Taidekauppaa

// Santelle peli ^^ //

Ei ollut mitenkään yllättävää, että Alexanderin kaltainen vampyyri oli halunnut järjestää taidenäyttelynsä illalla. Ensinnäkin, se sopi hänenlaiselleen olennolle paremmin, toisena, näyttelyn nimi oli Yö, ja aiheena oli kaikenlainen yöllinen ja pimeään aikaan tapahtuva. Sekä kauhu että romantiikka yhdistyivät tuossa laajassa näyttelyssä, jossa oli toki Alexanderin lisäksi muitakin taiteilijoita, ei hän yksin olisi koko roskaa voinut tehdä. Taideväki kyllä tuntui pitävän mystisestä näyttelystä, se oli suosittu. Alexander oli itsekkin paikalla, aika harvinaista häneltä, mutta ajankohta oli niin sopiva, ettei hän voinut jättää sitä väliin. Ei vaikuttanut edes epäilyttävältä pitää tähän aikaan näyttelyä, joten Alexander olisi toistaiseksi turvassa vampyyriepäilyiltä. Toki sellainen hän oli, muttei toitottanut asiaa erikseen.

Näyttely oli erään vanhan, Pariisilaisen goottilaisrakennuksen tiloissa, se toi glamouria tapahtumaan. Alexander norkoili yhdessä kiviseinäisessä huoneessa, omien maalaustensa parissa ja vastasi mielellään uteliaiden ihmisten kysymyksiin. Paikalla oli monenlaista väkeä, suurin osa luultavasti ihmisiä, mutta ihan varmasti osa vampyyrejäkin. Vaikka näyttelyn nimi oli Yö, paikka oli hyvin valaistu, jotta taulujen kauneus näkyi yleisölle kunnolla. Se oli tarpeen, osa taiteilijoista, Alexander mukaanlukien, oli myymässä teoksiaan. Hän halusi näyttää parhaat puolet keskiaikaiseen tyyliin maalatuista teoksistaan. Alexanderin taulut olivat hyvin monimuotoisia. Osa oli maisemia, osa kuvasi eläimiä tai ihmisiä, osa oli surrealistisia ja unenomaisia, osasta näki heti, mitä ne esittivät. Alexanderilla oli ollut aikaa opetella tekniikat, lisäksi hän oli tavannut osan historian suurista taiteilijoista, kuten Picasson, aivan henkilökohtaisesti. Sellaista se oli elää pitkään.

Alexander ei jaksanut partioida koko aikaa omien taulujensa parissa, joten hän kutsui paikalle erään henkilökunnan jäsenen pitämään vähän silmällä vampyyrin teoksia, kun hän itse kävi katsomassa vähän ympärilleen. Naisella oli hänen puhelinnumeronsa, jos jollekkin tulisi kysyttävää vaikkapa ostosmielessä.

// Minäpäs eksyin tänne //

Kevin yritti estää haukotustaan. Silmiin kuitenkin karkasi muutama kyynel ja mies pyyhkäisi ne vaivihkaa pois. Martin oli lähettänyt häntä katselemaan maalausta, jotta Kevinin makuuhuoneen seinälle saataisiin eloa. Jotain maanläheisillä sävyillä varustettua mies oli käskenyt Kevinin hankkia. Peikko astui seuraavan maalauksen eteen ja yritti tosissaan olla äärimmäisen kiinnostunut. Olihan maisema maalaus hieno, sen hän myönsi, mutta ei hän tiennyt miten se oli parempi kuin tuo edellinen. Miten hän ilman Martinia tietäisi mikä teoksista kävisi statuksen kohottajasta. Jos hän ostaisikin jonkin aivan typerän maalauksen ja sen jälkeen hän olisi pelkkä vitsi taidepiireissä. Mies suki hiuksiaan ja siirtyi jälleen seuraavan maalauksen eteen. Siinä ainakin oli väärät värit, mutta se miellytti miehen silmää, joten hän jäi hetkeksi katselemaan maalausta.

Oli hyvä että Kevinillä oli vapaata tänään. Häneltä olisi jäänyt näyttely sivusuun muuten, yleensä hän kun oli töissä tähän aikaan. Olihan yöllinen aukioloaika asianajotoimiston valtti, eikä peikkoa muutenkaan olisi päivätyö innostanut. Silti hän tunsi olonsa väsyneeksi tai oikeammin pitkästyneeksi ja turhautuneeksi. Mitä hän osaisi tehdä tämän taiteen suhteen. Mistä hän saisi toisen mielipiteen. Voisiko hän edes luottaa omaan näkemykseensä, eihän hänellä ollut tyylitajua. Kevin oikoi vaaleanruskeaa kauluspaitaansa - Martin oli sanonut sitä hiekanruskeaksi - ja avasi ylimmäisen napin. Tämä ei ollut mikään niin virallinen tilaisuus, eihän Martin ollut käskenyt laittaa edes solmiota saati virallista pukutakkia, vain mokkatakki.
"Pidättekö tästä?"
Kevin hätkähti vierasta kimeää ääntä jalkojensa juuressa ja katsoi hämmentyneenä itseään metrin lyhyempää hymyilevää pisamanaamaista naista.
"Onhan se kaunis..."
Kevin mutisi. Hän oli unohtunut maalauksen eteen turhan pitkäksi aikaa.
"Värit ovat soinnukkaat ja puhuttelevat. Merihevoset ovat mielenkiintoinen symboli, hyvin viehättävä vertauskuva..."
Kevin lasketteli omiaan. Ei hän tiennyt mitä maalauksella haettiin. Kuitenkin sanahelinä näytti uppoavan silmät loistaen omaan teokseensa katseensa kääntäneeseen taiteilijaan.
"Olette ensimmäinen joka ymmärtää. Olette todella taitava. Kaltaisellenne voisin antaa alennusta..."
Kevin hymyili vaikeana nainen tosiaankin uskoi hänen olevan kiinnostunut vedenalaisesta maisemasta. Mies nieleksi ja yritti keksiä hyvää tapaa paeta tilanteesta.
"Se ei taida ihan... katselen ensin mitä muuta täällä on."
Ennen kuin nainen ehti vastata mitään Kevin käänsi selkänsä tälle ja lähti harppomaan toiselle puolelle salia, jossa oli ovia pienempiin.

Mies oli niin omissa mietteissään ja kirosi Martinia joka oli lähettänyt hänet yksin. Mikä konsultti se sellainen oli joka ei edes itse tullut mukaan, vaan tutkaili värikarttoja hänen keittiössään.
"Voisin kiusallani ostaa jonkin kamalan..."
Kevin jupisi ja oli törmätä yhteen pienemmistä huoneista tulevaan mieheen.
"Anteeksi."
Kevin sopersi ja lehahti punaiseksi. Hän tunsi itsensä tavattoman kömpelöksi ja itseään hieman lyhemmän miehen rinnalla. Nolona mies pyrähti ensimmäisen taulun luo kokoamaan itsetuntonsa rippeitä. Miten noin pieni moka sai hänet miltei romahtamaan.

Alexanderilla oli tylsää. Tällaiset isot taidetapahtumat eivät oikein olleet hänen alaansa, niissä oli niin paljon tungosta ja ihmisiä. Alexander ei yleensäkkään halunnut huomiota sen kummemmin osakseen ja pysytteli mieluummin vain kotonaan maalaamassa ja antoi sihteerinsä hoitaa näyttelyt. Mutta ei, tällä kertaa hänen piti olla ihn paikalla myymässä teoksia, kiusallista. Tässä juhlassa ei saanut edes verta juodakseen ja viini ei maistunut samalta kuin ennen. Vampyyri oli koko illan seisoskellut tärkeän näköisenä taiteensa parissa, mutta kovin moni ei ollut innostunut ostamaan tauluja, katsomaan kylläkin. Ei hän pyytänyt puolen kuun palkkaa teoksistaan, ihan kohtuullisia hintoja ja sen verran, että saisi uusia tarvikkeita maalata. Mihin vampyyri noin yleensä rahaa tarvi, eihän hänen tarvinnut ostaa edes ruokaa. Vaikka olihan se kiva, että taiteesta nautti, kuka sai mitäkin irti mistäkin maalauksesta, sehän oli taiteen perimmäinen tarkoitus. Ilahduttaa ja viihdyttää, ja parhaassa tapauksessa olla propagandaa maan hallintoa vastaa. Siihen hommaan Alexander ei kyllä lähtenyt mukaan, hänellä oli ihan tarpeeksi tekemistä ilman hallitustakin.

Alex vielä katsahti taakseen huoneeseen, johon oli sihteerinsä ja taulunsa jättänyt hetkeksi. No ainakin tuolla naisella oli hauskaa häntä pomottaessa ja vieraiden kanssa seurustellessa. Mokomakin. Mutta kaikista vampyyrin taidoistaan huolimatta Alex melkein törmäsi hyvin epäkauniisti johonkuhun ja säpsähti hieman, peruuttaen muutaman askeleen.
"Pahoittelen, en katsonut yhtään, mihin menin."
Molemmat pyysivät anteeksi lähes samaan aikaan ja samalla Alex löi silmäyksen, kenen henkilökohtaiseen tilaan hän oli ollut änkeämässä. Vampyyri säpsähti toistamiseen, ainakin miehellä oli kokoa, kuin raskaan sarjan nyrkkeilijällä, joka vapaa-ajalla oli portsari. Hillittömän kokoinen kaveri. Ja Alexia tyylikkäämpi. Hänellä oli yllä ehkä arkisen näköiset farkut ja nahkatakki, mutta hienoimpia, mitä vampyyri omisti. Mahtoikohan kaveri olla menossa ktsomaan hänen taulujaan? Nääh, ei asiaa viitsinyt kysyä, epäkohteliasta. Menkööt, varmaan ylipirteä taidehörhösihteeri hoitaisi homman kotiin ilman Alexin olematonta apua, soittaisi kyllä tarvittaessa. Eikä kysymyksestä ollut iloa, mies oli jo mennyt menojaan ja etsinyt mielenkiintoisen taulun.

Alexin jatkaessa näyttelykierrosta, hänen apurinsa ehti jo ottaa ohjat käsiinsä. Isokokoista miestä taulun ääressä ei ollut mitenkään vaikea olla erottamatta.
"Mitä pidätte maalauksesta? Minusta se on aivan hurmaava. Ja nimi kuvaa sitä todella hienosti, tummat värit tuovat yllättävän paljon valoa tähän taiteen tapahtumaan."
Tummatukkainen nuori nainen ylisti erästä Alexin työtä innoissaan, kuin lapsi lemmikkiliikkeessä.

//Anteeksi jos pilasin sivuhahmosi... lähti vähän lapasesta...//

Kysymysten tulvan vain jatkuessa ja jatkuessa Kevin ehti sanoa vain muutaman kerran suunnittelemiensa lauseiden ensimmäisen tavun ja muutaman hämmentyneen huokauksen. Hänen kimppuunsa käynyt yli-innokas taiteilija... ei itse asiassa hän oli sanonut että oikea taiteilija oli juuri nyt kiertelemässä näyttelyä. Nainen oli siis jonkinlainen esittelijä ja kaikesta siitä höösäämisestä päätellen provikka palkalla. Kevin tuijotti lähinnä suu auki solkenaan puhuvaa naista, miten tämä sai niin paljon irti yhdestä maalauksesta?
"Joten mitä mieltä olette?"
Nainen hidasti puheensa ymmärrettävälle tasolle ja Kevin ja viimeinkin suun vuoron. Mies oli pitkään hiljaa ja tuijotti maalausta. Hän ei keksinyt mitään, mitä nainen ei olisi jo sanonut. Kevin tunsi hien nousevan pintaan.
"Se on... näyttävä..."
Peikko mutisi ja tunsi kuinka naisen sisällä kupli riemu.
"Mutta se ei ole ihan sitä mitä etsin."
Kevin kiirehti lisäämään ja oli jo hiippailemassa tökerösti takavasemmalle, kun nainen tarttui hänen ranteeseensa. Naisen pienet sormet eivät edes kunnolla yltäneet isokokoisen miehen ranteen ympäri, mutta ote oli napakka ja Kevin käännähti hämmästyneenä naisen puoleen.
"Voin esitellä teille muitakin töitä. Olen varma että mieluinen löytyy. Kertokaa hieman mitä haette. Mitä sävyjä, millaiseen tilaan olette sitä suunnitelleet..."
Kevin huokaisi lyötynä naisen alkaessa taas puhua sillä intoa puhkuvalla koko ajan nopeutuvalla tavallaan. Mies luovutti.
"Jotain maanläheisiä sävyjä; ruskeaa ja vihreää. Se tulisi makuuhuoneeni seinälle, seinä itsessään on valkoinen. Ajattelin jotain maisemaa, mutta en ole varma onko se..."
Oikeastaan, tässähän hänellä oli pätevän oloinen naisihminen antamaan hänelle toisen mielipiteen. Tietysti nainen vetäisi omaan pussiinsa ja pyrkisi siihen, että Kevin lähtisi näyttelystä tämän taiteilijan maalaus mukanaan, mutta tuskin tämä ihan mitä tahansa Kevinille mukaan tyrkyttäisi. Ja ainahan hän voisi myydä teoksen edelleen jos Martin nauraisi itsensä tärviölle.

Pienemmän salin kiertämiseen meni jonkin aikaa. Kaikki maalaukset olivat Kevinistä ihan hyviä, mikä vaan olisi hänelle kelvannut, mutta Martinin värisilmä tuskin hyväksyisi yhtäkään niistä. Esittelijä nainen alkoi olla jo hyvin epätoivoinen.
"Olen pahoillani. Kiitos kuitenkin esittelystä."
Kevin päätti lopettaa väkinäiseksi käyneen keskustelun yrityksen naisen puolelta viimeisen taulun edessä.
"Ehkä joskus toisen kerran löytyy jotain sopivaa."
Peikko pahoitteli ja oikoi takkinsa hihoja, kun naisen kasvoille välähti loisto, kuin joku olisi napsauttanut kaikki lamput päälle.
"Olisitteko innokas tilaamaan maalauksen. Juuri sellaisen kuin te haluatte?"
Naisen kasvoilla oli ovela ilme. Kevin tunsi pienten aivorattaiden naksuttavan päässään. Nainen oli oikeassa. Hän saisi maalauksen jossa oli Martinin toivomat sävyt ja kyllähän nyt maalauksen tilaaminen jos mikä olisi arvoa nostattavaa.
"Kuulostaa hyvälle..."
Kevin aloitti kun nainen jo kiitti ja pyrähti isomman salin puolelle etsimään taiteilijaa. Kevin jäi hämmentyneenä tuijottamaan tämän tehopakkauksen jälkeen. Nainen kyllä teki kaikkensa palkkansa eteen.

// Sehän on sivuhahmojen tarkoitus ja suunnilleen tuollaiseksi hänet suunnittelin //

Alex nautti taiteen katselemisesta ihan hyvä paljon, mitä tekemisestäkin. Niistä oppi jotain uusia tekniikoita ja taide yleensä kertoi paljon maalaajastaan, hänen tunnetiloistaan ja ajatuksistaan. Mutta toisin kuin monet luulivat, aina taide ei ollut syvällistä, meditointia vuoren huipulla tai kuutamokävelyä rannalla. Monesti kuvat tulivat kuin itsestään, ihan arkipäivän asioista ja kokemuksista. Esimerkiksi, jos postissa oli kasa mainoksia kun odotti jotain tärkeää, se kyllä pisti vihaksi ja silloin oli helppoa maalata joku tuomiopäivän näköinen värihirviö. Ainakin monesti näin tuntui käyvän Alexille.

Mutta aina löytyi joku, joka halusi pilata taidenautinnon ja maalausten tarkastelun soittamalla juuri silloin, kun oli ymmärtämässä jotain syvällistä. Alex vetäytyi sivuun ihmisten tieltä ja katsoi puhelimen näytössä olevaa nimeä. Hienoa, se oli hänen ylipirteä sihteerinsä. Mokoma varmaan sai kaiken energiansa kofeiinista.
"Jos joku kysyy, vastaa vain että maalaus on syntynyt maailman ahdistavuudesta ja synkkyydestä. Se kelpaa aina."
Alex vastasi heti ensimmäisenä, mutta nainen sivuutti hänen sarkasminsa ja alkoi höpöttää niin innoissaan, että Alex ei meinannut ensin saada selvää. Jotain hän erotti, kuten sanan "tilata", mutta siihen se suunnilleen jäikin. Lopulta nainen sai kielensä kuriin ja asiansa sanottua, tavallaan.
"Hilaa nyt vain itsesi takaisin, löysin asiakkaan sinulle."
Alex sai lopulta sai yksinkertaisen käskyn ja lähti takaisin omalle alueelleen tapaamaan mahdollista asiakasta.

Ylipirteä ja värikkäästi pukeutunut sihteeri oli helppo erottaa väkijoukosta, mutta niin oli myös tämän seurassa oleva mies. Isokokoinen kaveri oli helppo erottaa joukosta, senkin takia, että Alex oli aikaisemmin melkein törmännyt häneen. Oliko hän kenties mahdollinen ostaja tai maalauksen tilaaja? Ainakin Alexin uskollinen sihteeri pyöri miehen ympärillä innoissaan kuin pieni punarinta, joten luultavasti. Ainakin niin Alex oletti.
"Kuulemma halusitte kuulla jostain maalauksesta? Minulla ei ole tilanteesta tarpeeksi infoa, en saanut sanoista selvää."
Ensimmäinen lause oli tarkoitettu mahdolliselle asiakkalle, seuraava, ja terävä mulkaisu, sihteerille.

//Hieman on kaikenlaista tässä joten vastailut kestää //

Sihteerin pyrähtäessä takaisin mukanaan taiteilija Kevin peitteli tyrmistynyttä ilmettään. Naisen mukanaan raahaama mies ei vastannut lainkaan Kevinin elokuvista karannut mielikuvaa taiteilijasta. Iso mies kuitenkin naurahti ja haki tasapainonsa tilanteeseen takaisin ja ojensi kätensä.
"Kevin Huitti, asianajaja. Itse asiassa olisin kiinnostunut tilaamaan teiltä maalauksen - tyylinne teki vaikutuksen. Valitettavasti yksikään näistä ei täysin ole sitä mitä haen."
Peikko yskäisi ja hipaisi takkinsa hihaa, kuten aina hermostuessaan. Nyt tulisikin se vaikea osuus, mitä hän oikeastaan edes halusi. Voisiko hän vain antaa taiteilijalle Martinin puhelinnumeron ja käskeä sopimaan asia tämän kanssa suoraan. Ärhäkkä britti tappaisi hänet. Kevin vaivihkaa vilkuili esillä olevia maalauksia ja alkoi muotoilla päässään jotain mahdollisimman monitulkintaista. Ihmiset yleensä muotoilivat asian sitten hänen puolestaan tyylikkääseen loppuunsa ja kas, peikko oli pelastanut kasvonsa.

"Niin..."
Kevin tunsi katseiden tarkentuvan itseensä odottavana. Mies yskäisi ja oli hakevinaan sopivia sanoja tai edes jonkinlaisia ja hiplasi jälleen takkinsa hihaa.
"Ajattelin maisemaa, ehkä metsää aiheeksi. Huomasin että teillä näyttäisi olevan kykyä moiseen. Osaatte vangita luonnon kankaallenne taitavasti tehden jokapäiväisestäkin ympäristöstämme kiinnostavan."
Kehumalla pääsi luontevasti karkaamaan todellisesta aiheesta. Sihteerikkö oli yhtä hymyä ja alkoi innoissaan kysellä millaista maisemaa Kevin tarkalleen ottaen tarkoitti. Mies vastaili häkeltyneenä mitä ehti ennen kuin uusi kysymysten rypäs kajahti ilmaan.
"Olisiko teillä jonkinlaista mallikuvaa? Sellaista jossa mielikuvanne konkretisoituisi paremmin?"
Nainen astahti innoissaan Keviniä kohti viittoen hurjana käsillään.
"Tarkoitatteko valokuvaa?"
Kevin oli hämillään. Hän ei ollut koskaan tavannut tällaista ihmistä. Peikko vilkaisi kysyvänä taiteilijaa ja oli miettivinään. Silloin miehen ilme kirkastui.
"Minulla olisi kyllä yksi postikortti. Se on synnyinmaastani Suomesta. Kävisikö se innoitukseksi?"
Tällä kertaa Kevin ei puhunut naiselle, vaan taiteilijalle. Olihan ihan hölmöä käyttää "tulkkia" kun molemmat olivat siinä puhe-etäisyydellä.
"Kortti on minulla kotona, mutta ei täältä mene kuin muutama vartti metrolla Chênevalieen, jos haluat päästä suunnittelemaan. Näkisit myös millaiseen tilaan teos tulee ja oletan että sinulla on parempi käsitys kuin minulla mikä sopii mihinkin. Tietenkin voin tuoda kortin sinulle myöhemminkin jos kiinnostut toimeksiannosta."
Kevinin kiinnostus saada taiteilija mukaansa oli todellisuudessa se että Martin pääsisi sanomaan painavan sanansa tästä suunnitelmasta. Mies oli taatusti pohtimassa hänen makuuhuoneessaan sisustuksen loppusilausta, joten totta kai tämä sotkeentuisi tähänkin yksityiskohtaan, vaikka oli sälyttänyt taidepuolen Kevinille. Peikko hymyili - hän pääsisi tästä nöyryytyksestä.

Kyseinen asiakas vaikutti hieman tutulta, ja pienen pohdinnan jälkeen Alex tajusi sen samaiseksi henkilöksi, johon melkein oli törmännyt aikaisemmin. Miten erikoinen sattuma. Kohteliaasti Alex tarttui ojennettuun käteen ja esitteli myös itsensä.
"Alexander Blackwood, taiteilija."
Alex oli kauan sitten pudottanut tittelinsä nimestään, hänen sukunsa ei enää omistanut Sussexia, joten ihan turhaa hän arvonimellään enää ylpeili, eihän siitä ollut mitään hyötyäkään. Mahtoivatkohan myös Kevinin sukujuuret ulottua johonkin toiseen valtioon, hänen sukunimensä ei vaikuttanut perinteiseltä, ranskalaiselta tai brittiläiseltä nimeltä. Enemmänkin joltain itä- tai poihjois-Eurooppalaiselta. Ehkä sitä voisi tiedustella myöhemmin, ensin oli kyse tauluista.
"No jos mikään ei miellytä, teen kyllä mielelläni tilaustöitä."
Alex selvensi, Kevinin vaikuttaessa hermostuneelta. Tilanne oli itse asiassa parempi näin, vampyyrin olo kävi kovin kiusaantuneeksi, jos toinen osapuoli oli hirveän innokas ja pomppi kuin pingispallo sinne tänne. Oli paljon mukavampaa asioida rauhallisten ja hiljaisten ihmisten, tai mitä rotua nyt edustivatkaan, kanssa. Silloin Alex sai myös olla rauhallinen.

Alex odotteli rauhassa, että Kevin sai sanottua, millaisen taulun haluaisi. Ei se ollut ihan helppoa äkkiseltään lähteä kertomaan, millaista siveltimen jälkeä olohuoneen seinälle haluaisi. Alex tiesi sen vallan hyvin, joten oli turha olla hoputtamatta Keviniä. Alex hymähti vähän nolostuneena, Kevinin kehuessa hänen taitojaan maalata metsää.
"Kiitän, luontomaalaukset ovat aina olleet erikoisalaani. Eikä teitittely ole tarpeen, kutsu vain Alexiksi."
Niin pitkään mitä Alex oli maalannut, eli kuolemastaan asti melkein, hän oli nauttinut suunnattomasti luonnon maalaamisesta. Luonto oli niin monipuolinen, elossa oleva ja sykkivä, siinä ei koskaan ollut samanlaisuutta, vaikka metsä saattaisikin näyttää kasvavan pelkkää koivua. Mutta jokainen koivu oli erilainen, ja siksi sen maalaaminen oli jännittävää. Tietysti ajat olivat muuttuneet sitten 1300- luvun. Silloin riitti, että astui takapihalle, ja siellä saattoi olla karhu ja puoli tusinaa sutta. Nykyään niitä näki eläintarhassa. Alex myös halusi taulunsa, jos ne olivat tilaustöitä, sopivan asiakkaalle ja olevan niin sanotusti asiakkaan näköisiä. Kevinille varmaan sopi enemmän sellainen korpimetsä, kuin hoidettu talousmetsä. Alexin miettiessä metsiä, hänen ylikierroksilla käyvä sihteerinsä jatkoi Kevinin tenttaamista. Vampyyri kuunteli puolella korvalla, mutta havahtui siinä vaiheessa, kun Kevin mainitsi synnyinmaansa. Hah, Alex oli arvannut hänen tulevan jostain pohjoisesta.
"Tietysti, olen ennenkin käyttänyt Suomen sekä Norjan luontoa mallina ja innoituksena. Upeita maita maiseimataiteilijalle."
Alex naputti mietteliäänä sormiaan vastakkain. Oli tietysti tärkeää nähdä, mihin taulu tulisi, millainen värimaailma ja energia siinä huoneessa oli, mutta voisiko Alex jättää näyttelyn ja lähteä? Miksei, harvoin taiteilijat koskaan ilmestyivät edes omiin näyttelyihinsä, joten kukaan tuskin huomaisi, vaikka Alex lähtisi. Olihan hänellä sihteeri paikalla.
"No jos ei ole liian myöhä, voisin tulla toki katsomaan vähän tiloja. Olen muutenkin menossa Chênevalieen, joten mikäs siinä."

Pieni hetkellinen kaipuu valtasi peikon, kun hän muisteli kotonaan lojuvaa postikorttia ja sen maisemaa. Kuitenkin se katosi, kun Alexander tuntui innostuvan ajatuksesta. Mies jopa suostui lähtemään hänen kanssaan hakemaan korttia.
"Loistavaa. Hinnasta voimme keskustella myöhemmin. En usko sen muotoutuvan ongelmaksi."
Kevin suoristautui ja kaivoi puhelimen desingkuorilla varustetun uutuus puhelimen taskustaan katsoakseen kelloa.
"Metro on varmaan paras vaihtoehto. Tähän aikaan taksin saaminen on miltei mahdotonta."
Mies mutisi ja alkoi tehdä lähtöä. Sihteerin innokkaasti hyppelehtiessä Alexanderin ympärillä antaen ilmeisesti viimehetken ohjeita.

Puuduttavan metromatkan jälkeen Kevin ehti tuskin sulkea asuntonsa oven Alexanderin jäljessä, kun Martin pyyhälsi olohuoneeseen värikäs huivi kaulassa liehuten. Vaalea kiharatukka päivitteli kuinka ei ollut löytänyt täydellistä kuosi sohvatyynyihin ja kunnes keskittyi tarkemmin eteisessä nyhrääviin tulijoihin.
"En olisi uskonut että olet näin ripeä. Ja missä orjamarkkinoilla sinä olet ollut... käskin tuoda maalauksen, en miestä."
Martin huokaisi teatraalisesti ja lysähti istumaan valkoiselle kulmasohvalle Kevinin selittäessä että kyseessä oli taiteilija joka maalaisi sopivan teoksen.
"Hyvä on, hyvä on. Menkäähän nyt siitä. Minun täytyy visioida."
Britti heilautti kättään kevyesti makuuhuoneen suuntaan ja mutisi jotain käsittämätöntä silmät suljettuina. Kevin oli harmissaan ettei mies kiinnostunut maalauksen suunnittelusta, muttei osannut alkaa väittämään vastaankaan joten hän vain pyysi Alexanderia mukaansa tutkimaan makuuhuoneen estetiikkaa.

Makuuhuone oli tiptop kunnossa. Peikko huokaisi pienesti helpotuksesta. Aiemmin päivällä - heidän miettiessään asukokonaisuutta taidenäyttelyyn - ympäriinsä levitellyt vaatteet olivat komerossa.
"Ajattelin maalausta tähän seinälle."
Kevin asteli lähemmäs sänkyä vastapäätä olevaa seinää ja näytti käsillään suurin piirtein toivomaansa tai no Martinin toivomaa koko luokkaa. Seinän vieressä oli modernisti muotoiltu hennon ruskean sävyinen nojatuoli ja pieni valkoinen pöytä.
"Valo tulee viistosti tuosta viereisen seinän ikkunasta. Tänne ei ole tarkoitus hankkia mitään isoa valaisinta, vaan valaistus koostuu muutamista sängynpäätyyn upotetuista ledeistä ja ehkä muutamasta sisustusta korostavasta spotista. Nuo paikat jossa ne nyt ovat eivät välttämättä ole lopulliset."
Kevin selitti ja katseli kattoon hieman huterasti kiinnitettyjä spotteja. Hän oli lukenut joskus, että valolla oli suuri merkitys taideteoksissa, vaikkei oikein ymmärtänyt mikä.