Kadoksissa

Remi

Punk henkinen nuori nainen tai ennemminkin vielä tyttö, asteli kadulla ja pysähtyi yksityisetsiväkyltin kohdalle katsellen sitä jotenkin varauksella. Remi oli pukeutunut povipituiseen mustaan hameeseen, jonka alta näkyi tummanliilaa tylliä. Hänen jaloissaan oli mustalilaraidalliset legginssit ja mustat paksukorkoiset kengät, jotka jättivät nilkan paljaaksi. Paidaksi neiti oli vetänyt päälleen lyhythihaisen mustalilan paidan ja käsissä oli verkkohansikkaat, mitkä ylsivät kyynerpäiden tasaan, mutta nämä jäivät suurimmaksiosaksi lyhyen takin alle piiloon, joka kuitenkin ilman viileydestä huolimatta oli jätetty auki. Ei ollut vaikea päätellä lilan olevan tytön mieleen, sillä tuon epätasaisesti leikatut puolipitkät hiukset olivat värjätty kirkkaan liiloiksi ja osuivat silmään kuin veri lumihangessa. Tytön olalla oli musta reppu, jonka asentoa korjasi ja muljautti vihreitä silmiään, jotka vaikuttivat värin perusteella olevan piilolinssit, mutta tarkemmalla tutkimisella saattoi todeta niiden todellakin olevan aidot. Remi empi jonkin aikaa kadulla nököttäen kuin pölkkypää kunnes työnsi oven auki ja asteli sisälle lämpimämpään ilmaan mitä ulkona oli.

Sisälle päästyään tyttö katseli ympärilleen karmaisevan vaaleassa huoneessa, mikä oli aivan liian väritön hänen makuunsa, mutta muuten varsin tyylikäs. Työntekijöistä ei tosin ollut tietoakaan mikä sai tytön nyrpistämään nenäänsä. Hetken siinä nökötettyään Remi asteli tyhjänä loistavan tiskin eteen ja kuikuili ympärilleen nähdäkseen olisiko joku jossain. Mitään ääniä ei sen pahemmin kuulunut, mikä sai tytön mumisemaan "tyypillistä" ja naputtamaan jalallaan lattiaan. Tyttö äkkäsi kuitenkin tiskillä olevan kellon, joka oli siinä nimenomaan tälläisiä tilanteita varten. Remi kurotti kätensä ja rimpautti sitä kolme kertaa varsin vaativasti. Remi ei pitänyt odottamisesta, ei sitten tippaakaan ja muutenkin halusi saada asiansa sanottua. Tyttö vilkaisi kylttiä, joka kertoi toimiston moton ja se sai tuon hymyilemään vinosti. No ainakin pitäisi saada jonkinlaista apua täältä, toisaalta pitävät varmaan tyttöä vain vainoharhaisena. Ajatus sai Remin huokaamaan itsekseen.

Luca istui kaikessa rauhassa kaksikerroksisen kartanokotinsa olohuoneessa sylissään luonnoslehtiö ja sivulla laiskasti roikkuvassa kädessään puolitäysi viinilasi. Hän pyöritteli punaista nestettä ympäri hitaasti, hitaasti, syvästi ajatuksissaan, ja suihki silloin tällöin muutaman viivan väriliiduilla laajalle paperille, jossa hahmottui luonnostelma synkän komeasta, parrakkaasta miehestä, joka tuijotti häneen suurilla, sielukkailla silmillään uhkaavien kulmiensa alta. Mustatukka virnisti itsekseen lihaisille poskipäille ja korkean kaaren omistavalle nenälle, mutta käänsi lopulta mitättömän harrastelupiirroksensa sivuun, ja yritti keskittyä uudestaan siihen, mitä oli todella ollut tekemässä. Kuvitelma leningistä oli vielä auttamattomasti kesken, ja hän aikoi teetättää sen valmiiksi ennen seuraavaa taidenäyttelyä, johon osallistuisi.

Lucan rauhallinen istuskelu kuitenkin keskeytyi, kun hänen korviinsa kantautui kellon hiljainen sointi kellarista. Hetkeksi kuuntelemaan pysähtyneenä hän muistikin, että Alex oli hetki sitten ilmoittanut lähtevänsä syömään. Kevyesti kulmiaan kohauttaen mustatukka sulki sirosti luonnoslehtiönsä ja laski sen sohvapöydälle, muttei luopunut viinilasistaan, vaan asteli se yhä vasemmassa kädessään huoletonna heiluen alas kevyesti kaartuvat, jyrkät portaat alas pienen yrityksensä elegantteihin tiloihin, lipuen hitaasti esille kuin mikäkin keskiyöllä juhliin ilmestynyt salaperäinen neito.

Puuterin puhtaaksi valkaisemat kasvot kääntyivät pian nuoren, niin kovin muodikkaaseen synkkään ja aggrressiiviseen sävyyn pukeutuneen tytön puoleen. Aivan kuten lilatukkaisen yllä oli verkkoa ja remmiä, Luca oli verhoutunut kaulasta ranteisiin ja nilkkoihin saakka itsensä peittävään, kahisevaan ja himmeästi kiiltävään kankaaseen, josta muodostui hyvin vähäeleinen, viktoriaaniselle ajalle nyökkäävä mekko. Kevyesti kasvojen kanssa yhtä valkoisilla huulillaan hymyillen hän painoi pitsihanskan peittämän sormen leualleen ja katsoi tyttöön pää kallellaan sillä hetkellä mustilta näyttävillä silmillään.
”... etsit ystävääsi. Kuinka paljon olet valmis tarjoamaan löytääksesi hänet?” mustatukkainen lausui venyttelevän, vahvan aksenttinsa kera, ja asteli lähemmäs tyttöstä hymyillen tietäväisesti. Hänen äänensä oli matala, ja kuulosti joko juomisen tai polttamisen vahingoittamalta, sekä paljon hänen kasvojaan vanhemmalta. Luca ei kuitenkaan häpeillyt sitä vaan, naurahti ääneen istahtaessaan tiskin takana seisovalle korkealle jakkaralle ja loi odottavan katseensa lilatukkaan.
”Mistä haluat löytää hänet?”

//Otin vapauden pistää Lucan arvaamaan ennalta Remin asiasta osasen. Pitäähän sitä jollain kikalla pitää yllä tyypin creepiyttä :'D Ja anteeksi kesto, oli häslinkiä <3//

//Peli on päättynyt, koska Ylva lopetti.

Sanotaan vaikka, että Remi päätti perua avunhakemuksensa Lucan säikäyttäessä hänet turhan pahasti, ja Luca ei ottanutkaan hänen antamaansa keissiä käsiteltäväkseen.

Kaksikon tiet erosivat eivätkä he pitäneet sen jälkeen yhteyttä.//