Seurapiiri pieni pyörii

//Yui kera Rosairen pyytäisin tähän osoitteeseen//

Olihan se vaikuttava. Kevin oli horjahtaa tuijotellessaan valtavaa hotellirakennusta avatessaan taksin ovea pomolleen Eddie Gillsille. Hotelli Ritz oli sanoinkuvaamaton ilmestys ja se oli valaistu upeasti myöhäisillan pimeyteen.
"Ei hätää, totut kyllä."
Eddie nauroi miltei silmät päästään pudottaneelle työntekijälleen.
"Mennään sisään."

Kevinillä kesti todellakin totutella siihen kaikkeen loistoon, mitä näki astellessaan Eddien perässä saliin, joka oli varattu heidän aiemmin näkemänsä elokuvan ensi-illan kutsuvieraiden jatkoille.
"Kuinka ihmeessä ylipäänsä sait kutsun tänne? Oletko pelastanut ohjaajan vankilalta vai?"
Kevin supisi pomolleen ottaessaan tarjotun drinkin pingviinipukuiselta tarjoilijalta.
"Ohjaaja on ystäväni. Voin esitellä sinut, kunhan hän ja näyttelijät pääsevät toimittajien kynsistä."
Eddie lupasi ja vilkaisi ovelle. Kevinkin käänsi katseensa saliin saapuvaan ryhmään joka sai kaikki vieraat hetkeksi hiljaisiksi ihailusta. Hetkessä yleisö kuitenkin ratkesi suosionosoituksiin ja Kevin taputti innoissaan muiden mukana. Hän ei saanut silmiään irti toinen toistaan lumoavimmista valkokankaan tähdistä, joita piiriitti kutsuvieraiden lauma. Hän ei voinut ymmärtää kuinka Eddie pystyi rauhallisena vain maistelemaan juomaa lasistaan ja hymyilemään rennosti, kun ilmapiiri oli jännityksestä sähköistynyt.

Eddie tarttui häntä yllättäen kädestä ja lähti kiskomaan hämmentynyttä peikkoa pitkin poikin salia massojen välistä pujahdellen. Lopulta he pääsivät Eddien mielestä tarpeeksi lähelle ja tämä päästi Kevinin käden vapaaksi. Pomonsa huikatessa tervehdyksensä ystävälleen Kevin keskittyi oikomaan yönsinistä smokkiaan ja siihen sopivaa solmuketta kaulassaan. Martin - hänen tyylikkyytensä salaisuus oli jälleen tehnyt loistavaa työtä, eikä Kevinin tarvinnut pelätä jäävänsä muiden vieraiden varjoon. Mies tunnusteli vielä hiuksiaan ja suki niitä varovasti taaksepäin, vaikka Martin käskenyt häntä pitämään näppinsä erossa tukastaan. Kevin katseli hämillään näyttelijöitä, jotka alkoivat hajaantua, kuka tarjoilupöydän, kuka ystäviensä luo. Eddiellä ja ohjaajalla tuntui varsinkin jo juttu luistavan.
"Ai niin. Tässä on Kevin Huitti. Hän työskentelee toimistoni leivissä."
Eddie hymyili kutsuvasti ja Kevin kätteli ohjaajan ja muutaman vielä keskustelua kuuntelemaan jääneen näyttelijän. Kevin oli varma ettei muistanut edes hengittää. Oli uskomatonta olla näin lähellä näitä ihmisiä.
"Ilo tavata Teidät."
Kevin sai sanotuksi änkyttämättä ja yritti pitää hillittynä innostunutta hymyään.
"Pidin elokuvastanne valtavasti. Teillä on kykyä saada näyttelijänne tekemään parhaansa."
Mies jatkoi ja sai ohjaajan naurahtamaan hyväntahtoisesti.
"On ilo työskennellä hyvien näyttelijöiden ja käsikirjoittajien kanssa."
Kevin nyökkäsi ja joi hieman lasistaan. Kaikki tämä jännitys sai kielen kuivumaan kitalakeen.

//Täältähän me tullaan :p//

Rosaire oli hetkeksi jo unohtanut median kiinnostuksen hänen elämäänsä kohtaan mutta kyseinen ensi-ilta oli ollu loistava muistutus. Elokuva oli kuvattu jo aikoja sitten mutta koska sen editoimiseen ja leikkuupyödällä pyörittelyyn oli venähtänyt paljon aikaa oli elokuva vasta nyt saapunut teattereihin. Keiju oli tietenkin käyttänyt tilaisuuden päästä tuulettumaan sekä kameroiden ihailtavaksi ja vastannut myöntävästi kutsuun ensi-iltaan. Hän kuitenkin oli toistaiseksi saanut jutella paljon enemmän viime aikaisesta erostaan sekä muutostaan reporttereiden kanssa kuin elokuvasta. Tämän vuoksi hänellä kestikin muita näyttelijöitä kauemmin saada haastattelut ohitse. Lopulta hän kuitenkin pääsi siirtymään sisälle hivenen muiden näyttelijöiden jäljessä. Hän nappasi lasin tarjoilijalta ja loi kevyen hymyn nyökäyttäen päätään. Hän jäi sitten hetkeksi aikaa katselemaan ympärilleen. Rosaire huomasi kyllä että sai osakseen sekä ihailevia että paheksuvia katseita. Hän oli tarkoituksellisesti sitä hakenutkin vaatteillaan. Muut elokuvan miesnäyttelijät komeilivat mustavalkoisissa puvuissaan mutta hän olikin aivan toista luokkaa. Yllään keijulla oli räikeän pinkit farkut, helmillä koristeltu vaalea paita sekä musta pikkutakki jonka olilla oli muutama niittirivi sekä ketju. Hänen hiuksensa olivat kireällä ponnarilla ja korvissa olivat neliön malliset timantti korvakorut. Hänen jaloissaan oli vain hivenen kulahtaneet tennarit joten nuorukainen kyllä pisti silmään huolettomalla tyylillään joka silti tuntui olevan juuri sopiva tilanteeseen sekä hänen sirolle vartalolleen.

Hän asteli ohjaajan luokse joka viittoi nuorukaiselle. Rosaire asteli toisen luokse ja vilkaisi kysyvästi kaksikon suuntaan. "Tässä on ystäväni sekä hänen työntekijänsä Eddie ja Kevin. Ja hyvät herrat. Tässä on minun ihana tähteni Rosaire", ohjaaja esitteli ja hymyili tyytyväisenä. Olihan elokuva saanut osakseen lisä kiinnostusta kun mukaan oltiin saatu erittäin nimekäs sekä tunnettu näyttelijä. Keiju pudisteli hivenen päätään ja vilkaisi kaksikon suuntaan. "Hän osaa aina imarella niin hyvin", hän totesi naurahtaen ja kohotti lasin huulilleen. Hän jäi sitten taas katselemaan ympärilleen hetkeksi aikaa ja tutki keitä kaikkia oli paikalla.

Lopulta hänen katseensa palasi kaksikkoon. "Joten pidittekö elokuvasta?", hän sitten uteli ja antoi kevyen hymyn jämähtää huulilleen. Hän vilkaisi ohjaajan suuntaan joka oli syventynyt keskustelemaan ystävänsä kanssa joten loi katseensa isokokoiseen mieheen. "Mitä teet työksesi?", hän vielä uteli ja katseli toista joutuen pitämään päätään hivenen kenossa jotta pystyi katselemaan toisen kasvoja.

Kevinin leuka loksahti auki, kun itse päätähti Rosaire Labelle saapui saliin. Hän nimenomaan saapui ja valtasi kaikkien huomion. Mies oli uskomattoman tyylikkään näköinen, vaikka näytti vähät välittävän etiketistä ja pukeutumisen kirjoittamattomista säännöistä. Mies käveli heidän luokseen ja Kevinin oli vaikeaa muistuttaa itseään kuinka epäkohteliasta oli tuijottaa toista, oli tämä millainen maailmanluokan tähti. Martinin mukaan moinen antaisi vain junttimaisen kuvan. Kevin yskähti ja palautti itsensä takaisin maanpinnalle ja hymyili hillityn ystävällisesti näyttelijälle ohjaajan esitellessä heidät. Voisiko hän pyytää nimikirjoituksen herra Labellelta? Ei, se olisi hölmöä kutsuvieraan asemassa. Kevin harmitteli tilannetta, hänellä ei ollut edes kameraa, että olisi voinut salaa napata kuvan yhdestä suosikki näyttelijästään, mitä kohtalon ivaa, kun hän kerrankin pääsi näin lähelle kuuluisa tähtiä.

Peikko oli niin keskittynyt mietteisiinsä, että hän hätkähti näyttelijän puhutellessa heitä. Tosin Eddie ei edes näyttänyt kuulevan kysymystä, mistä Kevin loukkaantui hieman herra Labellen puolesta. Kevin pyöritteli päässään kysymystä ja yritti muotoilla hyvältä ja fiksulta kuulostavan vastauksen.
" Mielestäni... teidän näyttelijäntyönne pelasti muutamia hieman ikävystyttäviä kohtauksia."
Kevin aloitti varovasti ja siemaisi lasistaan, jottei ääni pettäisi.
" Mutta kokonaisuudessaan tarina oli hyvin puhutteleva. Elokuva oli todella syvällinen tarina ihmismielen nurjasta puolesta."
Peikko taiteili sanoilla parhaansa mukaan ja ei ollut edes itse varma ymmärsikö kuinka sanomaansa loppujen lopuksi liittyi illan elokuvaan. Ainakin hän oli sanonut enemmän kuin vain "hyvä" tai "loistava", eikä ollut sortunut liialliseen palvontaan. Se olisi ollut hyvin hölmön kuuloista. Hän ei ollut täällä fanina vaan edustamassa toimistoa.

Tummatukka oli hämmästynyt, kun hänen ihailemansa näyttelijä kysyi hänen työstään. Miksi Labellen kaltaista tähteä kiinnosti jonkun tavallisen elämä.
"Olen lakimies Eddie Gillsin asianajotoimistossa Keskiyössä."
Kevin viittasi Eddietä kohti joka räjähti juuri nauruun, jostain mitä ohjaaja oli juuri sanonut. Olisiko hänen pitänyt sittenkin valehdella olevansa jotain muuta? Olisiko hänen pitänyt yrittää tehdä Labelleen vaikutus väittämällä vaikka olevansa muotisuunnittelija. Mitä ihmettä hän ajatteli? Hänethän oli juuri esitelty Eddien työntekijänä ja mies ei todellakaan pitänyt muotitoimistoa.
Miksi minä olen näin hermona ...
Kevin mietti ja yritti keksiä jotain mistä voisi puhua herra Labellen kanssa.
"Olen nähnyt miltei kaikki elokuvanne. Mielestäni olette aikamme suurimpia näyttelijöitä, teillä on kyky vangita hahmonne olemus loistavasti."
Imartelu oli Martinin mukaan tie seurapiirien sydämeen, mutta vaati taitoa. Kevin ei uskaltanut arvella oliko hänen kehunsa menneet yli tyylikkyyden rajan, mutta ainakin hän oli puhunut totta siitä, että piti herra Labellea taitavana.
"Haenko Teille jotain samalla kun haen itselleni juotavaa, herra Labelle?"
Kevin kysyi ja onnistui karkuuttamaan kasvoilleen aivan liian innokkaan hymyyn. Oli niin vaikeaa käyttäytyä hillityn tyylikkäästi kun keskusteli ihannoimansa henkilön kanssa.

Rosaire hymyili hivenen kun toinen kertoi näkökulmansa elokuvasta. Oli aina mukava kuulla muiden mielipiteitä osin harvoin niistä tiesi kuinka rehellisiä ne olivat. Hän kohotti katseensa toiseen hivenen yllättyneenä ammatista. "Vai lakimies? Täytyy pitää mielessä jos joskus joudun vaikeuksiin", hän totesi naurahtaen heleästi ja kallisti päätään hivenen sivulle. Hän hymyili itsekseen ja otti muutaman pidemmän huikan lasistaan ja sai kuulla lisää kehuja toisen suunnalta. Keiju kohotti katseensa taas suoraan Keviniin ja hymyili kiitokseksi. "Kiitos kovasti. On aina yhtä virkistävää kuulla että joku arvostaa työtäni", hän totesi sitten. Hänen kateensa ajelehti pöydille joissa oli tarjolla toinen toistaan herkullisemman näköisiä herkkuja. Hän mietti hetken aikaa toisen tarjousta ja kohautti sitten olkiaan. "Voin oikeastaan kävellä samaa matkaa kanssasi pöytien luokse sillä voisin syödä jotain noita herkullisen näköisiä ruokia", hän totesi ja vilkaisi ohjaajaa joka oli jo syventynyt keskusteluun. Yhdellä vilkaisulla ympärilleen hän kyllä pystyi päättelemään että moni vieraista seurasi hänen liikkeitään ja punnitsi selvästi tulemista juttelemaan.

Hän oli aika tyytyväinen kun sai olla rauhassa sillä hänen seurassaan oleva isokokoinen Kevin tuntui ajavan innokkaimmat fanit kauemmaksi. Hän lähtikin asteleman tarjoilupöydän luokse ja huomasi että katseet liikkuivat heidän mukanaan. Rosaire huokaisi dramaattisesti. "Luulisi että sitä edes välillä saisi olla rauhassa", hän totesi vaikka ei huomio ollut ikinä häntä sen kummemmin haitannut. "Tosin sinun seurasi taitaa pelottaa muutamia innokkaimpia lähestyjiä", hän sitten jatkoi ja loi hymyn miehen suuntaan. "Joten voi olla että nyt ainankin hetken aikaa roikun seurassasi", hän sitten lisäsi. "Toivottavasti se ei haittaa", hän lisäsi.

Hän nosti kauniin lasilautasen käsiinsä ja poimi siihen naposteltavia. Hän poimi vielä yhden suklaalla päällystetyn mansikan suuhunsa. Hän nosti sitten lasin käteensä ja otti siitä yhden siemauksen huokaisten tyytyväisenä. Rosaire jäi sitten katselemaan ympärilleen ja hymyili muutamalle muulle näyttelijälle. "Oletko ensimmäistä kertaa tällaisessa tapahtumassa", hän sitten uteli. Eiväthän lakimiehet varmasti usein tämän tyyppisissä piireissä liikkuneet.

Kevin oli yhtä hymyä kuuluisan näyttelijän viihtyessä hänen seurassaan ja jopa kiittävän häntä mielipiteistään illan elokuvan suhteen. Herra Labellea näytti häiritsevän yleisön tuijotus, niin Keviniäkin - oliko hänen kauluksensa huonosti - , mutta häntä hämmästytti miksi tämä lumoava tähti tunsi ihailevat katseet taakkana.
"Teillä on varmasti rankkaa olla alituiseen muiden katseiden kohteena."
Kevinin äänessä oli hiven kysymystä. Jos hän näyttäisi yhtä hyvältä kuin tämä näyttelijä, hän olisi taatusti vain mielissään kaikista katseista. Tummatukan vapautunut ja jopa rentoutunut olemus jäykistyi jälleen kun sai kuulla pitävänsä yli-innokkaat fanit loitolla.
"En minä ole pelottava."
Kevin miltei nurisi, mutta sai kuitenkin pidettyä äänensä kohteliaisuuden rajoissa. Hän tunsi itsensä hennon herra Labellen rinnalla isoksi, kömpelöksi ja inhottavaksi hirviöksi. Hetken itsekseen murehdittuaan mahdollisesti luotaantyöntävää ulkonäköään Kevin sai ravistettua päätään merkiksi ettei herra Labellen seura ollut hänelle haitaksi, vaikka tämän intressit olivatkin. Oliko vika hänen tukassaan? Martin oli käskenyt olla haromatta sitä.

Tarjoilupöydän luona Kevin olisi halunnut kasata herkkuja lautasensa täyteen, mutta Martinin kielto kaikui hänen päässään. Siivosti hän päätti tyytyä vain uuteen juomaan, ainakaan hänen ei tarvitsisi pelätä kakunmurusia suupielissään.
"En useinkaan pääse tällaisiin juhliin. Nytkin olen vain herra Gillsin seurana, hänellä kun ei ole vaimoa saati ketään jota pyytää seuralaiseksi. Ilmeisesti hän sai suhteidensa kautta järjestettyä minullekin kutsun. En tiedä mistä hän tuntee ohjaajan, mutta he tuntuvat olevan läheisiä."
Kevin selosti ja maistoi juomaansa. Tämä oli erimakuista kuin edellinen ja hennomman väristä.
"Anteeksi, väistättekö? Haluaisin jutella Rosairen kanssa."
Kevin hätkähti ääntä jostain jalkojensa juuresta ja pieni varmaan alle sataviisikymmentä senttinen iltapukuinen nainen purjehti hänen ohitseen kynän ja lehtiön kanssa.
"Saisinko nimikirjotuksenne? Laita siihen Sonialle."
Nainen - ilmeisesti tämä Sonia - puhui soljuvalla äänellä ja räpäytti silmiään jännittyneenä näyttelijälle. Kevin yritti olla näyttämättä kateelliselta, naisella oli pokkaa kysyä noin rahvaanomaista tällaisessa tilaisuudessa. Mies tyytyi vain juomaan lasistaan ja huomasi ikäväkseen Sonian oma-aloitteisuuden saaneen levottomaksi ympäröivän joukon. Nämä pohdiskelivat samaa kuin Kevin; uskaltaisivatko kaivaa lehtiön ja kynän esiin.
"Suokaa anteeksi neiti, mutta herra Labelle on hieman uupunut, joten me poistumme hetkeksi lepäämään."
Kevin valehteli ja tarttui näyttelijää kädestä raahaten tämän pois odotettavissa olevan ihmisryntäyksen tieltä.

Kevin ei keksinyt muutakaan paikkaa kuin varaamansa huoneen hotellissa. Hän johdatti heidät ovelle ja kaivoi avain kortin taskustaan. Hän avasi kohteliaasti oven herra Labellelle ja nyökkäse kevyesti.
"Olen hyvin pahoillani herra Labelle, mutta ajattelin vain teidän turvallisuutenne vuoksi, että vetäytyminen rauhallisempiin tiloihin olisi suotavaa. Tietysti onhan Teillä omakin sviitti, mutta oletettavasti sielläkin parveile ihailijoitanne."
Kevin sopersi anteeksipyytävänä ja haroi solmukettaan hämmästyneenä itsekin tempauksestaan. Huone oli ylellinen - niin kuin kaikki hotellissa - mutta tämä oli niitä vaatimattomimpia huoneita. Tilassa oli kylpyhuone, makuutila jossa oli kaksi sänkyä, toinen oli Kevinin ja toinen Eddien ja pienehkö oleskelutila. Parveketta tässä huoneistossa ei ollut ja ikkunoiden edessä oli verhot. Kevin avasi verhot ja katseli ikkunasta ulos, miettien mitä sanoisi.
"On kaunis yö..."
Kevin katui lausettaan heti. Kuinka monta kertaa Martin oli kieltänyt puhumasta säästä.

Rosaire käänsi katseensa Kevinin suunaan ja hymyili kevyesti. "En sanonutkaan että olet pelottava. Muistutat vain enemminkin henkivartijoitani jollakin tapaa", hän totesi ja katseli toista suloisesti sieltä alhaalta käsin. Hänen katseensa kääntyi kuitenkin naiseen joka asteli heidän luokseen pyytämään häneltä allekirjoitusta. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään ennen kuin isompi kokoinen heistä veti hänet mukanaan hyvän tekosyyn suojissa. Hän kuitenkin hämmentyneenä räpytteli silmiään ja löysi pian tiensä toisen huoneeseen. Keiju vilkaisi ympärilleen eikä oikein tiennyt pitäisikö hänen olla huolestunut vain ei. Olihan hänellä välillä hulluja faneja jotka tekivät kaikkensa jotta saisivat nauttia tähdestä. Hän naurahti sitten hivenen ja kallisti päätään sivulle. "Ei muutama allekirjoituksen kirjoittaminen nyt niin paha asia ole. Tosin ehkä hetken rauha on hyväksi", hän totesi ja laski lautasen sekä lasin kädestään alas. Hän jäi sitten katselemaan vielä hetkeksi aikaa ympärilleen kohottaen kuitenkin katseensa toiseen kun mies mainitsi hänen sviittinsä. "Voi ei. En halunnut hotelli huonetta täältä sillä asun joka tapauksessa lähellä joten vetäydyn vain kotiin illan pimetessä", hän totesi. Rosaire sipaisi hiuksiaan nopeasti ja haukotteli sitten peittäen käden suullaan. Hän vilkaisi ulos kommentin myötä ja kohautti sitten olkiaan. Keiju vei kädet hiuksilleen ja avasi ne pöyhien niitä hetken aikaa ennen kuin istahti alas. Hän nosti sitten mansikan suuhunsa lautaselta ja söi sen rauhassa. "Haluatko jotain syötävää?" hän uteli ja vilkaisi lautasensa suuntaan. Hän asteli sitten toisen sängyn luokse ja lösähti siihen makaamaan.

"Uh. Ollut kauhean uuvuttava päivä" hän totesi lähes itsekseen tuijotellen kattoon. Hän oli saanut tapella ex-poikaystävänsä kanssa puhelimitse aamulla ja sen jälkeen joutunut jonkun juorulehden haastateltavaksi. Hän hymähti hiljaa itsekseen ja sulki silmänsä. Rosaire kampasi hiuksiaan kädellään ja venytteli jalkojaan asettuen siihen paremmin puolimakaavaan asentoon. Keiju raotti silmiään ja vilkaisi lopulta toisen suuntaan. Hän mittaili hetken aikaa Keviniä katseellaan ennen kuin ponkaisi ylös. "Tiedätkö sinä olet oikeastaan melko komea" hän totesi ja asteli lähemmäs miestä katsellen toisen piirteitä kiinnostuneena.

//Toivottavasti en ihan sekoja kirjoitellut... nukuttaa, mutten malttanut jättää huomisellekaan//

Kevinillä oli nimikirjoitustilanteen lopusta toisenlainen visio kuin mitä Rosaire Labelle oli ajatellut.
"He tuskin olisivat tyytyneet muutamaan. Tilanne tuntui vähän samalta kuin hetki ennen kaupan ovien avausta alennusmyyntien alkaessa... kaoottista."
Kevin onnistui nauramaan hieman ja yskäisi sitten hämillään. Hän ei tiennyt miten hänen olisi pitänyt olla. Hän heilautti hieman hakien isoja käsiään ja marssi huoneen baarikaapille.
"Haluaisitko jotakin? Punaviiniä?"
Mies ehdotti ja tutki pullojen etikettejä, kuin ymmärtäisi niistä jotakin. Lopulta hän valitsi yhden niistä ja kaatoi kahteen lasiin.
"En saisi sanoa näin, mutta pomoni on taatusti kotiinlähtöön mennessä niin änkyrä kännissä, että ajattelin että on parempi nukkua täällä."
Peikko selitti asumisjärjestelyään ja asteli herra Labellen viereen ojentaakseen lasin tälle. Tämä retkotti sängyllä ja maisteli mansikkaa. Kevin katseli toista miestä hämillään, tämän kysyessä halusiko hän jotain suuhunsa.
"Ei, syö sinä vaan. Taidan keskittyä juomapuoleen."
Tietysti mansikoista tuskin tippuisi murusia, mutta jos niiden mehua tipahtaisi paidalle niin Martin tappaisi hänet. Tietysti hän voisi läikyttää viiniäkin, mutta toivon mukaan hän osaisi lopettaa juomisen kun kädet alkaisivat täristä. Tukka! Kevin vilkaisi ympärilleen ja asteli rauhallisuutta tavoitellen huoneen nurkkaan asetellulle kokovartalopeilille. Hän laski lasinsa viereiselle pöydälle ja tiiraili kampaustaan. Ei hän ollut sitä oikeastaan sotkenut. Pari haiventa oli karannut paikoiltaan ja se oli jopa hänen taidoillaan äkkiä korjattu.

Kevin hymyili tyytyväisenä peilikuvalleen kun havaitsi toisen levottoman liikehdinnän verkkokalvonsa reunamilla. Kevinin silmät revähtivät selälleen ällistyksestä, kun herra Labelle julisti tuomionsa hänen ulkonäkönsä suhteen. Mies lehahti punaiseksi ja ei saanut typerän iloista hymyä huuliltaan.
"Älkäähän nyt herra Labelle. Olen tietenkin hyvin imarreltu, mutta... kiitos"
Kevin ei saanut sanottua mitään järkevää iloltaan ja hänen oli pakko vilkaista itseään peilistä uudestaan. Oikeastaan, hänhän näytti todella hyvältä. Mies sipaisi hieman hiuksiaan ja oikoi kaulustaan äärimmäisen polleana, olihan kuuluisa näyttelijä kehunut hänen ulkoista olemustaan. Kevin otti lasinsa käteensä ja joi aimo hörpyn saadakseen hetken aikaa miettiä miten olisi sopivinta jatkaa keskustelua. Olisi hölmöä alkaa kehua herra Labellen ulkonäköä - hehän eivät painineet ollenkaan samassa sarjassa - joten Kevin pyöritteli ajatuksesta takaisin ruokaan.
"Voisin ehkä ottaa mansikan."
Mies totesi ujohkosti ja tarttui hellästi keijua kädestä johdattaen tämän takaisin sängylle istumaan. Kevin istui viereen ja joi jälleen lasistaan, joka oli jo puolityhjä. Hän laski lasin yöpöydälle ja rapsutti leukaansa mietteliäänä. Hänen mieleensä olivat juuri pompahtaneet viimeaikojen lehtijutut.
" Jos olette uupunut niiden lehtijuttujen vuoksi, niin voisin ehkä auttaa. Taatusti ainakin jokunen toimittaja on loukannut yksityisyyttänne siinä määrin, että voisitte uhkailla oikeustoimilla. Yleensä se riittää pienen hengähdystauon saamiseksi."
Kevin pähkäili. Hän kyllä aavisti että ideasta saattaisi nousta vielä suurempi kohu huonolla tuurilla, mutta hänellä oli halu näyttää, että oli herra Labellen puolella.

Rosaire seurasi katseellaan kun Kevin hääri baarikaapin luona ja nyökkäsi vain hyväksyttävästi tarjoukselle punaviinistä. Hän sipaisi hiuksiaan pois kasvoiltaan ja otti lasin vastaan maistaen siitä pienen siemauksen. Hän laski sitten lasin kädestään ja vilkaisi heidän käsien suuntaan kun toinen otti häntä kädestä kiinni. Hän kohotti kulmiaan hivenen muttei sanonut mitään. Hän istahti hetkeksi aikaa sängylle ja ojensi lautasen toiselle. Pian kuitenkin keiju nousi seisomaan ja asteli ikkunan luokse jääden katselemaan ulos hiljaisille kaduille. Hän hymähti hiljaa ja vilkaisi olkansa ylitse Kevinin suuntaan. "Kiitos mutta ei kiitos. Oikeuteen meneminen tai sillä uhkailu ei auta mitään. ”Sitä paitsi jos haastaisin jokaisen yksityisyyttäni loukanneen toimittajan oikeuteen niin saisin asua oikeussalissa”, hän totesi naurahtaen ja pudisti hivenen päätään. "Ja rakastanhan minä huomiota ja seuraavia toimittajia. En olisi ikinä lähtenyt tälle alalle jos en rakastaisi", hän lisäsi vielä. Hän kääntyi ja nojasi selkänsä viileää ikkunan pintaa vasten jääden katselemaan hetkeksi aikaa toista. Hän siirsi kuitenkin katseensa pian takaisin ikkunaan jääden tuijottelemaan taivaalle. "Eikä kohujutut ole ikinä häirinneet. Olenhan vilauttanut ties mitä vahingossa punaisilla matoillakin", hän totesi hymähtäen ja hymyili hivenen leveämmin.

"Mutta elämässäni on vain tällä hetkellä muutakin kuin vain tämä maailma. Ja niin paljon kuin rakastankin kuuluisuutta olisi se ihanaa ottaa aivan pieni tauko kaikesta. varsinkin näin eron jälkeen. Viimeinen asia mitä haluaa on selostaa tapahtumat jokaiselle toimittajalle erikseen", hän sipaisi hiuksiaan ja tuijotteli vielä hetken aikaa taivaalle.

Hänen katseensa etsi sitten seinältä kellon. "Minun olisi paras palata takaisin muiden joukkoon juhlimaan ennen kuin ihmiset alkavat ihmetellä", hän totesi. Rosaire veti hiuksensa takaisin ponnarille ja suoristeli vaatteitaan hetken aikaa. "Ei niin että seurasi olisi tylsää mutta viimeinen asia mitä haluan on sekoittaa sinut ympärilläni pyöriviin juoruihin", hän lisäsi. Keiju naurahti kevyesti. "Usko pois kukaan ei nykypäivänä usko että hotellihuoneeseen mennään vain juttelemaan", hän sanoi ja asteli peilin eteen jääden katselemaan heijastustaan tutkivasti.

//Mietiskelin tässä, että tartutaanko tuohon, että tämä parivaljakko päätyisi juorupalstalle mystisen poistumisensa johdosta? Voisi siitä jotain draamaa saada aikaan, jos ei tähän peliin niin hahmojen myöhempiin kohtaamisiin.//

Mansikka maistui kesälle. Se oli sopivan makea ja mehukas, eikä Kevin onnistunut sotkemaan paitaansa marjamehuun. Hän vilkaisi ikkunan eteen jähmettyneen mietteisiinsä vajonneen miehen siluettia. Peikko nyökkäsi herra Labellen kohteliaasti kieltäytyessä hänen avustaan median kanssa kamppailuun. Kevin kuunteli mielissään toisen puhetta. Hänestä tuntui kuitenkin hivenen hämmentävältä kuunnella ja katsella tähteä, jonka tunsi vain tämän roolien kautta, kuin hän olisi itse ollut jotain elokuvaa.

Kevin havahtui herra Labellen alkaessa suunnitella palaamista salin puolelle. Hän oli täysin unohtanut ajan kulun. Peikko hypähti pystyyn ja oikoi takkiaan, ja mutisi mielessään kirouksia. Hän löytäisi itsensä vielä joltain juorupalstalta tempauksensa johdosta. Mitään salarakashuhuja näyttelijä tuskin enää kaipasi riesakseen, varsinkaan Kevinin kaltaiseen liittyviä. Peikko vilkaisi hätäisesti peiliin ja huitaisi jälleen karanneet hiussuortuvat ojennukseen.
"On ehkä parempi jos Te mennä edeltä. Joku toimittaja vielä tarttuu siihen, jos menemme yhdessä takaisin."
Kevin aprikoi vilkaisten uudelleen kelloa. Aikaa oli kulunut juhlien alkamisesta jo sen verran että hänen pomonsa olisi jo varmaan varsin hilpeää seuraa.
"Minun pitää etsiä Gill, mutta ehkä ehdimme jutella vielä illan aikana."
Miehen äänessä oli toiveekkuutta ja hän huomasi nolostuvansa hieman tuijotellessaan kynsinauhojaan. Mikä hän oli ehdottamaan moista kuuluisalle tähdelle.

Palatessaan saliin Kevin löysi esimiehensä helposti. Tämä jutteli suureen ääneen vähintään yhtä pahassa tuiskeessa olevan vanhahkon naisen kanssa.
"Anteeksi hetkellinen poistumiseni. Unohduin juttelemaan herra Labellen kanssa."
Kevin totesi ja sai vastaukseksi humalaisen naurunremakan. Peikko tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn, ei hän tietääkseen ollut sanonut mitään huvittavaa. Ilmeisesti parivaljakon kikatuksella ei ollut mitään tekemistä ympäröivän maailman kanssa, joka näytti olevan vain suoraan verrannollinen promillimäärään.
"Eddie, pitäisikö sinun hillitä hieman?"
Kevin kuiskasi närkästyneenä, mikä johtui enemmänkin siitä ettei hän löytänyt tämän hetken suosikkinäyttelijäänsä katseellaan ihmismassoista, kuin pomonsa päihtyneestä tilasta. Hän ei voisi jättää Eddietä yksin enää tai tiedossa voisi olla pienimuotoinen skandaali. Tiedä mitä tämän humalaiseen päähän pälkähtäisi.
"Rosaireako etsit?"
Gill oli tarkkanäköinen, vaikka olikin päissään ja hetken tämän kasvoilla paistoi ovela, tietäväinen virne, ennen kuin pöhöttynyt juopunut hymy teki comebackin. Kevin ei ehtinyt muotoilla edes mielessään monitulkinnaista kiertelevää vastausta, kun Eddie oli taas keskittynyt tähän vieraaseen harppuun. Peikko pudisti päätään, kuinka huono Eddien maku olikaan tänään.

//Juu voisihan jotain sellaista suunnitella : ) //

Rosaire ei pistänyt vastaan erilleen palaamista saliin vaikka hänestä se oli se ja sama. Jos joku oli ottanut yhteyttä juorulehteen niin vahinko oli ehtinyt jo tapahtua. Hän kuitenkin palasi saliin ja tunsi olevansa katseiden kohteensa. Se oli hänelle kuitenkin melko normaalia joten keiju nosti vain lasin siroon käteensä ja katseli hetken aikaa ympärilleen. Tähden yksin olo sai muutaman ympärillä olevan rohkaistumaan eikä mennyt kauaakaan kun hänellä oli ja laumallinen seuraaja ja innokkaita juttelijoita. Hän päätti lopulta antaa muutamalle nimikirjoituksenkin ja sekös vasta innosti ympärillä olevia. Aika matelikin siinä fanien kanssa puhuessa ja välillä hän onneksi sai vaihtaa muutaman sanan muitten näyttelijöiden kanssa. Onneksi kuitenkin mitä kauemmin aikaa kului sitä enemmän ihmiset tuntuivat tottuvan siihen että samassa salissa oli kuuluisa näyttelijä ja hän sai olla enemmän rauhassa.

Ilta oli ulkona jo pimentynyt kun hän tunsi kännykkänsä värisevän taskussaan. Hän kohotti puhelimen korvalleen ja huokaisi hiljaa itsekseen kuullessaan kuka oli linjan toisessa päässä. Rauhallinen keskustelu muuttuikin pikku hiljaa kovaäänisemmäksi riitelyksi. "Et varmasti saa!", kajahti ilmoille pienestä keijusta kovempaa kuin oli tarkoitettu ja miltei puolet salista hiljeni ja jäi tuijottamaan tähden suuntaan kiinnostuneena. Rosaire vilkaisi ympärilleen ja pyöräytti silmiään. Hän sanoi puhelimeen jotain hiljaa ja asteli ihmisten ohi hotellin sisäpihalle vetäen lasisen oven perässään kiinni. Oven sulkeuduttua täyttyi sali taas puheen sorinasta.

Rosaire nojasi selkänsä vasten erästä tammea joka kasvoi pienellä sisäpihalla ja puhui vielä muutaman sanan ennen kuin painoi puhelimen kiinni. Hän huokaisi ja painoi päänsä puuta vasten jääden tuijottamaan kohti taivasta hetkeksi aikaa. Ehkä hänen täytyisi lähteä kotiin pian.

//Etsiskelen kirjoitusvirettäni, mutta jospa tästä sepustuksesta saa jotakin irti //

Ilta kääntyi jo yötä kohti ja Kevin oli viimein saanut houkuteltua pomonsa asettumaan heidän hotellihuoneeseensa. Gill olikin sammunut miltei heti ja Kevin hyödynsi tilaisuutensa. Peikko harhaili hotellin käytävillä ja eksyi pienelle parvekkeelle jolta oli esteetön näkymä yhdelle sisäpihalle. Mies huokaisi ja nojasi kaiteeseen. Tuntui uskomattomalta että hän oli saanut olla kahden kesken kuuluisan näyttelijän kanssa. Kevin kuuli askeleita alhaalta ja kiihkeää puhetta, johon kukaan ei kuitenkaan vastannut. Ilmeisesti mystinen henkilö puhui puhelimessa, vaikka "puhua" olikin aika vähättelevä termi. Puhumisen loputtua mies kurottautui nähdäkseen oliko hän tunnistanut äänen. Kevin oli horjahtaa kaiteen huonommalle puolelle, niin yllättynyt ja iloinen hän oli nähdessään herra Labellen.
"Hei... oletko kunnossa?"
Mies huikkasi hämillään parvekkeelta. Näyttelijä näytti hänestä hieman surulliselta, mikä saattoi tietysti vain johtua yön luomista tummista varjoista tämän kasvoilla.
"Odota. Tulen sinne alas."
Peikko hätäili, ehkä mies ehtisi häipyä sinä aikana mikä häneltä meni parvekkeelta pihalle vievien portaiden kipuamisessa.

Kevin raapi päätään hieman neuvottomana. Mitä hänen pitäisi sanoa. Voisiko hän alkaa jutella niitä näitäkään, kun tilanne ei ollut mikään tavanomainen.
"Tähtiä näkee harvoin kaupungissa. Valosaaste yleensä peittää niiden loiston alleen."
Kevin mutisi katsellen hänkin taivasta.
"Katso, tuolla on yksi. Aika himmeä, mutta kuitenkin."
Peikko naurahti hämillään tajutessaan miten innostuneeksi hänen äänensä oli hetkeksi mennyt. Eivät tähdet kiinnostaneet kuuluisia ja tyylikkäitä ihmisiä.
"Mutta mitäpä noista... eivät taivaankappaleet mitään erikoisen kiinnostavaa ole."
Mies jatkoi nopeasti ja oikoi paidankaulustaan hermostuneena. Seuraavaksi peikko siirtyi silitelemään takkinsa helmoja, Gillin retuuttaminen hotellihuoneeseen oli tehnyt selvää Martinin vaivalla silittämistä koristelaskoksista.
"Ajattelitko jo lähteä, vai..."
Kevin ei keksinyt fiksua tapaa lopettaa lausettaan joten hän tyytyi vain kysyvään ilmeeseen.

//Ei siinä ainakaan minun silmääni virheitä ollut : ) Ja hyvin saan irti joten älä huoli//

Rosaire säpsähti kun kuuli huudahduksen ja kohotti katseensa ylös. Hän sipaisi hiuksiaan eikä oikein ehtinyt sanomaan mitään kun Kevin totesi tulevansa alas. Hän tunsi olonsa hämmentyneeksi sillä kukaan ei salin puolella ollut osoittanut minkäänlaista huolta hänen peräänsä. Tosin miksi olisi pitänytkään. Hän ei edes halunnut ajatella kuinka moni siellä tällä hetkellä näpytti tekstiviestiä päivälehtiin kertoen hänen riitelemisestään puhelimessa. Hän huokaisi ja painoi päänsä alas mutta kohotti sen kun kuuli askelia. Hän jäi katselemaan peikkoa ja vilkaisi sitten taivaalle. Toinen vaikutti taas erittäin hermostuneelta hänen seurastaan. Hän loi katseen taivaalle ja kurtisti kulmiaan. Kevin tuntui olevan ristiriidassa ensin niin ihastellen tähtiä ja sen jälkeen peitellen innostuksensa. "Tiedätkö ei sinun kannata koettaa muokata itsestäsi mitään sen kummempaa. Sitä paitsi itse ainakin pidän tähdistä. Ne muistuttavat miten pieniä omat ongelmat ovat näin isossa maailmassa", hän totesi hivenen vaisusti hymyillen äskeinen riita yhä varjostaen hänen mieltään. Hän huokaisi ja liukui selkä puuta vasten kyykkyyn painaen kädet kasvoilleen. Tämä koko eroaminen oli ollut niin vaivalloinen ja satuttava kokemus. Sen lisäksi hänen täytyi silti pitää kasvonsa julkisuudessa ja hän ei halunnut näyttää heikkouksiaan koko maailmalle.

Hän pysyi siinä asennossa ja oli kyllä kuullut Kevinin kysymyksen. "Kai minun pitäisi", hän totesi sitten ja kohautti olkiaan. Mitä hän kotiinsa haikaili. Se oli vain tyhjä asunto kaupungin yläpuolella korkeassa kerrostalossa. Hän kietoi kädet ympärilleen ja pysyi siinä kyykyssä jääden tuijottelemaan maata hetkeksi aikaa. Lopulta hän kirosi yllättäen ääneen ja viskaisi kädessään olleen puhelimen pihan poikki kaakelille jossa siitä irtosi muutama osa kilahdusten saattelemana.

"Anteeksi. En taida olla parasta seuraa nyt", hän pahoitteli ja haroi avonaisia hiuksia käsillään hetken. hän painoi sitten silmänsä kiinni ja pudisteli päätään hetken aikaa.

Kevin säpsähti puhelimen lennähtäessä hänen ohitseen maahan. Hitaasti mies siirsi katseensa kännykästä lennähtäneistä osista takaisin aparaatin omistajaan. Kevin ei ehtinyt virkata mitään kun näyttelijä alkoi pahoitella seuransa laatua.
"Ei se mitään. Teillä on varmaan hyvä syy olla pahoilla mielin. Teitä on kohdeltu huonosti."
Eihän Kevin niin tarkkaan tiennyt, mitä nyt lehdistä oli lukenut.
"Sitä paitsi, minusta te olette parasta mahdollista seuraa tänään."
Peikko ei edes kaunistellut asiaa. Herra Labelle oli ollut hänen suosikki näyttelijöitään jo ennen kuin hän oli tänään tavannut tämän oikeasti ja eikä miehen arvostus tätä kohtaan ollut laskenut lainkaan. Kevin oli onnessaan siitä että sai viettää aikaansa niinkin kuuluisan henkilön kanssa ja tämä vielä kohteli häntä kuin samanarvoistaan. Ei ihmekään että mies oli pyörällä päästään.
"Menisimmekö takaisin sisään? Ymmärrän ettei juhliminen tässä mielentilassa miellytä teitä, mutta ehkä saisitte hetken aikaa murheiltanne. Ajatelkaa kuinka moni tuolla sisällä olisi onnesta soikeana jos edes saisi hetken huomiotanne. Älkää antako yhden idiootin pilata iltaanne."
Kevin huomasi sykkeensä kiihtyvän ja hämmentyneenä hän yskäisi muutaman kerran saatuaan saarnansa päätökseen.
"Siis eihän se tietenkään minulle kuulu..."
Mies sopersi nolona katse harhaillen.

Kevinin kännykkä piippasi ja ällistyneenä mies kaivoi sen taskustaan. Hän oli ollut varma että oli kytkenyt sen pois päältä, mutta ilmeisesti se oli jäänyt vain aikeeksi.
"Eh, Martin, hän on eräänlainen pukeutumiskonsulttini. Minulla ei ole tyylitajua luonnostaan."
Mies naurahti edelleen hieman hämillään ja napsautti Martinin viestin esiin. "Sinulla näyttää olevan hauskaa siellä" viestissä luki. Kevinin ilme oli kysyvä ja hän rullasi alas päin viestikenttää, kunnes löysi Martinin viestiin liittämän linkin. Peikko avasi linkin joka johti yhden juorulehden nettisaitille ja yhteen tiettyyn kuvaan. Miehen ilme valahti ja puhelin oli tipahtaa hänen kädestään. Kuvassa oli hän avaamassa hotellihuoneen ovea Rosaire Labelle vieressään. Kuvan yläpuolella oleva kirkkaan punainen otsikko kirkui; "Kuka on Labellen uusimies?" Kuvia oli lisääkin, niitä oli pitkin iltaa otettu. Kevinin ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Hän ei saanut sanottua mitään vaan tuijotti uusinta mallia olvaa desingkuorilla varustettua kännykkäänsä. Tässä oli käynyt juuri niin pahasti kuin vaan saattoi.
"Ei mitään."
Kevin tokaisi yhtäkkiä, yllätyksenä itselleenkin. Juttu leviäisi kulovalkean tavoin, miksi ihmeessä hän valehteli? Peikko sai kasvoilleen tavallisen hillityn ilmeensä ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.
"On ehkä sittenkin parasta että lähdette kotiin. Loppujen lopuksi suurin osa täällä on jo sen verran tuiskeessa, ettei moisen katselusta tule kuin paha mieli."
Kevin höpötti ja alkoi tehdä lähtöä sisälle ja lukkiutumista hotellihuoneeseen sammuneen Eddien seuraksi.

Rosaire vilkaisi sisälle johtavien ovien suuntaan ja sitten Keviniä kohauttaen olkiaan. Toisen puhelin kuitenkin piippasi ennen kuin hän ehti sanoa mitään. Hän kohotti katseensa mieheen ja ennätti nähdä toisen hämmentyneen ilmeen. Hän kohottautuikin seisomaan ja vilkaisi miehen puhelimen suuntaan. "Onko kaikki hyvin?", hän kysyi sitten ja tuijotti hetken aikaa puhelinta toisen kädessä. Itse keiju hämmentyi yhtäkkisestä muutoksesta ja mietti mitähän viesti tosiaan oli pitänyt sisällään. Sitä hän ei kuitenkaan tiennyt. Olihan Kevin äsken koettanut piristää häntä suostuttelemalla hänet sisälle takaisin ja nyt toinen halusi hänen lähtevän. Hän kurtisti kulmiaan ja huokaisi hiljaa laskien katseensa maahan. "Hmm. Kunpa vain hetken saisi olla rauhassa median silmältä ja antaa itsensä romahtaa täysin", hän mutisi hiljaa mutta kohotti sitten katseensa saliin johtaviin oviin.

"Itse aion mennä takaisin sisälle ainakin sanomaan hyvästit ohjaajalle ja jos haluat voit liittyä seuraani. Tosin ei ole pakko", hän ehdotti kun huomasi että toinen oli jo pakenemassa samaa reittiä hotellihuoneisiin kuin mistä oli tullut. Rosaire asteli itse rauhallisin askelin oville ja avasi ne. Keiju tunsi heti lähes kaikkien katseen itsessään ja nielaisi. Hänellä kesti hetken aikaa tajuta että monet lukivat älypuhelimiaan. Nyky-teknologialla monille tuli uusimmat juorut tiedotuksina suoraan puhelimeen.

Tähti astelikin lähimmän kännykkää pitelevän luokse ja värähti tuntiessaan yhä katseen itsessään. Hän jäi katselemaan juorulehden uutista jossa hän oli Kevinin kanssa ja pyöräytti silmiään. Hän oli arvannut ettei hänen tarvinnut olla kuin sekunti jonkun kanssa niin siitä lähtisi juorut liikkeelle. Hän käännähtikin ympäri antaen kännykän sen oikealle omistajalle takaisin. Rosaire koetti etsiä katseellaan oliko Kevin seurannut häntä saliin vai lähtenyt takaisin huoneeseensa. Hänen täytyi vielä tänään koettaa korjata tämä sotku ja soittaa managerilleen.

Kevin hätkähti tiedustelua herra Labellen puolelta. Mies paineli kosketusnäyttöä kännykässään ja sulki ikävän nettisivun, joka vilisi yhä uusia ja uusia lukijoiden kommentteja.
"Hyvinkö? Kaikki on loistavasti!"
Kevin hihkaisi hermostuneena ja oikoi neuroottisen näköisenä kauluksiaan. Mitä hän voisi tehdä? Tilanne oli karannut käsistä siinä silmän räpäyksessä kun hän oli tarttunut näyttelijän käteen ja raahannut tämän hotellihuoneeseensa. Miksi hän ei ollut tajunnut millainen sotku hänen silmilleen siita laukeaisi. Kevin tunsi painuvansa kasaan häpeästä herra Labellen haikaillessa hetkellisestä rauhasta.
"Eiköhän media unohda erosi vatvomisen..."
Mies mutisi tuskastuneena ja oli nyplätä vasemman kalvosinnappinsa irti paidan hihoista. Herra Labelle oli päättänyt palata leijonan luolaksi muuttuneeseen saliin ja hänen pitäisi jotenkin estää toista kävelemästä suoraan ansaan.
"Eh... olen kovin väsynyt. Taisin ottaa muutaman liikaa."
Kevin sönkötti ja haroi hiuksiaan, välittämättä enää lainkaan Martinin kielloista. Hän oli niin hermostunut, että hänen kätensä tärisivät ja iso mies oli kompastua omiin jalkoihinsa paetessaan tilannetta kohti parvekkeelle vieviä rappuja.
"Oli mukava viettää aikaa kanssasi, mutta minun pitää todellakin mennä. Nähdään taas joskus."
Mies naurahti surkeasti ja hymyili hyvin vaikeana kivutessaan portaisiin. Hänet lynkattaisiin.

Kevinillä kesti monta minuuttia saada avainkortti osumaan koloonsa huoneensa ovella. Hän tunsi vapisevansa hervottomana ja lopulta lueteltuaan suomenkielisiä kirosanoja pitkän litanian hän sai oven auki. Mies paiskasi oven jäljessään kiinni ja rojahti sängylleen voipuneena. Hetken Kevin vain keskittyi hengittämään ja olemaan tuntematta mitään, kunnes koko kaamea tilanne kaatui kerralla hänen niskaansa. Eddien kääntäessä kylkeä Kevin vapisi kuin horkassa. Huominen tulisi olemaan painajainen, jos toimittajat kävisivät hänen kimppuunsa ja miksi eivät? Hänhän oli huhujen mukaan kuuluisan näyttelijän uusi rakastaja. Peikko piteli päätään, hän ei lähtisi ulos. Hän lukkiutuisi tähän huoneeseensa kunnes häly olisi laantunut, kuolisi pois... Eddie kuorsasi ja mutisi jotain. Kevin nousi ylös ja käveli ikkunalle. Sen lisäksi että hän oli jo kaulaansa myöten liemessä, hän voisi saada potkut, itse asiassa se oli jopa todennäköistä. Eihän hän tämän kohun jälkeen voisi toimia työssään. Kaikki hänen vaivallaan kokoamansa kaatuisi kuin korttitalo yhden onnettoman päähänpiston johdosta. Mitä Rosaire Labelle mahtaisi ajatella. Kuvittelisiko tämä Kevinin aiheuttaneen tilanteen tahallaan päästäkseen parrasvaloihin. Kevin kirosi ja hieroi ohimoaan. Hänen pitäisi selittää tilanne.

Vastoin järjen ääntä Kevin asteli takaisin salia kohden. Hän pyytäisi herra Labellelta anteeksi ja selittäisi tilanteen olleen vahinko. Kaikki selviäisi. Kevin astui saliin ja tunsi useiden katseiden takertuvan niskaansa - he tiesivät tai luulivat tietävänsä. Peikko nieleskeli ja kuljeskeli ihmisten välissä. Mies tunsi salamavalon räpsähtävän edessään. Peikko karjahti ja peitti silmänsä. Herkät silmät eivät pitäneet äkkinäisestä välähdyksestä ja mies tunsi pakokauhun valtaavan. Ihmisiä velloi hänen ympärillään utuisena massana näön palautuessa hitaasti. Hän kuuli naurua. Aivan varmasti kaikki nauroivat hänelle. Hän oli iso ruma hirviö, se ei tulisi ikinä muuttumaan kauniilla vaateilla, meikillä, leikkauksilla. Hän ei koskaan olisi osa tätä kiiltokuvamaista maailmaa. Mies horjahti ja rojahti koko massallaan maahan. Kevin tunsi kuumien kyynelten pyrkivän silmiinsä. Hän vihasi itseään.

Rosaire katseli ympärilleen ja tunsi katseen itsessään. Hän alkoi suututtaa koko tilanne sillä eikö ihmisillä tosiaankaan ollut muuta tekemistä kuin vain vatvoa hänen asioitaan. Hän pyöräytti silmiään ja nappasi yhden viinilasin käteensä astellen sitten palvelushenkilökunnan luokse pyytäen että joku pyytäisi hänen autonsa hotellin eteen odottamaan. Hän hörppi lasin tyhjäksi melko nopeasti ja loi vielä kerran katseen ympärilleen. Hän huomasi Kevinin ihmisten seasta sillä toinen oli aika helppo erottaa. Keiju huokaisi hiljaa ja pudisti päätään. Hän ei oikein tiennyt mitä ajatella. oliko toinen tarkoituksellisesti tehnyt kaiken päästäkseen uutisiin ja saadakseen hetken aikaa paistatella uutisten kuvissa.

Ei mies ollut vaikuttanut sellaiselta mutta kuka tietää enää nykyään. Hän oli aina ollut hivenen liian luottavainen muita kohtaan ja ei osannut nähdä sitä kuinka monet hänen ympärillään halusivat niitä etuuksia mitä hän luonnostaan sai maineensa takia. Toinen hoippuroi ja lyyhistyi lattialle kauempana ja nuorukainen kurtisti kulmiaan hivenen hän otti kevyen askeleen eteenpäin mutta vetäytyi sitten taaksepäin. Eihän asia hänelle kuulunut ja viimeinen asia jota hän halusi oli lisätä juoruja.

Kukapa tietää ehkä he eivät enää ikinä kohtaisi tämän jälkeen. Hän kääntyikin ja asteli aulaan tiskille kysyen oliko hänen autonsa jo saapunut eteen. Virkailija nyökkäsi ja nousi tiskin takaa saattamaan tähden lehdistön ohitse autolle. Rosaire vilkaisi vielä kerran taaksepäin ennen kuin hävisi viileään iltaan autolleen kohti omaa asuntoaan. Matkalla hän soitti nopean puhelun managerilleen ja pyysi toisen selvittämään sotkun mahdollisimman pian.

//Rosiare poistu paikalta : ) Ja varmaan kaksikko vielä tapaillee jossakin merkeissä ehkäpä//

//Kiitos pelistä. Paljastin sitten Kevinin oikeat karvat tässä XD Nämä pitää saada tapaamaan toisenkin kerran //

Kevinin pelastus salamavalojen räpseeltä oli jonkun toimittaja hyeenan huudahdus, että itse komedian päätähti oli häipymässä paikalta. Uteliaat kiiruhtivat hotellin etuovelle, kun taas peikko käytti tilaisuuden hyväkseen paetakseen paikalta. Hän miltei juoksi huoneeseensa, pakkasi tavaransa ja kirjoitti epäselvän monitulkinnaisen viestin Eddielle, miksi ei olisi aamulla tukemassa esimiehensä krapulaista olemusta.

Kevin ei uskaltanut tilata taksia hotellin eteen vaan onnistuttuaan hiippailemaan ulos kadulle hän jatkoi matkaansa vielä muutaman korttelin verran, kunnes uskalsi näppäillä taksikeskuksen numeron. Huokaisten peikko ahtautui taksiin ja antoi osoitteensa. Kuski vilkaisi häntä muutaman kerran, muttei onneksi virkannut mitään. Kevin katseli murheellisena yöhön. He ajoivat hotellin ohi jonka luona parveili edelleen toimittajia. Tämä oli kamalaa, herra Labelle parka ja vielä pahempaa Kevin parka. Eddie taatusti harkitsisi hänen potkimistaan töistä, ellei kohu laantuisi nopeasti. Peikko vilkaisi taivaalle ja vastoi kaikkea lausui mielessään pienen rukouksen jollekin ylemmälle voimalle että saisi pelastettua nahkansa jollain tavoin. Hänen julkisivunsa ei kaivannut säröjä. Kevinin puhelin piippasi ja mies kaivoi sen varautuneena esiin. Viesti oli Martinilta; Oletko okei? Ilmeisesti salissa hetki sitten otetut kuvat olivat jo löytäneet tiensä nettiin. Muutakaan selitystä Kevin ei keksinyt, miksi Martin kyseli moista.

Asunnollaan Kevin lysähti sohvalleen ja avasi sohvapöydällä olevan läppärin. Hänen ei tarvinnut selata sivuja kauan kun illan tragedia pompsahti esiin. Peikko tuijotti kuvia ilmeettömänä. Loppujen lopuksi ehkei tämä niin paha asia ollut. Hieman kyseenalaista tietysti, jos hän pääsisi piireihin tällä tavalla, kuin reittä pitkin, mutta... Oikeastaan, muutamassa kuvassa hän näytti ihan hyvältä. Ehkä tilanne ei hänen osaltaan ollutkaan pahin mahdollinen. Kevin nousi ja asteli baarikaapilleen kaataen itselleen viiniä palaten sen jälkeen sohvalle. Hän selasi muutaman kuvan vielä ja miehen hymy leveni. Hän ei näyttänyt pahalta. Itse asiassa, tilanteessa oli puolensa, kunhan vain hän keksisi tavan hyödyntää niitä. Tämä kaikki saattoi hyvinkin olla ponnahduslauta kohti hänen unelma elämäänsä. Peikko nojasi mietteliäästi hymyillen sohvan selkänojaan.
"Skool Rosaire."
Kevin naurahti ja katseli näyttelijän kuvaa ruudulla. Tämä mies voisi olla hänen mahdollisuutensa.