Nimi:Antonio Conti
Ikä:43
Sukupuoli:Mies
Kansallisuus:Antonio syntyi Italiassa, mutta on asunut 10-vuotiaasta Pariisissa.
Ammatti:Antonio on toinen mainostoimisto Contifayn perustajista ja hoitaa yrityksen johtamisen kuivempaa, käytännöllistä puolta, kun serkkutyttö keskittyy itsensä toteuttamiseen.
Asunto:Antonio elää tilavassa, melko modernin vähäeleisen tyylikkäästi ja neutraalilla väriskaalalla punaisia väripilkahduksia lukuunottamatta sisustetussa kerrostalokolmiossa kaukana Chênevaliesta ja lähempänä Pariisin sydäntä.
Suhteet:Valentina Conti – Antonion italialainen malliäiti, joka kuoli rintasyöpään kolmikymppisenä.
Renard Conti – Antonion 86-vuotias dementikko-isä elelee rauhallisessa vanhainkodissa.
Marielle Fay – Antonion serkku isän puolelta sekä hänen tärkein liikekumppaninsa.
Lucinde Chevalier – Antonion ensimmäinen vaimo ja hyvä ystävä.
Hervé Chevalier – Lucinden nykyinen aviomies, Antonion hyvä ystävä.
Victoire Conti – Antonion 15-vuotias tytär hänen ensimmäisestä avioliitostaan.
Cupid Fireleaf – tanssijanuorukainen, jonka seurassa Antonio on alkanut viihtyä viime aikoina.
Lemmikit:Antoniolla on suuri akvaario, jonka kunnossapito ja koristelu on hänelle mieluisa harrastus. Akvaarion asukkaina on parinkymmenen kiilakyljen parvi sekä neljä taistelukalaa, punainen uros ja kolme mustaa naarasta sekä pieni monni.
Luonne:Antoniolla on paha tapa onnistua kiinnittämään itseensä huomiota. Jotenkin hänen on onnistunut hankkimaan paljon nimenomaan kuuluisia ja vaikutusvaltaisia ystäviä, vaikkei se ole ollut miehen aikomus missään vaiheessa hänen elämäänsä. Ehkäpä erikoiskohteluun kyllästyneet julkkikset ovat kokeneet suorasukaisen, itsevarman ja heistä vähät välittävän miehen erikoisen asenteen virkistävänä tuulahduksena tavanomaisen pokkuroinnin ja hämmästelyn keskellä. Onhan hän tietysti miellyttävän näköinen, ja vetoaa turhamaisiin ihmisiin hienostuneella estetiikan tajullaan.
Ainakaan Antonio ei ole tylsää seuraa, niin hyvässä kuin pahassakin. Huumorintajua miehellä ei silti ole lainkaan, vaan hän on erittäin vakava ja ylpeä, eikä pidä tärkeillä asioilla vitsailusta. Kyllä hän vitsille nauraa sellaisen kuullessaan, mutta ainakaan spontaania tilannekomiikkaa häneltä ei irtoa, ja erityisesti jekut saavat miehen enemmänkin suuttumaan kuin ilahtumaan. Siksi hänet onkin juuri niin rattoisaa yllättää, tempusta seuraava draama on erityisen herkullista katseltavaa, puhumattakaan siitä, miten korkealta ja kovaa paukkuarka mies osaa kiljaista säikähtäessään. Antonionn hetkessä kasvoille napsahtava temperamentti on muutenkin sivullisista kovin hauskaa seurattavaa, mutta vain silloin, kun eivät itse ole vaarassa joutua tulilinjalle.
Antonio ei välitä muiden mielipiteistä, mutta hän ei välitä niistä väärällä tavalla. Mikään maailmanparantajapuhe tai vaatoomukset empatiaan ja humaaniuteen eivät saa hänen omia mielipiteitään muuttumaan, eivät edes siinä vaiheessa, kun hänen järkiperäisiin faktoihin takertumisensa on tuomittu kylmäksi ja julmaksi. Antonio on myös kärkäs kertomaan omat mielipiteensä, ja hänen elämänsä pikkujulkimona onkin hätkäyttävien toteamuksien sävyttämää. Monikulttuurisuus on hihhuleiden märkä päiväuni, hän ei halua hinttiä pilaamaan hyvää mieltään ja taikaotukset olisivat saaneet pysyä poissa silmiltä. Väärinymmärretyksi tuleminen non taitolaji, ja Antonio on siinä erityisen hyvä.
Vaikka Antonio erosikin kirkosta kuusi vuotta sitten hän kuitenkin kasvoi katolisessa kodissa, ja hänellä on hyvin vanhoilliset arvot. Hänelle perhe ja uskollisuus ovat ehkäpä ne kaksi tärkeintä hänen elämässään, vaikka työntekokin kohoaa erityisen korkealle arvolistalla. Mitä käytöstapoihin tulee, Antonio hallitsee kohteliaat elkeet ja hänellä on erittäin vahva taju siitä, mikä on soveliasta missäkin virallisessa tilanteessa, mutta helpon kiihtymisensä ja äänekkään puhetapansa ansiosta hän saa useammin tilanteen räjähtämään silmille kuin rauhoittumaan. Hänen rakkauselämänsä on vähintäänkin yhtä vilkasta ja värikästä, vaikka rakkauden puuttuessa peliin miehestä hiipiikin takavasemmalta esille romanttinen, suojeleva ja suorastaan ritarillisen hempeä puoli.
Ulkonäkö:Antonio on melko pitkä ja ryhdikäs mies. 183-senttinen vartalo on suoraryhtinen, leveäharteinen ja yhä täysin hyväksyttävässä kunnossa, vaikka iän ja kiireen myötä intensiivisin nuoruuden treenaaminen on jäänyt. Pulskaksi tai veteläksi Antoniota ei silti voi sanoa, vaikka pikkuinen pullamaha häneltä ehkä löytyykin. Miehen iho on säilynyt yllättävän hyvässä kunnossa ja nuorekkaana, vaikka sitä koristaakin useimmiten lämpöisä päivetys – oliivinsävyinen keskivaalea hipiä kun ottaa itseensä herkästi lisää väriä. Antonio ei myöskään ole kovin innostunut nykypäivän trendistä ajella kaikki karvat tukkaa ja kulmakarvoja lukuunottamatta pois, vaan hän on rehellisesti karvainen mies – tosin eipä hänellä karvaa kasvakaan aivan retosteltavissa määrin.
Antoniolla on melko laatikkomainen pää leveän otsansa ja vahvojen leukaperiensä ansiosta. Hänen perusilmeensä on hitusen julma kaitojen poskien ja äkäisten kulmien takia, mutta useimmiten rento virne kapeilla huulilla pehmittää miehen kasvoja. Antonion silmät ovat muodoltaan suorastaan orientaalit, vaikka eivät ne tarkemmin ajateltuina ole oikeiden aasialaisten silmien näköiset. Väriltään ne ovat tumman oliviinvihreät. Rypyiltä Antonio on enimmäkseen säästynyt, mitä nyt hän kantaa silmäkulmissaan ja otsallaan muutamia charmikkaita juonteita.
Miehen tukka on paksu, harmaalla raidoittuneen musta eikä osoita lainkaan ohenemisen merkkejä. Enimmäkseen se on siistin millilyhyeksi ajettu, mutta jostain syystä Antonio pitää pitkää otsatukkaa, jonka sitten kuitenkin aina muotoilee pöyheästi taakse vedetyksi niin, että vain muutama suortuva jää kutittelemaan hänen otsaansa. Antonio myös pitää pientä partaa ja huoliteltuja viiksiä, ja hän jaksaa käyttää aamuisin naamakarvojensa hoitoon pitkän tovin.
Huolitellusta ulkomuodosta näkee, että Antonio viihtyy peilin ääressä ja käyttää aikaa vaatteidensa miettimiseen. Hän pukeutuu yksinomaan tummiin pukuihin, mutta ne ovat merkkipukuja, täydellisesti istuvia ja usein kaikkea muuta kuin tylsiä. Hänellä on usein kaulassaan värikäs silkkiliina, napinlävessään kukka tai taskuliina taiteltuna harvinaisen koreasti rintamukselleen – tai ainakin vähintään muutama pieni koru persoonallisuutta kokonaisuuteen tuomassa. Koskana, koskaan hän ei esiinny suttuisena – jopa miehen varpaankynnet ovat äärimmilleen huolitellut jokaisena arkipäivänäkin! Hän ei kuitenkaan pidä meteliä siitä, vaan huoliteltu ulkomuoto ja oman komeuden hoito on hänelle itsestäänselvyys – ja juuri tuo asenne piilottaakin useat laittautumistunnit luonnollisen ja vaivattomanoloisen hyvännäköisyyden taakse.
Menneisyys:Antonio syntyi ainoaksi lapseksi kauniille roomattarelle ja Italiaan työnsä vuoksi muuttaneelle syntyjään ranskalaiselle valokuvaajalle. Renard otti Valentinansa sukunimen, koska oli riitaantunut verisesti sukunsa kanssa, ja vannoi useaan otteeseen jäävänsä ikuisiksi ajoiksi Italiaan. Pikku-Antoniolle se olisikin kelvannut, hänellä on ainoastaan miellyttäviä muistoja leiväntuoksuisesta ja valoisasta studiokodista, jonne puoli Valentinan sukua saattoi tupsahtaa varoituksetta keskellä mitä tahansa päivää.
Antonion ollessa kahdeksan Valentina kuitenkin kuoli rintasyöpään, ja vain puoli vuotta myöhemmin Renard palasi Pariisiin yksinhuoltajana ja ikuisena leskenä. Hän ei antanut Antonion tavata ketään oman puolensa suvusta, ja nuori poika tunsikin olevansa revitty juuriltaan ja tuntematon vieraassa maassa, vaikka isä olikin pitänyt jo sylivauvasta huolen, että hän oppisi ranskan italian lisäksi äidinkielekseen. Isän vaipuessa syvemmälle ja syvemmälle viinan kiroihin Antonio iskeytyi murrosiän pyörteisiin omillaan, ja niistä ajoista häntä vainoavat muistot huonosta seurasta, myymälävarkauksista ja puolin sekä toisin särkyneistä sydämistä. Isän kuitenkin onnistui raitistua täysin Antonion täytettyä kahdeksantoista, ja hän vaihtui uraa papiksi.
Mitä Antonio sitten teki? Hän etääntyi isästään ja luki ahkerasti liiketaloutta, pääsi melkoiseen jättiyhtiöön hyväpalkkaiseksi rattaaksi ja meni ensimmäistä kertaa naimisiin 24-vuotiaana. Lucinde oli nauravainen, ymmärtäväinen ja suorastaan pyhimysmäisen pitkäpinnainen nainen, jolta Antonio sai lahjaksi syötävän suloisen tyttären ollessaan 28-vuotias. Valitettavasti aikaa ja energiaa syövä työ sekä lapsen tuoma muutos pariskunna väleihin repivät avioliiton eroksi kuuden vuoden jälkeen. Antonio selviytyi tuskallisesta ja riitaisasta kokemuksesta hukuttamalla itsensä töihin.
Lopulta pahan burnoutin jälkeen hän kuitenkin erosi töistään ja oli vuoden verran työtön sekä syvän raskasmielisyyden vallassa. Masennuksesta hän ei suostu puhumaankaan, mutta se oli erittäin synkkä vuosi hänen elämässään – ja valon hänen elämäänsä toi takaisin serkun tapaaminen, joka jäikin ainoaksi isän suvun jäseneksi, johon hän jaksoi tutustua. Heistä tuli pian ylimmät ystävät, ja Mariellen pyytäessä hän suostui osallistumaan naisen unelman rakentamiseen, mainostoimiston perustamiseen. Antonio huomasi nopeasti nauttivansa uudesta työstään aivan erilaisella tavalla kuin vanhastaan – hän sai kontrolloida ja tuottaa voittoa, mutta yhtäkkiä mukana olikin ilahduttavan taiteellinen näkökulma. Osittain työnsä, osittain Mariellen lukuisten kontaktien takia hän huomasi myös pian tuntevansa aivan liikaa iltapäivälehtijulkimoita, jotta se olisi terveellistä.
Julkimoiden joukosta hän löysikin itselleen toisen vaimonsa, Viviane Boucherin, kohutun glamourmallin. Heidän suhteensa oli alusta alkaen myrskyisä, ja Antoniota kai viehättikin siinä eniten vaara ja yllätyksellisyys verrattuna hänen turvalliseen ja auvoisaan ensimmäiseen liittoonsa. Pian enimmäkseen Vivianen aiheuttamia kolmiodraamoja, petoksia, riitoja ja Antonion itsensä rahaongelmia, menneitä ja tekemisiä raapusteliin ympäri lehtiotsikoita, ja mies sai otsaansa turhan julkkiksen leiman: hän oli vapaata riistaa. Kohumylly ei pysähtynyt edes Vivianen näyttävästi ilmoitettua eroavansa ahdistavasta liitosta kahden vuoden jälkeen, vaan ajattelemattomasti möläyttelevästä liikemiehestä maalattiin pysyvästi hirvittävä pahis suuren yleisön silmiin.
Antonio meni kolmannenkin kerran naimisiin, vain muutama kuukausi edellisen eronsa jälkeen. Joceline oli eksentrinen taitelija, ja heidän liittonsa loppui jo viikon jälkeen – he molemmat olivat menneet siihen vääristä syistä. Kummallista kyllä viimeinen avioero oli myös sopuisin avioero, ja sen jälkeen Antonio päätti keskittyä enemmän tyttäreensä. Kovaa vauhtia kasvava pikkutyttö oli kovin mustasukkainen kaikesta isäänsä liittyvästä, mutta oli myös kiitollinen siitä, että etäinen isäkulta oli viimein päättänyt huomioida hänet. Sattuman jos toisenkin kautta Antonio huomasikin pian Lucinden uuden aviomiehen olevan kuin veli itselleen, ja ymmärtävänsä yhä entisen vaimonsa ajatuksia yhtä selvästi, kuin olisi kuullut ne suorana puheena. Hän sai huomata onnen olevan lähempänä kuin hän oli kuvitellutkaan, ja erikoisesta perhekokonaisuudesta tulikin nopeasti miehen salainen piilopaikka muun elämän kuohuilta.
Muuta:- Antonio on kaksikielinen, hän puhuu sujuvasti sekä italiaa että ranskaa. Opeteltua kielitaitoa on vähintäänkin välttävä englanti.
- Lempivärit ovat musta, hopea, valkoinen ja punainen.
- Antoniolla on tapana elää kaksoiselämää: päivisin hän on oma, julkinen persoonansa, mutta öisin ja viihteellä hän tapaa naamioitua tunnistamattomaksi ja irrotella tavoilla, joilla ei päivisin uskaltaisi.
- Antonio oli katolinen kristitty, mutta erosi kirkosta kohdattuaan enkelin jumalsuhteen väljähtymisen päätteeksi.
