Manon on yhä töissä Chênevalien läheisimmällä metroasemalla, ja elelee rauhassa omaa elämäänsä.
Pelaaja: unjan
NIMI
Manon Duguay, "Steinunn"
IKÄ
40
SUKUPUOLI
nainen
KANSALAISUUS & LAJI
ranskalainen peikko
AMMATTI & KOULUTUS
Ala-arvoinen todistus peruskoulusta, käynyt vartijan koulutuksen ja järjestyksenvalvojan koulutuksen, tällä hetkellä työskentelee järjestyksenvalvojana lähimmällä metroasemalla.
SUHTEET
Élodie Duguay, kasvattiäiti
Sébastien Duguay, kasvatti-isä
Benoit Duguay, pikkuveli
Manon ei pidä erityisen paljon yhteyttä perheeseensä, mitä nyt merkkipäivinä soittelee ja lähettää lahjan jouluna. Veljeään tapaa ajoittain, he ovat hyvissä väleissä. Tuntee lisäksi monia peikkoja Chênevalien alueelta. Hän ei varsinaisesti kuulu mihinkään perheyhteisöön, mutta on aina tervetullut tuttujensa koteihin. Hänellä on myös eräänlaisia adoptiotätejä, jotka opettavat hänelle erilaisia loitsuja.
LUONTEENLAATU
Manon on ylpeä peikkoudestaan. Hän ei vaivaudu peittämään häntäänsä tai korviansa vaikka oleskelisi kuinka taikaväkeä kohtaan vihamielisessä ympäristössä. Monet tuntuvat saavan Manonista synkeän ja jopa juron ensivaikutelman, osittain luultavasti johtuen hänen ulkomuodostaan ja osin tympeästä perusilmeestään. Suunsa avatessaan tuo kuitenkin osoittautuu varsin miellyttäväksi ja joskus hupaisaksikin seuraksi. Hän suhtautuu positiivisesti uusiin tuttavuuksiin ja tapaamiinsa henkilöihin, mutta tuomitsee heidät aina nopeasti tietynlaisiksi, ja voi joskus kestää kauan tai vaatia jotain suurta, että hänet saa muuttamaan käsitystään. Manon on ystävällinen jos hänelle on ystävällinen, ja julma jos hänelle on julma. Hän harvoin kiintyy muihin eläviin, eikä tunne tarvetta romantiikkaan, puhumattakaan lisääntymisestä. Hän ei ole suoranaisesti tyhmä, vaikka osaa tuskin kirjoittaa. Hän on järkevä ja ajattelee loogisesti, ja on usein hyvä arvioimaan tilanteita.
Manon on kiintynyt kissaansa ja pitää kutomisesta. Hän nauttii myös ihmisten alkoholijuomista, viski on yksi suosikeistaan. Selvinpäin hän on usein hiljaisenpuoleinen, mutta pienessä maistissa jo varsin puhelias ja tavallista sosiaalisempi. Humalassa hän on tosin myös räjähtävämpi ja hänen itsekontrollinsa on heikempi. Hän on herkkähipiäinen, ja varsinkin humalassa loukkaantuu ja murjottaa kovin helposti. Manonia on hankala saada todella suuttumaan, mutta suuttuessaan hän on raivokas ja usein väkivaltainenkin. Hänellä ei ole sanavalmiutta verbaaliseen kiistelyyn, ja luottaakin kahakoissa kokoonsa ja voimiinsa.
ULKOINEN OLEMUS
Manon on fyysisesti täysin tyypillinen peikko. Hän hipoo kahta metriä, on varreltaan raamikas ja kasvonmuodoltaan muistuttaa laatikkoa. Hänellä on pullea nenä ja vahva leuka, samean sahramin väriset silmät, villit kulmakarvat ja leveä suu, jonka alla lymyilevät suuret alakulmahampaat. Olisi kuitenkin epäkohteliasta kutsua häntä rumaksi. Hänen päänsä peittona lepää ryteikkö harmahtavan mustaa, lievästi kiharaista ja karkeaa hiusta, joka pisimmillään yltää häntä vyötäisille. Kiharoidensa lomasta pistävät esiin pitkät, suipot ja karvaiset korvat, jotka ovat samaa sävyä hänen hiustensa kanssa, tosin hipauksella ruskeaa seassa. Niskasta Manonilla lajilleen ominaisesti kasvaa suora harjas yläselkään asti. Alaselässä jatkuu sama karkea korvien värinen karvoitus, jonka seasta karvan peittämä mittava häntä kasvaa. Tupsu hännän päädyssä on pitkä ja kihara. Hänen ihonsa on sävyltään lämmin ja haalean rusehtava.
Manon on lihaksikas, mutta kovin luonnollisella tavalla. Hänen raajansa ovat paksut ja niitä peittää karvoitus, joskin ei yhtä runsas kuin selässään. Hänen kätensä ja jalkansa ovat suuret ja sormensa ja varpaansa pitkät ja paksut. Hän ei ole mainittavan kurvikas, mutta löytyy häneltä jonkin verran pyöreämpääkin massaa rintakehästään. Hänen kokoluokalleen on ymmärrettävästi kovin hankalaa löytää sopivia vaatteita ihmisten suosimista kauppaketjuista, joten Manon omistaa vain muutaman vaateparren. Hän suosii tummia ja maansävyisiä värejä, käyttää aina housuja, ja nähdään yleensä vapaa-ajallaan kotinsa ulkopuolella aina pitkä nahkatakki peittonaan ja valtavat saappaat jaloissaan. Erityisen paljon Manon pitää villapaidoista, varsinkin niistä kuhmuraisista ja hiukan venyneistä ja muutenkin toispuoleisista, joita hän kutoo itse.
HISTORIIKKI
Ei ole aivan varmuudella selvää missä vaiheessa Manon vaihdettiin kasvattiperheensä lapseen. Todennäköisesti vaihto tapahtui jossain satunnaisessa puistossa rattaasta toiseen vauvojen ollessa muutaman päivän ikäisiä. Siinä vaiheessa kun oli kasvanut tarpeeksi ymmärtääkseen ympäröivää maailmaa hän tiesi jo, että kasvattivanhempansa olisivat paljon mieluummin ottaneet täysin ihmismäisen ja siron vauvansa takaisin kuin hoivanneet peikkolasta. He eivät kuitenkaan suinkaan vihanneet vaihdokaslastansa, vaan oppivat hellimään häntä kuin omaansa. Manon sai rakastavan ja tasapainoisen kasvatuksen, ja vietti varhaisen lapsuutensa niin kuin kuka tahansa ikäisensä. Jahtasi naakkoja, rääkkäsi nukkeja, leikki kaikkia mahdollisia pihaleikkejä muiden naapuruston lasten kanssa. Häntä ja korvat piilotettiin kaikenlaisin keinoin; hatuilla ja myssyillä, köysillä sitomalla. Suurikokoisuutta ja yleistä karvaisuutta selitettiin poikkeavilla geeneillä, isoäidin puolelta.
Manon kasvatettiin kohtalaisen hyvätuloisessa perheessä yhdessä Pariisin lukuisista lähiöistä. Hänen vanhempansa näkivät, ettei hänen oikea lajinsa pysyisi asianmukaisesti salassa julkisen terveydenhuollon parissa, joten he päättivät että pitäisi sijoittaa yksityiseen. Pienellä menojen kiristämisellä heillä oli kuin olikin varaa yksityisen lääkärin palveluihin, jolle juurta jaksain selitettiin, ettei heidän tyttärensä ollut täysin inhimillinen. Onni potkaisi, lääkäri oli avoinmielinen ja lapsi sai monituiset terveystarkastuksensa sekä hänen lajinsa pysyi salassa. Koulussa Manonin oppimisvaikeuksiin kiinnitettiin huomiota. Hänet laitettiin tukiopetuksiin ja erityisopetuksiin, jotka auttoivat edes sen verran, ettei hän jäänyt luokalleen. Arvosanat eivät kuitenkaan olleet erityisen loisteliaita. Tällä tavoin sujui hänen koulunkäyntinsä halki alakoulun, ilman suurempia muutoksia. Yhdeksänvuotiaana hänelle tosin syntyi pikkuveli. Sitten koitti teini-ikä, jonka Manon vietti kuten kovin monet. Lukittautuneena valtaosan vapaa-ajastaan luolaksi muuttuneeseen huoneeseensa kuunnellen synkkää ja äänekästä musiikkia. Varsinkin örinähevi maanosamme pohjoisilta perukoilta tuntui vetoavan häneen ja väärinymmärrettyyn sieluunsa. Samaan aikaan hän taisteli yläkouluaan läpi erityisopettajien avustuksella. Ajan mittaan murrosikäkin meni ohi ja Manon rauhoittui, vaikka yhä vieläkin pitää raskaammasta musiikista. Koulun hän lopetti heti kun velvollisuutensa päättyi, ja lähti työelämään heikkojen todistusten kanssa. Kouluaikanaan hän oli oppinut lähinnä vain lukemaan, kirjoittamaan jotenkin, laskemaan yksinkertaisia laskuja ja saanut peruskäsityksen Ranskan historiasta. Kaikki sen hankalampi tieto ei vain tuntunut pysyvän päässä, vaikka niitä kovasti harjoiteltiin ja päntättiin.
Muutaman vuoden hän eli yhä vanhempiensa luona, saaden välillä lyhyitä ja helppoja töitä. Alaikäisen on kuitenkin hankalaa saada pysyvää työsopimusta, varsinkin ilman kunnollista koulutusta. Täysi-ikäistyttyään hän onnistui saaman pidempiäkin työkeikkoja; marketeissa hyllyntäyttäjänä ja lastinpurkajana, teollisuushalleissa siivoojana, kaupungin puistoissa roskienpoimijana ja rikkaruohojen kitkijänä. Jossain vaiheessa hän muutti pois vanhempiensa luota kimppakämppään puolituntemattoman silloisen työtoverinsa kanssa. Samalla tavoin kulki hänen elämänsä useamman vuoden. Asuntoa vaihdettiin kuin hanskaa, työpaikkaa vielä useammin. Muutaman kerran Manon on toiminut vartijana, käytyään ensin lyhyen kurssin. Siitä johti hänen tiensä järjestyksenvalvojan koulutukseen ja hyviin työpaikkoihin erilaisissa koulutukselleen sopivissa tehtävissä.
Seitsemisen vuotta sitten hän löysi tiensä Chênevalieen ja muutti nykyiseen asuntoonsa. Hän löysi työtä läheiseltä metroasemalta ja toimii siellä yhä järjestyksenvalvojana.
ASUINOLOSUHTEET JA SEURALAINEN
Manon asuu yhdessä Chênevalien lukuisista kerrostaloasunnoista. Huoneisto koostuu kompaktista keittiöstä, hämärästä makuuhuoneesta ja yhdistetystä eteistilasta ja oleskelualueesta, sekä tietenkin kylpyhuoneesta. Hänen asuntoaan ei voi sanoa siivottomaksi, vaikka kohtalaisen epäjärjestyksessä onkin.
Kodissaan oleskelee myös paksu viisivuotias inkivääritabby kissanroikale nimeltä Denis, jonka Manon nappasi löytöeläinsuojasta pentuna mukaansa. Denis on ainut elävä asia, johon Manon on todella kiintynyt, voisi jopa sanoa että ainut, jota hän rakastaa.
KYVYT
Manon osaa kutoa, jos ei hyvin, niin ainakin innokkaasti. Hän on myös etevä arvioimaan tilanteita ja niiden seuraamuksia. Manon on lajilleen ominaisesti ja omatoimisen treenaamisen ansiosta varsin voimakas. Hän osaa muutamia kirouksia, muttei käytä noituuttaan juuri koskaan. Opettelee juuri lisää taikuudesta.
KYVYTTÖMYYDET
Varsinkaan humalassa Manon ei hallitse itseään tai voimiaan täysin ja saattaa arvaamattomasti suutahdella ja olla yleisestikin aggressiivinen. Yleensä hän onnistuu kuitenkin hillitsemään juomistaan sen verran, ettei joudu tähän tilaan. Hän ei siedä auringonvaloa silmissään, ja suojautuu siltä kaikenlaisin keinoin.
USKON ASIAT
Manon ei usko mihinkään eikä ole uskomatta mihinkään. Hänellä on jonkinlainen alitajuinen vaiston kaltainen tieto siitä, että on jumaluuksia joita kuuluu vihata tai pelätä, muttei ajattele asiaa sen enempää.
