Salaisuuksia

((Tässä se on, Förri ^^))

Zaelin askeleet hidastuivat, kun puisto tuli lähemmäs. Hän oli myöhässä miltei tunnin, mutta ei voinut mitään viivytykselle, joka oli tullut hänen eteensä kesken kaiken. Se este oli yksinkertaisesti pelko siitä, mitä tämä sovittu tapaaminen toisi tullessaan. Sitten hän oli kuitenkin repinyt itsensä liikkeelle. Koskaan aiemmin puistoon meneminen ei ollut tuntunut niin ylivoimaiselta. Hänhän rakasti tuota aluetta Chênevaliessa. Nyt Zael kuitenkin tunsi sisimmässään, että oli astumassa johonkin, mistä ei voinut olla varma, selviäisikö siitä hengissä, nimittäin ystävyyssuhteeseen toisen enkelin kanssa. Jos hän olisi ollut järkevä, hän olisi paennut pois koko kaupungista ja lähtenyt samantien aivan toiselle puolen maailmaa. Jokin oli kuitenkin saanut Zaelin jäämään. Azaelilla oli häneen outo vaikutus. Hän ei ollut edes ajatellut paljoa muuta koko viikon aikana kuin tätä tulevaa tapaamista. Hänen mielensä oli vaihtunut lukemattomia kertoja muutaman päivän aikana. Hän oli ollut innoissaan tapaamisesta ja seuraavana hetkenä pelosta kankeana, kun hän vain ajattelikin sitä, miten toinen reagoisi, jos kuulisi hänen menneisyydestään.

Puiston laitamille saavuttuaan enkeli pysähtyi. Hän katsoi ympärilleen ja livahti sisään portista erään puskan taakse. Hän oli hoivailevinaan kasvin lehtiä - mitä hän tekikin usein puistossa ollessaan - mutta vilkuili lehtien lomasta, oliko toinen enkeli vielä paikalla. Hänen kurkkuaan alkoi kuristaa, kun hän huomasi penkillä istuvan tutun hahmon. Azael oli selin häneen, mutta silti tämä oli helppo tunnistaa. Muita enkeleitä Zael ei odottanut tapaavansa täällä. Hetkeksi enkeli sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Azael oli todellakin uskollinen ja sanassaan pysyvä enkeli ja se sai Zaelin tuntemaan olonsa jälleen kerran syylliseksi. Eikä hänen oloaan helpottanut laisinkaan se, että hän joutui salaamaan toiselta niin paljon. Kohta enkeli sai mielensä rohkaistua ja hän astui pois puskan takaa ja käveli hiljaisin askelin Azaelia kohti. Hän ei puhunut mitään ennen kuin oli istuutunut tämän viereen.
"Anteeksi, että olen myöhässä. Kiitos, että odotit", Zael sanoi hiljaisella äänellä.

Azael oli ollut hermona koko sen ajan, kun odotti tapaavansa taas Zaelin. Vanhemman enkelin terveys ei ollut ihan parasta luokkaa, joten hän rehellisesti pelkäsi, että Zael oli satuttanut itsensä jotenkin tai kuluttanut kaiken energiansa parantaessaan metsää. Edelleen nuori enkeli oli ottanut käskyjä vastaan Hecatelta ainakin kerran tänä aikana, mutta hän ei ollut kertonut opettajalleen Zaelin kohtaamisesta. Jostain syystä, vaikkei vanhempi enkeli olisikaan pyytänyt, Azael ei olisi maininnut hänen nimeä kenellekkään muulle enkelille. Jostain syystä, Azaelista tuntui, että tämä ystävyys oli vain heidän kahden välinen, ei kenenkään muun. Se tuntui todelta erikoiselta, mutta myös mielenkiintoiselta ja pelottavalta samaan aikaan. Zael oli suudellut häntä tämän erikoisen suhteen ja luottamuksen merkiksi, joten se tuntui olevan tavallista mestari-oppilas- suhdetta syvempi. Azael ei ollut koskaan kokenut samaa ja hän oli hyvin utelias oppimaan lisää Zaelista.

Heidän piti tavata puistossa, mikä ei itseasiassa ollut yhtään huono paikka. Se oli rauhallinen, vaikka ihmisiä yleensä liikuskelikin siellä paljon, mutta se oli kiireetöntä ja rauhallista, jota oli mukava seurata. Oli hyvin hiljaista, kun Azael tuli puistoon. Se oli suht iso paikka, joten yksinäisiäkin paikkoja löytyi. He eivät olleet määritelleet, missä näkisivät, mutta varmasti löytäisivät toisensa. Azael istuskeli penkillä, hiekkatien vieressä. Toisella puolella kasvoi suuria jalavia, poppeleita ja kauempana oli aukea, jossa oli isoja tammia. Azaelin puolella oli muutama hopeapaju. Ne loivat jokusia varjoja enkelin yläpuolelle ja heiluivat tasaisesti puolelta toiselle. Azael ei kytännyt kellon kanssa mestarinsa tuloa, mutta Zael tuntui olevan vähän myöhässä. Siltikin, Azael odotti kiltisti paikallaan ja lopulta odotus palkittiin. Hän huomasi toisen enkelin vierellään. Zael oli hiipinyt rauhallisin ja viekkain askelin hänen vierelleen, tervehtien ystävällisesti.
"Tietenkin odotin. Mukavaa nähdä sinua."
Azael hymyili ja laski kätensä mestarinsa olkapäälle.

Zael sai myös hymyn kasvoilleen kuultuaan nuoremman enkelin sanat.
"Minustakin on mukava nähdä sinua", hän sanoi tuntien toisen toverellisen kosketuksen olkapäällään. Hän ei ollut antanut kenenkään koskea paljoa itseensä moniin vuosiin ja Azaelin käytös sai Zaelin taas hieman hämmentyneeksi. Hän toisaalta piti siitä, että häneen koskettiin, mutta toisaalta se sai hänet janoamaan lisääkin tuollaista ystävällistä kosketusta, mikä taas johtaisi ennen pitkää vielä pahempaan läheisyyden janoon.

Zael ei kuitenkaan kavahtanut kosketusta vaan ojensi kätensä koskettamaan toisen kättä, joka oli hänen olkaansa vasten. Hän nojautui hieman kättä vasten ja hymyili.
"Kätesi on ihanan lämmin", enkeli sanoi. Hän itse oli pukeutunut paksuun, valkoiseen, pitkään takkiin, sillä häntä oli palellut hiukan jo kotona. Hänen luontainen kestävyytensä oli heikentynyt vuosien saatossa sen verran, että häntä paleli helposti. Varsinkin isotöisten luonnonparannusten jälkeen häntä paleli usein.

"Miten olet jaksellut?" Zael kysyi katsellen valkeilla silmillään nuorempaa enkeliä tutkivasti. Ainakin toinen näytti yhtä hyväkuntoiselta ja vahvalta kuin aiemminkin.

Zael ei nähtävästi pahastunut, vaikka Azael laski kätensä hänen olkapäälleen. Se oli yksinkertainen, mutta ystävällinen ja paljon puhuva ele. Azaelilla ei olisi missään tapauksessa ollut oikeutta koskea vanhempaa enkeliä normaalitilanteissa, mutta Zaelin tapauksessa tuntui silti, että hän oli hyväksynyt nuoremman enkelin läheisyyden ja kohteli Azaelia vertaisenaan, yhtä arvokkaana ja kokeneena, kuin hän itse oli. Tietenkin tämä oli pelkkä Azaelin oma tulkinta, mutta se teki hänet melko hyväntuuliseksi. Azael hymyili rauhallisena, Zaelin nojautuessa pikkuisen hänen lämpöönsä. Vaikka Zael oli vanhempi, hän oli sinne tänne riepoteltu, revitty sielu, jonka voimat eivät olleet enää samaa luokkaa, kuin luomisen aikoihin. Azaelista tuntui hyvältä, että hän saattoi auttaa läheisyydellään noita haavoja parantumaan, ainakin osittain. Azael puristi lempeästi Zaelin kättä.
"Kiitos. Mukavaa, jos lämpöni miellyttää sinua."
Azaelia ei haitannut lainkaan vanhemman enkelin läheisyys, tuntui vain mukavalta olla lajitoverinsa vierellä. Mikäli Azael olisi uskaltanut, hän olisi kiertänyt siipensä toisen ympärille, mutta hän oli varuillaan ihmisten takia, ja siivet pysyivät piilossa. Mahtoikohan Zaelilla olla kylmä? Azaelilla oli puolipitkä, norsunluun värinen takki yllään, ja sen kauluksessa ja hihoissa oli koristeena valkeaa tekoturkista. Se ei itseasiassa ollut niin lämmin, miltä näytti, mutta kelpasi hienosti nuorelle enkelille. Hän oli vielä nuori ja kuumaverinen, kuten Hecatella oli ollut tapana sanoa.

Azael nojasi hieman taaemmas, penkin selkänojaan, muttei siirtänyt kättään pois mestarinsa olkapäältä. Nyt kun asiaa mietti, he mahtoivat olla hassu näky.
"Hyvin, olen suorittanut korkeiden voimien antamia tehtäviä, ja odotellut sinua. Entäs itse? Näytät voivan hyvin sen metsäaukion parantamisen jälkeen."
Azael katseli vähän ympärilleen puhuessaan, varmistaakseen, että he tosiaan olivat kaksin. Ainakaan hän ei aistinut millään tavalla ketään ihmistä lähimaillakaan.
"Mikäli saan kysyä, oliko sinulla jokin syy tähän, vai halusitko muuten vain nähdä minut?"
Jostain syystä Azael odotti tehtäviä. Hän oletti, että saisi uudelta mestariltaan joitain käskyjä, mutta ainakaan toistaiseksi Zael ei tainnut olla kiinnostunut hänen komentelusta.

Zael huomasi hymyilevänsä aidosti Azaelin sanoille. Hän yllättyi itsekin siitä, miten hyvältä nuoremman enkelin läheisyys ja lämpö tuntui eikä halunnut päästää enää irti. Ehkä oli hyvä nauttia siitä vähästä läheisyyden tunteesta niin kauan kuin se kestäisi. Enkeli huomasi ajattelevansa, miten hyvä se olisikaan, jos saisi Azaelin pysymään luonaan koko ikuisuuden. Hänen ikuinen elämänsä oli kurjaa ja yksinäistä, mutta jos sen saisi jakaa Azaelin kaltaisen ystävän kanssa, joka ei kuolisi lainkaan vaan pysyisi hänen rinnallaan, hänenkin elämänsä tuntuisi paremmalta. Oli kuitenkin outoa, miten hän oli hyväksynyt Azaelin niin helposti, vaikka hän oli yrittänyt vältellä muita enkeleitä siinä pelossa, että he olisivat kaikki hänen kintereillään tai tunnistaisivat hänet. Azael ei kuitenkaan tiennyt hänestä mitään, joten vielä tämän seura oli jopa turvallista - niin kauan kuin kukaan vanhempi enkeli ei tulisi paikalle ja tunnistaisi häntä.

"Vai tehtäviä", Zael sanoi mietteliäänä ja muisteli hetken, kuinka oli itsekin ollut joskus innokas täyttämään korkeimpien tahojen antamia tehtäviä. Hän vilkaisi Azaelia ja hymyili hieman.
"Voin hyvin nyt. Sen metsäaukion parantamiseen vietin kaksi päivää. Nyt siellä on uusi elämä aluillaan. Kävelin suuren osan matkasta takaisin, joten siinä vei hieman aikaa. Lensinkin tosin välillä. Sen jälkeen olen vain lepäillyt ja toipunut. Nukuin kokonaisen päivän takaisin päästyäni", Zael kertoi. Hän oli saanut aukion taas terveeksi, mutta menisi aikaa ennen kuin siinä taas olisi kunnon metsä. Hän ajatteli, että voisi silloin tällöin käydä vilkaisemassa, miten paikka jaksoi.

Azaelin kysymys sai Zaelin vilkaisemaan tätä hieman epäröiden. Hän mietti, mitä sanoisi. Selvästi toinen odotti jotakin, mutta hän ei osannut arvata, mitä.
"Halusin nähdä sinut", Zael vastasi rehellisesti. "Ei kai siinä ole mitään ihmeellistä."
Hetken mietittyään enkeli kuitenkin jatkoi: "Haluan sinut ystäväkseni, mutta en tiedä... tai siis minä... minä en voi kertoa sinulle kaikkea enkä voi kertoa syytä siihen, miksi minun pitää olla vain ja ainoastaan maan päällä. Olen ollut yksin niin pitkään, etten halua päästää sinua enää lähtemään nyt, kun kerrankin tapasin jonkun sinun kaltaisesi."
Zael puhui hiljaa, miltei takellellen ja miettien tarkoin miten asettaisi sanansa. Lopussa hänen äänensä häipyi pelkäksi kuiskaukseksi.

Azael oli tyytyväinen, huomatessaan mestarinsa hymyn ja kuullessaan hänen toipuneen hienosti aukion parantamisesta. Tietysti se vei voimia, paljonkin, mutta Zael oli osoittanut olevansa sitkeä enkeli, kokenut ja vahva, joten ei Azael turhaa hänestä lähtenyt huolehtimaan. Mutta jotenkin tuntui, ettei Zael ehkä selviäisi hengissä pitkään, jos jatkoi samaa rataa.
"Mestari, toivottavasti et loukkaannu sanoistani, mutta sinun pitäisi hankkia itsellesi saman kyvyn omaava oppilas. Jonkun, joka jakaa samanlaisen intohimon ja rakkauden luontoa kohtaan."
Azaelilla oli jo oma lahjansa, joten hänestä ei voisi tulla Zaelin seuraajaa. Ei siinä mitään, mielellään hän olisi ollut mestarinsa kanssa enemmänkin, mutta hänestä ei ollut mitään hyötyä Zaelille, eikä oikeastaan edes Zaelista hänelle. Oppilaan ja tutorin välinen suhde saattoi olla paljon monimutkaisempi, mitä ihmiset koskaan ymmärtäisivät, kyse ei ollut pelkästään asioiden opettamisesta, tutor ikäänkuin antoi elämän nuoremmalle enkelille, muovasi hänet sellaiseksi, mitä hän tulisi olemaan. Siksi oli parempi, jos kaksi enkeliä jakoivat samanlaisen kiinnostuksen heti alusta, kuten Azael ja Hecate. Molemmat olivat maan puhdistajia, tuhoava voima, mutta myös anteeksiantavaisia ja saattoivat luoda ympärilleen hyväntahtoisuutta ja yhteisymmärrystä.

Azael hämmentyi pikkuisen mestarinsa pitkään odotetusta vastauksesta. Se oli jotenkin niin..yksinkertainen ja suora. Ja samalla paras vastaus, mitä Azael saattoi toivoa. Nuori enkeli hymyili, ja antoi Zaelin jatkaa puhettaan loppuun. Selvästi Zael käytti paljon ajatusta siihen, miten asettelisi sanansa, joten myös Azael halusi näyttää, miten voimakas oli sanan mahti, ja kertoa muutamalla lausahduksella koko totuus.
"Zael. Minulla ei ole oikeutta kysellä vanhemman lajitoverini asioita. Sinulla on omat salaisuutesi, ja ne pysyvät vain ja ainoastaan sinulla, jos niin tahdot."
Azael piti pienen tauon ja katseli ylöspäin, suoraan suuren puun oksistoon.
"Etkä menetä minua koskaan. Lupasin olla ystäväsi, ja aijon pitää sen lupauksen. En siksi, että se on velvollisuus, vaan siksi, koska haluan. Haluan olla ystäväsi, ja pysyä lähelläsi."
Azael hieraisi kädellään ystävällisesti Zaelin olkapäätä sanojensa päätteeksi.

Zael naurahti milteinpä katkeraan sävyyn Azaelin ehdotukselle ennen kuin ehti hillitä itsensä hiljentää ääntään. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja katsoi jälleen puuta.
"Minulla ei ole valtuuksia ottaa oppilasta itselleni. Ja mikäli tulee enkeleitä, joilla on sama voima kuin minulla, Rhydeia kyllä pärjää kaikkien kanssa", hän sanoi taas rauhallisella ja hiljaisella äänellä, vaikka aina, kun hän ajatteli entistä opettajaansa, hänen sisällään kiehui.

Zael vilkaisi nyt nuorempaan enkeliin ja hänen kasvonsa sulivat helpottuneeseen, mutta hieman hämmentyneeseen hymyyn. Hänen oli vaikea uskosa, että jokin niin hyvä ja luotettavalta vaikuttava olento kuin Azael halusi todella olla vilpittömästi hänen ystävänsä. Miten erilaiseksi asia olisikaan muuttunut, jos toinen olisi tiennyt hänen synnistään! Zael ei kuitenkaan aikonut kertoa siitä, sillä ei halunnut tuottaa pettymystä nuoremmalle enkelille, joka selvästi arvosti häntä.
"Sanasi merkitsevät minulle paljon, Azael", Zael sanoi ja nojautui hieman lähemmäs toisen lämpöä.
"Kukaan ei ole pitkiin aikoihin sanonut minulle mitään tuollaista", hän jatkoi ja hymyili lempeästi katsoessaan toista. "Uskon siis sinua, kun sanot pysyväsi lähelläni."
Zael tunsi olonsa helpottuneeksi ja rentoutui hieman enemmän Azaelin kosketuksen alla.

Azael ei käsittänyt, miksei Zael voinut ottaa oppilasta. Hän oli tarpeeksi kokenut siihen, kyllä hän pärjäisi. Mutta sekään ei kuulunut hänelle. Jos Zael ei voinut oppilasta, sitten ei voinut. Mahtoikohan Rhydeia olla millainen opettaja? Azael oli tavannut kyseisen enkelin liian harvoin tehdäkseen minkäänlaista mielipidettä hänestä, mutta epäili, että kyseessä oli todella voimakas yksilö.
"Olen hyvin ylpeä siitä, että saan olla lähettyvilläsi, vaikken olekkaan oppilaasi."
Azaelin ääni ja katse olivat rehellisiä ja luotettavia, hän sanoi asioita, jotka olivat tosia. Ainakin vanhemmalle enkelille. Azael todella nautti Zaelin seurasta ja hän oli hyvin mukava nuorta enkeliä kohtaan. Moni vanhempi enkeli oli toki ystävällinen, mutta he eivät kohdelleet Azaelia vertaisenaan. Hän ei tuntunut olevan tarpeeksi kokenut, jotta muut ottaisivat hänet vakavasti. Mutta Zael kohteli häntä todella kuten vertaistaan, jopa ehkä vahvempana. Se tuntui todella mukavalta.

Azael katsahti vielä kerran ympärilleen varmuuden vuoksi, muttei nähnyt ketään, joten hän uskalsi levittää siipensä ja kiertää toista niistä Zaelin ympärille, vanhemman enkelin nojautuessa lähemmäs häntä.
"Olet voimakas enkeli, mutta sinusta aistii, että energiasi ei ole enää yhtä voimakas, kuin ennen. Siksi toivon, että hyväksyt apuni ja ystävyyteni. Aijon todella olla luottamuksesi arvoinen, ja pysyä luonasi, tapahtui mitä tahansa. Minä tulen hyväksymään sinut sellaisena enkelinä, mitä oletkin."
Azael ei liikuttanut kättään vanhemman enkelin olkapäältä. Hän ei koskenut missään vaiheessa Zaelia mihinkään muualle, paitsi olkapäähän tai käsiin. Tuntui epäsoveliaalta koskettaa vanhempaa enkeliä ilman lupaa johonkin muualle.

Zael taisteli omantuntonsa kanssa ja yritti karkottaa syyllisyyden tunnetta sisimmästään. Se kuitenkin jäi häälymään hänen mieleensä. Enkeli nojautui hieman Azaelia vasten ja sulki silmänsä hetkeksi. Toisen seura, kosketus ja lämpö rauhoittivat häntä merkillisellä tavalla, mutta samalla hänen teki mielensä huutaa. Miksei hän ollut voinut rakastua johonkin Azaelin kaltaiseen enkeliin, eikä ihmiseen? Azael oli tullut hänen elämäänsä parisataa vuotta liian myöhään. Hänellä ei ollut enää paluuta enkelien normaaliin elämään, jota Azael varmaankin vietti. Hän ei voinut mennä tämän mukana enkelien ulottuvuuteen ja se varmaankin ihmetyttäisi toistakin enkeliä. Syytä Zael ei kuitenkaan aikonut paljastaa.

"Kiitos, Azael", Zael sanoi hiljaa ja jokin hymyn tapainen vilahti hänen kasvoillaan. "Hyväksyn kyllä apusi." Hän oli hetken hiljaa ja mietti, ennen kuin jatkoi.
"Parin päivän kuluttua minun on taas lähdettävä pienelle matkalle. Tällä kertaa Puolaan. En tiedä vielä yksityiskohtia, mutta sinne tuli kutsu. Asia koskee kaiketi jotakin luolaa. He olivat kovin salailevia ottaessaan yhteyttä. Eivät kuulemma voineet kertoa puhelimessa enempää. Haluatko tulla mukaan? En tiedä, mikä siellä odottaa..." Hän vilkaisi Azaelia toiveikkaana. Zael halusi voimakkaan enkelin suojakseen, mutta ennen kaikkea hän halusi nauttia Azaelin seurasta, kun se vielä oli mahdollista. Hän ei voinut mitään sille, että pelkäsi salaisuutensa paljastuvan minä hetkenä hyvänsä.

Azael ei tiennyt turhan paljon kuolevaisten normaalista elämästä, mutta Zaelin ollessa siinä hänene vierellään ja nojautuessa vasten, Azaelille tuli assosiaatio ihmisiin, joiden oli nähnyt halailevan puistojen penkeillä. Kai ne olivat ollaat rakastavaisia ja kaiketi siitä oli tarkoitus tulla hyvä olo, sillä Azaelilla oli nyt hyvä olo, kun toinen enkeli oli hänen vierellään. Se sai nuoremman tuntemaan itsensä tärkeäksi, eikä vain tehtävien kannalta, vaan ihan siksi, että oli toisen kanssa. Erikoinen, uusi ja mukava tunne. Zael oli hyvin erilainen, muihin vanhempiin enkeleihin verrattuna. Monesti nuo eivät antaneet Azaelin olla missään kontaktissa itsensä kanssa, ainakaan ilman, että he aloittivat kontaktin, mutta Zael ei tuntunut pahastuvan mistään, mitä nuorempi enkeli teki. Mutta Azaelilla tietty oli omat rajansa. Hän ei kysellyt mitään Zaelilta, se ei ollut kunnioittavaa eikä kohteliaista, eikä edes kuulunut millään tavalla nuoremmalle. Mitä Zael ei kertonut, ei Azaelin tarvinnut tietää. Hän teki selväksi käytöksellään, että kunnioitti ja kuuntelisi kokeneempaa ja viisaampaa enkeliä kaikissa tilanteissa, eikä kyseenalaistanut käskyjä.
"Ei tarvitse kiittää, se on velvollisuuteni sekä iloni."
Azael vastasi hymyillen rauhallisesti ja hiljeni jälleen.

Zael esitti hänelle kysymyksen. Vai että Puola. Se ei ollut pitkällä, eihän mikään enkeleille ollut juuri koskaan pitkällä, ja Azael ei tehnyt kunnolla edes eroja eri maiden välille. Ne vain olivat ihmisten keksimiä asioita, Azael ei välittänyt maiden rajoista, eri kansoista tai kielistä, kaikki oli samaa, kunhan ylempiä voimia palvottaisiin. Ainoa, mikä erotti maita, olivat vuoret ja vesistöt. Mutta tietysti enkeli tiesi, missä Puola oli.
"Tulen mielelläni. Onko sinut kutsuttu ylempien voimien toimesta vai ihmisten?"
Tämä kysymys sen takia, että mahtaisiko luolassa olla esimerkiksi demonien ja muiden pahuuden olentojen pesä, vai joku ihmisten turha hömpötys taas. Azael halusi varustautua oikein.
"Miksemme lähtisi samantien? Lentäminen Puolaan ei vie paljon energiaa ja voimme pysähtyä matkalla. Tosin, jos tarvitset minua johonkin muuhun ennen sitä, toteutan kaikki tahtosi mielelläni."
Azael oli kasvoiltaan rehellinen, mikään Zaelin pyyntö ei jäisi toteuttamatta.

Zael pyristeli eroon syyllisyyden tunteestaan. Hänellä ei ollut mitään hävittävää. Oli yritettävä elää tässä hetkessä, vaikka menneisyyden kummitukset kolkuttivat epämiellyttävästi hänen alitajunnassaan. Zael katsahti hieman nuorempaan enkeliin ja hymyili pikkuisen.

"Minut kutsuttiin ihmisten taholta", hän vastasi esitettyyn kysymykseen. Hän päätti kertoa hieman lisääkin. "Arvelen, että luola on saastunut jollakin lailla ja vain minä voin korjata asian. Olen huomannut, että minun tilanteessani juuri ihmisverkostot ovat hyödyllisempiä. Saan ihmisiltä tiedon suurista ja pienistä saastuneisuuksista paljon nopeammin kuin... muilta tahoilta. He jopa maksavat minulle siitä aina silloin tällöin. Koska vietän niin paljon aikaa maan päällä, yhteydenpito luonnonsuojelujärjestöihin on minulle tärkeää. Teemme yhteistyötä maailman puhdistamiseksi."

Zael punnitsi Azaelin sanoja mielessään ja hetken kuluttua nyökkäsi.
"Miksipäs ei? Minussakin on nyt virtaa enemmän kuin normaalisti", hän sanoi nousten seisomaan. Hän käänsi katseensa taivaalle kohti itää. "Ja se on sinun ansiotasi."

Zael oli äkisti kovin hyvällä tuulella. Nuoremman innokkuus oli tarttuvaa ja enkeli jopa nauroi hieman.
"Puola on ehkä sinulle lähellä, mutta minun siivilleni se on pitkä matka. Ihan hyvä ajatus lähteä jo nyt", hän sanoi kääntäen katseensa Azaeliin. Katseessa oli lämpöä ja mieltymystä. Hän oli innokas lähtemään.

Vai ihmisten taholta. Azael ei yleensä välittänyt ihmisistä ja heidän turhista pyynnöistään, mutta tämä näytti olevan tärkeää Zaelille. Vanhempi enkeli huolehti luonnosta niin suurella rakkaudella, ettei sellaista kutsua voinut torjua. Oli myös hienoa havaita, että oli olemassa ihmisiä, jotka kunnioittavat jumalallisten voimien luomaa maata ja sen eläimiä sekä kasveja. Zael näytti olevan innoissaan asiasta, joten Azaelilla ei olisi myöskään mitään Puolan matkaa vastaan. Maisemaa oli hyvä vaihtaa vähäksi aikaa ja Puolassa saattoi odottaa aivan uudet haasteet. Hän oli aika innoissaan kyllä reissusta.
"Teet paljon yhteistyötä ihmisten kanssa. Minä en oikeastaan koskaan. Oikeastaan minulla on heihin vähän kontakteja."
Azael tunnusti ja nousi penkiltä, valmiina lähtemään matkaan. He olisivat hetkessä ihmisten asettamien rajojen toisella puolella.

He molemmat olivat valmiita lähtemään, Azael venytteli suuria siipiään ja muutaman kerran läimäytti niillä ilmaa, kuin testiksi. Hänen siipensä olivat loistavassa kunnossa.
"No en tiedä, teinkö mitään asian eteen, mutta kiitän nöyrimmin."
Azael hymyili, vanhemman enkelin kehuessa häntä. Hänen ansiota, hyvin erikoista Azaelille.
"Voimme levätä ja voin osan matkaa auttaakkin sinua."
Azael nousi jo siivilleen puhuessaan, odottaen hetken aikaa vähän korkeammalla liidellen, että Zael tulisi myös, ja he voisivat tosiaan lähteä.

Zael hymähti itsekseen Azaelin sanoille. Hänellä oli ihmisiin oikeastaan paljon enemmän kontakteja kuin mitä hän antoi ymmärtää. Ainakin muutamaan ihmiseen, joita hän ei kuitenkaan tavannut liian usein esitelläkseen heitä Azaelille. Nuo muut ihmiskontaktit olivatkin sellaista laatua, että se menisi todennäköisesti yli nuoremman enkelin ymmärryksen. Jos hän halusi Azaelin kunnioittavan häntä niin kuin tämä nyt teki, hän yrittäisi pitää huolen, etteivät nuo ihmiset koskaan edes tapaisi tätä. Puolassa tosin oli yksi sellainen ihminen. Jos hän halusi tavata tämän ihmisen, hänen olisi pidettävä Azael kauempana. Muuten tämä ihminen todennäköisesti kuolisi siihen paikkaan, jos Azael saisi selville, mitä tuo henkilö teki elääkseen - tai mitä Zael teki tämän kanssa rangaistakseen itseään ja unohtaakseen kaiken muun.

Zael karisti kuitenkin ajatuksen mielestään, vaikka hän olikin ollut innoissaan Puolan matkasta juuri senkin takia, että voisi ehkä tavata tuon ihmisen. Ehkä hän ei kuitenkaan tapaisi tätä, nyt kun Azael tuli mukaan. Hänen oli aika yrittää elää paremmin nyt, kun nuori enkeli oli tullut hänen elämäänsä. Zael ei kuitenkaan tiennyt, voisiko vastustaa kiusausta, mikäli tuo ihmistuttava kävelisi vastaan.
"Kyllä sinä teit, Azael. Pelkästään sillä, että olet siinä", Zael sanoi hymyillen ja levitti siipensä, kohottautuen ilmaan Azaelin perässä. Hän kääntyi koillista päin ja niin matka alkoi kohti Puolaa ja Prosna-joen varrella sijaitsevaa Kalisznin kaupunkia, yli Luxemburgin ja Saksan maiden.