Marc "Snorri" Arnesen

Nimi:
Marc ”Snorri” Arnesen
Ikä:
38
Sukupuoli:
Mies
Kansallisuus:
Ranskalainen peikko
Ammatti/Koulutus:
Snorri on räpiköinyt oppivelvollisuudensa läpi hädin tuskin, ja tekee nykyään monia päällekkäisiä pätkätöitä. Tällä hetkellä on öisin töissä varastotyöntekijänä, aamupäivisin ajaa roska-autoa ja viikonloppuisin peikko siistii Chênevalien puistoa.
Asunto:
Snorri asuu Chênevalien poliisiaseman läheisyydessä sijaitsevassa siivottomassa kaksiossa jakaen kämppänsä Geralt Lachancen kanssa. Hän on majoittunut kahdesta huoneesta pienempään, eikä vietä aikaansa siellä muutoin, kuin nukkuessaan. Huoneessa on ainoastaan yksi kiikkerä lipasto ja notkolleen vaipunut parisänky, ja varsinkin ikkunan eteen verhoksi ripustetun nuhruisen harmaan viltin takia se muistuttaa enemmän luolaa kuin huonetta.
Perhe ja ystävät:
Fredrika Arnesen - Marcin iso-isoäiti, Chênevalien Arnesen-peikkojen ”äiti”
Eirik Arnesen - Fredrikan puoliso, Snorrin rakkain sukulainen
Adrienne Arnesen - Snorrin isoäiti, Fredrikan tuleva seuraaja
Nicolas Arnesen (os. Blom) - Snorrin edesmennyt isoisä
Felice, Giselle & Olivier Arnesen - Snorrin tädit ja setä
Maximilien Arnesen (os. Baudin) - Snorrin isä, johon välit ovat tulehtuneet
Johanne Arnesen - Snorrin kotiäiti, johon välit ovat tulehtuneet
Armand ”Ari” Fortier - Snorrin isoveli, naimisissa, kolme lasta ja vakaa työ, eivät ole puheväleissä
Nicolette Arnesen - Snorrin pikkusisko
Henri Arnesen - Nicoletten 10-vuotias poika, jota Marc kohtelee kuin omaansa. Puolipeikko.
Geralt Lachance - Paras ystävä ja kämppis
Alix Thayer - Hyvänpäiväntuttu, Geraltin työpari

Luonne:
Marc ei ole koskaan ollut sieltä kirkkaimmasta päästä, mitä älyyn tulee. Hän ei yksinkertaisesti kykene painamaan muistiinsa mitään lukemaansa; yksityiskohdat, vuosiluvut, nimet, kaikki on hänen päässään yhtä hämärää sotkua, ja on turha edes yrittää saada hänet ymmärtämään yhtälöiden ratkaisemista. Onkin helppo päätellä, ettei hän ole lukutoukka, hän ei nauti sisällä aloillaan istumisesta eikä hän välitä abstraktien käsitteiden pohtimisesta. Snorrista puuttuu se sivistynyt henkevyys, mitä ihmisissä tavallisesti on edes jonkun verran, ja sen sijaan hän on äärimmäisen ruumiillinen: tämä peikko nauttii liikunnasta, fyysisestä läheisyydestä, kovasta työstä ja rauhallisesta levosta uupuessaan. Hän ei yksinkertaisesti osaa huolehtia murheista, jotka eivät ole konkreettisesti läsnä, eikä ymmärrä laisinkaan sitä suurta hälyä ja katumusta ja hampaiden kiristystä, mitä ihmiset pyörittelevät vähän kaikista asioista. Asiat vain ovat miten ovat, ja Marcin sisimmässä on vankkumaton luottamus sen suhteen, että pohjimmiltaan ne ovat hyvin.

Marc on äärimmäisen lojaali ja uskoo todellakin veren olevan vettä sakeampaa. Hän tarvitsee suuren ja vahvan verkon suhteita ympärilleen kukoistaakseen ja tuntee olonsa helposti yksinäiseksi tai hylätyksi. Snorri on aina ensimmäinen pyytämään anteeksi ja sovittelemaan, ja hyvin pienetkin laiminlyönnit ystävyyssuhteissa saavat hänet tuntemaan olonsa kauhean ajattelemattomaksi. Ei siis ole ihme, että peikko on uhrautuvainen ja avulias eikä osaa koskaan sanoa ei pyynnöille. Hän heltyy helposti, pitää lapsista ja pienistä eläimistä, on yleensäkin erittäin hellämielinen. Onkin suorastaan huvittavaa katsoa sivusta, kuinka valtava peikonroikale poimii päivänkakkaroita suunnattoman varovaisin ottein ja tuntuu kävelevänkin hipsutellen, melkein kuin peläten omaa hurjaa olemustaan.

Huolimatta hitaudestaan ja yksinkertaudestaan Marc ei kuitenkaan ole typerä, vaan ymmärtäväinen mitä tulee kirjojen ja teorioiden ulkopuoliseen maailmaan. Hän on reilu, sinnikäs ja ahkera, sekä erittäin velvollisuudentuntoinen – yhä edelleen, huolimatta välien katkeamisesta, hän pitää välillisesti yhteyttä vanhempiinsa ja lähettää ison osan palkastaan pikkusiskolleen ja siskonpojalleen. Hän on enimmäkseen leppoisa, todella kärsivällinen ja erittäin maltillinen, eikä hän yleensä tee mitään harkitsematonta tai ajattelematonta, vaan suhtautuu läheisiinsä todella huomaavaisesti. Tuskin on Marcia empaattisempaa peikkoa, ja onnekseen hän ei kärsi yleensä kansansa vaivana olevasta aggressiivisuudesta ollenkaan.

Toisaalta Marc on myös hyvin selkärangaton eikä osaa pitää huolta itsestään kiirehtiessään olemaan muille avuksi ja tueksi. Hän on aivan liian lempeä, aivan liian helposti yli käveltävissä, eikä hän yleensä vahvempien persoonien läsnäollessa saa sanotuksi vastalauseita tai edes järjen sanaa, vaikka haluaisikin. Tietty hiljaisuus saattaa häiritä joitakuita, mutta Snorri on enemmän kuuntelija kuin puhuja, ja kuunteleekin aina muiden sanat tarkkaan ja pohtii ne läpikotaisin yrittäen löytää parhaan mahdollisen neuvon tai vastauksen kuulemalleen. Ei hänkään tosin aivan pelkkää hattaramössöä ole, vaan Snorrillakin on nauravainen, vilkas puolensa, mutta useimmiten se jää hänen pidättyväisyyden ja hermostuneen hillityn käytöksen taakse. Kukapa ei olisikaan hieman arka ja epävarma omasta ilmaisustaan ja sen saamasta vastaanotosta, jos häntä olisi haukuttu typeräksi, pelätty ja väärinymmärrety koko hänen ikänsä?

Ulkonäkö:
Jostain kumman syystä kukaan ei uskalla tulla puhumaan Marcille, kukaan ei jää hänen tielleen seisomaan eikä kukaan ole koskaan yrittänyt ryöstää häntä. Hän on täydet 217 senttimetriä pitkä ja painaa 160 kiloa, ja muistuttaa ruumiinrakenteeltaan voimamiestä paksun tynnyrimäisen keskivartalonsa ja paksujen raajojensa takia. Snorri on lihaksikas, mutta myös peikkomaiseen tapaan kerännyt vararavintoa ympärilleen, joten hän näyttää massiiviselta eivätkä hänen lihaksensa suinkaan pullistele teräväpiirtoisina ihon lävitse. Marcilla on myös maailman huonoin, kumarainen ryhti, lysyt joskin leveät hartiat, hieman liian pitkät kädet ja lyhyet jalat pitkäselkäiseen keskivartaloon verrattuna ja hän tapaa kävellä polvet hieman koukussa kuin kokoaan häveten. Miehen elekieli on muutenkin täysin ristiriidassa hänen massiivisuutensa kanssa: se on pidättynyttä ja hillittyä, ja jopa hänen puheäänensä on yllättävän pieni, joskin todella syvä ja matala.

Markin kasvoja hallitsevat vahvat leukaperät, kulmikkaat ohimot ja lihaisat poskipäät. Hänen huulensa ovat kapeat, mutta suu sitäkin leveämpi, ja hänen torahampaansa ovat komean suuret pilkistellen huulien välistä. Snorrin nenä on pitkähkö ja päättyy suureen perunanenään. Hänen leuassaan on selkeä kuoppa ja peikon silmät ovat melko pienet ja päähän syvälle uponneet vilkuillen varjoistaan eläimellisinä ja vaaleankellertävinä. Snorrin kulmakarvat taas ovat villin tuuheat ja tuimat, ja näiden vahvojen piirteiden takia hän näyttää suorastaan julmalta, useimmista myös pelottavalta.

Snorrin hiuskuontalo on todella villi, valtava ja holtiton. Vaalean luonnonpunainen ja karkea tukka syö kampoja aamupalakseen ja laskeutuu harteille hurjana harjana, joka on selkeästi päättänyt olla välittämättä siitä, että tukan kuuluisi kasvaa vain päänahan alueella: tukkaa kasvaa Snorrin harteilla ja yläselässäkin, ja sama vahva karvoitus jatkuu myös hänen melko lyhyessä, harottavaan tupsuun päättyvässä hännässäänkin. Snorrilla on peikonturkin lisäksi myös ihmismäistä karvoitusta niin käsissään, rinnassaan, vatsassaan kuin jaloissaankin, eikä hän todellakaan pidä karvastaan niin hyvää huolta, kuin pitäisi. Toisin sanoen Snorri kaihtaa suihkussa käymistä ja näyttää sekä haisee juuri siltä, miltä pari kuukautta vailla kunnon pesua töitä paiskineen peikon voi olettaakin.

Vaatteidensa suhteen Snorri on äärimmäisen joviaali ja välittää vain mukavuudesta. Hänenkokoiselleen ei löydy helposti sopivia kokoja, joten peikko käyttää jatkuvasti samoja vaatteita niin pitkään, kunnes ne ovat kuluneet räsyiksi. Valtaisat, löysät ja sekä polvista että takalistosta kuluneet farkut kuuluvat hänen vakiovaatetukseensa, samoin joskus kauan aikaa sitten valkoisina loistaneet t-paidat. Kylmällä säällä kuumaverinen peikko ei tarvitse juuri mitään suojaa, sillä sekä karva- että rasvapeite lämmittävät häntä mukavasti, mutta pahimmilla talvisäillä hän heittää niskaansa kauhtuneen mustan hupparin – tai jos ihan pakkasille mennään, niin ruskean, kuluneen nahkapusakan, jota varten on varmaan täytynyt tappaa useampi lehmä.

Menneisyys:
Snorrin lapsuus ei ollut kovin helppo, vaikka hän syntyikin jo silloin taikaväen asuttamaan rauhalliseen naapurustoon umpikujalle, jonka jokaisessa omakotitalossa asusti joku palanen Arnesenien peikkosuvusta. Hänellä ei ollut juurikaan ystäviä sukulaistensa ulkopuolella, eikä se haitannut peikkolasta ollenkaan – se, että hänen täytyi yrittää esiintyä ihmisenä ja pärjätä ihmislasten koulussa taas synkensi muuten aurinkoisen ja rakkaudentäyteisen lapsuusajan. Snorri oli aina valtava ikäisekseen, mutta myös äärimmäisen lempeä ja haluton käyttämään väkivaltaa. Hänen sisaruksensa ja serkkunsa pitivät kiusaajat loitolla hurjuudellaan ja ylivoimaisella voimallaan, mutta Snorri ei koskaan oikein saanut torjuttua pahoja kieliä samalla tavalla. Häntä ei pelätty, joten häntä alettiin nopeasti pilkata.

Lapsien kiusatessa toisiaan jopa niinkin pienistä syistä, kuin väärää merkkiä olevista kengistä, Snorrin jatkuvat oppimisvaikeudet, kieltämättä ihmisstandardeilla rumat ja oudot piirteet sekä hänen hitautensa johtivat siihen, ettei Snorri koskaan saanutkaan yhtään ystävää peikkosukujen ulkopuolelta, ja alkaessaan varttua jopa vihasikin ihmisiä. Hän kuitenkin nieli kiukkunsa ja jatkoi yrittämistä huolimatta opettajiltakin kuulemistaan haukuista, ja selvisi kuin selvisikin oppivelvollisuudestaan jollei kunnialla, niin sitten ainakin niukin naukin. Oli kuitenkin välittömästi selvää, ettei hän todellakaan pääsisi sisään minnekään jatkokoulutuspaikkaan, joten Snorri alkoi opetella isänsä ammattia ja aloitti työt Maximilienin autokorjaamolla. Hän ei ollut läheskään yhtä kätevyyteen taipuvainen kuin isänsä, mutta ainakin sai pysytellä rauhassa omiensa joukossa, vailla huolia ihmisten pilkan kohtaamisesta – ja sukukin halusi pitää hänet turvassa, sillä toisin kuin muutamat onnekkaat, Marc ei olisi koskaan onnistunut täysikasvuisena esiintymään ihmisenä.

Marc luuli elämänsä rahoittuneen ja asettuneen tukevasti uomaansa. Hän jopa odotti innolla sitä, että Fredrika ryhtyisi järjestämään häntäkin naimisiin jonkin kunniallisen peikkotytön kanssa, kuten oli tehnyt hänen isoveljensäkin kanssa. Kymmenen vuotta sitten Marc kuitenkin huomasi tulleensa sukunsa kieltämäksi ja jääneensä kaksin pikkusiskonsa kanssa, kun hän oli yrittänyt puolustaa Nicoletten ja ihmismiehen välistä suhdetta. Pikkusisko oli aina ollut hänelle rakkain sukulainen, ja jäämättä turhaan vellomaan murheessaan hän alkoikin päättäväisesti pitää huolen Nicolettesta. Sisarukset asuivat yhdessä Henrin kolme ensimmäistä vuotta, mutta lopulta Marc totesi, ettei halunnut Nicoletten ja lapsen joutuvan pulaan, jos hänet äkättäisiinkin joku päivä. Hän joutui noina aikoina vaihtamaan työpaikkojaan tuhkatiheään, jos edes sai töitä, jottei kukaan alkaisi ynnätä kansantaruja ja hänen olemustaan yhteen.

Seitsemän vuotta sitten Snorri joutuikin ongelmiin ihmisten kanssa – mutta vain siksi, että häntä luultiin laittomaksi maahanmuuttajatyöläiseksi. Tämän selkkauksen aikana hän tapasi Geraltin, josta muodostui Marcin ensimmäinen ei-peikkoystävä, ja jo ennestään taikaväestä tietoinen poliisi jopa otti hänen kämppiksekseen. Peikko tunteekin syvää kiitollisuutta tätä karua poliisia kohtaan, koska Geralt myös piti huolen siitä, ettei suuren paljastumisen hysteria päässyt vahingoittamaan hänen elämäänsä, ja pölyn laskeuduttua auttoi Snorria elämään ihmisten keskellä ensimmäistä kertaa omana itsenään.

Muuta:
Snorri pitää erityisen paljon kukista – päivänkakkarat ovat hänen suosikkejaan