Jälkipeli

//Yui ja Cupid~//

Antonio oli täysin pyörällä päästään. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä hetki sitten oli tapahtunut, tai missä hän oli, tai ylipäänsä yhtään mistään. Päässä pyöri omituinen sekamelska juhlia, värivaloja, autonrenkaiden kirskuntaa, Cupidin huolestuneita kasvoja ja vieraita ihmisiä kovien valojen alla. Nyt oli kuitenkin miellyttävän hämärää ja hiljaista, aamuauringon valo himmersi verhojen takaa sirottunutta valoaan huoneeseen ja hän saattoi kuulla jonkun toisen hengityksen lähellään. Tahmeasti, sietämättömän tahmeasti palaset alkoivat pudota paikoilleen, ja mielikuva eilisen tapahtumista alkoi kerääntyä selkeämmäksi ja selkeämmäksi miehen mielessä. Hiljaa urahtaen hän pyyhkäisi otsaansa ja silmänsä avatessaan näki ranteessaan rannekkeen. Pieni pyyhkäisy paljasti, että hänen vaatteensa oli vaihdettu, ja että hän makasi peiton alla. Huultaan purren hän alkoi vilkuilla ympärilleen, ja päätyi siihen tulokseen, että kyllä, hän oli todellakin sairaalapedissä valkoisessa huoneessa, mitä ilmeisimmin potilaana.

Sitten kipu sai kiinni Antonion heränneestä tajunnasta, ja suorastaan räjähti sykkimään hänen alaselkänsä tienoilla. Kiroten matalasti italiaksi mies lysähti takaisin löysäksi sängylle ja yritti hyvin huolella olla jännittämättä yhtään lihastaan, ja siltikin häntä vaivasi aivan hirvittävä, ohimoita kiristävä päänsärky. Hetken tuskailtuaan hänen oli kuitenkin pakko vetäistä peittoa ylemmäs ja katsomalla katsoa – kyllä, hänen jalkansa olivat paikoillaan ja varpaat heiluivat. Tälli oli kuitenkin selkeästi ollut aikamoinen, eikä hän edes halunnut ottaa selville, mikä kaikki oli hajalla tai kuinka kauan hän oli ollut unten mailla. Antonion onneksi kyse oli ollut vain yhdestä yöstä, jona häntä oli tarkkailtu, pidetty valveilla ja valvottu hänen tajunnan tilaansa, eivätkä hänen kivuliaat ruhjeensa olleet mitään kovin vakavaa. Sitä hän itse ei kuitenkaan tiennyt sietämättömissä kolotuksissaan, ja ähkäisten painoikin kämmenensä ohimoilleen huomaten ihmetyksekseen toivovansa, että Cupid olisi siellä piristämässä häntä...

Cupid oli matkannut festivaaleilta Antonion mukana sairaalaan. Hänet oli kuitenkin häädetty pois melko pian kun toinen oli päässyt lääkärin tutkittavaksi. Hän oli kuitenkin suurimman osan yöstä pystynyt sairaalalla ennen kuin eräs naishoitaja oli käynyt hätyyttämässä hänet kotiin. Hän olikin raahustanut asunnolleen ja päättänyt vain hetken aikaa lepuuttaa silmiään. Hän kuitenkin heräsi vasta aamun sarastukseen ja räpytteli silmiään hämmentyneenä hetken aikaa vilkaisten sitten ympärilleen. Hän ponkaisi ylös huomatessaan että kello oli jo paljon. Hän kävi suihkussa ja vaihtoi ylleen ensimmäiset vaatteet jotka tulivat vastaan. Aamupalan hän nappasi mukaansa suunnatessaan sitten ulos ovesta syöden aamupalan siinä matkalla. Nuorukainen pääsi onneksi suoralla metrolla sairaalalle. Hän asteli sisälle ja uteli vastaanotto tiskiltä mistä löytäisi Antonion. Cupidilla kuluikin siihen enemmän aikaa kuin hän olisi tahtonut sillä mies valkoisessa takissa oli hivenen varuillaan kun hän ei ollut mitään varsinaista sukua. Hän sai lopulta huoneen numeron tietoon ja kiitti.

Hän asteli rauhallisin askelin pitkin käytäviä ja seisahtui huoneen eteen laskien kätensä kahvalle. Vasta silloin hän tajusi alkaa ajatella asiaa pidemmälle. Eihän Antonio välttämättä tahtoisi häntä seurakseen. Olihan toisella oikeaakin perhettä. Hän tuijotti kahvaa hiljaisena ja kallisti päätään hivenen. Hetken hän jo mietti kääntyvänsä mutta päätti edes sanoa nopeasti hei ennen kuin lähtisi takaisin kotiin.

Huomaamattaan Cupid silitti käsillään harmaita istuvia housuja sekä mustaa t-paitaa sekä punaista löysää neuletta. Hän korjasi laukkunsa asentoa ennen kuin astui varovasti sisään. Huoneessa ei ollut muita vieraita ja kaikki potilaat näyttivät vielä melko unisilta. Hän asteli varovasti sängyn luokse ja antoi laukun pudota lattialle sängyn viereen. Nuorukainen tutki Antoniota hetken aikaa katseellaan. "Huomenta", hän sitten sanoi hymyillen kevyesti ja laski kätensä toisen hiuksiin silitellen niitä sormillaan varovasti. "Millainen olo sinulla on?"

Antonion päässä käväisi ajatus, että ehkäpä taivaan enkelit eivät ollekaan kaikki niin tuiki hyödytöntä porukkaa, kun epäilyttävästi Cupidilta näyttävä ilmestys asteli hitusen varovaisen oloisesti häntä kohti punaiseen, löysään neuleeseen kääriytyneenä. Silmien pikaisen hieraisunkin jälkeen nuorukainen oli kuitenkin yhä siinä, tarkemmin sanottuna seisoi hänen vierellään ja lasketti sievät, pienet sormensa silittelemään hänen kaamean möyhiintynyttä tukkaansa. Tuskaisesti kiristyneistä kasvolihaksista huolimatta miehen onnistui hymyillä, sillä Cupidin pikkuinen hymynväre oli kuin balsamia haavoille.
”Huomenta”, hän vastasi vaimealla, voipuneella äänellä ja nosti kätensä laskeutumaan Cupidin käden päälle.
”Minusta tuntuu siltä kuin rekka olisi ajanut ylitseni. Onneksi sinä olet kunnossa”, hän huokaisi ja kurtisti kulmiaan hetkiseksi. Todellakin, hyvä ettei Cupidille ollut käynyt mitään, hän saattoi tuntea muistovälähdyksien sekamelskassa onnettomuuden, joka olisi voinut käydä kenelle tahansa.

Turhautuneesti huokaisten Antonio puristi silmänsä kiinni ja nipisti sormensa nenänvartensa ympärille.
”Mitä ihmettä tapahtui?” hän kysyi sitten väsyneesti silmänsä avaten ja kätensä Cupidin poskelle painaen välittämättä siitä, etteivät he olleet kahden huoneessa.
”Autoit minua, mutta... mitä helvettiä oikein tapahtui?” hän toisti kysymyksensä penkoen lievästi epätoivoisesti ajatuksiaan kykenemättä kuitenkaan noukkimaan mitään selkeää, käsinkosketeltavaa, esille epäselvästä myräkästä.

Cupid katseli toisen rikkinäistä olemusta hivenen huolestuneena. Hän kallisti päätään hivenen sivulle toisen poskea vasten ja huokaisi. "No en ole aivan varma mutta siitä mitä kuulin niin auto törmäsi festivaalien päälavaan", hän sanoi ja tutki toista katseellaan hetken aikaa. "Veikkaan että sinä jäit karkuun juoksevien ihmisten tallomaksi", hän lisäsi. Hän nousi kevyesti istumaan siihen toisen sängyn reunalle ja laski katseensa hetkeksi aikaa käsiinsä. "Melkein tuntuu että tämä on osaksi minun syytäni. Ilman minua et olisi ollut edes siellä", hän totesi huokaisten. Cupid vilkaisi sitten käytävälle päin nopeasti. "Lääkäri johon törmäsin aikaisemmin sanoi että tulet kyllä kuntoon lepäämällä muutaman viikon", hän kertoi. Nuorukainen sipaisi hiuksiaan ja laski katseensa takaisin Antonioon. Hän hymyili helpottuneesti. "Onneksi olet kunnossa", hän totesi huokaisten helpottuneena.

Hän sipaisi neulettaan hivenen ja jäi katselemaan ympärilleen huoneessa jossa muut potilaat vaikuttivat nukkuvan. "Tarvitsisitko sinä jotain?", hän uteli. Hän ei ollut vielä tietoinen kauanko miehen täytyisi olla sairaalalla joten hän hakisi mielellään toiselle jotakin jos mies vain tarvitsisi omia tavaroitaan. Cupidin pää kääntyi kuitenkin ovelle päin kun hoitaja ilmestyi jakamaan tarjottimia joissa oli sairaalan tarjoama aamupala.

Antonio prosessoi Cupidin kertomaa syvästi järkkynyt ilme kasvoillaan. Auto törmännyt esiintymislavaan? Hän tullut ihmisten tallomaksi? Muistin syövereistä alkoi nousta hämäriä kuvia ajovaloista, ihmismassoista, festivaalista ja sen tapahtumista, mutta varsinaista iskuhetkeä hän ei saanut mitenkään mieleensä ja sen jälkeiset tapahtumatkin olivat sekalaisina paloina.
”Älä syyttele itseäsi. Ei kukaan oleta jonkun törmäävän autolla keskelle väkijoukkoa”, Antonio rauhoitteli Cupidia ja sipaisi kevyesti nuorukaisen poskea, mutta antoi sitten kätensä lysähtää takaisin sairaalapedille. Hän tunsi olonsa yhtäkkiä kolmekymmentä vuotta vanhemmalta, niin raihnainen ja kipeä olo hänellä oli. Oli kuitenkin helpottavaa kuulla, ettei hän ollut menettänyt munuaista tai mitään vastaavaa. Leveä hymy syttyi Antonion kasvoille ja hän loi kolhitusta ulkomuodostaan huolimatta harvinaisen veikeän katseen Cupidiin.
”Mmm, varsinkin tervehdyn, jos pääsen nauttimaan hellästä huolenpidostasi...”

Hoitajan tullessa tarjoilemaan aamupalaa Antonio rapsutti partaansa hivenen ja mietti hetken ajan asiaa. Hän kuitenkin päätti ottaa asiasta reilusti selvää ja hoitajan tarjoillessa hänelle syötävää ja kysellessä vointia hän puolestaan kyseli, kuinka pitkään joutuisi olemaan siellä. Hoitaja vastasi, että hieman myöhemmin tehtäisiin vielä pari testiä varmuuden varalle, ja sitten hän saisi mennä kotiin. Antonio oli kuitenkin pudottaa käsiinsä nostamansa appelsiinimehun, kun hoitaja mainitsi, että hänen omaisensa tulisi kohta ja auttaisi hänet kotiin. Hoitaja ehkä tarkoitti sanansa rauhoittamaan yhä hieman aivotärähdyksensä hämmentämää miestä, mutta hoitajan siirryttyä huolehtimaan parista muusta potilaasta mies ei voinut muuta kuin luoda Cupidiin huolestuneen katseen. Ei, hän uskoi kyllä, että tuli sieltä kuka tahansa – paitsi ehkä isä, mutta ei isä tulisi – hän ymmärtäisi ja hyväksyisi nuorukaisen, mutta oliko Antonio itse siihen valmis? Halusiko hän esittelyjen hoituvan tällaisella hetkellä?

Miehelle ei kuitenkaan jäänyt sananvaltaa asian suhteen, kun huoneeseen asteli jo suoran, lämpimän ruskeaksi vaalennetun tukan omistava nainen, jolla oli vakava suu ja lempeät silmät. Hänellä oli yllään järkevän korkuiset kengät mutta erittäin imartelevat, tummat vaatteet sekä huolellinen meikki, ja nainen syöksähti välittömästi Antonion rinnalle.
”Olethan kunnossa? Olin kuolla huolesta, kun sain kuulla sinun olleen siinä onnettomuudessa. Se pääsi jopa kymppiuutisiin!” nainen huolehti järkyttyneenä käsi sydämellä. Antonio rauhoitteli häntä, nainen huolehti hieman lisää, Antonio rauhoitteli häntä lisää, nainen huomautti siitä, kuinka Antonio ei pitänyt yleensäkään tarpeeksi hyvää huolta itsestään ja tarvitsisi uuden, huolehtivan vaimon, ja yhtäkkiä kaksikko alkoi kinastella vaimealla äänellä kuin mikäkin vuosikausia naimisissa ollut pari. Lopulta Lucinde – jonka nimi oli noussut esille parikin kertaa tämän pienen keskustelun aikana – risti kätensä rinnalleen ja huuliaan mutristellen luovutti.
”Hyvä on, hyvä on. Mutta minä autan sinut kotiin, ja käskin Hervén tulla auttamaan illalla, kun minä en voi perua osallistumistani Victoiren koulun myyjäisiin, en vaikken haluaisikaan mennä sinne”, Lucinde kohautti hartioitaan, ja vasta tässä vaiheessa sattui huomaamaan Cupidin silmänurkastaan. Nainen ensin vain vilkaisi nuorukaista nopeasti, ja sitten katsahti tätä useamman kerran hämmentyneenä, kunnes sitten kääntyi silmät pyöreinä Antonion puoleen.
”... en tarkoita olla epäkohtelias -”, hän livautti Cupidille kulmat yhä hyvin hämmästyneinä ja kääntyi taas Antonion puoleen, ”- mutta... ovatko juorulehdet kerrankin oikeassa...?”
”... miten niin?” Antonio kysyi kulmiaan kurtistaen, mutta aukaisi sitten Lucinden ojentaman lehtisen jääden tyrmistyneenä tuijottamaan yhtä sivuista. Sanattomana hän ojensi lehden Cupidille – ja siinä komeili kuva heistä, vierekkäin, kadulla, ja otsikko kirkui ihmetystä kahden miehen lähtemisestä yhdessä pois gaalasta. Antonio ei kyennyt edes purkautumaan tavanomaiseen äreydenpuuskaansa, vaan vain lysähti nojaamaan tyynyihinsä.
”Tämäkin vielä...”

Cupid nousi pois hoitajan tieltä ja seurasi vain sivusta kun Antonio kyseli tilastaan. Hän itsekin sävähti hivenen sanoja omaisesta joka tulisi hakemaan miehen kotiin. Nuorukainen tunsi pienen kolauksen mutta olihan se oletettavaa ettei hän auttaisi toista. tietysti joku miehelle läheisempi tulisi hoitamaan toista. Hän ei ehtinyt kuitenkaan kuin vain vastata toisen katseeseen kun korkokenkien kopina täytti huoneen. Hän käänsi katseensa naiseen joka suorastaan ryntäsi Antonion vierelle ja tunsi olonsa ulkopuoliseksi. Hän otti huomaamattaan puolikkaan askeleen taaksepäin ja jäi seuraamaan edessään tapahtuvaa keskustelua. Hänen teki mieli tulla tilanteen väliin ja ilmoittaa että hän auttaisi kyllä Antonion kotiin mutta piti kielensä sillä kertaa kurissa vaikka se olikin vaikeaa. Kaksikon välinen kommunikointi tuntui luontevalta ja helpolta. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja tuijotti pois päin mutta huomatessaan sivusilmällään kuinka nainen vihdoin huomasi hänet hän käänsi katseensa toisen kauniiseen olemukseen.

Hän kohotti kulmiaan hämmentyneenä sanoista ja otti vastaan lehden kun se oli ensin käynyt Antonion käsissä. Hän laski katseensa lehteen ja nielaisi raskaasti. Ainoa asia joka nousi hänen mieleensä, oli Hector. Ties mitä mies tekisi kun uutinen saavuttaisi toisen korvat. Olihan hänen pitänyt pitää matalaa profiilia. Cupid kurtisti kulmiaan ja laski lehden käsistään. Hän laski katseensa Antonioon ja otti varovasti miehen kädestä kiinni. "Ehkä sinun kannattaa toistaiseksi vain miettiä parantumista", hän totesi hymyillen kevyesti ja siveli sormillaan hetken aikaa miehen sormia ennen kuin veti kätensä pois. Hän sipaisi hiuksiaan pois kasvoiltaan ja loi nopean katseen naiseen.

Hän ei oikein osannut määritellä enää paikkaansa huoneessa. Olihan Lucindella paljon enemmän syytä olla täällä kuin hänellä. Cupid tunsi olonsa epävarmaksi ja vilkaisi oven suuntaan. Nuorukainen liikahti paikoillaan ja mietti pitäisikö hänen lähteä alta pois. "Minun pitäisi varmaankin mennä nyt kun tiedän että sinulla on kaikki hyvin ja pääset turvassa kotiin", hän sanoi kohtaamatta kuitenkaan Antonion katsetta. Hän kohotti katseensa hetkeksi aikaa naiseen ennen kuin painoi sen lattiaan.

Antonio nyökkäsi Cupidin ystävällisille sanoille, muttei voinut olla kurtistelematta kulmiaan huolestuneesti. Tämä ei ollut ollenkaan hyvä asia, ei ollenkaan, vaikkei lehti ollutkaan yksi suosituimmista eikä juttu sentään komeillut etusivulla. Silti siitä seuraisi useampi kiusallinen hetki ja ärsyttävä kiusa. Vaikka Antonio ei ollut sanonut mitään sellaista ääneen, hän oli alkanut hetki hetkeltä varmistua enemmän siitä, että halusi pitää Cupidin lähellään eikä vain piruuttaan kokeilla, mitä tapahtuisi, ja siihen kuului myös asiasta kertominen niille ihmisille, joiden kuului siitä tietää – muttei tällaisella tavalla, ei huhuina ja spekulaationa.

Huvittavaa kyllä, Antonio ehti vaipua kiroamaan tilannetta ja murehtimaan mahdollista ratkaisua niin syvälle päänsä sisälle, että Lucinde oli se, joka huomasi Cupidin vaivaantuneisuuden ja yrityksen suorastaan livahtaa paikalta. Hymyillen hän kääntyi nuorukaisen puoleen ja painoi toisen kätensä tämän hartialle.
”Ah, anteeksi, mutta hitoille tuollainen journalismi – mutta ehtisitköhän sinä katsoa Antonion perään?”
Lucinde esitti kysymyksensä hymyillen, eikä se hymy värähtänytkään, vaikka Antonio mumisi happamasti olevansa jotain muuta kuin huolehtimista tarvitseva lapsi. Ruskeatukkainen nainen nuolaisi huuliaan ja pyyhkäisi vapaana roikkuvaa tukkaansa korvansa taakse.
”Tosiaan, minä olen auttamattomasti lupautunut hoitamaan myyjäisiä, eikä Hervélläkään olisi oikeasti aikaa, ja pystyn arvaamaan, että Mariellelle koituu jo tarpeeksi ongelmia siitä, ettei Antonio pääse töihin... Voisitko mitenkään tehdä tämän pienen palveluksen? Olethan sentään varmasti ainakin hänen ystävänsä, kun ehdit jo ennen minua häntä katsomaan.”

Lucinden anova, vilpittömän pyytävä katse kuitenkin muuttui yhtäkkiä ja hän painoi kätensä poskelleen hämmästyneesti äännähtäen.
”Mutta kauhea, näin paljon puhetta ihmisistä ilman esittelyjä! Olen Lucinde Chevalier, Hervé on aviomieheni. Onko Antonio kertonut minusta? Me olimme -”
”Ensimmäinen vaimoni. En ole, sinä tiedät kuinka kaikki aina hämmästelevät”, Antonio puuttui keskusteluun sängyltään, jolla hän oli aloitellut aamiaisen syömistä puolinaisella ruokahalulla. Sairaalaruoka oli kammottavaa, mutta hän ei halunnut pitää itseään näin säälittävän heikossa kunnossa yhtään tarvittua pidempään.
”Cupid, en varmaan ole edes maininnut, että olin kolmesti naimisissa, ja minulla on myös tytär. Tosin taidan olla enemmän epätoivottu perhetuttu tai kummallinen setä, josta jonkun pitää pitää huolta”, Antonio sanoi selkeästi harmistuneena Lucindelle, mutta nainen vain naurahti syyttävälle katseelle.
”Mutta täytyyhän sinun olla rehellinen ystäväisillesi. Kuitenkin, olemme ystäviä nykyjään. Hauska tutustua, Cupid.”

Cupid vilkaisi kättä jonka nainen laski hänen olalleen ja nyökkäsi vastaukseksi kysymykseen. "Ah. Voin kyllä. Ei minulla ole sen kummempaa menoa", hän vastasi vaikka laskikin päänsä sisällä kuinka paljon hänen täytyisi ahertaa jotta saisi tarpeeksi rahaa aikaiseksi ennen ensikuun palkkaa. Hän hymyili kevyesti ja vilkaisi Antonion suuntaan kun mies yhtyi keskusteluihin esittelyjen kesken. Hän katseli miestä hetken aikaa ja pohti mistä he olivat edes puhuneet tavatessaan. Eihän hän tiennyt toisesta paljoakaan. Nuorukainen kuitenkin nyökkäsi ymmärrettävästi ja käänsi katseensa takaisin Lucindeen. Hän hymyili ystävällisesti ja esitteli itsensä. "Hauska tavata", hän lisäsi vielä. Cupid ei oikein tiennyt miten hänen olisi kuulunut esitellä itsensä mutta antoi toistaiseksi nimikkeen ystävä pysyä ilman että korjasi sitä. Oli turhaa lyödä leimaa vielä näin alkavalle suhteelle.

"Sinun ei tarvitse huolehtia koitan kyllä pitää Antoniosta hyvää huolta. Onhan se osiltaan minun syytäni että hän edes oli siellä silloin kun onnettomuus sattui", hän lupasi Lucindalle ja nyökkäsi päätään varmistukseksi. Cupid pitäisi mieluusti huolta miehestä ja ainakin sillä varmistaisi että toinen tosiaan olisi kunnossa. Hän suti hiuksiaan hetken aikaa ja seurasi sivusta miehen ruokailua. "Ehkä pääsemme joskus juttelemaan paremmissa merkeissä. Sinulla olisi varmaankin hyviä kertomuksia Antoniosta", hän totesi hymyillen leikkisästi ja jäi katselemaan miestä hetkeksi aikaa.

Nuorukainen nosti lehden käteensä ja jäi katselemaan kuvaa vielä heistä vielä hetkeksi aikaa hiljaisena. Hän huokaisi hiljaa ja pudisteli päätään sitten. Hän laski lehden sitten pois käsistään pöydälle ja asteli lähemmäs Antonion sänkyä. "En voi kyllä luvata että minun hoidettava saisit yhtään parempaa ruokaa", hän sanoi naurahtaen ja kallisti päätään sivulle. Hän saisi luultavasti aikaan vain sotkua sekä palohaavoja mutta miehen vuoksi hän yrittäisi kyllä parhaansa.

Antonio tunnisti Cupidin huolestuneen ilmeen välittömästi. Nuorukainen mietti jälleen kerran rahojaan – tuo epätoivoinen, huolehtiva katse oli käynyt Antoniolle tutuksi viime aikoina, kun hän oli pitkästä aikaa ollut tekemisissä jonkun kanssa, jolla ei ollut samanlaisia varoja kuin hänellä ja suurimmalla osalla hänen ystävistään.
”En minä tarvitse mitään hirvittävää hössötystä. Kunhan joku auttaa minut kotiin ja jättää särkylääkepaketin sohvapöydälle, pärjään kyllä”, Antonio nurisi kahden muun keskustelun väliin. Aivan kuin häntä oltaisiin siirtämässä yhdeltä huoltajalta toiselle – ja hän oli aikuinen mies eikä mikään vauva! Koko touhu sai hänet melkein vihaiseksi, mutta siihen Antonio oli liian kipeä, väsähtänyt ja ymmärtäväinen. Mokomat huolehtijat.

Lucinde näytti hetken aikaa huolestuneelta Cupidin tokaistessa Antonion tilan olevan osittain omaa syytään, mutta nainen ei selkeästi halunnut tarttua niin arkaan aiheeseen niin uuden tuttavuuden parissa. Hän vaihtoi vielä Cupidin kanssa loput kohteliaisuudet ja vannotti Antonion lepäävän ja hoitavan itsensä kuntoon, ennen kuin vilkaisi kelloaan ja kertoi joutuvansa lähtemään takaisin, nyt kun hän ei ollutkaan viemässä ex-miestään tervehtymään.

Niin Cupid ja Antonio jäivät taas kahden, ja Antonio pudotti lusikkansa haluttomana syömään yhtään enempää.
”... minulla on ruuantähteitä jääkaapissa. Osaat sentään käsitellä mikroa”, hän huokaisi ja ojensi kätensä vetämään Cupidin päänsä lähelleen, otsan vasten otsaa. Toisella kädellään hän ujutti lehden pois Cupidin hyppysistä, rytisti sen ja heitti sen odottamaan sänkynsä vierellä seisovalle pöydälle. Hiiteen sellaiset, hän huolehtisi asiasta vasta, kun joku idiootti yrittäisi sekaantua kameroinensa hänen yksityiselämäänsä.
”... eikä tämä ollut syytäsi, hölmö”, hän murahti myös hiljaa, ennen kuin suukotti nopeasti Cupidia irrottaen sitten otteensa nuoremmasta, kun huoneeseen saapui lääkäri.

Seuraavien tuntien aikana Antonio kävi vielä muutamissa kokeissa ja sai kuulla kärsineensä tosiaankin aivotärähdyksestä ja lievistä ruhjevammoista, ja voivansa muutaman päivän levon jälkeen palata töihin. Häntä neuvottiin olemaan rauhassa ja välttämään television katsomista – liiat virikkeet tekisivät ilmeisesti huonoa hänen aivoilleen, tai jotain sensuuntaista. Kuitenkin lopulta hän nilkutti Cupidin tukemana omasta kotiovestaan sisään, ja rahjusti heti rojahtamaan sohvalleen riisumatta edes kenkiään tai päällystakkiaan yltään.
”... helvetti. Ainakin selvittiin hengissä”, hän huoahti sohvanpohjalta yhä erittäin väsyneenä ja uupuneena, vaikka kello alkoi tulla jo kaksi.

//Heitin heidät Antonion kämpille <3//

Cupid huokaisi helpottuneena kun Antonion ex-vaimo lähti paikalta sillä hän ei halunnut nyt keskittyä uusien tuttavuuksien tekemiseen vaan Antonion hoitamiseen. Hän käänsi katseensa mieheen ja hymyili kevyesti taipuen mielellään toisen lähelle ja vastaten suukkoon. Hän sen jälkeen siirtyikin sivuun seuramaanaan kun lääkäri teki muutamia kokeita miehelle ja varmisti että kaikki tosiaan oli hyvin. Sen jälkeen hän pääsikin auttamaan miehen pois sairaalasta ja kohti kotia. Matka onneksi sujui melko nopeasti ja pian he olivatkin toisen siistissä asunnossa. Nuorukainen auttoi miehen sohvalle ja asteli sen jälkeen itse viemään ulkovaatteensa pois. Hän laski myös omat tavaransa eteisen lattialle ennen kuin suuntasi miehen luokse.

"Meidän pitäisi varmaan saada sut sänkyyn ellet halua jäädä siihen lepäämään", hän totesi hymyillen hellästi ja laski kätensä hetkeksi aikaa silittämään Antonion hiuksia. Hän auttoi kuitenkin sen jälkeen mieheltä pois takin sekä kyykistyi ottamaan toisen kengät pois jalasta. "Ja sitten tarvit oikeeta ruokaa. Se sairaala ruoka ei tainnut olla mitenkään kauhean hyvää", hän jatkoi ja laski kätensä miehen polville hetkeksi aikaa. Hän kohottautui hivenen ylemmäs ja painoi suudelman Antonion leualle ja sen jälkeen huulille. Hän kuitenkin tiesi että hänen täytyisi ensimmäisenä ilmoittaa töihin ettei tulisi tänään. Tottakai mies varmaankin sanoisi olevansa kunnossa ja että hän voisi mennä mutta Cupid ei ollut aikeissakaan jättää toista yksin noin heikossa tilassa.

Hän kohotti kätensä Antonion hartioille ja hieroi niitä varovasti sormillaan hetken aikaa. "Jaksatko siirtyä makuuhuoneen puolelle? Haluat varmana puhtaat vaatteetkin päällesi?" hän uteli ja suoristi selkänsä. Hän tarjosi sitten kättään miehelle. "Jään tänne nyt ainankin täksi illaksi. Äläkä edes koeta väittää vastaan. Haluan pitää sinusta huolen ja olla seuranasi", Cupid ilmoitti varmuudella johon ei helposti väitetty vastaan.

Antonio sulki silmänsä Cupidin riisuessa hänen kenkänsä, ohjatessa hänet sen verta koholleen, että saisi hänen takkinsa pois, huolehtiessa hänestä minkäkin pienen vaimokkeen tavoin. Osittain Antonio piti saamastaan huomiosta ja paistatteli Cupidin hellässä huomassa, osittain se tuntui hänestä oudolta, aivan kuin hän olisi painostanut nuorukaisen huolehtimaan raihnaisesta itsestään, vaikka tällä oli paljon muutakin elämää, kuin hän. Vaikka hän ehkä tiesikin suhteessa enemmän Cupidin elämän ongelmakohdista kuin Cupid hänen elämänsä suurista tekijöistä, hänellä ei silti ollut aavistustakaan monista asioista, mitä nuorukaiseen tuli.
”... ei sinun tarvitse leikkiä kotiäitiä”, hän mutisi vastaanhangoittelevasti, mutta vastasi kuitenkin saamaansa suudelmaan, muttei kuitenkaan tarttunut Cupidin ojennettuun käteen.
”Ei, minun on hyvä tässä. Ehdin vaihtaa vaatteet kohta, ja olisi tylsää istua makuuhuoneessa, kun olen liian raihnainen käyttääkseni tilaisuuden kokeilla mitä pidät minun sängystäni hyväksi”, hän naurahti ja viimein tarttui Cupidin käteen vain vetääkseen hänet istumaan sohvalle viereensä, vaikka täyttikin rennosti selällään lojuvalla ruhollaan sen liki kokonaan. Hän ei päästänyt Cupidin kädestä irti, vaan keskittyi hetkeksi katselemaan sitä ja silittelemään sitä peukalollaan.
”... tietenkin seura kelpaa minulle, mutta ei sinun tarvitse heittäytyä leikkimään vaimoketta, vaikka Lucinde vannottikin”, hän totesi sitten nostaen yllättävän epävarman katseensa hakemaan Cupidin silmiä.
”Vain koska minä olen vanhempi, komeampi ja kieltämättä charmikkaampi -”, hän aloitti leikillisesti virnuillen, mutta vakavoitui sitten uudestaan, ”- sinun ei tarvitse ikinä heittäytyä leikkimään suhteen naista. Ihan vain jotta tiedät, minä inhoan sellaista, vaikka pidänkin hupsuista vaatteistasi ja sievästä takapuolestasi”, mies virnisti uudestaan ja korosti sanojaan vielä ujuttaen kätensä ainakin yrittämään Cupidin pakaran nipistämistä, vaikka se olikin tukevasti vasten sohvatyynyä.

Partaansa nauraen ja sitten selkäänsä pidellen urahtaen Antonio kohosi istumaan sohvalle ja kietoi käsivartensa halaukseen takaapäin Cupidin ympärille nojaten päänsä tämän harteille. Cupid oli ehkä siro nuorukainen, mutta tämän hartioissa ja jäsenissä oli kuitenkin sitä jäntevyyttä, mitä ahkera tanssiminen loi lähes itsestään. Huomio sai miehen miettimään äskeistä, hyvin epätyypillistä purkaustaan uudestaan, ja tuhahtamaan sille hiljaa itsekseen.
”Sitäpaitsi en ikinä luottaisi kodin hengettären roolia sellaiselle, jolla on sen näköinen asunto kuin sinulla, ja joka ei osaa kokata paremmin kuin minä”, hän tuhahti uudemman kerran ja painoi hellän suukon Cupidin niskaan.
”Minä tulen valvomaan ruuanlaittoa aivan kohta, saat ensin olla hetken tyynyni siinä.”

Cupid vetäytyi hivenen kauemmas kuullessaan miehen sanat ja jäi katselemaan toista ihmeissään. "Usko pois en minä ole naiseksi alkamassa", hän totesi naurahtaen ja pudisteli päätään hetken aikaa. Hän laski kätensä Antonion vatsalle ja siveli sitä hetken aikaa sormillaan. Hän huokaisi ja nojautui kevyesti miestä vasten. "Tiedätkö sinä edes mistä puhut?", hän sitten kysyi hymyillen ja taivutti päätään taaksepäin painellen suukkoja toisen leukaan. "Haluan olla täällä. En siksi että tuntisin oloni velvolliseksi tai siksi koska ex-vaimosi sanoi niin. Vaan koska välitän sinusta ja haluan että paranet pika vauhtia niin pääset esittelemään sänkyäsi minulle", hän sanoi naurahtaen leikkisästi viimeisille sanoilleen. Cupid antoi kehonsa rentoutua ja piirteli Antonion käsivarteen ympyröitä sormellaan.

"Sanotko että asuntoni järjestyksessä on jotain vikaa?", hän kysyi kohottaen kulmiaan hivenen ja näytti sitten kieltään. Olisihan hänen asuntonsa ollut ehkä siistimpi jos hän viipyisi siellä joskus muutamaa tuntia pidempään. Hän hymähti ja sipaisi mustia suortuviaan pois kasvoiltaan. "Ja jos tosiaan pärjäät niin kai voin vain jättää muutaman tanssitunnin väliin ja mennä yöksi kapakkaan tarjoilemaan", hän lisäsi pohtivasti.

Hän painoi sitten nenän päänsä vasten toista ja huokaisi hiljaa. "En tiennyt että olit naimisissa. Tai että sinulla on lapsi. Rupesin melkein pohtimaan mistä oikein olemme puhuneet tavatessamme", hän lopulta uskaltautui sanomaan häneen. Cupid jäi tuijottamaan hetkeksi aikaa kattoon mietteliäänä. Oliko hän tosiaan keskittynyt puhumaan vain omista ongelmistaan vai olivatko he yksinkertaisesti tehneet aina jotain puhumista parempaa. Nuorukainen kääntyi sohvalla ympäri niin jotta pystyi helpommin puhumaan Antoniolle kasvotusten. hän kietoi kätensä miehen kaulan ympärille ja hymyili kevyesti. "Haluan tutustua paremmin sinuun", hän totesi vain yksinkertaisesti. Hänellä oli palava halu oppia tuntemaan toinen läpikotaisin.

Cupidin nauru sai Antonion vetämään suunsa suppuun ja vaikenemaan. Osittain hän olikin odottanut jotan tuontyyppistä vastausta, mutta silti tuntui lannistavalta, kun ei saanut tarkoitustaan perille. Suukot ja läheisyys saivat hänet sentään piristymään, ja Antonio murahti itsekseen päätänsä kevyesti pudistellen.
”Tiedän, tiedän. Älä kuuntele minua, aivoni ovat tärähtäneet – mutta kuuntele kun sanon, että kotisi on kyllä sievä mutta sotkuinen, ja että minä todellakin pärjään omillani, kunhan vain saan raihnaisille luilleni vähän hellyyttä”, hän naurahti ja keskittyi vain halailemaan siroa tanssijapoikaansa. Miten hän voisikaan selittää tuolle luontevasti hänen syliinsä sopivalle nuorukaiselle edes etäisesti ymmärrettävästi huolensa? Cupid ei... ei tiennyt hänen menneisyyttään, ei tiennyt millaisia virheitä hän oli kokenut, mihin päätelmiin hän oli tullut, mitä hän ei halunnut tehdä. Eikä hänkään tiennyt juurikaan Cupidin taustoista, oikeastaan hän tiesi vain Hectorin. Yhtäkkiä mustatukka hänen vierellään tuntui vieraalta, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Antonio tajusi kunnolla, että hän oli todella tekemisissä toisen henkilön kanssa, jonkun toisen, joka oli hänelle melkeinpä vieras.

Hämmentävien ja oudoilla vesillä liikuskelevien ajatuksiensa takia toipilas vaipui taas vakavaksi ja perääntyi takaisin makaamaan selälleen sohvalle. Hän ei kuitenkaan sanonut niistä mitään ääneen, vaan vain kuunteli Cupidin puhetta ja katseli tämän kaulan muodostamaa kaarta nuorukaisen luodessa sinisilmänsä kattoa kohden.
”Olen jo sanonut sinulle, etten ole läheskään niin mielenkiintoinen kuin luulet”, Antonio hymähti kietoessaan kätensä häntä halaavan mustatukan ympärille.
”Mutta olen ollut naimisissa kolmesti. Tyttäreni on 16-vuotias. Elin kahdeksan ensimmäistä vuottani Italiassa, il mio piccolo angelo curioso, ja olin melkein muuttua nuorisorikolliseksi, kunnes löysin tahtoni menestyä. En yleensä puhu tuollaisista asioista tavatessani uusia ihmisiä – miksi edes puhuisin? Ei ole minun asiani kaataa koko tylsää menneisyyttäni muiden niskaan, mikäli keskustelu ei sitä vaadi. Me olemme keskustelleet hyvistä aiheista, mutta emme mistään sellaisesta, missä taustani olisi voinut tulla esille”, hän sanoi ja kohautti hartioitaan.

Cupid katseli Antoniota hiljaisena ja kuunteli miehen puhetta. Hän kallisti päätään sivulle eikä tosiaankaan tainnut hetkeen pysyä miehen ajatuksen juoksun perässä. Hän sipaisi tummia hiuksiaan hiljaisena ja katseli toista hetken aikaa. Hän pudisteli sitten päätään hetken aikaa. "No itse en pidä menneisyyttäsi mitenkään tylsänä koska se on osa sinua. Kuuntelen siis mielelläni jos vain haluat kertoa minulle jotakin siitä. ", hän totesi ystävällisesti ja sipaisi miehen poskea sormillaan. Hän painoi sitten päänsä vasten miehen olkaa ja huokaisi kevyesti. Hän laski sormensa sivelemään Antonion lekaa rauhalliseen tahtiin ja jäi sulattelemaan tietoa hetkeksi aikaa. Kolmesti naimisissa? Hän kurtisti kulmiaan hivenen ja kohottautui ylemmäs jääden tuijottamaan miestä hetkeksi aikaa silmiin.

"Oletko koskaan ollut vakavassa suhteessa toisen miehen kanssa?", hän kysyi tietämättä kuitenkaan oikein kuinka mielellään toinen puhuisi hänelle tästä asiasta. Häntä kuitenkin kiinnosti se valtavasti sillä olihan asialla jonkin moinen merkitys. Cupid jäi katselemaan hetkeksi aikaa sormiaan jotka yhä sivelivät toisen leukaa. "Ei niin että sillä olisi oikeastaan mitään väliä mutta minua vain kiinnostaa", hän lisäsi.

Hän liikahti muutaman kerran jotta olisi paremmassa asennossa mutta ei kuitenkaan toisen päällä mitenkään niin että satuttaisi miehen kipeitä kohtia. Nuorukainen painoi nenänsä hetkeksi aikaa vasten miehen poskea ja veti syvään henkeä. Hänen täytyi myöntää että hän oli todella pelästynyt kun toinen oli ilmestynyt silloin hänen luokseen niin huonossa kunnossa ja houraillen. Nyt kuitenkin kun miehen lämpö oli siinä lähellä niin hänen huolensa alkoi lievittyä.

Antonio ei tiennyt, pitääkö Cupidin kiinnostusta menneitään kohtaan hyvänä asiana – olihan miellyttävää, että nuorukainen oli kiinnostunut hänestä – vai kiusallisena. Omalta osaltaan Antonio ei ehkä halunnut tuoda historiaansa esille senkään takia, että hän ei halunnut ajatella heidän ikäeroaan. Tieto kolmesta menneestä avioliitosta jätti selvästi jäljen Cupidin mietteisiin, ja se heijastui hänen kasvoilleen kulmien rypistymisenä – Antonio oli huomannut, että tanssija piti kasvoillaan samankaltaista ilmettä muulloinkin, kun yritti pohtia jotakin. No, yksi avioliitto oli jo paljastunut, oli vain parempi, että hän kertoi muistakin, ettei toisen tarvitsisi enää yllättyä.
”... rehellisesti sanottuna en tiedä, mitä haluat kuulla. Olen elänyt ja tehnyt töitä. Minulla on erheeni ja virheeni – mutta nyt olen mitä olen. Eikö se riitä sinulle?” hän kysyi suorastaan äreästi, mutta kuitenkin sulki silmänsä hetkeksi jääden nauttimaan sirojen sormien sivelystä leuallaan.

Antonion vihreät silmät räpsähtivät taas auki Cupidin kysäistessä ja välittömästi lievennellessä kysymystään. Hetken aikaa mies näytti liki järkyttyneeltä, mutta sitten hän naurahti päätään pudistellen.
”En, en suinkaan”, hän vastasi yhä naurahdellen.
”Minulle ei ole niin väliä, ja naisten kanssa on helpompi olla.. heidät voi saatella alttarille, heidät voi ottaa seuralaisekseen juhliin, eikä kukaan yritä estellä”, harmaantuva herra vakavoitui sanojensa päätteeksi, muttei kuitenkaan jatkanut aiheesta. Hänen ilmeestään kyllä näki, että Antonio jäi pohtimaan asiaa – ja hän muistelikin niitä hupsuja nuoruudenkokeiluja, niitä levottomia öitä, joista ei aikonut sanoa sanaakaan.
”... naisen kanssa minun ei tarvitse liittyä ärsyttävään alakulttuuriin, joka on kaikessa suvaitsevaisuudessaan unohtanut, että se, kenestä pidän, ei muuta minusta enemmän tai vähemmän miestä”, hän lisäsi sitten naurahtaen uudestaan.
”Vaikka eihän minun tarvitse sinunkaan kanssasi ajatella mitään sellaista. Mah, joskus minulla vain menee hermo nykymaailman kanssa. Kaikesta tehdään niin vaikeaa ja monimutkaista, vaikka välillä ihminen on vain ihminen ja rakkaus rakkautta, eikä siihen tarvita mitään muita määreitä.”

Cupid hämmentyi hetkeksi Antonion äreää äänen sävyä ja katseli tosita silmiin. "Totta kai se riittää minulle. Ei menneillä ole väliä", hän sanoi ja sipaisi miehen poskea. Tottahan se oli, ettei menneillä ollut väliä mutta ne olivat kuitenkin osa jokaista ihmistä. Hän ei kuitenkaan halunnut pakottaa toista kertomaan itselleen asioita jos mies ei halunnut. Hän kuunteli sitten mielellään miehen mietteitä omasta seksuaalisuudestaan sekä tietenkin seuralaisistaan. Hän nyökkäili osoittaakseen että tosiaan kuunteli toista. "Olet kyllä oikeassa. Nykyään tuntuu että kaikki täytyy merkitä jotenkin. oli se sitten seksuaalisensuuntautumisen tai rodun mukaan. Ymmärrän kyllä miksi olet tehnyt niitä päätöksiä kuin olet. On varmasti ollut vaikeaa elää normaalia elämää ja samalla joutua julkisuuteen", hän mietti ja laski sormensa Antonion hiusrajaan sivellen sitä sormillaan hetken aikaa. Hän nojautui sitten eteenpäin ja apinoi suukon miehen huulille. "Mutta olen onnellinen että olen tässä kanssasi. Eikä loppujen lopuksi millään muulla ole väliä juuri ny", hän totesi pehmeästi.

Pian kuitenkin huoli kohosi Cupidin silmiin. "Luuletko että Hector reagoi pahoin tähän", hän kysyi peläten rikkoa mukavan ilmapiirin mutta hänen oli pakko se tehdä. Hän oli oppinut täällä asuessaan mihin mies oikeasti kykeni ja pelkäsikin vaikutusvaltaisen miehen tekoja sillä voisihan toinen vaikuttaa vahvasti hänen elämäänsä. Hän oli ollut vain onnellinen että oli saanut elää niinkin rauhassa kuin oli saanut.

"Pelkään että jos hän lähettää minut pois. tai koettaa tulla väliimme", hän kertoi peloistaan ja kurtisti kulmiaan huolestuneena purren huultaan. Ehkä ei ollut oikein puhua tästä nyt, hän alkoi kuitenkin pohtia kun katseli Antoniota joka oli juuri vasta päässyt pois sairaalasta.

Antonion kasvoilla välähti hetkellinen aavistus selkeää katumusta, kun Cupid rauhoitteli hänen äksyilyään ja sipaisi pehmeillä sormillaan hänen poskeaan. Nuorukainen oli lähestulkoon ihmeellinen. Hellän kosketuksen alla hän pystyi rauhoittumaan hetkessä, tummatukka huolehti hänestä suorastaan rakastavasti, pelasti hänet hirveän onnettomuuden sekasorrostakin... yksi suloinen pikku enkeli, jonka suukotkin olivat lämpöisiä ja makeita kuin mitkäkin.
”Ja juuri siksi minä pidän sinusta”, hän vastasi lempeästi huulillaan suudelman nostattama hymy. Hiljaisesti hän kietoi toisen kätensä tiukemmin Cupidin ympärille ja veti nuorukaista lähemmäs itseään kuiskaten sitten tämän korvaan:
”On parasta, että juuri sinä olet siinä nyt, eikä kukaan muu.”

Valitettavasti hellän, hauraan hetken täytyi loppua, kun Cupidin sinisilmät muuttuivat huolestuneiksi ja hän toi esille kysymyksen, joka oli kummitellut Antonionkin mielen takarajoilla siitä hetkestä lähtien, kun hän oli nähnyt jutun juorulehdessä.
”Se hölmö, hän varmaan repii housunsa”, Antonio tuhahti melko ponnettomasti. Cupidin ilmaistessa lisää huoliaan hän kuitenkin vakavoitui lopullisesti, vaikka oli yrittänyt palata takaisin äskeiseen hempeään tunnelmaan, ja hieraisi partaansa.
”Onko sinulla kansalaisuusasiat ja muut kunnossa?” hän kysyi tiukasti, mutta lasketti kuitenkin kätensä Cupidin poskelle.
”Sinä olet aikuinen, oman itsesi herra – ja on naurettavaa, että joku pitää toista valtansa alla nykyaikana”, hän kirahti selkeästi kimpaantuneena silkasta ajatuksesta, että Hector sekaantuisi hänen yksityisasioihinsa. Hetken aikaa hän tuijotti synkeänä suoraan eteensä näkemättä mitään hiuksiaan haroen, kunnes hetken päästä hänen silmänsä valaistuivat ajatuksesta, joka piristi koko hänen ilmeensä, ja sai miehen ponnistautumaan istumaan välittämättä jomottavista jäsenistään.
”Jos... jos haluaisit irtaantua Hectorista, jottei sinun tarvitsisi pelätä häntä...” hän aloitti varovasti, tuijottaen Cupidia kuin omista ajatuksistaan lievästi häkeltyneenä, mutta kuitenkin suhteellisen varmana. Antonion täytyi kuitenkin pitää pieni tauko, jonka aikana hän sipaisi nuorukaisen etutukkaa pois tämän silmien edestä voidakseen katsoa niihin, näyttääkseen katseellaan olevansa vakavissaan.
”Mehän voisimme muuttaa jonnekin, yhdessä. Olen alkanut kyllästyä asuntooni, ja se seutu, missä asut... se on viihtyisää. Paljon rauhallisempaa ja rentouttavampaa – olen kyllästynyt tähän hälinään ja siihen, että kaikki tietävät, missä asun.”

"Kansalaisuusasiat? En minä tiedä. Kuten sanoin silloin, kun tulin tänne niin Hector antoi minulle vain kasan papereita joita en ymmärtänyt. Pankkitilini on hänen nimissään eikä minulla ole minkäänlaista henkilöllisyystodistusta joka hyväksyttäisiin täällä. En edes tiedä mitä kaikkea minulla kuuluisi olla. Hector on kuitenkin sanonut minulle useasti että jos en opi paikkaani niin hän lähettää minut suoraan takaisin sinne mistä tulinkin. Tosin aluksi se kuulosti vain hyvältä mutta nykyisin..", Cupid selitti huolen noustessa enemmän hänen mielessään. Nyt vasta hän alkoi tajuta kuinka riippuvainen hän oikeastaan oli Hectorista ja kuinka vähän tiesi tästä maasta. Hän osasi kyllä kieltä mutta isot hankalat sanat joita asiapapereissa usein käytettiin menivät häneltä täysin ohitse. Nuorukainen oli aina vain olettanut että joku päivä hän palaisi takaisin kotiinsa mutta nyt Antonion tapaamisen jälkeen hänen silmänsä olivat avautuneet mahdollisuudelle jäädä Pariisiin.

Hän olikin niin mietteissään että miehen seuraava kysymys meni melkein ohitse hänen korviensa mutta vain melkein. Cupid yllättyi täysin ja tuijotti Antoniota takaisin silmiin osaamatta hetkeen sanoa yhtään mitään. "Haluat muuttaa minun kanssani yhteen?", hän toisti uskomatta sanoja. Cupid kietoi kätensä hellästi toisen ympärille ja hymyili lämpimästi. "Mutta tiedäthän sinä että en ole mikään ihanteellinen asuinkumppani. Sotken enkä osaa laittaa ruokaa", hän totesi hämmentyneenä.

Nuorukainen kuitenkin painoi suukon miehen huulille. "Jos haluat todella asua kanssani niin minusta se olisi paras ajatus mitä olen pitkään aikaan kuullut", hän sanoi ja painoi päänsä hetkeksi aikaa Antonion olkaa vasten. Cupid paineli muutaman suukon miehen poskelle. "Ja ehkä.. Ehkä voisit katsoa niitä papereita kanssani ja auttaa minua Hectorin kanssa. Kaikki ne asia ovat aina vain tuntuneet niin ylitsepääsemättömiltä kun olen koittanut selvittää niitä yksin", hän sanoi varovasti ja laski kätensä Antonion poskea vasten.

Antonion itsevarma, vähät Hectorista välittävä ilme murentui hieman, kun Cupid ei tiennyt edes oliko hänellä oikeus asua niin pitkään kuin halusi maassa. Luulisi olevan, olihan hän julkisesti, avoimesti liikkuva persoona, eikä Hector liittäisi laitonta maahanmuuttajaa itseensä – mutta hän itsekään ei ollut täysin varma siitä, miten asiat saattoivat mutkistua joidenkin pykälien takia. Suo paljastui pettävämmäksi kuin mitä hän oli alun perin ajatellut, sehän oli oikea tiheä ryteikkö ongelmia – mutta Cupid oli pelastanut hänen henkensä, tai ainakin aivonsa eilen, joten Antoniosta tuntui, että hänet Hectorin pauloista vapauttaminen olisi vähintä, mitä hän voisi tehdä.

Cupidin ilme hänen ymmärtäessään Antonion ehdotuksen sai hymyn leviämään miehen kasvoille. Hän vastasi halaukseen ja suukotti Cupidin otsaa pikaisesti.
”Onhan tämä ehkä hieman pikaista...” hän myönsi ja pysähtyi hetkeksi, kykenemättä keksimään sanoja hymyn venytellessä hänen suupieliään.
”Mutta... miksi ei? Minun ei tarvitsisi huolehtia syömisestäsi, kun voisin valmistaa ateriasi. Kaikki olisi helpompaa”, hän kohautti harteitaan ja katsoi Cupidia hieman kysyvästi.
”Joten... olen tosissani. Suostutko? Alammeko etsiä asuntoa, johon me molemmat mahdumme?” hän kysyi vielä varmistellen, innostuen hetki hetkeltä enemmän ajatuksesta. Edes muistutus siitä perhanan Hectorista ja hänen vallastaan häiritä heitä ei saanut Antonion hymyä laantumaan, vaan hän puristi Cupidin tiukkaan syleilyyn ja suuteli häntä hellästi.
”Minä kyllä selätän pienet paperit hetkessä. Hah, et usko millaisia papereita pyörittelin vanhassa työssäni...” Antonio naurahti puoliksi itsekseen ja nojautui sitten taaksepäin, antaen selkänsä levätä vasten sohvan selkänojaa, olihan hän yhä ruhjottu ja hieman pöhnäinen onnettomuutensa takia.
”Mutta... meidänhän piti jotain ruokaa katsoa. Jääkaapissani pitäisi olla tähteitä aivan ateriaksi asti.”

"Aww. Oletko huolehtinut syömisestäni", Cupid sanoi heltyneenä kuunnellessaan Antoniota ja naurahti hellästi painaen suukon miehen huulille. Ihan turhaan mies hänestä huolehtisi. Hän kyllä soi joskaan ei niin hyvin kuin toinen oli varmaankin toivoisi ottaen huomioon että hän liikkui paljon. Hän tunsi myös kiven vierähtävän sydämeltään sillä mies oli ensimmäinen joka tosiaan välitti hänestä tarpeeksi koettaen puuttua Hectorin kanssa oleviin ongelmiin. Hänestä oli helpottavaa tietää että apu olisi lähellä jos jotain sattuisi. Hän nyökäytti sitten päätään kun toinen kyseli oliko suostuisiko hän ajatukseen heidän muuttamisesta yhteen. "Tietenkin suostun", hän sanoi iloisesti ja sipaisi hiuksiaan. Cupid painautui miehen syliin ja vastasi toisen suudelmaan innokkaasti. Cupidista se oli aivan loistava ajatus. Hän pääsisi asuntoon jossa olisi hivenen enemmän tilaa ja pystyisi jopa ehkä harjoittelemaan tanssi rutiineja siellä. Hänestä myös ajatus siitä että joka ilta kun hän väsyneenä rojahtaisi sänkyyn niin siellä odottaisi Antonio.

Hän mietti myös nopeasti että luultavasti hänen täytyisi ottaa hivenen lisä vuoroja jotta saisi vuokran maksettua mutta se ei häntä haittaisi. Cupid vetäytyi hivenen kauemmas miehestä sillä olihan toinen kipeä eikä kestäisi hänen painoaan itseään vasten. Hän nyökkäili kun mies lupasi katsoa papereita läpi.

Nuorukainen suuntasi katseensa hetkeksi aikaa mietteliäänä keittiön suuntaan ja kallisti päätään sivulle. "No jos kyseessä on vain tähteiden lämmittäminen niin enköhän minä osaa sen tehdä. Joten lepää sinä tässä hetki", hän sanoi ja nousi ylös. Cupid asteli keittiöön ja avasi jääkaapin jääden katselemaan sen sisältöä. Hän paikansi lopulta lupaavan näköisiä astioita ja nosteli ne pois jääkaapista pöydälle. Hän otti kannet pois ja tutki ruokia mielen kiinnolla. "Missä lämmitän nämä?", hän uteli ja nappasi muutaman lihan palan suuhunsa vaikka ne kylmiä olivatkin.

Jotenkin, heidän tapaamistensa lomassa, Antonio oli alkanut kantaa huolta monista, monista asioista Cupidin elämässä. Hän saattoi pysähtyä kesken oman lounaansa miettimään, miten tanssija oli varmaan vain napannut jotain pientä suuhunsa ennen tanssitunneilleen kiiruhtamista, hän oli viettänyt monta tovia tutkien tanssikenkien saloja haluten antaa hyvän lahjan tuolle nuorukaiselle, hän oli tuntenut olonsa hieman yksinäiseksi istuessaan tavalliseen tapaan katselemassa kalojaan rentoutuakseen pitkän päivän päätteeksi – halu pitää ajatuksien kohde lähellä oli kai vain inhimillinen, ja tarpeeksi vahva, että hän rikkoi taas omaa hätiköimättömyyden periaatettaan, tietenkään sitä edes itselleen myöntämättä.
”Et tiedäkään, kuinka iloiseksi se tekee minut”, hän hymähti tuntien suudelman yhä kihisemässä huulillaan, Cupidin kevyenä sylissään. Hänen mielikuvissaan väikkyi jo jokin herttainen, auringontäyteinen soppi, eikä ajatustakaan kahden niin erilaisen elämän vierekkäisyyden ongelmista noussut tämän haavekuvan läpi. Hän oli jo ehtinyt tottua elämänsä vakauteen eikä osannut kuvitella, miten paljon enemmän nuoren tanssijan elämä saattoi vielä ajelehtia, liitää irrallaan niistä tukevista kivistä, joista voisi tulla vakiintunut tie jota kulkea vaikka huolta putoamisesta.

Antonio oli vain tyytyväinen, ja päästi tummatukkansa lämmittelemään ruokaa heille. Hänen kehonsa tuntui hitusen kevyemmältä kuin aiemmin, mutta samalla hän tunsi itsensä aikaisempaa väsyneemmäksi. Hänen selkäänsä kolotti, pää seilasi aina kun hän sulki silmänsä, mutta silti häntä hymyilytti siinä itsekseen maatessa.
”Minulla on kyllä mikro, sen pitäisi olla aivan helppokäyttöinen”, hän vastasi kysymykseen lämmittämisestä, vaikkei itse usein mikroa käyttänytkään. Mitä turhaa kuivattaa ruokaa uunissa, kun tarkoitus ei ollut muuta kuin saada vain hieman syödyksi.
”Minun täytyy varmaan ottaa vapaata joksikin aikaa, ei tällaisessa kunnossa voi hoitaa asioita... onko liian pikaista, jos aloittaisin jo tutkiskelun?” Antonio lausahti sitten hetken hiljaisuuden jälkeen partaansa rapsuttaen. Hän ei ollut tutustunut, saatika edes kulkenut kovin paljoa, sillä seudulla, jolla Cupid asui, mutta hän oli tykästynyt siihen rauhalliseen ilmapiiriin.

Cupid jäi katselemaan ympärilleen mietteliäänä ja lopulta paikansi mikron näköisen laatikon. Hän avasi sen ja vilkaisi rasioita. Hän kuitenkin päätyi etsimään lautasen ja nosteli ruokaa sopivan määrän lautaselle pistäen sen mikroon. Hetken aikaa kesti ennen kuin hän sai mikron käyntiin mutta lopulta se hyrisi tasaisesti. "Mitä haluat juoda?", hän uteli hymyillen kevyesti ja nosti lasit esille. Hän kääntyi sitten seuraamaan mikroa katseellaan hetkeksi aikaa mutta asteli kuitenkin takaisin olohuoneeseen kuullessaan Antonion kysymyksen. Cupid nojautui sohvan selkänojaa vasten ja jäi katselemaan miestä. "Kyllä voit mun puolesta jo alkaa katselemaan paikkoja", hän sanoi ja nyökäytti päätään. Nuorukainen laski sormensa hieromaan miehen hiusrajaa hellästi ja hymyili lämpimästi.

Hän kallisti päätään sivulle ja kumartui lopulta painamaan suukon Antonion huulille. Hän painoi sitten toisen suukon miehen nenänpäälle ennen kuin tajusi ruuan ja kiiruhti keittiöön. Hän avasi mikron ja kokeili ruokaa joka oli päässyt hivenen liian kuumaksi. Tummatukka sekoitteli ruuan haarukalla ja kantoi lautasen sitten sohvanpöydälle. "Toivottavasti se on sopivan lämpöstä. Voi olla että se on liian kuumaa joten varo", hän sanoi ja hävisi lämmittämään itselleen lautasellista ruokaa.

Hän siinä oman ruuan lämmetessä toi juotavaa myös miehelle ja lopulta ilmestyi oman lautasensa kanssa sohvalle. "Millaista asuntoa ajattelit? Normaalia kaksiota vai?", hän uteli. Cupid mietti heti asiaa rahan kannalta, tosin toisihan miehen kanssa asuminen myös säästöjä kun voisi jakaa ruokakulut sekä muutamat laskut. Hän nosti haarukallisen ruokaa suuhunsa jääden mietteliäänä tuijottelemaan akvaariota. Hetken päästä hän kuitenkin oivalsi mitä tuijotti. "Niin muuten. Aiotko myös ottaa kalasi mukaan? Tai siis varmaankin aiot mutta miten tuollaisen akvaarion saa kaksikoon mahtumaan", hän puheli pohtivana. "Minusta kaikkein hienointa olisi jos se olisi edes sen verran iso asunto että pystyisin käymään joitakin tanssikoreografioita läpi siellä", nuorukainen lisäsi toiveikkaasti.

Antonio jäi tuijottamaan kattoa ja vain kuuntelemaan keittiöstä kantautuvia ääniä, mikron hurinaa ja lasien kilahduksia.
”... vettä”, hän vastasi hetken päästä hierottuaan hetkisen nenänvarttaan. Hän ei voisi juoda hetkeen viiniä, alkoholi ei sopinut yhteen kipulääkkeiden kanssa – pieni ajatus sai hänen otsansa kurtistumaan ja silmät sulkeutumaan hetkeksi. Kuinka lähellä hän oli mahtanut olla kuolemaansa? Mitäköhän ihmettä oli tapahtunut, miten häneen oli osunut, miten hän oli päässyt jaloilleen, kuinka hän oli löytänyt Cupidin... Kaikki se oli vaaleaa sumua, joka tuntui täyttävän hänen kehonsa kevyenä ja kihisevänä. Vasta sormet hänen hiusrajassaan ja Cupid häälymässä sohvan selkänojan yllä saivat epämukavan paikaltaan luiskahtamisen tunteen katoamaan, ja Antonio kykeni hymyilemään hellyydenosoitukselle.
”Varo vain, jos ryhdyn toimeen meillä saattaa olla oma pesä aivan hetkessä”, hän virnisti ja painautui suudelmaan jääden sen jäljiltä hymyilemään, vaikka hilasikin itsensä istumaan sohvalle jomottavista paikoistaan huolimatta voidakseen ruokailla säädyllisesti.

Saatuaan ruuan eteensä Antonio kiitti Cupidia ja nosti hyvin pienet haarukalliset ruokaa suuhunsa jääden jauhamaan pastaa ja parsakaalia hyvin hienoksi mössöksi. Ehkä se johtui kipulääkkeistä – tai mitä kaikkea häneen olikaan pumpattu – mutta ruokahalu ei ollut aivan paikallaan, ei nyt, kun ruoka oli todella suussa ja se oli tarkoitus saada nielun ohitse. Hieman kalpeana ja vaitonaisena hän vain nyökytteli Cupidin pohdinnoille keskittyen työntelemään haarukallaan ruokaa erilaisiksi kasoiksi ja nielemään pieniä suullisia leukaperät kireinä. Syöminen oli epämiellyttävää, mutta hän halusi voimistua mahdollisimman nopeasti, joten mies vain pakotti itsensä syömään niin paljon kuin vatsa veti. Puhe kaloista kuitenkin napsautti hänet hereille vaitonaisuudestaan, ja harmaaraitatukka jäi tuijottamaan suu kevyesti raollaan kalojaan.
”Todellakin. Olen kasvattanut noita kuin lapsia, ja olen pystynyt yksinäni pitämään tällaista asuntoa, maksan ilomielin lisäneliöt kaloilleni”, Antonio puheli rauhassa, mutta laski sitten lautasensa sohvapöydälle ja kääntyi kulmat kurtussa Cupidia kohti.
”Mutta... kyllä tilaa varmasti saataisiin tanssimistakin varten, mutta... ehkä meidän pitäisi harkita vielä”, hän vetäisi yhtäkkiä oman ehdotuksensa takaisin huolestuneena partaansa sukien.
”Tyttäreni... hän ei pitäisi sinusta. Ja haluaisitko, olisitko valmis... hän käy luonani kuitenkin melko usein”, yleensä niin varmapuheinen Antonio takelteli sanoissaan.

//Pitkittynyt tauko imaisi nyt kyllä vähän mutkin tästä fiiliksestä... Mutta sanotaanpas, että Antonio ja Cupid söivät ja juttelivat pitkään ja rauhallisesti, ja parin mutkan jälkeen vakuuttivat toisensa siitä, että yhteenmuuttaminen on loistoidea. Eiköhän tämä peli ole sillä suljettavissa, otetaan uutta kehiin! :'D//