Whet your appetite

# Liima med Lucas tänne♥

Kohteliaasti pellavapää kohotti savunharmaata fedorahattuaan rappukäytävässä vastaan astelleelle naapurinrouvalle, joka hymyssä suin toivotti iltoja juuri ravintolatöistä kotiin palanneelle isä Morelille. Hissillä matkattiin punatiilisen kerrostalon neljänteen kerrokseen, jossa kotoisaa henkeä ja turvaa huokuva tummapuinen ovi sijaitsi. Haukotellen Fester kaivoi kilisevät avaimet housujensa etutaskusta ja oven avattuaan asteli sisälle hämärään, mausteilta tuoksuvaan kaksioonsa. Kengät mies potki laiskasti jaloistaan, katsomatta lainkaan mihin päin eteistä ne loppujen lopuksi päätyivät. Taas yksi kirkoton(eli paska) työpäivä takana. Raskaasti huokaisten sinisilmä napsautti katkaisimesta valot päälle ja raahautui olohuoneeseen, jonka sohvalle heittäytyi selälleen ja jäi makaamaan kuin kuollut kala. Ravintolassa työskenteleminen oli eittämättä aivan tarpeenmukaista, mikäli Fester mieli asustella nykyisessä asunnossaan vielä vastaisuudessa. Manaajanhommat olivat keikkaluontoisia, eikä niistä Morelin suruksi maksettu - kuten ei siitäkään, että hän pyöri kirkolla sekalaisia ja vapaaehtoisia hommia hoidellen. Jos maksettaisiin, niin hänen ei tarvitsisi paskahalvauksen partaalla pohdiskella miten elättäisi itsensä. Ravintolassa niskalimassa raataminen oli varmasti yksi niistä asioista, jotka Fester jättäisi mielihyvin väliin, vaikka työskentelikin tällä hetkellä vain osa-aikaisesti, eikä suinkaan joutunut raahautumaan tarjoilijan- ja tiskijukanhommiin joka päivä. Kaipa hänen pitäisi olla kiitollinen, että hän kouluttamattomana edes sai töitä ravintola-alalta ja oli siunattu mukavalla pomolla, joka ymmärsi kirkko -ja manaajahommien tärkeyden Morelille, eikä pakottanut töihin joka päivä, vaan antoi pellavapään työskennellä joustavilla työajoilla. Huuliaan mutristellen Morel kääntyi kyljelleen ja silmät sirillään jäi tuijottamaan tv-tasolla nököttävää töllötintään. Kun paikallaan lahnaaminen alkoi käydä vaikeaksi kasvavan näläntunteen vuoksi, pakotti Fester itsensä pystyyn ja keittiöön. Ilmeettömänä hän avasi jääkaapinoven ja nappasi ylähyllyltä huomaansa mikropizzan. Saatuaan pizzan suojapaperista vapautettuaan, tökkäisi hän sen valkoiseen mikroaaltouuniinsa. Sormi käväisi käynnistys-painikkeella, mutta koska mitään ei tapahtunut, jäi Fester toljottamaan mikroa kasvoillaan typerä ilme. Kulmat koholla mies yritti käynnistää kojetta uudestaan, mutta mitään ei tapahtunut. Epäselviä maristen Fester tarkisti johtojen olevan kunnossa, ennen kuin yritti kolmannen kerran. Jaa mitäs vittua? Seuraavat viisitoista minuuttia Morel tappeli mikronsa kanssa, joka ei lähtenyt käyntiin hakkaamallakaan.

Vatsa kurnahdellen pellavapää irvisti ja etsi kaapeistaan jotain muuta syötävää. Perkele sentään. Hän söi yleensä töissä tai kirkolla, ja hän oli avuttoman surkea kokki valmistamaan mitään omin käsin. Puurot paloivat aina pohjaan, kanamunatkin leimahtivat paistaessa poroksi - siksi sinisilmä oli tottunut ulkonasyöjä ja valmisruokapopsija. Hedelmiä ja salaattiakin kului terveellisyyden nimissä, mutta nyt kumpaakaan ei ollut tarjolla. "Hnnggääääää", blondi ulisi ja nosti molemmat kätensä paksujen hiussuortuviensa sekaan. Hän oli juuri viettänyt koko päivän ravintolassa, joten ulkona syöminen ei houkuttanut ollenkaan. Hetken valittelemisen ja pohtimisien päätteeksi Fester oli etsinyt kenkänsä, vetänyt ne jalkaansa ja mikroa päänsä päällä kannatellen poistunut asunnostaan - harmitellen, ettei omistanut autoa, ei edes kottikärryjä. Hän oli kuullut jonkun korjaajan pitävän pujuaan auki vielä iltaisinkin ja muisti osoitteen. Onneksi hän asui keskustassa, eikä matka pääkadun kautta kyseiseen osoitteeseen ollut pitkä. Eikä tarvitse mainita, että Fester keräsi mikronsa kanssa katseita. Tavalliseen tapaansa hän kuitenkin ignoorasi uteliaat katseet ja Gabriella Cilmin on a mission -kappaletta hyräillen saapui lopulta pienen liikkeen edustalle. "I am a woman on a mission, woah...", mies mumisi kappaleen sanoja ja naurahti lopettueen sille, miten hölmöltä oli kuulostanut. Varoen tiputtamasta mikroaan, asteli Morel ainoana asiakkaana sisälle pienehköön liikkeeseen ja suuntasi suoraan kassalle. "Iltaa", hän tervehti veikeästi hymyillen ja venytteli niskaansa, heti kun oli laskenut mikron tiskille. "Oothan sä viel auki? Älä vaa sano et mä kannoin tän turhaan", pellavapää kysyi päätään kallistaen, ennen kuin käänsi katseensa mikroon. "Tää ei jostain syystä käynnisty", manaaja raportoi ja äkkäsi vasta nyt avata mikron oven. ".... Tää unohtu", hän hymisi ja nappasi pizzan mikrosta, kasvoillaan hölmö hymynkare. "Onko ihan asiatonta kysyy, et pystyyks teil lämmittää tätä? Ja kauan korjaamises menee btw?"

Aamu valkeni aurinkoisena taivaalle ja linnut lauloivat surumielistä sävelmää puiden latvustoissa. Pieni putiikki keskellä aamun hälinää, jota monikaan ei edes varmaan kiireeltään huomannut, seisoi jokseenkin apaattisena, valot vielä poissa päältä ja ainoana merkkinä siitä, että liike ylipäätään oli kenenkään käytössä, olivat suuret tervetuloa kyltit ja sisällä heoluva yksinäinen tuuletin. Ulospäin liike ei tosiaan ollut mitenkään erityisen houkuttelevan näköinen, eikä sen ikkunoissa ollut esille suurta määrää myynnissä olevaa tavaraa niinkuin niin monien muiden sen kaltaisten samalla kadulla. Suuret välkehtivät valot taikka upeat taikaesineet, eivät olleetkaan liikkeen myyntivaltti ja asiakkaita riitti, jolloin sana hyvästä korjaamosta kiiri nopeasti ympäri maita ja mantuja.
Liikke sijaitsi kaksikerroksisessa talossa, jonka yläkerta toimikin asuintalona Luc Farelille, liikkeen ainoalle omistajalle.

Luc heräsikin sinä aamuna jo varhain lukemaan lehteä ja juomaan reilusti yleisesti hyväksyttyä paria kupillista kahvia enemmän, tuota tummanpuhuvaa pavuista valmistettavaa piristettä. Mies Oli sonnustautunut jo työvaatteisiinsa ja istui nyt rauhallisen oloisena suuressa tammisessa nojatuolissa ihmetellen maailman tapahtumia ja nauttien olostaan.
Edessä olisi pitkä päivä töissä ja aamut olivat niitä harvoja hetkiä kun Luc malttoi mielensä ja antoi itselleen täyden vapauden olla olematta erittäin tehokas. Mies vaihtoi huokaisten asentoa ja hörppäsi loput kahdeksannesta kahvi kupistaan laskien lehden pöydälle. Suuret kämmenet nousivat kasvoille ja ravistelivat viimeisetkin rähmät silmäkulmista, jonka jälkeen Luc nouse hieman kömpelösti tuolista, jokanka tummanpuhuva väritys sopi mainiosti muuhun sisustukseen. Luc käveli eteiseensä, ja laittoi työkenkänsä, joissa oli teräs kärjet varpaiden suojana jalkaansa ja nappasi vielä takkinsa lähtiessään ovesta ulos.

Työpäivä sujui suunnitelmien mukaisesti, muutamaa hassua välikohtausta taikaolentojen kanssa, joiden surauksena Luc joutui moppaamaan liikkeensä lattian useammin kuin kerran. Tänään oli niin sanottu 'rahanteko'-päivä, joka tarkoitti sitä, että asiakkaat tulivat enimmäkseen noutamaan korjattuja tavaroitaan ja suorittivat maksut samalla. Muutama rikkinöinen herätyskello ja yksi jääkaappi raahattiin hänen ovestaan sisälle, siirtyäkseen verstaan puolelle korjattavaksi ja iltaa kohden kun suurin hälinä väheni, siirtyikin Luc verstaan puolelle niitä korjailemaan.

Juuri kun hän oli saanut jääkaapin oven irti ja oli asettamassa sitä pöydälle, tutkiakseen sen toimintamekanismia ovessa roikkuva kello helähti ja pienikokoinen peikko taapersi sisään rujo ilme naamallaan. Se istahti tiskipöydän eteen ja alkoi selailemaan suurta punakantista kirjaa, joka oli asiakkaita varten pöydällä esillä. Tuo kirja sisälsi lähes kaikki Lucasin omat keksinnöt ja myös joitakin hänen suurimmista korjaustöistään tarkasti vaihe vaiheelta selostettuna. Hetkeä myöhemmin oven takaa alkoi myös kuulua hyräilyä ja pian se avasikin lucasin mielestä hieman hömelön näköinen vaaleahiuksinen mies kantaen.. Lucasin piti katsoa ensin tarkemmin, kyllä kantaen mikroaaltouunia päänsä päällä.
Lucas pyyhki nopeasti hölmistyneen ilmeen kasvoiltaan ja asettui vastaanottamaan uutta asiakasta tiskin taakse.


"Iltaa, oothan sä viel auki? Älä vaa sano et mä kannoin tän turhaan"

Lucas hymyili tulijalle ja katsoi miestä silmiin.

"Kyllä olen auki, vielä useamman tunnin. Kuinka voin palvella nuortaherraa? Ruoanlaitossa en ole hirvän hyvä, mutta jos laitteessa on vikaa niin eiköhän se kuntoon saada käden käänteessä"
Lucas jatkoi ja hymyili edelleen.

"Onko ihan asiatonta kysyy, et pystyyks teil lämmittää tätä? Ja kauan korjaamises menee btw?"

Lucas katsoi pitsaa, sitten miestä ja sitten taas pitsaa. Hän ei koskaan ollut arvostanut valmisruokia ja tekikin aina itse omat pöperönsä, mutta tapansa kullakin Lucas tuumasi ja tarttui pitsaan kuljettaen sen takahuoneen puolelle. Mennessään Luc viittoi toista seuraamaan ja laittoi suuren omakyhäämänsä uunin lämpenemään. Liikkeessä ei ollut montaa asuintalon elementtiä, mutta vessa ja pieni keittiö sieltä löytyi. Takahuone oli hieman sekainen ja täynä mitä kummallisemman näköisiä vempaimia joiden kanssa Lucas työskenteli paraikaa. Luc raivasi ruokapöydälle tilaa ja pyyhki sen pahemmista tomuista.

"Käy peremmälle, en omista ravintolaa, mutta eiköhän täällä mahdu syömään. Mitä mikroon tulee, epäilen sen olevan käyttökunnossa muutamassa tunnissa jos maltat odottaa".

Pieni, kysyvä hymynkare koristi viattomana Festerin punertavia huulia, korjaajan vaihdellessa katseensa paikkaa hänen ja pitsan välillä. Okei, olihan se ehkä hieman utopista ilmestyä korjaamoon mikro päänsä päällä ja pyytää korjauksen lisäksi vielä ruoallekin lämmitystä. Perhana. Olisihan hän voinut pyytää lämmitystä jostain muualtakin - eihän sitä tiennyt, jos korjaajalla vaikka oli kiire ja manaajan pyyntö oli tullut mahdollisimman paskaan aikaan. Awkward... Jo olonsa astetta kiusaantuneemmaksi tuntien Fester kohotti vasemman kätensä niskalleen. Hieman vaaleat kulmat kohosivat hiusrajaa kohti, korjaajan otettua pitsan haltuunsa, ennen kuin pellavapää ehti edes ehdottaa hipsivänsä muualle lämmittämään sapuskansa. Mielessään Morel tuuletti ja kiitti Herraansa tämä ystävällisen korjaajan luomisesta. Olisihan mies aina voinut häätää hänet muualle safkoineen, koska tämänkaltaisten pyyntöjen toteuttaminen tuskin kuului korjaamon yleispalveluihin. Noh, Morel saisi nyt onnekseen jotain syötävää, vaikka hän epäilikin, ettei pelkkä pikkupizza ajaisi hänen nälkäänsä kokonaan tiehensä. Hänen ilokseen kaduilta löytyi paljon pikaruokaloita ja leipäkojuja; ehkäpä hän voisi noutaa itselleen patongin jostain. Patonki raikkaine salaattieineksineen, juustonsiivuineen ja tomaatteineen ei kuulostanut lainkaan pahalta idealta. Taikaväen esiinmarssi oli muuttanut useiden elintarvikeliikkeiden ja ravintoloiden aukioloaikoja - kaikki paikat olivat nykyään yömyöhään - elleivät jopa kellon ympäri - auki. Huokaus. Olihan se toki ihan hyvä ja kätevä asia, mutta juuri mitään muuta hyvää tai hienoa pellavapää ei taikaväessä juuri nähnyt. Rennosti vaaleaverikkö seurasi pidempää miestä toiseen huoneeseen, jonka oviaukolle pysähtyi hetkeksi huulet raollaan ihmettelemään huoneessa lojuvia tavaroita. Fester ei halunnut vahingossakaan sotkea tai rikkoa mitään, joten hän piti näppinsä erossa, katsellessaan itselleen tuntemattomia laitteita. Hän ei osannut tunnistaa puoliakaan huoneen tavaroista, eivätkä hänen mielessään käyvät arvauksetkaan loppujen lopuksi tuntuneet osuvilta. Siniset silmät kääntyivät tummaverikköön, tuon siistiessä pöytää arvatenkin Festeriä varten.
"Oh, tota, ei sun olis tarvinnu vaivautuu. Mut kiitti joka tapaukses", Morel virnisti ja istahti pöytään, vilkaisten arvioivana suurta uunia. "Tää kelpaa mulle paremmin ku hyvin", ilmoitettiin leppoisasti ja ristittiin kädet pöydälle, "meikä venailee, ei kiirettä". Taas kirkkaat silmät karkasivat tutkimaan huoneessa siellä täällä oleilevia erikoisen näköisiä laitteita. Pellavapää oli luonnostaan uteliasta sorttia, joka halusi aina tietää missä mentiin ja mielellään keikkuilla tilanteen herrana - ja tämä kasvava epätietous oudoista laitteista alkoi pikkuhiljaa kasvaa häiritsevän tasolle. "Mitä nää laitteet on?" manaaja kysyi lopulta, siirtäen katseensa vanhemman mieshenkilön tummiin silmiin. "Ooksä ite tehny nää kaikki?"

Ihmetellen Morel katseli ympärilleen, odotellessaan uunin lämpenevän tarpeeksi. Ihan perusmallia ei näyttänyt uunikaan olevan, mutta hän uskoi osaavansa käyttää sitä - jos hankaluuksia ilmenisi, oli hän täysin kykenevä kysymään neuvoja. "Onks tää korjaamo sun omas?", vaaleaverikkö huomasi kysyvänsä ja raapi leukaansa, korjaajan tummiin silmiin tuijottaen. Kun uuni oli tarpeeksi lämmin, tuikattiin pizza sen ritilöille lämpiämään. Mieli vielä toistaiseksi maltillisena, mutta vatsa levottomana Fester odotteli ruoan lämpenevän tarpeeksi, näpräten ristiä kaulallaan. "Käväsen pizzan jälkeen ulkona, mut tuun takas jossai välis - viimeistään sitte sillo ku mikro on kunnos", Fester ilmoitti hymähtäem vielä päätteeksi ja vilkaisi kännykästä kelloa, ennen kuin saattoi nostaa pitsan uunista jäähtymään.