((Unjan tänne!))
Syrjäkujilla liikkui monenlaisia olentoja joista useimmat tuskin olivat rehellisissä aikeissa liikkeellä. Osa näistä oli sulloutunut pieneen baariin, jossa tosin huhupuheiden mukaan tarjoiltiin kulmakunnan parhaat oluet.
Noemi ei viihtynyt tällaisissa paikoissa. Niissä oli liian meluisaa, liian ahdasta mutta ennen kaikkea ympärillä pyörivät henkilöt olivat kuvottavan ihmismielisiä, oman lajinsa ylpeyden unohtaneita surkimuksia. Pieni nainen näki olevansa huomattavasti heidän yläpuolellaan.
Nainen ei ulkoiselta olemukseltaan näyttänyt lainkaan baarin tavanomaiselta asiakkaalta, joka oli tullut maistamaan mainiota olutta. Hopeiset hiukset valuivat puuttuvan silmän päälle kätkien silmälapun ja Noemi oli lähtiessään laittanut hiuksensa kiinni. Huulet oli punattu ja silmät rajattu tarkasti mikä sopi hyvin muuten huoliteltuun ulkomuotoon. Naisella oli päällään harmaa mekko ja sen päällä musta takki, joka oli huomattavasti pidempi kuin mekon lyhyt helma. Komeuden kruunasivat korkeakorkoiset kengät, joilla naisen pää nousi lähes kymmenen senttiä ylemmäs. Harva tosin huomasi eroa lyhyessä naisessa.
Noemi ei ollut tullut tänne missään nimessä rentoutumaan. Hän ei olisi voinutkaan rentoutua tässä seurassa. Sen sijaan nainen oli tullut tapaamaan oman johtajansa lähettinä heidän asetoimittajansa lähettiä. Valitettavasti kyseistä miestä ei ollut vielä näkynyt ja Noemin mitta alkoi olla täynnä. Hän oli tilannut itselleen oluen - ties mitä litkua tämän paikan viinit olivat - muttei ollut siemaissutkaan itselleen aivan liian isosta tuopista vaan pyöritteli sitä käsissään.