Hymyjä ja hyvää julkisuutta

//Delta ja hänen ihanainen naisensa tänne//

Rosaire asteli kauppakeskuksen siisteillä käytävillä iltapäivän hiljaisempina tunteita. Vastaan tulevat ihmiset loivat hivenen hämmentyneitä katseita ja häntä seurasi muutaman nuoren tytön porukka hiljaa kikatellen. Hän oli kuitenkin jo tottunut katseisiin joten jatkoi vain matkaansa. Hän oli ahdistunut studiolla ja sen jälkeen antanut koko työporukalle, turvamiehet mukaan lukien, vapaa päivän. Sen jälkeen hän oli suunnannut askeleensa kohti Pariisin kauneinta ja isointa ostoskeskusta ja siellä sijaitsevia luksus liikkeitä. Hänen värikäs olemuksensa jo sellaisenaan keräsi katseita mutta suurimman osan ihmiset myös tunnistivat hänet ja jäivät sen vuoksi tuijottamaan. Olihan se harvinaista nähdä kuuluisuus yksinään kirkkaassa päivän valossa. Kauppakeskuksen lasi-ikkunoista sädehti valo hänen vaaleisiin hiuksiin joita koristi muutama pinkki raita. Hiukset olivat ponnarilla ja siksi korvista roikkuvat kultaiset korvakorut jäivät näkyviin. Hänellä oli yllään pinkit puoleen sääreen ylettyvät satiiniset housut, musta jalokivin kuvin koristeltu t-paita sekä jaloissa valkoiset tennarit jotka oli koristeltu paljetein. Kaiken ulkonäössä vielä kruunasi sirot siivet jotka olivat näkyvillä ja heijastelivat violetin eri sävyjä. Myös hänen vasemman käden tatuointi oli paljaana joten se lisäsi vielä runsaasti väriä nuoren miehen ulkonäköön.

Hän kantoi kädessään muutamaa paperikassia ja pysähtyi korjaamaan suurten valkosankaisten aurinkolasien asentoa kasvoillaan. Hän seisahtui sitten paikoilleen ja jäi tuijottelemaan erään kaupan näyteikkunaa kiinnostuneena. Kaikki kiiltävä ja värikäs veti häntä puoleensa ja sen vuoksi ihan koristellut kengät miellyttivät häntä. Rosaire vilkaisi ikkunan heijastuksen avulla taakseen jossa vielä muutama teini oli pysähtynyt katselemaan häntä uteliaana. Hän pudisti päätään hivenen ja jatkoi sitten matkaa.

Hän asteli erääseen kauppaan sisälle ja jäi katselemaan hetkeksi aikaa ympärilleen. Kassalla olevat naiset alkoivat heti supista keskenään ja katselivat Rosairen suuntaan kiinnostuneina. Toinen naisista kuitenkin kiirehti nopeasti piilottamaan esillä olevia juorulehtiä. Varmaankin ne kätkivät sisälleen juoruja hänestä tai hänen ex-poikaystävästään. Nuorukainen hymähti itsekseen ja seurasi hetken aurinkolasien suojista toimintaa ennen kuin asteli katselemaan esillä olevia kauniita koruja.

Ariel oli kihartanut pitkiä hiuksiaan ja laittanut niihin pastellinsinisen kukan koristeeksi lähtiessään ostoskeskukseen ostamaan itselleen herkkuja. Hän oli päättänyt lähteä tällä kertaa hieman kauemmas täydellisen makeiden kermaleivosten vuoksi.
Matalakorkoiset, valkoiset korkokengät kopisivat ostoskeskuksen lattiaa vasten. Naisen vaatetus oli hänelle tavanomaisen naisellinen, jakkutakki ja polvipituinen hame, värinään hillitty vaalea, siniseen päin taittuva violetti. Jokin kuitenkin kiinnitti naisen huomion ennen kuin hän ehti ostaa herkkujaan ja naisen oli pakko livahtaa kauppaan, jonka näyteikkunassa mitä suloisimmat korvakorut olivat kimalleelleet houkuttelevasti, jonne saapui pian toinenkin asiakas.

Julkkiksen tunnisti sellaisen nähdessään. Ainakin jos kyse oli noista suurista tähdistä, suorastaan supernovan lailla sädehtivistä persoonista. Myös kasvoihin liian suuret aurinkolasit kertoivat että niiden takaa pälyili henkilö, joka vähintään kuvitteli olevansa suuri tähti.
Tässä tapauksessa oli kyse oikeasta tähdestä. Ariel oli kunnostautunut juorulehtien lukemisessa ja luonnollisesti tunnisti jopa suloisen teinitähden vaikkei nuorukaisen ura suorastaan kiinnostanut häntä. Hän oli liian vanha fanittamaan poikia, jotka olivat häntä huomattavasti nuorempia ja kymmenen vuotta nuorempien tyttöjen suosiossa.
Siinä joukossa tunsi itsensä helposti vanhaksi.

Oli kuitenkin myönnettävä, että Rosalie oli huomattavasti suloisempi luonnossa kuin lehtien sivuilla. Poika oli kuitenkin ollut typerä jättäessään henkivartijansa kotiin ja oli nyt selvästi täysin suojaton fanien lähestymiselle. Eräs nuori nainen oli ottanut tilaisuudesta vaarin ja hiipikin jo kohti teinisensaatiota.
Ariel pamautti nuorelta neidiltä ilmat keuhkoista hajamielisellä liikkeellä.
"Tähden ei pitäisi lähteä liikkeelle ilman henkivartijoita", isokokoinen nainen totesi välinpitämättömän oloisena. Todellisuudessa hän ihasteli nuorukaisen suloistakin suloisempia kasvoja.

//Huomattavasti nuorempia : P Ei noilla oo ku kaks vuotta ikäeroa mutta eipä siinä mitään :,D//

Rosaire vilkaisi taakseen kun sieltä kuului epämääräinen ääni ja joutuikin kohottamaan katseensa pidempään naiseen. Hän jäi katselemaan toista hetkeksi aikaa ja kohotti kulmiaan hivenen. Hän otti sitten lasit silmiltään ja kallisti päätään hivenen sivulle. "Enköhän ole jo tarpeeksi vanha liikkumaan yksikseni", hän totesi sitten ja siirsi katseensa takaisin koruun. Hän joutui kuitenkin vilkaisemaan tyttöä joka piteli vatsaansa ja vilkaisi sitten pidemmän naisen suuntaan. Hän hymähti hiljaa ja joutui nousemaan varpailleen nähdäkseen kauniin korun kunnolla. "Sen lisäksi jokainen kyllästyy joskus siihen kun joku juoksee kaiken aikaa perässä", hän lisäsi ja asteli naisen ohi seuraavan näytevitriinin luokse. Toki hän myönsi että ilman henkivartijoita oli aina pieni riski että jotain kävisi mutta hän ei vain jaksanut kaiken aikaista perässä juoksua vaikka hänenkin henkivartijansa olivat ihan mukavia miehiä jokainen. Hän kääntyi katsomaan tytön suuntaan joka vatsaansa pidelleen hoiperteli ulos liikkeestä ja kallisti päätään kevyesti.

Hän kääntyikin naisen puoleen ja kohotti katseensa toiseen. "En kyllä voi väittää vastaan etteikö susta tulis loistavaa henkivartijaa", hän lisäsi hymyillen suloisesti ja laski katseensa sitten koruihin hetkeksi aikaa. Hän laski kätensä vitriinin lasia vasten ja huokaisi kevyesti. Mikään kaupan koruista ei loppujen lopuksi sopinut hänen makuunsa. Hän olikin aina ollut melko vaativa asiakas kun hänen oma tyylinsä oli niin valikoiva.

Hän pudisteli päätään hivenen ja asteli aiemman vitriinin luokse. Rosaire loi sitten katseen myyjän suuntaan ja pyysi että voisi kokeilla näyttävää kaulakorua joka koostui lähinnä kirkkaan värisistä timanteista jotka hopeaketjun varassa laskeutuivat kauniina putouksena rintakehälle. Hän saikin korun pian kaulalleen ja asteli peilin eteen jääden katselemaan sitä mietteliäänä.

//*käy tarkistamassa* Kappas, niin onkin.//

Nainen hymyili leveää hymyä.
"Mutta et ilmeisesti tarpeeksi huomiokykyinen pärjätäksesi yksin, kultaseni", Ariel visersi tyttömäisellä äänellään. Pojan - Ariel ei pystynyt ajattelemaan tuon näköistä henkilöä miehenä, olisi hän iältään oikeutettu kutsumaan mieheksi tai ei - seuraavat sanat saivat naisen kallistamaan päätään.
"Puhutko nyt faneistasi vai henkivartijoista? Oli kumpi tahansa, sinun olisi pitänyt harkita tarkemmin ennen kuin ryhdyit ammattiisi", Ariel totesi ja pöyhi hiuksiaan hajamielisesti. Hän ei ottanut näitä asioita kovinkaan vakavasti, kunhan kiusasi pojua. "Joten nosta pääsi pystyyn ja anna heidän ihailla sinua - mutta pidä selustasi turvattuna."
Pitihän idolin tietää, ettei hän tulisi ikinä olemaan yksin. Sama, kuin Ariel itse olisi valittanut omasta ammattinsa valinnastaan että hän oli jatkuvassa hengenvaarassa. No shit.

Ariel kikatti.
"Tässähän ihan punastuu, arvon herra, mutta minulla on jo työ, johon olen tyytyväinen, muuten pyytäisin mahdollisuutta päästä tuollaisen söpöläisen palkkalistoille", nainen iski leikkisästi silmää lyhyelle pojalle. Miten mies saattoikaan olla noin pikkuruinen - juuri pikkuruinen, ei lyhyt? Ariel tunsi tällä hetkellä itsensä jättiläismäiseksi niin pituus kuin leveyssuunnassa - jälkimmäisessä ei tosin ollut mitään uutta.

Rosalie päätti sovittaa kohtalaisen sievää vaikkakin erittäin neitimäistä korua kaulaansa ja sai Arielin hymyilemään huvittuneesti. Nainen ei kuitenkaan kommetoinut korua mitenkään.

//Oli hieman hankala vastata viimeiseen kappaleeseen, koska Rosalie kääntyi toisen hahmon puoleen//

Rosaire käänsi katseensa naiseen ja kohotti kulmaansa hivenen. Toinen puhui varsin rohkeita lähes tuntemattomalle. Hän hymähti kuitenkin. "Usko pois kyllä tiedän jo ammattini hyvät ja huonot puolet. Eivätkä fanit minua koskaan ole haitanneet", hän totesi vain ja peilaili korua. Hän pudisti päätään hivenen ja ojensi sen takaisin myyjälle. "Enemmänkin hermoon käyvät kaikki ne jotka ajattelevat etten pärjää sekuntiakaan yksin", hän sitten lisäsi. Hän piti katseensa vielä hetken aikaa vitriinissä kunnes näki salaman välähdyksen heijastuksen kautta. Hän käänsikin katseensa liikkeen ulkopuolelle johon oli ilmestynyt muutama innokas juorulehtien kuvaaja. Sana taisi tosiaan kiertää nopeasti hänen liikkeistään. Onneksi kukaan kuvaajista ei uskaltautunut liikkeeseen sillä monet tiesivät että tällaisten kauppojen periaatteisiin kuului valokuvaajien ulos heittäminen jos paikalla oli kuuluisuuksia. Hän kallisti päätään hivenen ja loi muutaman kevyen hymyn kameran suuntaan ennen kuin kääntyi taas takaisin vitriineihin. Hän ei ollut juuri sillä hetkellä että olisi jaksanut alkaa viihdyttää kuvaajia mutta ei myöskään niin näreissään että he olisivat ärsyttäneet häntä. Hän otti muutaman askeleen eteenpäin ja katseli helmikoruja hetken aikaa hiljaisena.

Lopulta hän käännähti ja jäi katselemaan hivenen arvioiden liikkeen uloskäynnin suuntaan. Valokuvia ottavat toimittajat olivat herättäneet ohi kävelevien ihmisten huomion ja kaupan edessä alkoi jo olla melkoinen määrä porukkaa. Jopa kaupan myyjät näyttivät hivenen toivottomilta ja tuijottivat vain ympärilleen hämmentyneinä. Rosairen suupieli nyki hivenen ja hänen täytyi myöntää että tilanne oli melkoisen huvittava. Vastaavasta samankaltaisesta tilanteesta oli iäisyys. Olivathan myyjät Hollywoodin kaupoissa tottuneet kuuluisien vierailuihin ja olisivat hälyttäneet turvahenkilökuntaa jo aikoja sitten.

Hän loi katseen nopeasti naisen suuntaan jonka kanssa oli keskustellut ja jäi katselemaan toista hetkeksi aikaa. "Taidan olla ainakin hetken aikaa jumissa täällä", hän totesi kevyt nauru äänessään.

Nainen hymyili.
"Pojuseni, juuri nyt en ole nähnyt mitään muuta kuin sitä avutonta puolta sinusta~", Ariel kujersi leikkisästi. "Joten en ihmettele, jos joku muu on samaa mieltä."
Ariel huomasi valokuvaajat heti, kun he olivat lähestymässä kauppaa muttei tehnyt mitään asialle. Hah, mitä hän olisi muka voinut tehdä? Käydä viskaamassa heidät alas liukuportaista ja kehottaa olemaan tulematta takaisin, sillä seuraavalla kerralla hän ei vaivautuisi kantamaan heitä portaille asti vaan heittäisi kaiteen yli? Olihan se varteenotettava vaihtoehto, mutta koska asia ei kuulunut hänelle, se olisi ollut turhaa ajan ja voimien tuhlausta.
Kenties tilanne olisi ollut toinen jos keijunsöpöläinen olisi pyytänyt häntä tekemään sen. Ariel oli huono sanomaan ei noin söpöille kasvoille.

Ariel ei odottanut tähtösen enää puhuvan hänelle ja oli jo tekemässä lähtöä - oli väentungos millainen tahansa, häntä väistettiin aina. Lihava nainen ei ollut jotain sellaista, mitä vasten haluttiin painautua tai jonka kyynärpäästä haluttiin leukaan.
"Siltä näyttää, kultaseni", nainen sanoi hymyillen. "Mutta jos kaipaat apua, olen tässä ainakin vielä hetken."
Rosaire oli sanonut, että aikoi pärjätä yksin. Siinäpä pärjäisi, Ariel oli kunniallinen nainen ja jos joku oli kieltäytynyt hänen avustaan, ei hän sitä tyrkyttäisi jollei olisi varma, että toinen tulisi typeryyksissään tapattamaan itsensä. Siinä maailmassa, missä hän oli elänyt, miehet olivat sanojensa mittaisi, ehkä hieman liiankin machoja.

Rosaire katseli uloskäynnin suuntaan ja vilkaisi sitten kelloa nopeasti. Hän huokaisi hiljaa sillä olihan hän suunnitellut kiertävänsä vielä muutaman liikkeen ennen kuin lähtisi takaisin kotiin. Hän kohautti sitten olkiaan ja nousi ylös. Hän suuntasi askeleensa erään hyllyköön taakse ja seisahtui siihen painaen silmänsä kiinni. Ei mennytkään kuin muutama hetki ennen kuin hän oli pienen pieni etusormen kokoinen. Hän lennähti sitten hyllyn takaa pois ja vilkaisi joukkion suuntaan joista suurin osa tuijotti vielä hyllyä. Hän nyökkäsi tyytyväisenä ja lennähti sirosti siihen tapaamansa naisen kasvojen korkeudelle toisen eteen. "En haluaisi vaivata mutta voisitko kuljettaa minut ulos", hän pyysi hymyillen ja kallisti päätään hivenen sivulle. Hän vilkaisi sitten maahan jossa oli hänen ostoksena. "Ja voisitko ottaa minun ostokseni mukaan", hän vielä pyysi.

"Lupaan kyllä maksaa jos haluat", hän lisäsi vielä. Hän vilkaisi oviaukon suuntaan ja huomasi että muutama kuvaajista jo tähyili epäillen ympärilleen. Hän lennähti hivenen eteenpäin ja laskeutui kevyesti naisen olan päälle jotta ei olisi niin huomattava kuin aikaisemmin.

Rosaire jäi sitten siitä naisen olalta katselemaan toisen kasvoja hivenen kysyvästi ja sipaisi hiuksiaan. Hän olisi voinut koettaa lentää kaupasta omin avuin ulos mutta se harvoin toimi sillä aina joku huomasi hänet eikä hän halunnut yli-innokkaiden fanien rusennettavaksi. Hän vilkaisi ympärilleen nopeasti ja otti sitten hivenen paremman tasapainoin toisen olkapäällä.

Arielin katse ei ollut keijussa tämän tehdessä muodonmuutoksensa mikä oli harmi, se olisi ollut hienoa nähdä. Naisen katse oli kuitenkin ollut hänen omassa laukussaan mistä syystä hän yllättyi kasvonsa kohottaessaan ja huomatessaan Rosairen olevan aivan silmiensä edessä.
Tässä tilanteessa kieltämättä ensimmäinen reaktio oli hätyyttää tuo kärpänen pois silmistään, mutta Ariel onnistui hillitsemään itsensä. Hänen hämmästynyt ilmeensä muuttui tyytyväiseksi hymyksi. Ovela poika. Mutta temppu ei ollut täydellinen, hän tarvitsi silti jonkun kantamaan tavaransa ja saattaisi tulla liiskatuksi, jos ei pysyisi henkivartijansa lähellä.

Yllättäen tähti lupasi vielä maksavansa mikä sai Arielin nauramaan. Hänkö ottaisi rahaa vastaan siitä, että kantaa tuollaisen ihanuuden ostokset? Ehei.
"Sinulla on vielä paljon opittavaa, kultaseni~", nainen lirkutti ja nappasi pojan - oikeastaan miehen - ostokset lattialta. "Mutta enhän minä voi pyytää rahaa miltään noin söpöltä, Sehän olisi sama kuin vaatisin koiranpentua maksamaan vuokraa. Suukko kyllä kelpaisi."
Ariel iski silmää. Rosaire oli istunut hänen olkapäälleen joten Ariel näytti kuin puhuisi yksikseen.

Hän lähti raivaamaan tietään läpi ihmismeren mikä oli helppoa. Kuten hän oli jo aikaisemmin todennut mielessään, hänen kaltaistaan lihamassaa väistettiin. Tai ainakin oli parasta väistää, omaksi parhaakseen.
"Tietä, tietä~! Täti haluaa päästä ulos kaupasta!" nainen kailotti aina jonkun epäonnekkaan sattuessa hänen tielleen ennen kuin tallasi hänen varpailleen. Ne jotka eivät tällöinkään väistyneet, saivat lisäksi hajamielisen, vahinkohuitaisua muistuttavan iskun jolloin he viimeistään siirtyivät.

Hieman kauemmas ihmismassasta päästyään Ariel käänsi katsettaan oletettavasti vielä olkapäällään istuvaan Rosaireen. Nainen tuli vasta nyt ajatelleeksi, kuinka ihastuttavalta hän epäilemättä näytti alhaaltapäin katsottuna.
"Tuo ei ole yksin pärjäämistä, herraseni", Ariel sanoi kevyeen sävyyn. "Minulla on suuri kiusaus laittaa sinut lasipurkkiin ja viedä kotiini muiden koriste-esineiden rinnalle."

Rosaire istahti siihen naisen olkapäälle ja vilkaisi alaspäin kun ihmiset väistivät naista. Hän hymyili kevyesti ja vilkaisi taaksepäin jääden katselemaan hetkeksi aikaa taakse jääneitä ihmisiä. Hän sipaisi sitten hiuksiaan ja käänsi katseensa takaisin pelastajaansa. "No ei kai aivan. Tosin on minulla muutama muukin temppu hihassa mutta en vain viitsi käyttää niitä", hän sanoi hymyillen leikkisästi. Hän räpytteli silmiään ja nousi lentoon sitten. Hän jäi taas siihen naisen näköetäisyydelle lentämään. "Kiitos joka tapauksessa. Toivottavasti et vangitse minua purkkiin", hän totesi ja lennähti sitten sirosti vielä painamaan kevyen suukon naisen poskelle. Hän pyörähti sitten ympäri ja venähti nopeasti takaisin ihmisen pituiseksi juuri kun jalat koskettivat maata. Hän sipaisi hiuksiaan ja pudisteli hivenen päätään. "Hmm taas oikean kokoisena", hän totesi tyytyväisenä ja katseli käsiään hetken aikaa. Hän kuitenkin käänsi vielä katseensa naiseen. "Oletko varma ettet halua mitään vastineeksi pelastamisestani?" hän sitten uteli hymyillen.

Hän vilkaisi ympärilleen ja jäi katselemaan sen jälkeen toista. "Mikä sinun nimesi on?" hän sitten uteli. Voisihan hän edes nimen perusteella ottaa naisen osoitteen selville ja sen jälkeen lähettää naiselle kenties kukkia tai jotain vastaavaa kiitokseksi. Rosaire taivutteli niskojaan hetken aikaa. Koon muuttaminen ei ollut niin yksinkertaista kuin miltä se näytti ja välillä hän tunsi raajojensa jäykistyvän kun suureni taas normaaliin kokoonsa. Hän räpytteli hentoja siipiään hetken aikaa ja otti sitten ostoksensa naisen kädestä pois.

"Joten miten olisi? Saisinko tarjota sinulle jotakin?" hän kysyi. Hän vilkaisi ohikulkevia ihmisiä jotka silmäilivät häntä kiinnostuneena mutta jatkoivat kuitenkin matkaa vilkaistuaan keijun seuralaisen suuntaan.

Ariel kykeni juuri ja juuri tuntemaan pienien huulten sipaisun poskellaan Rosairen suukottaessa häntä. Moni tyttö ei voinutkaan sanoa olleensa samanlaisessa tilanteessa vaikka siitä olikin todellisuudessa erotiikka ja seksuaalinen lataus kaukana.
Seuraavassa hetkessä mies oli muuttunut takaisin tavalliseen pituuteensa joka ei ollut sekään päätä huimaava, Arielin pää ylsi huomattavasti nuorukaisen päätä korkeammalle ja hän sentään oli nainen eikä edes pitkä sellaiseksi.
Rosaire toisti jo äsken esittämänsä kysymyksen siitä, olisiko jotain, mitä mies voisi antaa Arielille vaikka hän oli saanut jo palkintonsa tuolta ihastuttavan kauniilta olennolta. Voisiko hän pyytää enempää kuin suukkoa?

Keiju ei kuitenkaan antanut hänelle vastausaikaa vaan esitti toisen kysymyksen hänelle.
"Ariel Bellerose", nainen totesi. "Sinun nimeäsi on turha kysyä, se on jo tiedossani~! Kuten selvästi myös monen muun."
Massava nainen vilkaisi olkansa yli väentugosta, josta osa oli jo alkanut huomaamaan, että idoli oli kadonnut kaupasta.
Arielin mielessä ei käväissytkään se, kuinka hankalan tempun keiju oli tehnyt hänen edessään. Hän oletti koon muuttamisen olevan Rosairelle yhtä helppoa kuin regeneraatio hänelle - tosin eihän jälkimmäinen ollut hänelle miellyttävää vaikka helppoa olikin.

"Voi, sinähän suorastaan vaadit, että saat viedä minut ulos", nainen sanoi kikattaen. "Rakastan kermaleivoksia."
Ariel iski silmää.
"Tule, näytän mistä voit ostaa niitä minulle."
Hän lähti astelemaan eteenpäin, keijun tuskin oli hyvä seistä aloillaan odottassa, että joku yli-innokas fani hyppäisi päälle.

"Noh kermaleivoksia se siis on", Rosaire totesi naurahtaen hyväntahtoisesti ja nyökkäsi. Hän lähti seuraamaan naista ja vilkaisi ympärilleen. Hän voisi onneksi soittaa kyydin itselleen sen jälkeen kun olisi ostanut naiselle toisen tahtomia kermaleivoksia. Hän vilkaisi taakse jäänyttä massaa ja hymähti tyytyväisenä. Hän jäi sitten katselemaan ympärilleen mietteliäänä. "Käytkö täällä usein?" hän sitten uteli ja kohotti kulmiaan. Keiju sipaisi sitten hiuksiaan. "Olen vasta hetken aikaa ollut kaupungissa ja mietin olisiko sinulla tietoa tämän kauppakeskuksen hyvistä kenkä kaupoista", hän uteli ja vilkaisi liikkeen ikkunoita joiden ohitse he menivät. Rosairen täytyisi ehkä tulla tänne joskus silloin kun hänellä olisi turvamiehet mukanaan niin voisi keskittyä vain ihanien ostosten tekemiseen.

Hän seisahtui kun he ilmeisestikin saapuivat paikkaan josta niitä leivoksia saa. Hän huomasi että paikka oli onneksi melko autio. "Mitäs sinä haluat?" hän uteli. Hän jäi katselemaan vitriinin takana olevia herkullisia leivoksia hymyillen ja nyrpisti nenäänsä hivenen. Värikkäät leivokset olivat suloisia. Ehkä hän ostaisi niitä muutaman kotiin.

Hän kaivoi puhelimensa ja lähetti tekstiviestin pyytäen kuskinsa tulemaan auton kanssa kauppakeskuksen eteen jotta hän pääsisi tämän jälkeen lähtemään kotiin. Rosaire venytteli käsiään hetken aikaa. "Itse voisin ottaa muutaman tuollaisen muffinin mukaan kotiin" hän totesi mietteliäänä ja tutki leivoksia katseellaan.

Nainen vilkaisi olkansa yli söpöläistä hänen kysyessään, kävikö hän täällä usein.
"Aina kun töiltäni ehdin, olen kiireinen nainen~", Ariel lirkutti leikkisästi ja kulki keijun edellä. Rosaire jatkoi kysymällä, oliko täällä lähellä hyviä kenkäkauppoja mikä sai naisen pysähtymään ja kääntymään silmät säkenöiden.
"Vielä kysyt. Täällä on useampi, yksi ensimmäisessä kerroksessa, heti kun tulet sisään. Se näyttää paljon pienemmältä kuin mitä todellisuudessa on mutta jatkuu toiseen saliin ja on kuin kenkien ihmemaa. Neljännestä kerroksesta voit tilata kenkiä mittatilauksena mutta heillä on kohtalainen valikoima liikkeessäänkin - tosin tämä kauppa on hieman hintavampi kuin ensimmäisen kerroksen", Ariel aloitti pälätyksen yhdestä suosikkiaiheestaan, kengistä. "Tosin sen ei pitäisi olla sinulle ongelma."
Kikatus pääsi naisen huulilta.
"Noin pieniin jalkoihin on varmasti hankala löytää kenkiä."

Arielin toinen suosikki, leivokset, palasivat naisen mieleen hänen nähdessään heidän saapuneen perille pieneen leipomonmyymälään.
"Kaksi talon kermaleivosta ja tosca sydämen", nainen sanoi kursailmatta. Rosairelle se olisi pieni rahanmeno ja hänen teki mieli makeaa. "Jos vain viitsit ostaa minulle ne kaikki, söpöläinen~!"
Ariel hymyili leikkisästi.

Rosaire hymyili kevyesti kun nainen innostui kertomaan kenkäkaupoista. Hän nyökkäsi ja painoi toisen mainitsemat kaupat mieleensä. "Täytyy käydä katselemassa kauppojen tarjontaa siis joskus", hän totesi hymyillen ja vilkaisi Arielin suuntaan. Hän loi sitten katseensa jalkoihinsa ja naurahti. "Siinä mielessä olet kyllä aivan oikeassa. Näihin jalkoihin on melko vaikeaa löytää sopivia kenkiä", hän myönsi. Olivathan hänen jalkansa pienet ja sirot joten ihmisten kooista lähinnä vain lapsen kengät kävivät hänen jalkoihinsa. Hän vilkaisi sitten myyjän suuntaan ja nyökkäsi hyväksyttävästi naisen ostoksille. "Tietysti viitsin. Pelastithan sinä minut fani laumalta", hän totesi hymyillen. Hän pyysi myyjältä muutaman muffinin itselleen mukaan. Tähti kaivoi sitten lompakkonsa esille ja maksoi heidän ostoksensa. Siinä samalla hän kirjoitti myyjättärelle nimikirjoituksen lautasliinaan kun nainen niin kiltisti sitä pyysi.

Hän otti ostokset vastaan ja ojensi Arielin ostokset naiselle. "Aiotko jäädä syömään nuo tänne vai otatko ne mukaasi?", hän uteli hymyillen ja laski oman pussinsa yhteen paperisista ostoskasseistaan. Rosaire jäi hetkeksi aikaa katselemaan ympärilleen rauhallisessa leipomossa. "Valitettavasti minun olisi varmaankin pian parasta lähteä kohti uloskäyntiä autolleni jotta pääsen kotiin ehjin nahoin", hän totesi sitten pahoittelevasti ja hymyili kevyesti.

Ariel oli tyytyväinen Rosairen lupautuessa maksamaan hänen kilonsa, tällaiset pienet lahjat saivat naisen aina hyvälle tuulelle.

Nainen avasi pussin ja nappasi leivoksen esille.
"Saatan sinut ovelle, muuten joudun huolehtimaan, että joku sieppaa sinut matkalla, söpöläinen", nainen kujersi ja maistoi leivostaan. Yhtä hyvää ja lihottavaa kuin aina ennenkin - juuri sellaisena hän sitä rakasti. "Syön tämän ihanuuden matkalla."
Hän iski silmää.
"En pääse joka päivä sinun näköisesti pojan seuraan."
Ariel lähti astelemaan eteenpäin olettaen, että Rosaire kävelisi hänen rinnallaan. Miten hän muka voisi toimia vapaaehtoisena henkivartijana, jos vartioitava ei tulisi hänen mukaansa.

Jos ja kun Rosaire seurasi naista ja Arielilla ei ollut jumalaisen kermaista leivosta suussaan, nainen jatkoi.
"En uskoisi, että noin kuuluisa poju olisi noin.. mukava. Ja minä kun pidin sinua diivana~", Ariel sanoi hellästi.

Rosaire hymyili kun nainen lupasi saattaa hänet ulko-oville. "Kiitos nyt kaikesta vaivasta", hän totesi hymyillen kevyesti ja katseli hetken aikaa naista ennen kuin lähti astelemaan toisen vierellä. Hän kohotti katseensa Arieliin kun nainen kertoi mietteensä hänestä. Hän kallisti päätään sivulle mietteliäänä mutta nyökkäsi kuitenkin. "Osaan minä diivakin olla kun sitä haluan", hän totesi naurahtaen ja kohautti olkiaan. hän vakavoitui kuitenkin pian sen jälkeen. "Tosin se tuntuu olevan monen kuva minusta sillä kaikki miettivät millainen olen vain lehtijuttujen perusteella", hän totesi hivenen harmistuneena. Toisaalta sekin oli vain osa työtä mutta olihan se silti harmillista että monet tekivät käsityksen hänestä ilman että koskaan tapaisivat keijua kasvotusten.

Hän jatkoi asteluaan pitkin ostoskeskuksen käytäviä mutta onneksi joka paikassa oli melko hiljaista ja harva kiinnitti häneen sen kummempaa huomiota. Hän seisahtui kuitenkin ulko-ovien eteen ja vilkaisi ulos niiden lävitse. Musta kiiltävä auto seiso jo siinä edessä ja pukuun pukeutunut kuljettaja nojaili autoon. Auto oli kerännyt uteliaita katseita ja muutama ihminen oli kerääntynyt ihastelemaa autoa.

"Siinä olisi minun kyytini", keiju totesi ja hymyili. Hän kohotti kuitenkin katseensa Arieliin ja laski kätensä hetkeksi aikaa toisen käsivarrelle. "Kiitos nyt kaikesta vielä ja kuka tietää vaikka joskus törmäisimme uudestaankin. Sinä todella pelastit minut", hän kiitti vielä ja tarkoitti sanojaan. Sen jälkeen keiju heilautti kättään ja asteli ovesta ulos pihalle kohti autoa.


//Se taisi olla siinä vai kuinka? Kiitos pelistä n_n//

Ariel hymyili leikkisästi.
"Sitten minä huomaisin olevani se äijä", nainen sanoi kikattaen. "Sitä ei olekaan aikoihin tapahtunut."
Rosaire kuulosti hieman harmistuneelta siitä, millaisen mielikuvan lehtijutut hänestä antoivat mutta sitähän se oli - kuuluisuus oli kaksiteräinen miekka. Koskaan ei voinut tietää, kuinka syviä haavoja se tulisi pistämään.
"Diivoissa ei ole mitään vikaa", nainen sanoi. "On hyvä, että tietää oman arvonsa~!"

Ariel ei edes pannut merkille, etteivät he enää joutuneet jatkuvan tuijotuksen kohteeksi astellessaan ostoskeskuksen käytävillä. Hyi häntä, nainen ei ollut tilanteen tasalla vaan oli aivan liian ihastunut kauniin nuorukaisen tavattuaan.
"...komea kyyti~", nainen kujersi. "Ensi kerralla saat kyydittää minua."
Keiju oli laskenut kätensä naisen huomattavasti tukevammalle kädelle ja Rosairen nostaessa kauniin, pienen, siron kätensä Ariel nautti vielä hetken kosketuksen jättämästä lämmöstä.

Oi kyllä, hän ei panisi pahakseen vaikka he tapaisivat tuon söpöläisen kanssa uudelleen.

//Joo, kiitos pelistä~!//