuvateollisuuteen.

Hän kurtisti kulmiaan ja kohotti katseensa Keviniin kun mies alkoi epäröiden änkyttää sanoja. Keijua huvitti hivenen että toinen ajatteli että hän loukkaantuisi sanasta typerä tai alku aikojen elokuvien huonouden mainittaessa. Olihan häntä lehdissä kutsuttu paljon pahemmilla sanoilla ja hän oli vuosien varrella kehittänyt kovan kuoren jonka ulkopuolelle loukkaukset jäivät. Eivätkä Kevinin sanat edes olleet loukkauksia. Rosairen katse käväisi kaatuneessa viinipullossa mutta hänen katseensa palaasi pian takaisin peikkoon. Toinen tuntui koettavan äkistää totuutta ulos. Rosaire laski katseensa ja hymähti hiljaa. Hiljaisuus laskeutui heidän ympärilleen ja keiju tuijotti sylissä lepäävää hattuaan.

Hän voisi uskoa toista mutta keiju oli viettänyt aivan liikaa aikaa Losissa selkään puukottavien ystävien keskellä. "Mielenkiintoinen teoria mutta.. Jos kerran pomosi tuntee viime elokuvan ohjaajan niin eikö olisi ollut melko helppoa saada numeroni käsiisi. Veikkaan ainakin että kaiken tämän kohun keskellä olisit saanut sen varsin helposti. Oletko oikeasti niin julma että haluat valehdella jollekin toimittajalle vain tavatakseni minut. Ja sitten mitä? Hm? Lisää juoruttavaa jonka kerrot taas lehdille", hän sanoi ja kohotti hatun päähänsä. Hän risti jalkansa ja katseli toista hetken aikaa ennen kuin nousi ylös. "Tiedätkö että juuri tällaiset lehtijutut pilasivat elämäni viime vuosina. Ne rikkoivat parisuhteeni ja saivat muutamat parhaimmat ystäväni vihaamaan minua. Vain sen vuoksi että joku halusi helpon tavan tehdä rahaa..", hän totesi ja nojasi kätensä tuolin selkänojaan painanen katseensa maahan. "Tiedätkö ollenkaan mitä kaikkea pahaa tällainen tekee. Sitä vain lopettaa luottamisen ja pelkää että kaikki puukottavat selkään. En edes muista koska viimeksi minulla olisi ollut ympärilläni joku johon todella voisin luottaa ja kertoa kaikki salaisuuteni. Usko pois. Elämässäni on paljon synkempiä ja kauheampia salaisuuksia kuin vain muutama salasuhde siellä sun täällä", hän totesi.

"Niin kuin vaikka silloin kun erosimme Willn kanssa lopullisesti. Olin murtunut mutta tiesin että jos itkisin väärässä paikassa olisi sellaisia kuvia pian joka paikka täynnä ja kuka haluaa eron alla sellaisia kuvia jokaiseen lehteen. Sitten tapasin eräässä baarissa erään vahvan tuttuni. Olimme joskus tavanneet jossakin juhlissa. Erehdyin luottamaan häneen ja itkemään hänen edessään ja tiedätkö mitä se kuvotus teki. Otti kuvia kännykällään ja myi koko jutun lehdille. Muistan vieläkin ne otsikot. Rosaire murtuu! Onko tämä lupaavan tähden loppu!", hän kertoi tosin näytti hetken aikaa siltä että puhui jo itsekseen. "Ja sitten sitä alkaa miettiä koska sitä muuttui ihmisestä vain kaupalliseksi tuotteeksi minkä jokainen vastaantulija myy heti tilaisuuden tullen", hän mutisi ja lysähti takaisin istumaan.

//Nyt alkaa pikkuhiljaa innostus kirjoittamiseen löytyä. Jospa se tästä. Anteeksi kesto.//

Hiljaisuus oli painostava. Se suorastaa kuristi kurkkua ja Kevin huomaamattaan alkoi nykiä solmiotaan hieman löysemmälle, se ei kuitenkaan helpottanut oloa. Peikko hätkähti Rosairen viimein rikkoessa hiljaisuuden. Mies yskähti ja katse laahasi lattiaa. Hänen yrityksensä päästä pälkähästä puhtain paperein muuttui tyhjäksi. Niin... miksei hän ollut tajunnut käyttää Eddien suhteita hyväkseen? Ehkä se johtui siitä ettei pomo koskaan tuntunut olevan paikalla. Hän ei taatusti olisi tässä sotkussa näin syvällä jos Eddiellä ei olisi niin kiire uusimman asiakkaansa kanssa. Siitä oli ollut lehdessäkin., kuinka Eddie loisti taidoillaan. Jos pomo antaisi hänelle muutakin kuin naurettavia iänikuisia perimyskiistoja hänkin voisi saada tähtiasianajajan maineen. Miksei hän saanut toimittaa murhaajia vankilaan ja olla sankari?

Erityisen sankarillisena Kevin ei itseään voinut silläkään hetkellä pitää. Mies pyrki kuuntelemaan vaitonaisena ja ilmeettömänä syytöksiä, mutta lopulta peikolle riitti. Eihän noin paha ollut.
"Hei, hetkinen nyt. En todellakaan suunnitellut kertovani lehdille enää mitään sinusta tämän jälkeen."
Kevin ryhtyi puolustuskannalle. Eihän hänen kannattanut ylenpalttisesti toimittajille Rosairesta jauhaa, kun voisi yrittää saada kaiken huomion itseensä. Kyllä hänestä varmasti olisi mielenkiintoista kerrottavaa ja jos ei olisi hän keksisi sellaisia.
"Minä en halua Teille mitään pahaa herra Labelle..."
Peikko ei ehtinyt päästä repliikissään mielistelevään osaan, kun jo hiljeni näyttelijän kertoessaan onnettomasti päättyneestä liitostaan ja petturi ystävistään.
"Ehkä he eivät välittäneet Teistä tarpeeksi."
Kevin ehdotti hiljaa. Niin sen täytyi olla. Ei muutama lehtijuttu voisi rikkoa tosiystävyyttä tai rakkauden täyttämää parisuhdetta...vaikka eihän miehellä ollut oikeita kokemuksia kummastakaan. Luottamuskin tuntui vieraalta tunteelta. Johtuiko se siitä ettei hän ollut ihminen vai siitä että oli oppinut pitämään jokaista kilpailijanaan valokeilasta.
"Saanko kysyä Teiltä, millä perusteella voitte määritellä jonkun olevan luotettava? Tekikö tämä petollinen tuttavanne jotain, mikä sai Teidät ajattelemaan, että hänelle olisi turvallista purkaa sydäntään?"
Kevin kysyi harkiten ja istuutui pöytänsä taakse. Olisiko herra Labellen vastauksessa avain ihmisenä olemisen ymmärtämiseen.

Kevin pohdiskeli mahdollisuuksiaan. Hän oli ehkä jo pilannut mahdollisuutensa ystävyyteen tähtinäyttelijän kanssa.
"Jos minä nyt vain estän sen jutun julkaisun, niin ette varmaan siltikään halua tavata minua enää. Jos taas juttu julkaistaan, voin sentään saada hetken olla jotain... se voisi hieman helpottaa tuskaani Teidän sympatioidenne menettämisestä."
Kevin katseli jonnekin kaukaisuuteen. Hän tunsi itsensä paskiaiseksi, mutta työnsi tunteen syrjään ajattelemalla kaikkea sitä loistoa, jonka voisi saada pelaamalla korttinsa hyvin. Ainakaan hän ei voisi miinuksille jäädä, niin hyvältä hänen suunnitelmansa tuntui sillä hetkellä. Peikko laski lasinsa työpöydälle koskemattomana.
"Mutta tietysti jos voimme olla ystäviä jatkossakin..."
Kevin jätti ajatuksensa roikkumaan ilmaan. Jos tämä olisi elokuvaa yleisö pidättelisi aivan varmasti hengitystään.

//Ei haittaa Ihan rauhassa vaan //

Rosaire katseli Keviniä hivenen kysyvästi. "Olisit hyötynyt minusta paljon enemmän jos olisit ottanut vain minuun suoraan yhteyttä. Sinusta olisi voinut tulla yksi Ranskan kuuluisimpia asianajajia kun minä olisi ollut puolellasi", hän totesi ja katseli toista suoraan silmiin. Tottahan se oli. Hän sai lähes minkä tahansa otsikoihin ja mistä tahansa vastustamatonta. Yksi pieni oikeusjuttu jossa Kevin olisi ollut mukana, niin toisen toimisto olisi ollut täynnä avunpyytäjiä. Toisen sanat luottamuksesta saivat hänet hämmentymään. Rosaire katseli toista hetken aikaa kysyvänä. "Luottamuksen tunne on hassu asia. Sitä ei voi selittää millään tavalla. Ellei tiedä sitä tunnetta niin sitä ei voi sanoin kuvailla", hän puhui ja hymyili hetken kevyesti. "Se on vain tunne kun voi olla toisen edessä avoimena ja kertoa kaiken ilman että pelkää tiedon pääsevän kenellekään muulle", hän jatkoi. "Ja se ystäväni. Noh. Ehkä minut on liian helppo juottaa humalaan ja silloin puhun aina liikaa itsestäni", hän totesi mietteliäänä. Hän kuunteli Kevinin seuraavia sanoja puolella korvalla mutta lopulta havahtui ajatuksistaan. Keiju jäi katselemaan toista hiljaisena. Ystäviä. Toinen oletti että he voisivat olla vielä ystäviä. Hän painoi silmänsä hetkeksi aikaa kiinni ja hiljaisuus leijui huoneessa. "Tiedätkö että ystävyyteni mukana tulee suuri hinta? Kaikki haluavat tietää keitä ne ihmiset ovat joiden kanssa liikun. Vielä vaikeammaksi sen tekee se jos joku julkaisee jutun meidän salasuhteestamme jota ei edes ole olemassa", hän jatkoi ja pudisti päätään hivenen huvittuneena.

"Etkä tiedäkään miten tuhoisia lehti jutut ovat..", hän mutisi hiljaa ja jäi tuijottamaan lähestulkoon lasittunein silmin eteensä. "Will niin vihasi lehtijuttuja mutta myös uskoi niitä. Hän raivostui joka kerta kun lehdet väittivät minulla olevan suhteen johonkin muuhun. Ja voi kun hän raivostui.. Hän oli aivan kauhea. Lempeä mies joka muuttui pedoksi", hän puhui ja tuntui että keiju unohti täysin että huoneessa oli muita.

"Hän heitteli tavaroita ja viskoi viinipulloja. Silloin sitä tiesi. Se kauhea tunne valui vatsaan ja tiesi ettei pako paikkaa ollut. Enemmin tai myöhemmin hän löytäisi minut ja purkaisi vihansa kunnes se olisi kadonnut. Aamulla ruhjeisena olisi jäljellä enää vain kipu ja kaipaus parempaan mutta silti sitä tahtoi antaa anteeksi", Rosaire jatkoi hiljaa mutta yhtäkkiä keijun silmät suurenivat ja hänen kätensä lennähti suun peitoksi. Hän oli vain unohtunut puhumaan ja jotain aivan kauheaa oli päässyt pois. Salaisuus jonka hän oli luvannut pitää aina piilossa kaikilta ja etenkin medialta. Tässä hän nyt istui pienessä toimistossa peikon kanssa joka oli myynyt tarinan juorulehdille kertoen synkimmän salaisuutensa. Rosaire vaikutti kadottaneensa puhekykynsä ja tuijotti vain silmät suurina Keviniä.

Olisiko Rosaire tosiaan auttanut Keviniä kohoamaan urallaan. Mies ajatteli näyttelijän sanoja tuestaan ja peikko naurahti väsyneesti.
"Miksihän Te edes olisitte halunneet olla puolellani?"
Kevin kysyi ja risti kätensä eteensä pöydälle tarkkaillen vierastaan hetken ennen kuin jatkoi.
"Kun raahasin teidät väkisin pois ensi-illan juhlallisuuksista hotellihuoneeseeni, niin aiheutin tämän. Valokuvaaja sai haluamansa otoksen Teistä kahden kesken yleisölle tuntemattoman miehen kanssa ja levittelee nyt lukijoille mieluisia arvailuja. Tämä kaikki on siis ollut minun syytäni, yksin minun jo alusta alkaen. "
Peikko huokaisi vetääkseen henkeä taukoamattoman puheensa jälkeen.
"Ei Teillä olisi siis ollut mitään syytä olla minulle ystävällinen tähänkään asti. Miksi minun osuuteni tähän sotkuun alkaa vasta nyt häiritä Teitä? Ajatteletteko että kuvien päätyminen julkiseen jakeluun oli vain kuvien ottajan syy? Eikä yhtä suuri syy ole myös heissä jotka tilanteen aiheuttivat?"
Kevin järkeili ja katsoi kysyvänä Rosairea. Ainakaan Kevinillä ei ollut syytä syyttää valokuvaajaa. Tämähän teki vain työtään ja ensi-ilta oli ollut avoin medialle. Kuvaaja siis ei ollut tehnyt mitään kovinkaan laitonta, vaikka hänet voisi oikeuteen haastaakin. Kaikestahan pystyi haastamaan oikeuteen - oli sitten aivan eri asia kuka voittaisi.

Kevin huomasi kadehtivansa pientä hetkellistä hymyä Rosairen kasvoilla tämän kertoessaan miten selittämätön tunne luottamus oli. Oliko peikossa jokin vika kun ei tuntenut tuollaista tunnetta. Hän kuitenkin työnsi ajatuksen pois mielestään keskittyessään näyttelijän vastaukseen hänen ehdottamastaan diilistä.
"Minä olen maksanut tästä ystävyydestä jo aika paljon ennakkoa."
Peikko tokaisi. Hän ei pitänyt ollenkaan tilanteesta ja siitä millaiseksi hänen roolinsa oli muodostunut.
"Uskokaa pois, minä en halunnut tätä. Olin aivan kauhuissani kun näin ne kuvat jo silloin illalla juhlassa. Olin varma että urani olisi ohi ja en edes uskaltanut arvailla mitä se Teille aiheuttaisi herra Labelle. En uskaltanut kertoa Teille kuvista edes silloin."
Mies meni noloksi tunnustaessaan pelkuruutensa. Puhe onneksi kääntyi Williin ja Kevin sai Rosairen puhuessa aikaa koota itsensä. Kuitenkaan hän ei pystynyt keskittymään seuraavan siirtonsa suunnitteluun sillä toisen kertomus vei hänen huomionsa pian kokonaan.
"Hän pahoinpiteli sinua...?"
Mies kysyi äimistyneenä. Hän ei ollut tiennyt ja ilmeisesti ei moni muukaan, jos peikko yhtään osasi tulkita ilmettä joka näyttelijän kasvoille ilmestyi. Kevin alkoi ymmärtää miksi Rosaire ei pystynyt suhtautumaan kovinkaan vähättelevästi valheellisiin lehtijuttuihin. Nuo valheet olivat vieneet häneltä jotain hyvin tärkeää.
"Minä... o-olen pahoillani..."
Kevin henkäisi tyrmistys yhä kasvoillaan.

Kevin raapi korvallistaan ja yritti saada ajatuksensa jälleen kasaan. Se kuinka syvällä hän jo ui tässä liisterissä pelotti häntä. Ei hänestä ollut juonittelemaan ja se olisi pitänyt tajuta heti. Nyt hän oli onnistunut saamaan tietoonsa jotain mitä hänen ei koskaan olisi pitänyt saada tietää. Kevin heilautti vielä pöydällä olevaa viinipulloa ja tajusi kaataneensa kaiken juomasta lasiinsa ja suurimman osan aiemmin pöydälle. Hän nakkasi pullon samaan roskakoriin papereiden kanssa.
"Minä... minä voin menettää urani."
Kevin kuiskasi enemmänkin paperikorissa olevalle pullolle kuin Rosairelle. Hän oli pelännyt Eddien antavan hänelle potkut siitä lähtien, kun kuvat olivat ilmestyneet nettiin. Esimies ei kuitenkaan ollut puhunut koko jupakasta mitään ja sekös saikin ison peikon karvat pystyyn kauhusta. Eddie odotti että hän hoitaisi tämän sotkun kunnialliseen päätökseen ja harkitsisi sitten pitäisikö peikon palkkalistoillaan.
"Maineeni kärsii tästä vähintään yhtä paljon kuin Teidänkin. Jos menetän luotettavuuteni ihmisten silmissä voin heittää hyvästit työlleni."
Peikko mutisi. Oliko hänellä kaiken tämän jälkeen oikeutta pyytää sääliä. Hän oli satuttanut Rosairea enemmän kuin oli edes kuvitellut. hän olisi voinut olla syypää tämän pahoinpitelyyn, jos mies olisi ollut vielä yhdessä Willin kanssa. Hän oli itsekkyyttään aiheuttanut tuskaa ihailemalleen henkilölle. Peikko mietti ankarasti ja nojasi otsaansa suuriin käsiinsä.
"Herra Labelle, haluan sanoa Teille tämän; totuus ei aina tuo oikeutta. Joskus pieni valhe voi olla armollisempi kuin puhtainkaan totuus."
Peikko sanoi ja katsoi vakavana Rosairea.

Niin kauheaa kuin se olikin, hetken Rosaire toivoi, ettei peikko ymmärtäisi hänen sanojaan. Kuitenkin toinen vastasi hänen sanoihinsa melkein kuin kysymyksenä. Mitä hän voisi sanoa? Hän ei voisi kiistää asiaa koska silloin ainakin tieto leviäisi näidenkin seinien ulkopuolelle. Hänen ilmeensä muuttui hetki hetkeltä kauhistuneemmaksi kunnes toinen taas puhui. Kevin oli pahoitellut mutta se oli kai ymmärrettävää. Rosaire kurtisti kulmiaan. "Voit menettää urasi? Miten niin?", hän kysyi ja puhuessaan huomasi kuinka hauraaksi hänen äänensä oli vaipunut. Hän nousi kuin säpsähtäen ylös ja asteli muutaman askeleen edes takaisi. "Kukaan ei saa tietää! Ymmärrätkö? Kukaan ei saa tietää mitä juuri kerroin sinulle", hän sanoi yhtäkkiä lähestulkoon ankarasti. Hän käännähti ja jäi katsomaan Keviniä vakavana. Jopa jotkut keijun läheisimmät tuttavat eivät varmaankaan olleet nähneet häntä niin vakavana kuin hän nyt oli seisoessaan siinä pienessä toimistossa. "En välitä kuka sinulta kyselee minusta tai vaikka haluaisit kuinka puhua mutta kukaan ei saa tietää", hän jatkoi mutta hääni vaipui taas kohti heikompaa. Lähes uupunut ilme valui hänen kasvoilleen ja hän lysähti istumaan takaisin penkille. "Teen mitä vain haluat. Saat jonkun oikeus juttuni ja saat pitää tarinasi meidän salasuhteesta jos haluat kirjoitan sinulle shekin ihan niin suuren kuin vain ikinä toivotkaan ja annan vaikka suoran numeroni jos sitä tahdot. Ainoa asia joka sinun on muistettava on se että kukaan ei kukaan saa tietää minusta ja Willistä", hän puhui katse painuneena maahan ja ääni lähes anelevana.

Rosaire tunsi olonsa ahdistuneeksi. Hän ei edes ymmärtänyt miten hänen salaisuutensa oli karannut hänen huuliltaan. Keiju painoi kädet kasvoilleen ja tunsi olonsa heikoksi. Hän halusi itkeä ja huutaa muttei voinut joten hän tyytyi vain istumaan siinä olkapäät painuneena alas kädet peittäen kasvot. "Kukaan ei saa tietää... Ymmärräthän?", hän mutisi sanoja jotka kuulostivat tulevan kuin kertauksena hänen huuliltaan.

"En voi kestää niitä juttuja. En halua edes ajatella mitä he kirjoittaisivat...", hän mumisi hiljaa lähes kuulumattomasti käsiinsä. Samaan aikaan kun hän oli ahdistukseen kietoutuneena, tunsi hän pientä iloa. Pitkään aikaan hän ei ollut tuntenut itseään näin tavalliseksi. Hän muisti että oli aivan tavallinen olento niin kuin kaikki muutkin. Toki kaunis ja rikas mutta sisältä rikki ja moneen kertaan paikattu. Hän pyyhki silmän alusiaan hetken aikaa ja kohotti sitten katseensa Keviniin. Hän katseli peikkoa hetken aikaa.

"Kysyit miksi olisin ollut puolellasi aikaisemmin. Sanoinhan jo. Pidin teistä. Tai kai pidän vieläkin vaikka melko paljon vähemmän kun halusitte myydä jutun lehdille. Tiedän millaisia monet journalistit ovat tällä alalla. Ei syy ollut teidän. Syy oli sen joka päätti että tällä tavalla he saavat lehtiä myytyä tuhansia kappaleita", hän totesi ja hymähti hiljaa kohauttaen olkiaan. Rosaire puhui aivan totta. Hän olisi mieluusti auttanut Keviniä.

//Anteeksi kun on kestänyt. Kirjoitusvire on taas teillä tietämättömillä, mutta jospa tästä saa jotain irti.//

Rosairen hätäännys ja ankara määräys hämmästytti Keviniä.
"Hyvä on, hyvä on. Ex-pahoilaispoikaystävänne pitäköön salaisuutensa, jos Te kerran tahdotte niin. En kerro kenellekään."
Kevin lupasi tyynnyttääkseen Rosairen. Kuitenkin hänellä oli närkästystä äänessään.
"En vain käsitä miksi suojelet häntä..."
Mies lisäsi hiljempaa ja alkoi penkoa työpöytänsä laatikoita. Rosaire ei kuitenkaan selvästikään luottanut peikon lupaukseen alkaessa tarjota vastinetta vaitiolosta. Kevinistä tuntui pahalta ja hän keskittyi entistä enemmän selaamaan paperinivaskaa, jonka oli laatikosta kaivanut. Hän saisi uskotella olevansa kuuluisan näyttelijän rakastaja, rahaa jolla pankin hiilostuksen saisi loppumaan hänen luottokorttilaskujensa suhteen ja mikä hienointa; hän voisi viimein saada sen vuosisadan oikeusjutun ja tulla huippuasianajajaksi. Kevin löysi etsimänsä ja sulloi hätäisesti ylimääräiset paperit takaisin laatikoon. Peikko luki sanan sieltä toisen täältä kunnes oikea kappale osui hänen silmiinsä. Peikko huokaisi ja nakkasi paperin pöydälle. Gill voisi antaa hänelle kenkää aivan laillisesti, jos hänen käyttäytymisensä tekisi hallaa asianajotoimiston maineelle. Eikä Kevinin kannattaisi edes yrittää löytää keinoa kiertää pykälää... Gill osasi sen huomattavasti häntä paremmin ja sen jälkeen peikko olisi suossa korviaan myöten. Kevin huokaisi jälleen ja katseli mieli maassa Rosairea joka toisteli toivettaan Kevinin vaitiolosta. Miksi hänellä oli roistomainen olo.

Kevin hieroi otsaansa ja yritti keksiä jotain, mikä lohduttaisi. Mies ei kuitenkaan muistanut mitään hienoa repliikkiä joka olisi sopinut tilanteeseen.
"Jos minulla olisi vaihtoehtoja en kiusaísi Teitä tällä tavalla."
Hän mutisi ja nousi pöytänsä takaa. Hetken mies epäröi, mutta käveli kuitenkin Rosairen vierelle ja painoi ison kämmenensä tämän olkapäälle.
"Olen pahoillani. Et usko sitä, mutta kuitenkin. Kunhan tämä sotku unohtuu ihmisten mielistä niin en ole Teille enää ikinä vaivaksi herra Labelle. Teidän ei tarvitse enää kärsiä valheellisista lehtijutuista ja selitellä ystävillenne tilannetta."
Mies vannoi ja kyykistyi Rosairen eteen yrittäen saada katsekontaktia tämän maahan tuijottaviin silmiin.
"Eikä kukaan saa tietää mitä Teidän ja Willin välillä on tapahtunut. Ette tule näkemään siitä otsikon otsikkoa."
Kevin yritti hymyillä rohkaisevasti. Rosaire pyyhki vettä silmistään ja peikko sätti itseään mielessään. Nyt hän oli saanut ihailemansa henkilön itkemäänkin.

Kevin ei voinut katsoa Rosairea. Hän oli kamala, mutta hän tarvitsi sen lehtijutun. Muuten tämä sotku jäisi ihmisten mieleen ratkaisemattomana mysteerinä ja se pysyisi väen huulilla paljon kauemmin kuin paljastus salasuhteesta. Julkkisten lyhyet romanssit olivat niin arkipäivää etteivät ne kauaa jaksaneet kiinnostaa ihmisiä ja paljon suvaittavampaa kuin epäselvät sekoilut baareissa tai vaikka elokuvien ensi-illoissa. Ehkä hän nettoaisi muutan kutsun seurapiiripippaloihin siinä sivussa.
"Mistä Te muka minussa pidätte... olen vain peikko. Eikä se muutu vaikka mitä tekisin."
Miehen äänessä kuului suuttumusta ja itseinhoa. Hän tuntui syventyvän täysin omiin mietteisiinsä, kunnes tuntui tajuavan ajan kulun.
"Tarvitsen muutaman tonnin rahaa ja pari viikkoa aikaa. Sen jälkeen voit kertoa lehdille ettei ole enää kanssani ja unohtaa tämän."
Kevin totesi sävyttömästi ja nousi hieman vaivalloisesti seisomaan. Hän ei vilkaissutkaan Rosaireen ja käänsi tälle selkänsä.
"Minulla on tosiaan paljon töitä, joten jos asia on sovittu niin voin varmaankin palata niiden pariin. Ei muutenkaan ole sopivaa selvitellä henkilökohtaisia asioitaan työajalla. Pomollani on jo tarpeeksi syitä antaa minulle potkut muutenkin."
Kevin selitti. Todellisuudessa hänellä ei ollut aikomustakaan tehdä töitä. Hän korkeintaan tyhjentäisi pullon viiniä ja rypisi itsesäälissään.

//Anteeksi omakin kestoni//

Rosaire vilkaisi kättä olallaan ja pysyi hetken aikaa hiljaisena. Hän hymähti hiljaa ja kohautti olkiaan. "Eivät ne lehtijutut ikinä lopu mutta kiitos kuitenkin", hän totesi. Hän katseli hetken aikaa Keviniä ja pohti mielessään uskalsiko hän luottaa toiseen. Hänen kuitenkin oli pakko. Ainoa asia mitä keiju ei koskaan halunnut nähdä lehdissä oli juuri se. Noustuaan peikko lateli mitä halusi ja tähti tunsi kylmän tunteen vatsan pohjassaan. Henkilöt jotka ottivat lahjuksia vastaan, antautuivat helposti juoruamaan lehdille. Toimittajat nykypäivänä olivat ovelampia kuin koskaan ennen jos vain halusivat saisivat jonkun asiasta tuntemattoman pyörälle päästään. Keiju pudisti päätään itsekseen ja kaivoi hetken aikaa taskuaan. Hän nosti shekki vihkonsa pöydälle ja nappasi kynän takin taskustaan. Juuri tällaisia tilanteita ajatellen oli hän luonut toisella nimellä myös lukuisia tilejä. Se ei ollut helppoa pankin kanssa mutta shekistä jäi aina liian suurella riskillä jälki jota voisi seurata.

Keiju kirjoitti valenimensä sekä muut tiedot ja sitten summan jonka antaisi toiselle. Rosaire nousi ylös ja ojensi paperin palan peikolle. Hän keräsi sitten tavaransa ja otti muutaman askeleen kohti ovea. "Saat aikaa kaksi viikkoa ja sitten tämä kaikki on ohi. Toivottavasti myös pidät salaisuuteni", hän sanoi. Rosaire kuitenkin tiesi että peikonkin täytyi ymmärtää että joku Rosairen kaltainen paljon valtaa ja rahaa omistava henkilö voisi tuhota peikon uran sekä elämän.

"Ja elä ryve inhossa siitä mitä olet. Kaikkien täytyy oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin me olemme. Ja jos joku luulee sinua stereotyypiksi omasta lajistasi niin näytä vain että muut ovat väärässä. Et uskokaan kuinka usein olen itse saanut kuulla keijuudestani ", hän totesi olkansa ylitse ennen kuin painoi hatun päähän.

"Hyvästi", Rosaire sanoi ja asteli ovesta ulos jossa turvamies odotti häntä. Yhdessä he lähtivätkin kohti kadulla odottavaa autoa.

//Tämä taisikin lopahtaa tähän. Kiitos pelistä : ) //

Kevin otti Rosairen kirjoittaman shekin vastaan ja survoi sen taskuunsa - edes vilkaisematta summaa - kuin koko paperilappunen olisi aiheuttanut pistelevää kipua. Hänen vieraansa oli ilmiselvästi lähdössä ja Kevin ei kestänyt katsella. Miten hän onnistui aina sotkemaan kaiken. Rosaire kuitenkin seisahtui ovella ja pieni ilon ailahdus käväisi peikon sisimmässä, mutta melkein huulille ehtinyt hymy katosi pian.
"Ei Teidän tarvitse olla huolissanne herra Labelle. Pidän oman osani tästä sopimuksesta."
Peikko vakuutti mutta äänessä ei ollut mitään sävyä. Mitäpä muuta näyttelijä hänestä tahtoisikaan kuin varmuuden että hän pitäisi suunsa kiinni. Peikko vain käänsi selkänsä vastaukseksi Rosairen kehotukselle itsensä hyväksymisestä.
"Helppohan Teidän on sanoa..."
Kevin mutisi itsekseen ja odotti oven sulkeutumista.

Odotettuaan ettei Rosaire olisi enää kuuloetäisyydellä peikko tarttui raivostuneena lähimpään irtonaiseen esineeseen - joka sattui olemaan hänen vasta hankkimansa kännykkä - ja paiskasi seinään. Puhelin putosi kolahtaen lattialle, lasi oli pirstaleina ja näyttö pimenneenä. Kevin asteli aparaatin luo ja potkaisi sitä kiiltonahkaisilla kengillään, niin että vekotin iskeytyi jälleen seinään. Peikko purki kiukkuaan puhelimen romuun, kun ovi avautui ja Alberto astui sisälle. Peikko jähmettyi kun sihteerin katse kiersi puhelimeen lattialla. Tämä kuitenkin vain kohotti välinpitämättömästi katseensa ja silmiin syttyi kiinnostunut kiilto, mutta aivan selvästi muusta syystä.
"Se on siis totta. Sinulla on vipinää Rosaire Labellen kanssa. Ei uskoisi, että sellainen mies edes vilkaisisi sinua, mutta ehkä vastakohdat täydentävät toisiaan."
Kevinin silmät kapenivat viiruiksi ja hän nosti kännykän jäänteen lattialta.
"Ole ystävällinen ja suksi kuuseen."
Mies kehotti kylmästi ja Alberto kerrankin otti vinkin huomioon poistuessaan naureskellen. Kevin istuutui työtuoliinsa ja pyöritteli puhelintaan käsissään. Se tuskin enää toimisi. Tuskin mikään toimisi. Mies pudotti puhelimen viinipullon seuraksi roskakoriin ja kaivoi shekin taskustaan. Hänellä olisi varaa uuteen puhelimeen - useampaankin. Huomenna hän olisi ihmisten silmissä kuuluisan näyttelijän rakastaja ja hänen pitäisi olla mielettömän onnellinen. Niin... ehkä huomenna kaikki tuntuisi paremmalta.