Juhlia ja juoruja

//Kai ja Antonio tänne juhlimaan :,D//

Cupid asteli huokaisten Hectorin perässä kiiltävästä autosta isoon taidegalleriaa kohti. Hector kuitenkin tarkoituksellisesti hidasti vauhtiaan jotta lehdistönedustajat saivat varmasti kuvan hänestä ja hänen kauniista seuralaisestaan sekä tietenkin mukana olevasta Cupidista. Hän seurasi sitten sisälle galleriaan ja luovutti takkinsa narikkaan. Hän vilkaisi sitten ympärilleen juhlavaan tilaan johon oli kokoontunut paljon Pariisin kermaa. Kevyt puheensorina sekoittui klassiseen musiikin joka soi taustalla. Tarjoilijat kiertelivät ihmisten välistä tarjoillen niin juomia kuin pieniä cocktail palojakin. Cupid oli saanut aikaisemmin aamulla lähetiltä puvun juhlia varten. Hän olikin suorastaan vastakohta sille taiteelliselle itselleen. Hänellä oli yllään mustat suorat housut, tumman sininen kauluspaita sekä musta puvun takki jonka kauluksen reunat olivat mustaa silkkiä. Hän oli muutama päivä aikaisemmin käynyt leikkauttamassa hiuksiaan tosin vain sen verran että ne eivät olleet hänen kasvoillaan. Hiukset oli harjattu siististi sivulle päin ja hän oli muutenkin siistin näköinen. Hänen huulilleen oli pinttynyt kevyt kohtelias hymy. Hector asteli edeltä tervehtimään illan isäntää herra Babineauxia. Nuorukainen kätteli kohteliaasti myös illan isäntää ja saikin osakseen muutaman poskisuudelman. Hän hymyili hivenen vaivaantuneesti ja vaihtoi muutaman sanan kohteliaasti ennen kuin nappasi punaviini lasin ohi kulkevalta tarjoilijalta ja jatkoi matkaansa. Hector seurasi häntä ja kuiskaten vielä muistutti että hän käyttäytyisi kohteliaasti kaikkia kohtaan tänään. Cupid antoi vain kevyen nyökkäyksen ja vilkaisi sitten miehen perään kun poliitikko lähti jututtamaan tuutujaan.

Hän sen sijaan vei lasin huulilleen ja asteli katselemaan tauluja. Juhla ei sinällään kiinnostanut häntä mutta olihan se aina kunnia nähdä muiden taidetta. Hän asteli taulu rivistöjä pitkin rauhallisesti eikä kestänyt kauaakaan ennen kuin hän sai muutaman ihailijan seuraansa. Hän vetikin huoneen miehiä puoleensa vuorotellen. Cupid koetti kuitenkin ohjeiden mukaan olla kohtelias kaikille ja vaihtaa muutaman sanan. Silloin tällöin hän antoi katseensa kiertää tilaa etsien vanhempaa miestä katseellaan mutta Antonio ei ollut vielä paikalla. Hän sipaisi hiuksiaan hivenen paremmin ja käänsi katseensa takaisin tauluihin.

Ei kuitenkaan kestänyt kauaa ennen kuin hän sai itselleen mielenkiintoista seuraa. Mies joka oli vastuussa näyttelyn tauluista ilmestyi jututtamaan häntä. Cupid ei voinutkaan muuta kuin kehua taulujen voimakasta tunnetta ja rohkeaa värienkäyttöä mitä hän ei ollut pitkään aikaan nähnyt.

Antonio saapui aavistuksen myöhässä juhliin, mutta kuitenkin vielä tarpeeksi aikaisessa, jotta hänen saapumiseensa ei kiinnitetty juuri huomiota. Mies oli, jos mahdollista, vielä tavanomaistakin huolitellumpi ja siistimpi, ja hänen yllään oli Versacen näyttävä, tilanteeseen liki liian formaali puku, mutta Antonio oli keventänyt vaikutelmaa korvaamalla solmion hopeisella kaulakorulla. Marielle käveli hänen käsipuolessaan leveästi tummanpunaisilla huulillaan hymyillen. Antonion serkku oli häntä monta vuotta nuorempi, hoikka ja vaaleatukkainen, sekä pukeutunut yksinkertaiseen, vaaleaan ja sievästi laskeutuvaan iltapukuun. Antonio oli jaksanut hokea serkulleen, että muut varmasti luulisivat heidän olevan isä ja tytär, kun Mariellen meikki näytti joltain, mitä rohkea teini-ikäinen tekisi kasvoilleen, mutta nainen oli vain nauranut hänelle.

Melko pian heidän päästyään sisälle Marielle kuitenkin äkkäsi erään liiketuttavansa ja kiirehti tervehtimään tätä sydämellisesti, aloittaen sitten tavanomaisen flirttivitsailunsa. Antonio ehkä löysi heille sopivia kontakteja, mutta Marielle hurmasi heidät koukkuun. Hymähtäen itsekseen Antonio otti ohikulkevalta tarjottimelta pienen suupalan, joita juhlissa oli tarjolla, ja lähti harppomaan katselemaan itse taidetta, joita galleriassa oli esillä. Ei hän paljoa taiteesta tiennyt, mutta osasi kyllä sanoa, mistä piti ja mistä ei – ja näiden taulujen räikeys tanssi aivan sillä rajalla, että mies ei olisi enää jaksanut ymmärtää niitä.

Muutaman askeleen ja taulun jälkeen Antonion katse eksyi sopivasti sivulle huomaamaan tutut kasvot. Cupid oli lähes tunnistamattoman näköinen puvussa ja tukka siististi kammattuna, mutta hän näytti silti komealta, ja Antonion sydän loikkasi lyönnin ylitse. Hetkeksi hän jäi seisomaan aloilleen, liki typertyneenä. Kuinka hän uskaltaisi mennä Cupidin luo, kun nuorukainen oli ihmisten ympäröimä? Sitten miehen silmät osuivat taiteilijaan, jonka kanssa Cupid jutteli, ja itsevarmuutensa keräten hän asteli taputtamaan tätä kevyesti olkapäälle.
”Ah, iltaa herra Allard! Taulunne ovat vaikuttavampia, kuin mitä muistinkaan”, hän julisti kiihkeään tyyliinsä, ja sai taitelijan hymyilemään hetken ajan epätietoisena, kunnes kehu upposi hänen tajuntaansa.
”Hauska kuulla, että pidätte niistä, herra...?”, hän myhäili takaisin kysyvästi.
”Conti. Antonio Conti”, Antonio esitteli itsensä, ja sitten, kuin vahingossa olisi silmäkulmastaan huomannut Cupidin läsnäolon, kääntyikin tätä kohden ilahtuneen ällistynyt ilme kasvoillaan. Onneksi hänet tunnettiin liioittelevasta käytöksestään jo entisestään, muuten hänen esityksensä ei olisi mitenkään mennyt läpi.
”Cupid, kappas, kohtaamme jälleen. Miten hauska nähdä sinuakin täällä”, hän lausui, mutta huolimatta yrityksestä pitää itsensä etäisen tutun kuuloisena livahti hänen ääneensä hyvin syvää lämpöä. Tällöin Allard vilkaisi molempia miehiä, ja kääntyi sitten Cupidin puoleen.
”Tämäpä sattuma, uusien tuttavieni olla ystäviä. Saanen udella, mistä tunnette entuudestaan?”

Cupid vilkaisi taakseen kun kuuli askelia ja huomasi Antonion astelevan heitä kohti. Hän antoi katseensa kuitenkin valua takaisin tauluun kun mies tervehti ensin taiteilijaa. Hän käänsi katseensa kuitenmkin mieheen kuullessaan nimensä ja hymyili hellästi. "Kuin myös", hän totesi kohteliaasti ja otti siemauksen lasistaan. Hän käänsi sitten katseensa Contin suuntaan miehen esittäessä yllättävän kysymyksen. "Vain näistä virallisista tilaisuuksista. Antonio on ollut suunnittelemassa Hectorin vaalikamppaniaa", hän selitti ja nyökäytti päätään. Hänen katseensa valui sitten hetkeksi aikaa Antonioon ja nuorukainen katseli vanhempaa miestä ennen kuin käänsi katseensa takaisin tauluun tutkien sitä katseellaan. Hän kuitenkin säpsähti kevyesti tuntiessaan käden laskeutuvan olalleen.

"Olin kuulevinani nimeni", Hector sanoi ja loi kohteliaan hymyn kolmelle miehelle. Hän laski sitten kätensä pois Cupidin olalta ja tervehti niin Antoniota kuin itse taiteilijaakin kehuen nopeasti taulujen hienoutta luomatta kuitenkaan katsetta taulujen suuntaan. Mies tutkaili sitten hetken aikaa Antoniota katseellaan. "Meidän täytyisi joskus kokoontua puhumaan uudesta vaalikamppanijasta herra Conti", hän sitten totesi ja nyökäytti päätään kevyesti. Hector laski kätensä sitten takaisin Cupidin olalle ja loi kevyen hymyn. "Mutta suokaa anteeksi minun täytyynee varastaa Cupid. Haluan esitellä hänet eräälle tärkeälle henkilölle", mies totesi pinnallisen pahoittelevaan sävyyn. Hän johdatti sitten Cupidin kevyesti olosta virallisen näköisiä miehiä kohti.

Cupid ehti vain nopeasti vilkaista taakseen Antonion suuntaan ja kuulla kuinka taiteilija alkoi kertoa miehelle inspiraatioistaan ennen kuin kaksikko jäi kuuloetäisyyden ulkopuolelle. Hän käänsikin katseensa Hectoriin ja seisahtui paikoilleen kun mies esitteli hänet joukolle Yhdysvaltalaisia diplomaatteja. Keskustelu oli kevyen iloista ja muutama miehistä tuntui tosiaan uppoutuvan hänen lumoukseensa.

Cupid vastasi Allardin kysymykseen vastauksella, jota taiteilija oli kaiketi odottanutkin – siihen oli helppo tyytyä, ja se peitti taakseen hienosti epäilyt mistään ihmeellisemmästä. Samaan aikaan se kyllä sai Antonion sisukset vääntelehtimään omituisesti. Lausahdushan oli vain ollut tarpeellinen valhe, ei sen enempää, eikä hän halunnut aiheuttaa kohtausta ja paljastaa heidän aluillaan olevaa suhdettaan kaikelle skandaalinhakuiselle yleisölle, jota heidän ympärillään parveili vain odottamassa, että joku mokaisi ja he pääsisivät paheksumaan.

Hector kuitenkin ehti saapua taputamaan Cupidia olkapäälle ja viemään nuorukaisen mennessään, ennen kuin Antonio löysi sopivan kiertelevät sanat, joilla olisi voinut tuoda esille tunteen, joka oli synkistänyt hänen silmänsä. Hetkeksi hän ja taiteilija jäivät seisomaan hiljaisina Hectorin perään katsellen, kunnes Allard mutisi jotain lievästi paheksuvaa omistushalusta, ja alkoi sitten selostaa maalaustensa syvimpiä saloja Antoniolle, joka tuijotti liki lasittunein silmin Cupidin perään. Hän tunsi olonsa... hylätyksi. Eikä hän sietänyt sellaista.
”Anteeksi, mutta rehellisesti sanottuna en välitä paskaakaan maaliroiskeitten filosofiasta, enkä varsinkaan niiden ylihinnoittelusta”, hän kääntyi yhtäkkiä ärähtämään monologia pitämään uppoutuneelle Allardille, joka jäi tuijottamaan alahuuli hieman väpättäen poispäin harppovan miehen selkää. Pian joku hienostoneiti saapui lohduttamaan häntä kitkerillä sanoilla Antonion huonoista käytöstavoista ja kunniattomuudesta, mutta sitä Antonio itse ei ollut enää kuulemassa.

Sen sijaan hän tunki kohteliaasti hymyilevien arvohenkilöiden piiriin ja tarttui Cupidia kädestä, luoden kevyesti pahoittelevan katseen kuhunkin läsnäolijaan, pysäyttäen sen sitten lopulta Hectorin kohdalle.
”Anteeksi, mutta minun on aivan pakko saada eräs asia hoidetuksi Cupidin kanssa. Yritykseni keskeytyi aiemmin, ja pelkään unohtavani sen – enhän näe suojattiasi juuri koskaan muulloin kuin tällaisissa tapahtumissa”, hän laukoi hymyillen ja lähti paikalta Cupidia perässään vetäen, yhä nuorukaisen käsivarresta kiinni pitäen, ennen kuin muut ehtivät reagoida mitään. Hän harppoi ohi tarjottimiaan kantavien tarjoilijoiden, neitien juhlapuvuissaan, kunnes Antonio vetäisi heidät käytävälle ulos varsinaisesta juhlatilasta – ja täysin harkitsemattomasti painoi Cupidin vasten seinää, jonka takaa hienostoväen keskustelunsorina kaikui tukahtuneesti, ja suuteli nuorukaista.
”... näytät sietämättömän komealta. Annathan anteeksi, vaikka aiheutinkin hämmennystä, vaikka itse vaadin meitä pitämään matalaa profiilia?” hän kysyi epätietoisesti hymyillen. Sydäntä kuristanut vanne kuitenkin alkoi löystyä heti, kun hän sai olla Cupidin vierellä ilman tarvetta näyttää salonkikelpoiselta ja siveelliseltä ulkomaailmalle. Hän oli luullut samoihin juhliin osallistumisen olevan helpompaa... mutta hän oli ollut väärässä, aivan hirvittävän väärässä.

Cupid yllättyi hivenen kun tunsi otteen käsivarrellaan. Hän kohotti katseensa Antonioon ja vilkaisi sitten ympärilleen luoden vain nopean pikaisen katseen Hectorin suuntaan. Hän nielaisi seurasi kiltisti perässä kun mies veti häntä ulos juhlavasta huoneesta pieneen hämärrän käytävään. Nuorukainen tunsi seinän painautuvan selkäänsä vasten ja huulet omillaan. Hän hymyili kevyesti ja vastasi suudelmaan joka loppui aivan liian lyhyeen. Hän antoi käsiensä laskeutua hellästi miehen rintakehälle ja naurahti kevyesti. Cupid nyrpisti nenäänsä hivenen ja katseli toista hetken hiljaisena. "Kiitos. Sinäkin näytät komeammalta kuin koskaan", hän lisäsi ja kurottautui painamaan kevyen suukon miehen leualle. Hän sipaisi toisen poskea sormillaan j vilkaisi sitten ympärilleen. Jotenkin hänellä oli sellainen olo ettei heidän kuuluisi olla täällä. Hän ei antanut sen kuitenkaan häiritä itseään. Hän käänsi katseensa takaisin Antonioon ja jäi katselemaan toista. Hän laski katseensa sitten hetkeksi aikaa pois ja siveli käsillään toisen puvun sileää pintaa. "Minusta tuntuu että minulla on enemmän huolehdittavaa kuin sinulla. Kuka tietää mitä Hector tekee jos saa tietää tästä. Meistä", hän sitten totesi ja kohotti katseensa takaisin Antonioon. Hän katseli toista silmiin antaen pelon ja huolen näkyä omasta katseestaan. Cupid ymmärsi sen verran että Hectorille ei olisi temppu eikä mikään lähettää häntä takaisin New Atlantikselle jos siihen tulisi tarve. Olivathan vaalit lähestymässä ja se tarkoitti että kaiken piti mennä miehen suunnitelmien mukaan. Hän huokaisi ja antoi käsiensä sitten valahtaa pois toisen rintakehältä. Hän antoi selkänsä painautua kevyesti seinää vasten. Hetken. Pienen hetken oli hän täysin unohtanut Hectorin mutta nyt mies oli taas hänen mielessään.

Hän laski katseensa maahan ja tuijotti hetken aikaa koristeltuja kaakeleita ennen kuin kohotti katseensa toiseen. Cupid antoi käsiensä kietoutua hellästi Antonion kaulaan ja hän hymyili miehelle kevyesti. Hän painoi sitten hellän suudelman toisen huulille. "Tuletko luokseni täksi yöksi", hän kysyi ja painoi hellästi nenänsä toisen leukaa vasten. Hän kohotti katseensa miehen silmiin ja katseli toista hivenen kysyvästi. Hän hymyili sitten ja kallisti päätään kevyesti sivulle. "Haluan olla kanssasi. Osoittautui se sitten kuinka vaikeaksi tahansa", hän lisäsi kuiskaten ja vetäytyi hivenen kauemmas toisesta. Hän vilkaisi seinää johon nojasi. Heitä varmaankin tultaisiin pian etsimään jos he eivät palaisi takaisin huoneen puolelle.

Antonion vatsanpohjassa kihelmöi. Milloin hän oli viimeksi varastanut itselleen tällaisen hetken, uhmannut asioitten järjestystä, sitä, miten hänen olisi kuulunut käyttäytyä, miten juhlaväki oletti asioiden menevän... ja kuunnellut edes puoliksikaan näin hyvin sydäntään. Hän halusi unohtaa seinän takana häämöttävät hienoissa puvuissaan ympäriinsä sipsuttelevat juorukellot, mutta Cupidin hermostunut, ympäriinsä pälyilevä katse muistutti häntä auttamattomasti siitä, että minä hetkenä hyvänsä joku voisi kävellä paikalle, voisi särkeä lumouksen...
”... älä puhu hänestä nyt”, vanhempi miehistä murahti matalasti ja vetäytyi askeleen verran kauemmas nuoresta tanssijasta katse synkeänä käytävälle kääntyen ja käsi partaa hieromaan hakeutuen.
”En halua, että puhut ongelmista silloin, kun kaikki menee hyvin”, mies huokaisi hieman surumielisenä, mutta pienestä kiukuttelustaan huolimatta ymmärsi kyllä, kuinka paljon vaikeuksia heidän molempien tiellä tulisi olemaan, jos he koskaan paljastuisivat...

Cupid kuitenkin karkoitti luomansa huolen Antonion sydämestä yhtä nopeasti kuin oli sen tehnytkin kietoessaan kätensä hänen kaulaansa ja painettuaan suukon hänen huulilleen.
”Tietenkin tulen, jos vain haluat. En pelkää vaikeuksia läheskään tarpeeksi, jotta voisin edes kuvitella kieltäytyväni”, Antonio kuiski takaisin ja painoi vielä yhden kaipaavan suudelman Cupidin huulille, ennen kuin antoi välimatkan heidän välillään kasvaa.
”... sovitaanko, että yritin saada sinut erääseen hammastahnamainoskampanjaan, mutta kieltäydyit, koska sinulla ei ole aikaa?” Antonio ehdotti sitten synkeästi hymyillen. Keksipä hän nopeasti peitetarinoita... vielä pitäisi toivoa, ettei hän itse pilaisi sitä. Hieman kauluksiaan ojenneltuaan ja suupielensä vaistomaisesti pyyhittyään hän koki olevansa tarpeeksi esittelykelpoisessa kunnossa, että kykeni kävelemään takaisin varsinaiseen galleriatilaan soveliaan väljän matkan päässä nuorukaisen vierellä kävellen.
”Minun täytyy kai katsoa, ettei Marielle heitä aivan liikaa likoon asiakassuhteitten eteen. … Etsi minut, kun sinulla on edes vähän aikaa jutella lisää”, Antonio lausahti hiljaa, ja lähti kävelemään teennäisen huolettomasti korean juhlaväen sekaan, nappasi itselleen viinilasinkin, ja asettui tarinoimaan Mariellen uuden seuralaisen, erään uusrikkaan perijättären kanssa.

//Niin väsyny et melkein ku oisin kirjoittanu humalassa :'D Voi että. Toivottavasti toi kelpaa ja keksit jotain <3//

"En olisi kysynyt jos en haluaisi", Cupid totesi hellästi hymyillen ja kallisti päätään hivenen sivulle. Hän katseli toista hetken aikaa hiljaisena ja miehen astuessa kauemmas antoi käsiensä valahtaa sivuilleen. Hän nyökkäsi vain toisen peitetarinalle ja laski katseensa hetkeksi aikaa maahan. "Tulen juttelemaan sinulle heti vain kun pystyn", hän sitten lupasi ennen kuin he astelivat takaisin juhlatilaan. Hän jäi katselemaan hetkeksi aikaa ympärilleen. Hänen katseensa viipyili Antonion selässä jonkun aikaa ennen kuin hän asteli Hectorin luokse kun mies häntä viittoi liittymään seuraan. Nopeasti eräs nainen uteli mitä hän oli Antonion kanssa keskustellut mutta nuorukainen pysyi hyvin tarinassaan ja ketoi vain sen. Hän nosti uuden lasin eräältä tarjottimelta käsiinsä ja jäi kuuntelemaan muitten puhetta hivenen poissaolevasti. Hän kuitenkin koetti nyökkäillä ja hymyillä kohteliaasti muille. Kuitenkin pian Hectorin naisystävä kävi varastamassa miehen mukaansa ja sen jälkeen muutkin hävisivät omille teilleen. Eräs mies jäi koettamaan onneaan Cupidin kanssa mutta nuorukainen vain antoi kyseiselle herralle kylmän katseen niin mieskin lähti vaihtamaan kuulumisia muille. Cupid nappasi yhden coctail palan suuhunsa ja vilkaisi Antonion suuntaan. Mies tuntui kuitenkin olevan yhä jutun keskellä joten hän suuntasikin askeleensa katselemaan tauluja.

Hän hymyili kevyesti itsekseen ja kallisti päätään hivenen. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa ennen kuin Cupidin lumous alkoi toimia ja muutama mies lähestyi häntä. He koettivat aloitella keskustelua ja hän koetti osallistua siihen mahdollisimman kohteliaasti. Suurin osa vanhoista miehistä ei saanut hänen kiinnostustaan mutta eräs hänen kanssaan saman ikäinen nuori mies siinä onnistui. Mies oli ilmeisesti itsekkin kiinnostunut taiteesta ja keräili taidetta. Taide olikin se helppo aihe josta pystyi puhumaan.

Cupid naurahti kevyesti ja kohotti lasin huulilleen kun mies uteli hänen tauluistaan. Hän kohteliaasti ilmoitti etteivät taulut varmaankaan olleet vielä näyttelykelpoisia. Hän kuitenkin varovasti otti askeleen taaksepäin kun mies tuntui koko ajan tulevan häntä lähemmäs. Kevyesti hän laski sormenpäänsä miehen rintakehälle koittaen pitää toisen kohteliaasti kauempana itsestään. Hän muisti taas minkä takia vihasi taikuuttaan. Cupid oli kuitenkin oppinut jo ja ei halunnut aiheuttaa mitään kohtausta joten piti hymyn huulillaan ja työnsi vain toista kevyesti kauemmas herättämättä sen kummempaa huomiota.

Antonio hallitsi joutavanpäiväisen mukavuuksienvaihtelun tanssin salat paremmin kuin hyvin, mutta Marielle oli heistä se, joka todella osasi keskustella. Nainen osasi tasapainoilla juuri ja juuri sopimattoman rajalla lankeamatta kuitenkaan mauttomuuteen, ja nauratti perijätärtä niin paljon, että neidin oli aivan pakko antaa lasinsa hetkeksi Antoniolle, ettei olisi läikyttänyt sitä. Hitaasti, mutta varmasti Antonio kykeni uppoutumaan keskusteluun niin kuin normaalistikin, repien huumoria sieltä mistä kykeni hieman puuduttavan hienostotapaamisen yhteydessä. Hänen täytyi silti tarkkailla koko ajan katsettaan ja estää itseään vilkuilemasta koko ajan sivulleen, kohti Cupidia.

Hänenkin itsekurinsa kesti kuitenkin vain aikansa, ja lopulta Antonion oli pakko jättää keskustelu toisarvoiseksi – sitäpaitsi neitokaiset saivat ylläpidettyä sitä mainiosti ilman häntäkin – ja alkaa vilkuilla säännöllisesti olkapäänsä ylitse. Näytti uhkaavasti siltä, että tummatukka alkoi tulla hyvin juttuun jonkun nuoren varakkaan herrasen kanssa. Komean nuoren miehen, ja havainto sai Antonion sydänalan pistelemään ja silmät kaventumaan likimain vihaisesti. Lopulta hänen oli pakko mutista pahoittelunsa serkulleen ja tämän uudelle ystävättärelle, marssia kaksikon luo ja suorastaan änkeä Cupidin ja tuon nuoren pyrkyrin väliin. Liehittelijän juoma läikähti, mutta hän ei siitä välittänyt, hymyili vain kireästi ja asettui niin tiiviisti kuin oli vain mahdollista melko huomaamattomasti nuorukaisen kylkeen kiinni.
”Hei, etkös sinä olekin se nuori kyky, joka kirjoittaa sitä nasevaa kolumnia julkimoista?” Antonio täräytti myrkyllisen iloiseen sävyyn – hän oli tunnistanut miehen yhdeksi niistä, jotka olivat käyttäneet hänen ja Vivianen avioliittoa malliesimerkkinä huonosta julkisuustempusta.

Cupid oli kiitollinen kun näki sivusilmästään että Antonio asteli heitä kohti. Hän liikahtikin hivenen sivummalle ja vilkaisi nopeasti vanhempaa miestä. Hänen katseensa kuitenkin jäi hetkeksi aikaa tauluihin ja kohosi sitten taas kaksikkoon hivenen kysyvästi kuullessaan kysymyksen. Hän käänsikin katseensa mieheen jonka seurasi oli hetken aikaa ollut.

Mies jäi katselemaan hetkeksi aikaa Antoniota ja kohotti kulmaansa hivenen. "Luultavammin. Mutta ellei sinua haittaa niin meillä oli jotain tässä kesken", mies totesi hymyillen kevyesti ja katseli hetken aikaa Antoniota silmiin ennen kuin koetti kiertää tuon ympäri takaisin Cupidin luokse. Mies oli ehkä niitä pahemman luokan lumoukseen uppoutujia ja mies tuijottelikin vain haaveksuen Cupidia käyttäytyen kuin Antoniota ei olisikaan.

Cupid naurahti kevyesti ja kiersi nopeasti Antonion toiselle puolelle. "Ei se haittaa. Jutelkaa vain. Ei meillä enää mitään keskusteltavaa ollut", hän totesi ja kohotti katseensa vanhempaan mieheen. Hän loi hivenen apua pyytävän katseen ennen kuin siirsi katseensa takaisin taulujen suuntaan ja vilkaisi ympärilleen. Hän kohotti lasin huulilleen ja otti siitä pienen siemauksen kun muisti taas elävästi minkä takia vihasi tällaisia juhlia. Alkoholi tuntui olevan yksi niistä tekijöistä joka laski miesten kykyä taipua hänen lumoukseensa.

Mies kuitenkin oli päättäväinen ja siirtyi takaisin Cupidin luokse laskien kätensä nuorukaisen olalle. "No mutta voisimmehan me jatkaa keskustelua jossain muualla. Ja huomaan että pidät näistä tauluista. Voisin ostaa sinulle yhden", mies jatkoi ja viittasi ympärilleen nopeasti. Hänen katseensa suuntautui sitten Antonioon. "Me voimme puhua joskus myöhemmin. Olen varma että sinua tarvitaan muualla", mies totesi ja heilutti kättään merkiksi että vanhempi mies voisi häipyä.

Cupid huokaisi ja liikahti pois toisen otteesta. "Minä taidan lähteä pian kotiin...", hän aloitti ja levitti käsiään hivenen. "Yksin", hän lopetti lauseensa ennen kuin vieras mies ehti sanoa mitään. "Ja en tarvitse tällaista taulua olivat ne kuinka kauniita tahansa", hän sitten lisäsi ja liikahti taas Antonion turvallisemmalle puolelle. Onneksi ihmiset kiertelivät galleriassa joten liikehtiminen ei näyttänyt turhan epäilyttävältä. Kaiken lisäksi jos se olisi vain hänestä kiinni hän olisi motannut jo vierasta miestä nyrkillä mutta hän oli kerran koettanut sitä ja joutunut asunnottomaksi sekä rahattomaksi samalla sekunnilla Hectorin johdosta joten se ei olisi vaihtoehto.

Antonion toinen kulma nytkähti kevyesti kolumnistimiehen vain pyyhkäistessä hänet sivuun sanoillaan, tylysti ja välinpitämättömästi. Tällainen vaikutusko Cupidin lumouksella tosiaan oli? Tai ehkä se ei ollut vain lumous, ehkäpä tuokin mies oli aidosti kiinnostunut nuorukaisesta, ja oli sen takia entistä hullaantuneempi... Sitä hän ei voinut tietää, mutta jossain Antonion sisällä aggressiivinen tosimies paransi ryhtiään ja pullisteli lihaksiaan vihaisena siitä, että hänen valloituksensa yritettiin viedä hänen nenänsä edestä.

Kohta Cupid ja miekkonen alkoivat kierrellä häntä kuin leikkien mitäkin kissa ja hiiri -leikkiä, ja hetki hetkeltä miekkonen kävi kärsimättömämmäksi ja välitti entistä vähemmän Cupidin selvästi kasvavasta ahdistuksesta. Lopulta, kun mies jätti jopa Cupidin lähtöilmoituksen likimain huomiotta ja oli heilauttanut Antoniolle kättään, tulinen italiaano rusautti rystysensä ja tempaisi sitten miestä komealla oikealla koukulla nenään niin, että rusahti ja miekkonen hoipersi usean askeleen verran taaemmas pidellen nenäänsä veren valuessa tipoittain lattialle.
”TUO oli maksu siitä, mitä olet jauhanut vaimoistani! Ja siitä, etten voinut silloin käydä edes paskalla ilman, että joku valokuvasi!” Antonio rähjäsi kuuluvaan ääneen, vetäen syyn kätevästi hieman sivuun aiheesta. Hän toisaalta kyllä inhosi miestä sisuskaluja myöten kyseisten kirjoitteluiden ja niiden seurauksientakia, mutta enemmän häntä inhotti se, että Cupid oli joutunut kestämään niin huonoa kohtelua.

Niskaansa pyöräytettyään ja takkinsa asentoa kohennettuaan Antonio lähti askeltamaan niin itsevarmasti pois paikalta, kuin vain kykeni mies, joka uskoi, ettei hänen teoillensa tulisi mitään liian mittavia seurauksia. Ho, jos niljake haastaisi hänet oikeuteen, hänellä olisi kymmenen syytöstä tätä vastaan, joilla lypsäisi menettämänsä rahat takaisin. Hän kuitenkin saattoi vain toivoa, että Cupid keksisi tulla omalla ajallaan myöskin ulos, ja niinpä mies pysähtyi hieman syrjemmälle rakennuksesta kadulle kättään ravistellen ja heilutellen – nyrkinsisku oli sattunut häneenkin.

Cupid kohotti toisen kätensä suulleen kun Antonio vetäisi toista miestä nyrkillä. Hän jäi hivenen hämmentyneenä katselemaan maassa makaavaa miestä ja vilkaisi sitten Antonion suuntaan kun toinen ilmoitti syynsä ja lähti arvokkaasti paikalta. Hän kurtisti kulmiaan hivenen ja seurasi toista katseellaan vilkaisten sitten maahan makaamaan jäänyttä miestä. Toisen liikahtaessa hän kuitenkin havahtui. Hän laski lasin kädestään ja oli jo suuntaamassa kohti ulko-ovea ihmisten kerääntyessä nuoren voivottelevan miehen ympärille mutta Hector ehti saada hänet kiinni ensin. Hänet vedettiin hivenen syrjään ja Hector vain ilmoitti matalalla äänellä että hänen täytyi muistaa paikkansa ja se miten kuului käyttäytyä. Cupid tiesi ettei toisen silmien ohi mennyt mikään ja ilmeisesti hänen ja Antonion välit olivat vaikuttaneet hivenen liian tuttavallisilta Hectorin mieleen. Kuitenkaan haluamatta herättää epäilystä Hector päästi Cupidin pian menemään.

Cupid otti takkinsa ja puki sen ylleen astellen sitten ulos. Hän vilkaisi ympärilleen hivenen ja huomasi Antonion. Hän vilkaisi vielä gallerian ikkunaan ennen kuin asteli Antonion luokse kevyin askelin. Hän seisahtui miehen eteen ja hymyili hivenen. Hänen katseensa käväisi toisen nyrkissä ja hän otti sen hetkeksi aikaa omien käsiensä väliin. Hetken hän mietti pitäisikö hänen mainita Hectorin sanat mutta hän päätti säästää ne myöhempään ajan kohtaan. Hän päästi toisen kädestä irti ja kohotti omat kätensä hiuksiinsa sekoittaen ne. Nuorukainen huokaisi tyytyväisenä. "Kiitos. Teit sen minkä itse olisi halunnut mutta tiesin että olisin joutunut rahattomaksi jos olisin tehnyt jotain", hän kiitti. Cupid laski kätensä Antonion rintakehälle ja siisti toisen takin kaulusta sormillaan hetken aikaa. "Olettaen että sinun lyönnilläsi oli jotain tekemistä minun kanssani", hän sitten lisäsi varovasti ja hymyili hivenen.

Hän vilkaisi ympärilleen ja värähti kylmästä. "Tuletko yhä minun luokseni yöksi?", hän uteli ja katseli vanhempaa miestä kysyvästi. Hän laski katseensa heidän jalkoihinsa ja hellästi tarttui toisen takin helmaan vetäisten sitä varovasti itseään kohti. "Olisi ihanaa jos tulisit", hän lisäsi ja kohotti katseensa takaisin Antonioon jääden katselemaan miestä silmiin.

Antonionkin katse kohosi kohti valoa ulos hohtavia ikkunoita Cupidin astellessa lähemmäs häntä, mutta pian hänen silmänsä saattoivat nähdä vain ja ainoastaan tummatukkaisen tanssijansa. Hän näki välähdyksen jostakin ajatuksesta tämän sinisissä silmissä, kunnes nuorukainen selvästi päätti jättää asiansa sanomatta, ja Antonio päätti kunnioittaa sitä ratkaisua, ja vain hiljaisesti hymyillen painoi oman toisen kätensä kättään pitelevien sirojen sormien päälle ja painoi otsansa hetkeksi vasten Cupidin otsaa.
”Joudun todennäköisesti vaikeuksiin... mutta tällaisissa vaikeuksissa olen koko ajan”, hän naurahti vetäytyessän soveliaasti kauemmas Cupidista vetäen myös kätensä itselleen, vaikka jatkoikin sen tunnustelevaa hieromista.
”Kyllä, sillä oli paljon tekemistä kanssasi. Mutta myös sen kanssa, millainen paskiainen se tyyppi on”, Antonio tokaisi hieman synkistyen, muttei antanut sattuneen vaivata mieltään liian paljoa. Tai kalvoihan se hänen mieltään, ja vielä enemmän hänen kolottavia rystysiään, mutta kuitenkin.

Cupidin vetäessä hänet ujosti lähemmäs itseään Antonio antoi hartioittensa rentoutua ja itsensä painautua kevyesti nuorempaa miestä vasten. Pikaisesti hän upotti sormensa sekaisin pöyhittyihin hiuksiin lyhyemmän takaraivolla ja painoi kevyen suukon tämän huulille.
”Totta kai. Lähdemmekö heti?”

Cupid katseli Antoniota hetken aikaa hiljaisen. "Usko pois jos voisin sammuttaa tämän lumoukseni jotenkin niin tekisin sen enemmän kuin mielelläni mutta en voi", hän pahoitteli. Hän tiesi että jos he olisivat kauemmin yhdessä niin toisen täytyisi tottua siihen että hänen ympärillään pyöri aina epätoivuttua seuraa. Hän kohotti kätensä sipaisemaan hiuksiaan ja vastasi hellään suukkoon. Hän nyökkäsi sitten. Turhaan he siinä kadulla seisoskelisivat jos he voisivat olla hänen luonaan katseilta piilossa kahden. Hän tarttui hellästi Antonion käteen ja lähti astelemaan kohti läheistä metroasemaa. Hän päästi kuitenkin muutaman askeleen jälkeen Antonion kädestä irti kun vastaan tuli puhelias nuorisoporukka. "Mennään metrolla", hän sitten tajusi sanoa ja asteli portaat alas metrotunneliin.

Nopean metromatkan jälkeen he olivat tutulla metropysäkillä. Portaat ylös noustuaan edessä oli hivenen sotkuinen katu mutta kaikkialla vaikutti olevan autiota. Olihan kello jo melko paljon ja ulkona alkoi olla kylmä. Toisaalta autiot kadut antoivat Cupidille taas rohkeutta tarttua Antonion käteen. Hän asteli melko nopeilla askelilla kerrostalon ovelle ja kaivoi avaimensa taskustaan. "Onko sulla huomenna jotain menoa?", hän sitten uteli ja vilkaisi vanhempaa miestä. Hän veti toisen hellästi perässään rappukäytävään ja pysähtyi kietomaan kätensä miehen kaulan ympärille. "On ollu ikävä suo", hän tunnusti hellästi ja painoi nautiskelevan suudelman toisen huulille ennen kuin jatkoi matkaansa rappuja ylös asunnolleen.

Hän avasi oven ja potki kengät jalastaan. "Pakko päästä pois tästä ahdistavasta puvusta", hän huokasi ja kiskoi vaatteet yltään. Hän kuitenkin viikkasi ne ja sulki puvun kankaiseen pukupussiin koska tiesi että joku Hectorin avustajista tulisi varmaan hakemaan sitä lähipäivinä. Hän sipsutteli pelkissä boksereissa vaatekaapilleen ja jäi kaivelemaan sitä tutkivasti vetäen lopulta ylleen polveen asti ylettyvät löysät tummansiniset housut. "Haluatko jotain?", hän sitten uteli hymyillen hellästi.

Antonio tiedosti kyllä, että Cupid ei mahtanut lumovoimalleen mitään, ja ettei hän tahallaan houkutellut miehiä ympärilleen... mutta hänen egonsa tunsi olonsa siitä huolimatta loukkaantuneeksi joutuessaan todistamaan muiden hääräämistä omakseen julistamansa tanssijan ympärillä. Silti todellisuus iski vasten hänen kasvojaan jatkuvasti, joko järkevinä sanoina tai ikävästi omasta kädestään irtoavana kätenä – heidän ei ympäristön silmissä kuuluisi olla yhdessä, joten hänen täytyisi vain oppia hillitsemään itsensä yhtä hyvin, kuin oli vaatinut Cupidiakin salaamaan kaiken.

Pian he olivat taas kulkeneet läpi sotkuisten katujen metromatkan jälkeen ja saapuivat Cupidin pienen, sotkuisan asunnon hämärään yksityisyyteen. Vihdoinkin Antonio pystyi suutelemaan tummatukkaa sillä huolella, minkä hän ansaitsi – minkä vanhempi mies oli halunnut suoda nuoremmalle jo aikaa sitten, heti nähtyään tämän astelevan puvussaan silmiensä eteen juhlissa.
”Minullakin sinua”, hän kuiskasi hellästi ja päästi sitten Cupidin vetäytymään pois, riisumaan pukuaan yltään. Antonio seurasi toimitusta kauempaa sen aikaa, kun nuori mies asetteli vaatteitaan pukupussiin, mutta nähdessään suloisen hymyn hän asteli takaisin tummatukan luo ja sulki tämän halaukseen hymyillen itsekin.
”Näytät melkeinpä paremmalta noin kuin puvussa”, hän hykersi tummatukkansa korvaan ja painoi uuden suudelman sitä aivan kuin odottaville hymyileville huulille.
”Minulla ei ole mitään kiireellistä huomenna ennen iltapäivää. Enkä tarvitse juuri nyt mitään muuta kuin sinut siihen”, Antonio hymähti uudestaan ja sulki Cupidin vielä pitkäksi, viivytteleväksi hetkeksi tiukkaan halaukseen.

"Ainoastaanko melkein paremmalta?", Cupid totesi naurahtaen ja vastaili miehen suudelmiin saaden lopulta painautua toisen syleilyyn. Hän oli iloisesti yllättynyt kun kuuli että miehellä olisi vapaata huomiseen iltapäivään saakka. "Minullakaan ei ole leipomossa töitä huomen aamulla joten saamme viettää hivenen pidemmän ajan yhdessä", hän totesi iloisesti. Hän laski kätensä toisen harteille ja siveli niitä kevyesti seuraten katseellaan sormiensa liikkettä hetken aikaa. Hän huokaisi sitten hiljaa ja painoi katseensa lattiaan. Hetki olisi ollut täydellinen ellei hänen mielessään olisi pyörineet yhä Hectorin sanat ja niiden takana oleva raskas todellisuus. Hän puri huultaan hivenen ja vilkaisi Antoniota nopeasti. "Minun täytyisi varmaankin kertoa tästä sinulle koska se koskee myös sinua", hän sanoi ja otti hellästi miehen kädestä kiinni. Hän johdatti toisen sängyn luokse ja istahti alas. Cupid mutristi huuliaan hivenen ja pohti miten muotoilisi asian kaikkein selvemmin. Hän piteli yhä hellästi Antonion kädestä kiinni ja jäi hetkeksi aikaa kaselemaan heidän käsiään.

"Juuri kun olin lähdössä niin Hector pysäytti minut. Siellä juhlissa siis. Ja hän sanoi minulle että..", hän sanoi ja painoi silmänsä kiinni hetkeksi aikaa muistellen tarkat sanat jotka toinen oli päästänyt ilmoille. "..Minun täytyisi muistaa paikkani. Enkä saisi unohtaa sitä ja sitä kaikkea mitä hän voisi tehdä jos jotain epämiellyttävää tulisi ilmi. Hector mainitsi myös että minun täytyisi muistaa kuinka olemme sopineet ja kuinka minun täytyy käyttäytyä", hän sitten jatkoi. Hän avasi silmänsä ja kohotti katseensa Antonioon. Hän kallisti päätään sivulle kevyesti. "Ja tiedän että hän ei sanonut suoraan mitään mutta hän epäilee jotakin. Aivan varmasti. Sen näki hänestä. Kaiken lisäksi juuri kun olin lähdössä hän varoitti minua sekaantumasta vääriin ihmisiin", hän sanoi huokaisten ja antoi päänsä painua miehen olkaa vasten.

"Mitä se sinusta tarkoittaa? Tuo kaikki?", hän sitten uteli. Hän oli ainankin hivenen hämillään. Tiesiköhän Hector koko totuuden vai arveliko hän vain heidän olevan ystäviä. Sitä Cupid ei osannut sanoa. Hän oli aina ollut enemmän suorapuheinen joten Hectorin liukkaat sanat eivät aina uponneet hänen tajuuntansa vaikka hän tiesi että Hector jos kuka ei koskaan puhunut täysin suorilla sanoilla. Nuorukainen kohottautui painamaan hellän suudelman Antonion huulille. Toki häntä pelotti että nyt kun paljastumisen riski oli niin lähellä niin toinen säikkyisi pois. "Merkitset minulle jo nyt enemmän mitä ehkä saisitkaan", hän kuiskasi miehen korvaan ja painoi vielä suukon sanojensa päälle.

Antonio kohotti kulmiaan, mutta painoi vielä yhden suudelman Cupidin huulille, ennen kuin vastasi tämän nauravaiseen kysymykseen.
”Mikään ei imartele hyväkuntoisen miehen kehoa paremmin kuin hyvin istuva puku”, hän vastasi hyvin jämäkästi, mutta kuitenkin rento hymy huulillaan. Cupid näytti hänen silmiinsä valloittavalta mihin tahansa käärittynä, mutta mikään, mikään ei voittanut klassista tummaa pukua miehen yllä. Ehkäpä mustatukkainen nuorukainen ei tiennyt sitä itse, mutta puku oli saanut hänet näyttämään paljon vuosiaan kypsemmältä, enemmän siltä vakavasti oman itsenäisyytensä ja taloutensa ottavalta ja herttaisuutensa lisäksi kykenevältä mieheltä, jonka Antonio oli ehtinyt nähdä jo useampaan otteeseen.

Valitettavasti Cupid ei antanut hänen velloa hempeässä tunnetilassaan, vaan toi hieman viivytellen esille Hectorin varoituksen ja niiden aiheuttaman huolestuksen. Edes suloiset suudelmat ja herkkä tunnustus eivät pelastaneet tilannetta: hänen otsansa synkkeni välittömästi, mutta Antonio ei antanut itsensä lyödä nyrkkiään seinään, kuten hänen mielensä teki. Hän kuitenkin kiristeli leukaperiään hetken, kunnes sitten synkentyneenä kääntyi hetkeksi pois Cupidin luota.
”Todennäköisesti hän pelkää, että hänen rakas pr-lemmikkinsä tulee huonon maineeni tahrimaksi”, hän ärähti kiukkuisesti, ja hieroen ohimoitaan kääntyi takaisin Cupidin puoleen.
”Mutta hiiteen koko mies. Niin kauan kuin hän, tai kukaan muukaan, ei tiedä, me emme ole heidän ongelmansa”, hän sanoi kiihkeästi, mutta lysähti sitten istumaan Cupidin sängyn reunalle, selvästi mieliala kolauksen kärsineenä äskeisestä paljastuksesta.
”... ja voit olla varma, että vaikka kaikki räjähtäisi käsiin, minä en aio luovuttaa suhteesi”, hän kuitenkin tunnusti hetken aikaa rauhoituttuaan, ja hymyili Cupidille.

Cupid seurasi hivenen huolestuneena Antoniota kun toinen selvästi koki suuttumuksen tunteen. Hän ei kyllä ihmetellyt sitä ollenkaan. Eihän hänenkään mielestä heidän rakkauselämänsä ollut kenenkään muun kuin heidän asiansa. Hän huokaisi hiljaa ja laski katseensa maahan. Hän mietti usein mitä olisi tapahtunut jos hän ei olisi ikinä lähtenyt Hectorin matkaan. Hän kohotti lopulta katseensa takaisin mieheen. Hänen huulilleen suli hellä hymy kuullessaan miehen sanat. "On mukavaa tietää että minulla on edes joku jos asiat Hectorin kanssa päätyvät huonosti", hän sitten sanoi ja nojautui miestä vasten kevyesti painaen päänsä toisen olkaa vasten. Hän painoi silmänsä hetkeksi aikaa kiinni. Hän kohotti sitten kätensä sipaisemaan Antonion hiuksia hellästi sormillaan. "Sitä minä kai pelkään eniten. Että mitä tapahtuu jos Hector päättää heittää minut syrjään", hän sitten uskalsi myöntää. Hän ei välittänyt miehestä tai toisen maineesta. Kuitenkin hän tiesi mihin toinen pahimmillaan pystyisi. Cupid painoi suukon Antonion suupieleen ja katseli miestä hetkisen hiljaisena. Hän hymyili hivenen ja painoi päänsä takaisin toisen olkaa vasten. Hän oli kuitenkin aivan varma että tämä olisi sen kaiken arvoista jos joskus kävisi niin. Hän kietoi kätensä miehen ympärille ja huokaisi hiljaa.

Hän pysyi siinä paikoillaan pitkän hetken vain hengitellen rauhallisesti toisen tuttua tuoksua. Hän kuitenkin lopulta vetäytyi hivenen kauemmas. "Olisitko halunnut vielä jotain? Juotavaa?", hän sitten uteli ja vilkaisi keittiön suuntaan. Hän muisteli että jääkaapissa oli varmaankin yksi pullo punaviiniä ja sen lisäksi ehkä jotakin mehua. Hän venytteli puutuneita jäseniään ja nyrpisti nenäänsä hivenen. "Kuinka paljon vihaankaan noita inhottavia virallisia tilaisuuksia. En ymmärrä kuinka joku jaksaa niitä", hän totesi itsekseen ja pudisti päätään hivenen.

Hän vilkaisi kuitenkin Antoniota ja naurahti hellästi. "Vaikka se että sinä olit siellä teki siitä kyllä paljon mukavampaa", hän lisäsi sitten ja jäi miettimään tilaisuutta hetkeksi aikaa. Hän pudisteli päätään hivenen ja nauroi heleästi. "En vieläkään usko että löit sitä erästä nuorta miestä", hän jatkoi. Hän sipaisi hiuksiaan ja huokaisi lopulta. "Mutta ne taideteokset olivat kyllä niin kauniita. Kunpa osaisin itse ilmaista tunteita ja maalata niin hyvin", hän totesi kateus äänessään. Taulut olivat jääneet hänen mieleensä sillä hänestä ne olivat olleet kauniita.

Antonio lasketti kätensä hellästi sorjan kehon ympärille Cupidin asettuessa istumaan hänen viereensä, ja suuttumus hänen kulmillaan hälveni heltyneen hymyn tieltä.
”Jos niin kävisi... minä nostaisin sinut takaisin oikeille raiteille”, Antonio sanoi ja painoi huulensa hetkeksi Cupidin ohimolle, hellästi, antaen läheisyyden tuntua sydämessään asti.
”Niihin tottuu, ja usko pois, niissä sattuu välillä kaikkea uskomatonta”, mies hymähti sitten hieroen ohimennen rystysiään saman käden peukalollaan. Draamaa, miten sitä syntyikin aina ja koko ajan hänen ympärilleen...

Antonio hymyili hiljaa ja pöyhi Cupidin tukkaa toisen mutristellessa sitä, kuinka ei ollut yhtä hyvä kuin näyttelyn taiteilija.
”Älä nyt. Olet vielä nuori – kuten on tämä iltakin. Joten mitä jos ottaisimme lasilliset punaviiniä ja jauhaisimme roskaa taiteesta ja parantaisimme vähän maailmaa samalla loppuillan ajan? Minä voin hakea”, hän sanoi ja seuraavassa hetkessä ponnistikin jo ylös mukavasta sängystä, ja voitti Cupidin keittiön sekasortoisuuden löytäen viinilasit ja pullon heille. Kohta molemmilla oli käsissään viinilasilliset, täydennys oli sopivasti käden ulottuvilla ja sängyllä oli pehmoista makoilla vieretysten puheenaiheiden harhaillessa maan ja taivaan välillä myöhään yöhön saakka. Paljastumisen seurauksista, Hectorista ja juhlien välikohtauksesta Antonio pysyi kuitenkin huolella hiljaa, sillä ne ongelmat olivat liian lähellä omaa itseä, jotta niistä olisi voinut jutella yön pienillä tunneilla – olihan maailmassa tarpeeksi muita, etäisiä ongelmia ja kiistoja, joita kauhistella ja ratkoa ihan vain keskustelun vuoksi.

//Tämä taisi sitten olla lopetusviesti :'D//