Taikaeläimet

Pelaajat saavat halutessaan kirjoittaa vapaasti lajikuvauksia erilaisista eläimiksi luokiteltavista, maagisista tai tarunhohtoisista olennoista tähän aiheeseen. Periaatteessa mistä tahansa taikaeläimestä saa kirjoittaa kuvauksen, jos haluaa vakiinnuttaa sen chenen kaanoniin, mutta järkeä saa käyttää: jos kyseisiä taikaeläimiä ei saa millään selitettyä esiintymään Pariisissa tai yksikään hahmoista ei tulisi olemaan mitenkään tekemisissä niiden kanssa tai vaikka olisi, se ei vaikuttaisi asioihin mitenkään, on ehkä turha kirjoittaa lajista mitään. Taikaeläinkuvauksissa olisi siis hyvä keskittyä ainakin näin aluksi kuvauksiin taikaeläimistä, jotka ovat oleellisia; jotka tuovat uusia ulottuvuuksia peleihin, joiden kanssa hahmot ovat tekemisissä tai joita Pariisi on pullollaan. Mutta, kuten kaikessa muussakin cheneen liittyvässä, hyvillä perusteluilla ja järkeilyillä voi saada aluksi mahdottomaltakin vaikuttavan idean läpi - tosin se, että suurin osa suurista tarupedoista länsimaiset lohikäärmeet mukaanlukien, ovat kadonneita tai sukupuuttoon kuolleita, pitää myös näissä kuvauksissa.

Taikaeläinkuvauksista olisi hyvä tulla ilmi ilmiselvien ulkonäön, fyysisten ominaisuuksien ja erikoiskykyjen lisäksi se, miten kyseinen laji käyttäytyy, miten ne lisääntyvät, mitä ne syövät, missä ympäristössä ne viihtyvät, miten ne vaikuttavat ihmisten ja muiden kansojen elämään, mitä mieltä niistä ollaan, mitä taruja niihin liittyy ja mistä ne ovat peräisin.

Kuvaukset saa lähettää suoraan tähän aiheeseen, eikä niitä tarvitse laittaa ensin ylläpidon tarkastettavaksi. Ylläpito korjaa mahdolliset puutteet tai ristiriidat, mikäli huomaa niitä.

Wolpertinger

Yleistä ja tarustoa
Wolpertinger on pieni, jänistä muistuttava nisäkäs, joka elää Euroopan havu- ja lehtimetsissä. Bavarian kansantarujen mukaan Wolpertinger elelee Bavariassa Alppien metsissä Saksassa. Se koostuu monen eri eläimen ruumiinosista. Sen ruumis on rusakonturkin värinen kani, jonka päässä on kauriin- tai poronsarvia muistuttavat sarvet. Selässään sillä on sulkasiivet, joiden väritys sulautuu turkinväriin. Häntänä töpöhännän sijaan on pörröinen oravanhäntä ja kaiken kruunaa pelottavat ja terävät etuhampaat, jotka syöksyhampaiden tavoin ovat esillä vaikka eläimen suu olisikin kiinni. Wolpertingerin kaltaisia taruolentoja on muidenkin maiden tarustoissa kuin Saksan kansantaruissa, mutta vain Euroopanmaissa esimerkiksi ruotsissa. Olennon ulkomuoto vaihtelee hieman, eikä paljoa muuta siitä ole tiedossa. Uskotaan, että Wolpertinger on lähtöisin Alppien metsistä ja levinnyt elintilanpuutteen vuoksi myös muihin maihin. Tietoa ja näköhavaintoja on vähän niin mytologisessa kuin tieteellisessäkin mielessä. Wolpertinger on arka eläin, joka välttää meluavia ja muuten sitä isompia ihmisiä, joten harva on koskaan tätä otusta nähnyt. Monet ovat yrittäneet varsinkin taikaolentojen paljastumisen jälkeen, mutta tuloksetta. Sitkeimmät tutkijat ovat keränneet tietoa kokoon näistä harvinaisita olennoista. Kuten esimerkiksi sen, että Wolpertinger pystyy muuttumaan näkymättömäksi, joka selittää sen mestarimaisen piiloutumisen. Wolpertingerien asuinalueen tuntumassa on asunut muitakin taikaolentoja, jotka ovat onnistuneet kesyttämään tämän olennon. Heistä mallia ottaen ovat nykypäivän ihmiset alkaneet kesyttämisoperaation myydäkseen olentoja lemmikeiksi kuten vaikkapa tavallisia kaniineja.

Ulkonäkö
Kuten jo mainittu wolpertinger koostuu eri eläinlajien osista. Kanin vartalo, jonka turkinväri vaihtelee tavallisen rusakon väristä vaaleampaan tai tummempaan ruskean asteikolla. Kooltaan wolpertinger on villikaniinien luokkaa eli pituudeltaan 40-45cm, oravamaisen pörröisen hännän pituus on kutakuinkin 25cm ja painoa yksilöstä riippuen on suurinpiirtein 1,5-2,5kg. Wolpertingerin turkin vatsapuoli on vaaleampaa tai ihan valkoista karvaa. Silmät yleensä suurehkot ja pitkäripsiset kuten kaniineilla, väritykseltään ruskeat tai siniset. Korvat ovat suuret ja pitkät, joita yksilö voi käännellä ja nostaa pystyyn halutessaan. Useasti, varsinkin levätessään wolpertinger pitää kuitenkin korviaan yhdessä ja laskettuna niskaan. Etujalat ovat takajalkoja huomattavasti pienemmän, mutta kaikissa neljässä raajassa on pitkät, paksut kynnet, jotka soveltuvat niin itsepuolustukseen kuin kaivamiseenkin. Sarvet wolpertingerin päässä ovat pituudenltaan noin 10-15cm ja väritykseltään joko ruskeat tai valkeat. Niitä päällystää lyhyt pehmeä karvakerros kuten poroilla. Selässään wolpertinger kantaa siipiparia, joiden siipiväli levitettynä on n. 80cm. Siivet koostuvat sulista ja veritykseltään ne ovat ruskeanvalkoisia, riippien myös yksilön turkinväristä sillä siivet yleensä sointuvat siihen. Wolpertinger pystyy taittelemaan siipensä nätisti selkäänsä, jolloin ne eivät haittaa maankamaralla liikkumista. Etuhampaat ovat pitkät ja terävät ja ovat näkyvillä silloinkin kun eläin pitää suutansa kiinni.

Elintavat
Wolpertingerin on havaittu olevan aktiivisimmillaan hämäräjaksojen aikaan eli aamusta ja illasta. Toisin kuin kaniinit, wolpertinger on petoeläin, mutta myös saaliseläin sillä tuota isommat petoeläimet saalistavat wolpertingereitä siinä missä muitakin nisäkkäitä. Wolpertinger käyttää ravinnokseen verta, johon tarkoitukseen pitkät piikikkäät etuhampaat ovat. Lepakon tapaan wolpertinger puree uhriinsa siistit reiät ja nuolee sitäkautta tulevan veren ravinnokseen. Pääasiallisesti wolpertinger saalistaa itseään pienepiä nisäkkäitä, mutta joskus on tavattu noiden käyvän myös kaniinien tai oravien kimppuun. Wolpertinger tarvitsee verta päivittäin, mutta vettä tuo ei varsinaisesti juo tai paremminkin ei tarvitse juoda sillä saa tarvitsemansa nesteen verestä. Siipiään wolpertinger käyttää tehokkaasti metsästäessään, ne eivät kanna pitkiä matkoja, mutta liitoja ja pyrähdyksiä wolpertinger pystyy tekemään.

Siivistään huolimatta wolpertinger asustaa kanien tapaan maanalla, mutta kaivannot ovat yleensä suppeampia kuin kaniineilla. Wolpertinger kaivaa itselleen pesäkolon, jossa viettää lepohetkensä ja synnyttää sekä kasvattaa poikasia. Wolpertinger ei ole varsinaisesti yhdyskuntaeläin, mutta noita saattaa esiintyä muutaman yksilön ryhmissä, usein kuitenkin wolpertingerit viihtyvät yksinään varsinkin tiineet naaraat. Urokset ja naaraat harvemmin viihtyvät toistensa seurassa paitsi parittelukauden aikana. Pariutumisriitti wolpertingereillä ei ole mitenkään erikoinen. Kiimassa oleva naaras jättää jälkeensä hajumerkkejä, joita urokset seuraavat. Lintumainen liehittely kuuluu urosten käyttäytymiseen noiden löytäessään kiimassa olevan naaraan. Ne levittelevät siipiään ja nousevat takajaloilleen. Tämä saa ne näyttämään isommilta ja voimakkaammilta sillä luontaisen valinnan mukaan naaras valitsee itselleen voimakkaimman yksilön mikä myös johtaa usein urostenvälisiin tappeluihin. Nämä yhteenotot voivat olla verisiäkin, mutta harvemmin johtavat kuolonuhreihin. Uhoaminen ja toistensa kiertely on suuressa osassa taistelutilanteissa. Pariutumisen jälkeen uros jättää naaraan hoitamaan poikasia yksinään.

Wolpertinger naaras synnyttää korkeintaan yhden poikueen kesässä, joten saaduista poikasista pidetään tarkoin huolta jo ennen syntymistä. Naaras rakentaa maanalaisen pesän odottaessaan poikasia, johon se käyttää heiniä ja lehtiä pehmukkeena. Kolmen kuukauden kantoajan jälkeen naaras synnyttää 2-4 poikasta, jotka ovat karvattomia, sulattomia ja sokeita. Emo imettää poikasiaan kolmisen viikkoa, jonka jälkeen noiden ruakavalio muuttuu maidosta vereen. Emo tuo poikasilleen saaliita ja myöhemmällä iällä opettaa nopeasti kasvava poikasensa saalistamaan. Poikasten tultua aikuisiksi noin vuoden iässä emo vierottaa ne ajamalla poikaset yksinkertaisesti pois pesäkololta tai sitkeimmissä tapauksissa jättää itse pesäkolon. Poikaset sopeutuvat elämään nopeasti keskenään. Joskus sisarukset jäävät elämään yhdessä, mutta urokset lähtevät lähes poikkeuksetta omille teilleen yksinään.

Erikoiskyvyt
Vaikka wolpertinger periaatteessa käyttäytyy kuin mikä tahansa nisäkäs, on se kuitenkin taikaeläin. Näin ollen sillä on erikoiskykyjä, jotka voitaisiin sanoa olevan maagisia kykyjä ja poiketen näin normaalien eläinten kyvyistä.

Tärkein kyky on wolpertingerin muuttuminen näkymättömäksi. Tutkijat eivät ole pystyneet määrittelemään kuinka kauan eläin pystyy pysymään näkymättömänä. Se voi olla loputon aika tai pelkästään minuutteja. Juuri tämä kyseinen kyky tekee wolpertingeristä vaikean tutkittavat ja sen tähden se on pysynyt pitkään salassa. Humaltuneet ihmiset kiuitenkin pystyvät näkemään osittai tai aika ajoin wolpertingerin näkymättömyyden läpi. Syytä tähän ei tiedetä.

Lentotaito ei sinänsä ole maaginen kyky, mutta mainittakoon siitä sen verran, että wolpertinger ei kykene lentämään pitkiä matkoja. Sen lentotaitoa voisi verrata kanan lentotaitoon, mutta hitusen parempi. Toisinsanoen wolpertinger pystyy pyrähtelemään suhteessa pitkiäkin matkoja. Kovin korkealle olento ei pääse, mutta puunoksia pitkin pyrähtelemällä se voi kivuta korkeallekin mistä wolpertinger on kykeneväinen liitämään pitkiäkin matkoja vaakasuorassa katsottuna alas. Lentotaitoa wolpertinger käyttää lähinnä metsästyksessä ja joidenkin tutkioiden mielestä piiloutumiseen puunoksille. Epäillään, että oravaimen häntä viittaisi siihen, että wolpertinger oleskelee myös puissa, sillä häntä auttaa eläinta tasapainottamaan itseään.

Wolpertingerit ovat erittäin älykkäitä, älykkäämpiä kuin yksikään tavallinen eläin. Se on toinen osasyy eläimen lahjakkaaseen piiloutumis ja välttelykykyyn, sillä uskotaan wolpertingerin ymmärtävän esimerkikis välttää patikoijia, leirejä ja tietysti asutuksia. On myös havaittu wolpertingereiden käyvän asutuksilla keräämässä pesätarpeiksi vaatteita ja muita siihen tarkoitukseen sopivia tavaroita.

Kesyyntyminen
Jotkin taikaolennot ovat jo vuosikymmenien ajan kesyttäneet itselleen seuralaiseksi wolpertingereitä, mutta helppoa se ei ole. Taikaolentojen käsitys kesyttämisestä on eri kuin ihmisten. Heidän mukaan wolpertinger valitsee itse haluaako olla ihmisen tai muun humanoidin seurassa vai ei. Asiaa auttaa, jos poikaset ovat syntyneet vankeudessa ja/tai humanoidi hoitaa noita jolloin nuo pitävät kyseistä henkilöä jonkinlaisena äitihahmona. Ihmisten yritykset kesyynnyttää wolpertingereitä ovat tuottaneet vähän tuloksia. Wolpertingerin löytämiseen jo tarvitaan pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja taitoa. Kesyyntyminen on mahdollista, mutta harvinaista, vaikka nykyihmiset yrittävätkin tehdä wolpertingeristä lemmikkieläintä.