Heaven sent the hunter

# Selleri ja Tristán tänne! :----) Linkkaan sulle yksäril kuvan Festerin vaatteist, ku ei viäl tääl pygee

Nyökytellen papinkaapuun sonnustautunut, toffeenruskeahiuksinen pappismies kuunteli vasta äskettäin kirkon ovista sisälle kirkkoon marssinutta harmaahapsista ikäihmistä. Silminnähden hätääntynyt naisvanhus hakkasi kävelykepillään marmorista lattiaa ja vaikeaselkoisesti selitti, miten oli vasta hetki sitten nähnyt pääkadulla mustatukkaisen miehen, jonka päästä oli tunnistanut saatanalliset merkit - eli sarvet. Aina löytyi näitä ihmisiä, jotka demonin nähtyään juoksivat pää kolmantena jalkana kirkkoon raportoimaan näkemästään. Ei siitä varsinaisesti mitään haittaa ollut, ellei ilmiantaja sattunut olemaan sieltä vaikeimmasta päästä. Parhaimmillaan kirkonväki oli kerran joutunut keskeyttämään messut, koska hätäinen kansalainen oli nähnyt aivan välttämättömäksi juosta paikalle kesken puheen. Pappi, jota isä Antoineksi kutsuttiin, pyysi naisvanhukselta lisää tuntomerkkejä, ennen kuin lupasi hoitaa asian ja poistui paikalta - jättäen kiihtyneen vanhuksen virkaveljensä huomaan. Niskaansa hieraisten brunette suuntasi kirkon kirjastoon ja hetken etsi katseellaan oppipoikaansa, ennen kuin totesi, että hänen täytyisi etsiä muualta. Hieman mies ihmetteli sänkeään raapien sitä, ettei Festeriä löytynyt kirjastosta, josta hän oli tottunut oppipoikansa aamuisin löytämään. Vielä hetken mies joutui metsästämään Morelia ja kyselemään tuloksetta muilta kirkonihmisiltä tuon perään, ennen kuin sattui poikkeamaan runkohuoneella. Typertynyt ilme kasvoillaan Antoine jämähti tuijottamaan valkoiset nappikuulokkeet korvilla ja moppi kädessä heiluvaa nuorta miestä, joka Michael Jacksonin Billie Jean - biisin tahtiin tanssi ja pesi lattioita.
"Toi on jatkunu jo jonku puoltuntii. Pojal on liike hallussa"
Antoine havahtui rauhalliseen ääneen selkänsä takaa ja vilkaisi olkapäänsä ylitse rotevaa talonmiestä, joka vino hymy huulillaan tervehti häntä nyökähtäen.

Lyhyen tuijotushetken päätteeksi Antoine hymähti ja kääntyi moonwalkilla taaksepäin - silmät kiinni - liukuvaa oppipoikaansa kohti. "Luojan kiitos, ettei piispa ole näkemässä", toffeehiuksinen huokaisi, ennen kuin yskäisi nyrkkiinsä. Vasta viidennellä rykäisyllä Fester havahtui ja pysähtyi riisumaan napit korviltaan. Kun asuurinsiniset silmät sitten huomasivat Antonien, irvisti blondi puolivahingossa ja päästi jonkinlaisen hnnnngh -äännähdyksen. Talonmies tyrskähti, mutta näki parhaaksi poistua paikalta, Antoinen kurtistaessa toruvasti kulmiaan. "Oon vähä kiireine, joten käykö, jos ignoraan sut joskus toiste?" Fester ehdotti virnistäen ja pääsi todistamaan vanhemman mieshenkilön silmienpyöräytystä. "Sinulle on hommia", pidempi kahdesta ilmoitti ja asteli lähemmäs vaaleaverikköä, joka hymisten asetti moppinsa vasten seinänviertä. "Rue de Chênen alueella on tehty havainto ja lupasin lähettää asiamiehen toteuttamaan Herran tahtoa", Antoine kertoi ja huuliaan mutristellen Fester pörrötti vaaleaa tukkakuontaloaan. "Mustat hiukset ja sarvet, kapeapupilliset simät ja lähemmäs 190 cm pitkä", pidempi tiedotti ja blondi kohotti toista kulmaansa, tyrskähtäen sitten vahingoniloisesti. "Ja tää tyyppi kulki Chênes sarvet esis? Se haluu kuolla, tai sit se vaan on täys imbesilli. Veikkaan jälkimmäistä", nuorempi virkkoi ja raapi poskeaan, ennen kuin asteli oppi-isänsä ohitse. "Ilmoita, jos tarvitset apua", Antoine huikkasi nuoremman perään, joka toitotti, ettei kuulunut amatöörien-sakkiin, ennen kuin katosi tarvikehuoneelle noutamaan välineitään.

Tarvikehuoneessa vaaleaverikkö pakkasi tummaan olkalaukkuunsa kasan rukouslappuja, liituja, raamatun ja täytti kaksi pientä pulloa vedellä. Pullot hän laittoi laukkuunsa vasta sitten, kun oli siunannut vedet Herransa nimeen. Oikeaan reiteensä mies kiinnitti lyhyeen remmiin liitetyn nahkaisen veitsikotelon, jonka sisälle työnsi hopeisen veitsensä. Hopealuodein täytetty pistooli työnnettiin housujen selkämykselle ja saatiin hyvin piiloon tummansinisen villatakin helman alle. Valmistelujen päätteeksi pellavapää suuntasi kirkon alttarille ja hiljeni kädet ristissä omaan rukoushetkeensä Vapahtajaansa esittävän patsaan eteen. Aikansa otettuaan pellavapää poistui kirkosta ja sen alueelta, kerraten mielessään etsimänsä demonin tuntomerkkejä. Ensimmäiset pari tuntia vierähtivät pääkadulla kuljeskellen ja etsien, mutta koska demonia ei näkynyt missään, alkoi sinisilmäinen haastatella kadun väkeä yleisövihjeiden toivossa. Seuraavat tunnit vierähtivät erilaisten ruokailupisteiden ja putiikkien työväkeä haastatellen - tuloksetta. Itsensä esiteltyään Fester sai luvan etsiä demonia elokuvateatteristakin kesken elokuvahetken, mutta tuloksetta hoitui etsiminen sieltäkin. Blondi ei ollut kärsivällisintä sorttia ja jo suorastaan vittuuntuneena sekä turhautuneena hän lähti etsimään demonia laajemmin - käyden kuitenkin ensin haukkaamassa pizzaa jaksaakseen. Hän kolusi naapuruston, puistonkin, mutta mitään ei löytynyt, eikä kukaan haastateltu ollut nähnyt Antoinen kuvailemaa henkilöä. Kun pellavapää sitten lopulta pysähtyi puiston penkille levähtämään, totesi hän aikaa kirkolta lähdöstään kuluneen jo seitsemän tuntia. Kymmenestä viiteen. Raskaasti huokaisten manaaja levitti kätensä penkin selkänojalle ja valtasi näin valkoisen penkin kokonaan itselleen. Paskin metsästyskeikka aikoihin. Yleensä yleisövihjeet eivät olleet aiheettomia ja demonit löytyivät usein melko nopeastikin, mutta nyt Morel alkoi epäillä demonihavainnosta ilmoittaneen silminnäkijän erehtyneen. Koko vitun päivä oli siis ilmeisesti heitetty hukkaan. Hyisenä Fester tuijotti puiston tuulessa huojuvia puita vaaleat kulmat kurtussa. Ja hän kun oli kuvitellut tänään pääsevänsä kokemaan jotain seikkailuhenkistä. Päähän otti raskaasti, mutta siitä huolimatta Fester päätti - raivostuttavan sinnikkäänä ihmisenä - etsiä vielä hetken, ennen kuin lätisi kirkon kautta kotiinsa. Vaaleakutri etsi demonia hämäräkujiltakin, mutta näki parhaaksi poistua kaupungin vaarallisimmilta kulmilta illan alkaessa hämärtää.

"Kahvi kermalla ja pala omenapiirakkaa, kiitos", manaaja tilasi ilottomana Café Catherinen tutulta kassaneidiltä, joka nyökähti hymyillen ja alkoi kokoamaan tilausta tiskille Festerin katseen alle. "Rankka päivä takana, isä Morel?" kassaneiti kysyi pienesti hymyillen ja kaatoi kahvia valkoiseen kuppiin kahvilautasella. Vastaukseksi Fester vain huokaisi ja ojensi maksun, ennen kuin kiitti ja siirtyi tilauksensa kanssa istumaan pyöreän pikkupöydän ääreen melko keskelle kahvilaa. Kello oli jo lähemmäs puolta yhdeksää ja pellavapää julisti jo virallisesti mielessään päivän menneen täysin vituralleen. Tylsistyneenä hän jäi tuijottamaan kahvilan seiniä ja hörppimään kahviaan.

[TÄÄLTÄ TULLAAN KERA ARMOTTOMAN LAGAUKSEN. ]

Tristánille päivä oli ollut mitä erinomaisin, eikä sillä ollut mitään suoraa tekemistä kauniin ja kuulaan sään tai Chênevalieta hellivän, vielä aamupäivällä lempeän tuulen kanssa. Kaunis ilma onnistui olemaan ennemminkin välillisesti hyödyllinen, sillä se oli kutsunut runsain joukoin ihmisiä nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä ennen seuraavaksi viikoksi ennustettuja runsaita sadekuuroja. Tämän seurauksena kadut olivat poikkeuksellisen täynnä onnellisesti ja päämäärättömästi haahuilevia ihmisiä, jotka tekivät incubuksen elämästä äärimmäisen helppoa. Ruuhkassa oli niin kovin kätevää vain törmätä ihmisiin, katsoa näiden hämmentyneitä reaktioita ja pelästyneitä katseita… ja myöhemmin palata illalliselle näiden uniin. Yleisestä taikatietoudesta huolimatta vain hyvin harva osasi suhtautua riittävällä varovaisuudella vastaantulevaan incubukseen, joka ei edes yrittänyt peitellä todellista muotoaan. Yleensä vähemmän tarkkaavaiset uhrit huomasivat sarvet vasta, kun oli liian myöhäistä, eivätkä silloinkaan onnistuneet yhdistämään viatonta kosketusta mihinkään hälyttävään saatikka sitten hengenvaaralliseen.
Ihmisten typeryys osasi toisinaan olla lähes hellyttävää.

Jostain syystä edes kadunreunaan unisieppareita kaupittelemaan siirtynyt herrashenkilökään ei onnistunut pilaamaan Tristánin päivää. Toinen selvästikin tiedosti demonin läsnäolon, minkä innoittamana ryhtyikin kaupittelemaan tuotteitaan aivan uudella, pelonsekaisella innokkuudella. Demoni nyrpisti nenäänsä ja jatkoi matkaansa nopein harppauksin, pudistellen olematonta likaa pois harmaan nahkatakkinsa rinnuksilta. Sieppareiden näkeminen itsessään ei ollut hänelle hengenvaarallista, vaan ennemminkin vastenmielistä.
Pyyhkiäkseen epämiellyttävän muiston päästään, teki Tristán nopean visiitin erään viehkeän pariisittaren päiväuniin vain saadakseen muuta ajateltavaa. Suunnitelma toimi paremmin kuin hyvin, minkä jälkeen demoni palasi jälleen tutulle kierrokselleen pitkin Chênevalien idyllisiä maisemia.

Café Catherine oli viimeinen pysäkki demonin päiväjärjestyksessä ennen siirtymistä takaisin omaan ulottuvuuteensa. Kuka tahansa kai nautti enemmän tai vähemmän nopeasta pyrähdyksestä kahvikupposen äärellä kiireisen päivän jälkeen, vaikkakin erotuksena normaalien ihmisten levolliseen kahvihetkeen, päätti Tristán olla tilaamatta mitään. Siinä missä normaalisti monet työntekijät saattoivat suhtautua hyvinkin ynseästi maksamattomiin asiakkaisiin, jotka lojuivat kahviloissa lähinnä omaksi ilokseen, ei kukaan uskaltanut sanoa sanaakaan incubuksen vallatessa oman pöytänsä erään seinän vierestä.
Kuin se ei olisi aiheuttanut riittävää paheksuntaa tai kulmien kohottelua kahvilan muissa asiakkaissa, heilautti Tristán jalkansa rennosti pöydälle vailla pienintäkään huolen häivää. Jossain toisella puolen kahvilaa keski-iän ylittänyt pariskunta hengähti samaan aikaan kuin yhteisestä sopimuksesta ennen kuin päätti yhteistuumin kadota paikalta. Kuinka pöyristyttävää olikaan, että demoni kehtasi näyttää itsensä julkisella paikalla! Kadonneen pariskunnan loittonevan kiivaan keskustelun myötä useampi persoona tuntui vilkaisevan sillä hetkellä päivän lehteä suurella mielenkiinnolla lukevaa incubusta.

Päätään laiskasti roikottaen Fester pyöritti lusikkaa höyryävässä kahvikupissaan - kasvoillaan pettynyt, vihavivahteinen ilme. Omenapiirakanpala ehkä tuoksui kutsuvalta, mutta hyytävän närkästynyt mielentila ei sallinut manaajaa maistamaan ostostaan. Juuri nyt hän ei vittuuntuneisuudeltaan saanut syötyä tai juotua mitään, joten hän jäi retkottamaan ryhti lytyssä tuolilleen, odottamaan mielialansa tasaantumista. Fester oli suoraan sanottuna ehkä paskin ihminen ottamaan pettymyksiä vastaan. Harvoin hän masentui ja pettymys näkyi hänestä lähinnä vittuuntuneisuutena ja raivona. Morel oli aivan liian uppoutunut mielessään manaamaan etsimäänsä demonia alimpaan helvettiin, huomatakseen kahvilan uuden vieraan, jonka koko muu kahvilanväki noteerasi kuin yhteisestä käskystä. Raskaasti huokaisten mies lopulta kohotti kahvikupin huulilleen, ennen kuin huomasi viedä katseensa tuttuun kahvilaneitiin. Toinen manaajan vaaleista kulmista kohosi hieman, sinisten silmien katseen huomatessa kahvilaneidin ahdistuneen, melko pelokkaankin ilmeen. Mitä nyt? Kummastuneena Fester käänsi katseensa siihen suuntaan, mihin kahvilaneiti ja melkeinpä kaikki muutkin kahvilassa katsoivat. Pellavapää nielaisi kahvit väärään kurkkuun ja sai juuri ja juuri peitettyä yskänpuuskansa kättään vasten. Ryhti oikeni kuin itsestään ja silmät suurina, kasvoillaan ehkä typerin mitä-vittua -ilme Morel jäi tuijottamaan mustahiuksista olentoa. Mustat hiukset, sarvet, viirusilmät... Ei jumalauta. Tuossako se kirottu demoni, jota hän oli etsinyt koko saatanan päivän, nökötti nyt muina miehinä lukemassa lehteä? Haavi auki Fester vain tuijotti, kunnes säpsähti alkuhämmästyksestään ja ponkaisi takaisin maanpinnalle. Kiitos Jeesus, tämä päivä ei ehkä sittenkään ollut valunut hukkaan.

Manaaja siristi hieman silmiään ja vei pistävän katseensa kahvilaneitiin. Blondi viittoi päällään ovea kohti ja kahvilaneiti nyökähti varovasti, esiliinaansa hermostuneeseen tapaan hypistellen. Varoen nainen hipsi ovelle ja siitä ulos, ja kun muu kahvilanväki huomasi tämän, siirtyivät kaikki muutkin perässä pihalle, jolloin kahvilaan jäivät lopulta vain Fester ja törkeäkäytöksinen mulkero, joka oli kehdannut nostaa jalkansa pöydälle. No ihan sama, tuolta lähtisi pää kohtapuolin joka tapauksessa, sovittakoot syntejään helvetissä sitten. Siviilit oli hoidettu alta pois, joten Morelilla oli nyt enemmän vapauksia toimia. Hän ei halunnut aiheuttaa kahvilalle vahinkoja, mutta demoninmetsästyksessä oli turha kaunistella tai leikkiä sankaria, sotkuista tuli jos tuli - hän pahoittelisi myöhemmin. Ilmeettömänä hän nousi seisomaan ja lausui ajatuksissaan Ave Mariat, ennen kuin otti pari askelta lähemmäs kohdettaan. Välimatkaa jäi kaksikon välille sellaiset viisi metriä.
"Ooksä iha vitun pelle vai haluuksä kuolla, ku hengailet tääl sarvet esis?" Morel huomasi kysyvänsä puolihuvittuneeseen sävyyn ja pää hieman kenossa jäi hän tuijottamaan mustatukkaa nenänvarttaan pitkin. Kuten useat demonit, oli tämäkin heppu sangen komeannäköinen kaveri - sitä ei voinut Festerkään kieltää. Mutta eipä sillä mitään väliä ollut. Tuo kaikki komeus oli syntiperäistä ja pahaa - se tulisi kadottaa Isän nimissä. "No jaa, ei sil loppujen lopuks mitään väliä oo", Fester huokaisi ja otti selkämykseltä aseensa, jonka piipun kohotti vinottain demonia kohti, "koska sun leikit loppuu tähän - Herran nimissä". Nopeasti Morel virnisti, ennen kuin raotti huulensa manaussanoja varten. "בשם אדני אני יגרום לך להיעלם חטאיך", vaaleaverikkö aloitti demoneja heikentävän heprealaisloitsunsa, astui pari nopeaa askelta sivummalle ja painoi liipaisinta, tähtäimessään tietenkin tuo mustahiuksinen hirviö. Ja turhahan se oli kevein aloittaa, joten demoni sai kiusakseen luotisuihkun.

Päivän uutiset eivät paljastaneet mitään ihmeellistä, uutta tai arvaamatonta. Tristán selasi tylsistyneenä suoraan tiedotteiden ja ajankohtaisten artikkelien ohi, lukaisi tulevista tapahtumista kertovan osion vain puolisilmällä, ohitti horoskoopit hyvällä omallatunnolla ja ryhtyi lopulta lukemaan viimeisille sivuille präntättyjä viihdesivuja vain asteen verran aikaisempaa suuremmalla mielenkiinnolla. Epämääräisissä huhuissa ja lähes moraalittomissa juoruissa oli jotakin kaiken kaikkiaan kiehtovaa, jotakin, joka sai incubuksen syventymään hetkeksi lehtipalstojen uumeniin.
Ehkä hänen itsesuojeluvaistonsa ei ollut sitä kaikkein terävintä luokkaa. Tai ehkä demonin naiivi usko maailman hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen oli tehnyt hänet jokseenkin varomattomaksi, liian pehmeäksi. Ironinen ajatus sai Tristánin hykertelemään itsekseen kuin hauskallekin vitsille. Hyvä on, hänen kohdallaan naiivista uskosta ei ehkä kannattanut puhua, se ei kuuluisi edes sadan hänelle yleisimmän tunnetilan listalle. Oli oikea selitys mikä tahansa, jäi demonilta jostain syystä huomaamatta kahvilan epäilyttävä hiljeneminen ja asiakaskunnan yleinen ulosmarssi. Vasta jostain muutaman metrin päästä kantautuva ääni sai demonin huokaisemaan vaivaantuneena ennen kuin tämä nosti katseensa pois lehdestä edessään seisovaan nuorukaiseen.

Demoni harkitsi hetken vastausvaihtoehtojaan, kiikkuen samalla tuolillaan taaksepäin. Tummat silmät pyyhkivät arvioiden toisen yli Tristánin nuolaistessa huuliaan mietteliäästi. Muutaman sekunnin arvion perusteella toinen sai osakseen hyväksyvän nyökkäyksen ja huvittuneen päänheilautuksen.
”Tai ehkä ne toimivat mukavina keskustelunavaajina uteliaiden sielujen varalta?” Tristán ehdotti esitettyään teatraalisesti pohtineensa vastausta lähes tuskastuttavan pitkään. Sanat lausuttiin pehmeästi venyttäen samalla kun hurmaava virnistys ilmestyi incubuksen huulille tämän päättäessä pitävänsä näystä edessään. Hän olisi toki aivan muodon vuoksi voinut yrittää leikkiä asiallista ihan vain sen vuoksi, että yllättäen tyhjentyneessä kahvilassa ja toisen vihamielisessä käytöksessä oli jotakin kaiken kaikkiaan epäilyttävää, minkä olisi pitänyt riittää nostattamaan typerimmänkin olennon epäilykset saman tien. Jostain syystä demoni kuitenkin oli sillä sekunnilla aivan liian kiireinen riisuessaan toista katseellaan, jotta olisi voinut kiinnittää muuttuviin ympäristöolosuhteisiin riittävää huomiota. Mutta mitä hän itselleen mahtoi? Miellyttävännäköinen muukalainen oli tarjonnut riittävän ärsykkeen laukaisemaan hänen incubuksen mielenkiintonsa.

Positiivinen yleisvaikutelma ja käsite miellyttävyydestä haihtuivat kuitenkin saman tien toisen ryhtyessä manaamaan ikävällä tavalla tuttuja sanoja, jotka saivat Tristánin irvistämään hetken hämmennyksen johdosta.
”Hetkonen, mitä sinä - -? Hei!” Parahdus karkasi demonin huulilta ehkä vain hivenen yllättyneenä. Ennemminkin siitä kuvastui jonkinlainen puhdas inho: manaajan sanat olivat hänen korvilleen kuin puhdasta myrkkyä. Ilma heidän ympärillään tuntui yhtäkkiä vaikealta hengittää, aivan kuin jokin salaperäinen voima olisi sitonut demonin paikalle näkymättömin kahlein. Inho ja puhdas yllätys haihtuivat kuitenkin nopeasti vaiston ottaessa vallan Tristánin toiminnassa: luotisateen sivaltaessa häntä kohden, muuttui incubus aineettomaksi. Vaikka hän toisen inhottavan loitsun voimasta olikin sidottu paikoilleen, saattoi hän silti näköjään käyttää voimiaan tietyin rajoittein. Ei sillä, että luodit olisivat koituneet hänen kohtalokseen – mutta pitihän hänen sentään ajatella omaa fyysistä ja henkistä terveyttään. Hän ei halunnut pilata komeaa vaatekertaansa saatikka sitten kokea pienintäkään ylimääräistä tuskaa.

Tristán huokaisi raskaasti ennen kuin loi syyttävän katseen manaajaksi paljastuneen herrasmiehen suuntaan. Murhanhimoista vaikutelmaa ehkä söivät mutrulle kaartuneet huulet sekä niistä kuvastuva huvittuneisuus.
”Ammutaan ensin, kysytään sitten? Herttaista. Mitä olenkaan tehnyt tällä kertaa ansaitakseni näinkin julman kohtelun?” Demoni kysäisi teennäisen loukkaantuneesti. Äänensävy muuttui kuitenkin saman tien Tristánin kohdistaessa tummien silmiensä katseen toisen sielunpeileihin. ”Jos halusit tulla vain juttelemaan, olisi pelkkä ’hei’ riittänyt vallan hyvin.”

# luvalliset hittailut

Luodeista yksikään ei osunut kohteeseensa, vaan kaikki - yhtä poikkeusta lukuun ottamatta - päätyivät laumassa seinään demonin takana. Yksi taisi osua satunaiseen lasimaalaukseen, joka päästi ikävän, risahtavan äännähdyksen, hajoten hetkessä lasinsirpalesateen lailla lattialle. Manaus ei kaiketi ollut lamauttanut mustatukkaa aivan halutulla tavalla, koska immateriaaliseksi muuttuminen onnistui yhä. Kaipa Morel oli kaikessa patoutuneessa vittuuntuneisuudessaan kiirehtinyt liikaa, kun oli tyytynyt vähemmän tyrmäävään rukousloitsuun. Vittu. Kohteen aliarviointi ei kuulunut pellavapään normaaliin toimeen.
"Awww sua viatonta raukkaa. Ethän sä piru tietenkään ikinä tällasta kohtelua ansaitsit", Fester huokaisi väkinäisesti irvistäen demonin teennäiselle esitykselle, "jos vaikka lopetat ton ärsyttävän lässytyksen. Meikäläiseen ei söpön pikku-uhrin esittäminen oikeen pure, ellet sitte haluu aiheuttaa mulle oksennusrefleksiä". Hyinen katse silmissään manaaja hylkäsi aseensa yhdelle kahvilan pyöreistä pöydistä ja kiskaisi laukustaan pyhin vesin täytetyn pullon. Pari juoksuaskelta lähemmäs viirusilmäistä antoivat tarpeeksi aikaa pullonkorkin avaamiseksi. Pullon pyhä sisältö viskaistiin kohti demonia, joka vihdoin nosti perseensä tuolilta. Ei tuo kaiketi aivan urpo ollut, kun ymmärsi väistää pyhää vettä, jolta aineettomaksikaan muuttuminen ei pelastaisi. Vedet lätsähtivät roiskahtaen tyhjälle tuolille, pöydälle, seinälle ja lattialle. Alahuultaan puraisten Fester kääntyi ympäri ja paikansi ketterän kohteensa. "בשם אדני אני יגרום לך להיעלם", loitsu vaihtui vahvempaan, muttei kieli pysyi samana. Hopeaveitsensä kotelostaan napaten manaaja säntäsi mustatukkaista kohti, jota päin tähtäsi ensin nasevan potkun - laihoin tuloksin. Potku matkasi läpi aineettoman kohteen. Vaaleat kulmat kurtistuivat entisestään ja tehostivat ylevin tuloksin Morelin kasvoilla koreilevaa hyytävää mestausilmettä. Edes vahvempi loitsu ei ollut riittänyt mitätöimään mustatukan aineettomuutta. "אני מתפלל רוח הקודש לעזור לי הרע הזה", jatkui sama loitsu, joka ei vieläkään avittanut manaajaa muutoin, kuin lamaannuttamalla kohteen paikoilleen. Hopeisen veitsen terä leikkasi pari kertaa ilmaa demonin siasta, kunnes Morel tökkäisi kyllästyneenä veitsen takaisin koteloonsa. Perkele. Tämä kohde ei sitten ollutkaan ihan sieltä heikoimmasta ja tavallisimmasta päästä, kun oli kestänyt keskitason manauksenkin. No Festeriltä eivät keinot ihan heti loppuisi, joten aihetta asian surkuttelulle ei ollut.

Rukouslappu napattiin housujentaskusta ja nopeasti sinisilmän huulilla kävi vinha virne, ennen kuin hän lappu oikeankäden rystysiään vasten iski mustatukkaa poskelle. Nyrkiniskua ei sinällään olisi tarvittu ja pelkkä lapulla hipaisu olisi saanut kohteen lennähtämään iskun voimasta taaksepäin, mutta koska lappu teki aineelliseksi sen kohdan mihin koski, ei pellavapää voinut vastustaa kiusausta iskeä demonia naamalle. Lapun pyhä voima päästi matalan sihahduksen, ennen kuin välähti kirkasta valoa ja singautti mustatukan rytinällä päin kahvilan tiskiä ja kakkutarjontaa lasikuvun takana. Pyhä taivaallinen voima sai pöydät liikahtamaan poispäin Morelista ja tuolit kaatumaan selilleen. "Joko sä nyt ottaisit tän tosissas, niin ehkä susta vois kehittyy jollain tasolla ihan haastavakin vast--", pilkkaavaan sävyyn aloitettu asia jäi parista kirjaimesta kesken. Silmät pyöreinä ja huulet typerästi raollaan Fester jäi tuijottamaan leivoksien ja kakkumateriaalien koristamaa demonia. Oh. "PffffffFFFT--", vaaleaverikkö tyrskähti, ennen kuin purskahti vahingoniloiseen nauruun ja vedet silmissä jäi osoittelemaan nyt varsin sokeriselta näyttävää kohdettaan. "On siinäki herkku! Hanki viel pääs päälle sellaset marsipaaniset pikku-ukot, niin susta tulis oikeen näyttävä hääkakku", manaaja ehdotti yhä nauraen. Hänen tarkoituksenaan ei ollut herpaantua tehtävästään, mutta tämä näky ja tilanne olivat kerta kaikkiaan niin säälittävän hauskoja ja herkullisia, että naurulta ei säästytty.

”Oksennusrefleksiä?” Tristán jatkoi kiellosta huolimatta dramaattisen tyrmistyneellä äänensävyllä. Hänen omanarvontuntonsa ja loukattu ylpeytensä! Hän oli kaikin puolin hurmaava ja viehättävä demoni, miten hänen olemassaolollaan ja toisen oksennusrefleksillä oli mitään tekemistä toistensa kanssa? Nyt ei kuitenkaan ollut kenties maailmankaikkeuden otollisin ajankohta esittää tarkentavia kysymyksiä ja selityksiä korvaamaan hänen lähes vaurioitumatonta egoaan.
Metsästäjä nimittäin ei antanut tilaisuutta reagoida sen kummemmin sanoihinsa. Toinen ei edes viitsinyt olla niin ystävällinen, että olisi suostunut päästämään Tristánin menemään, mikäli tämä olisi yrittänyt jatkossa käyttäytyä mallikansalaisen tavoin ja hylkäisi siveettömät sekä jumalattomat käytöstapansa. Oi miten julma maailma viattomia incubuksia rankaisikaan – rehellisesti sanottuna hänen suurin rikkeensä tänään oli jalkojen pitäminen kahvilan pöydällä. Sekä kenties yksi viaton ateriointi erään muukalaisen unissa… mutta se nyt oli vain täysin luonnollista.

Incubus puikahti sukkelaan pois alta toisen yrittäessä viskaista häntä kohden pyhää vettä: pieniä roiskeita lukuun ottamatta heitto oli huti. Pelkkä pyhä vesi sai Tristánin lähinnä nyrpistämään nenäänsä ja naurahtamaan vahingoniloisesti oman väistöliikkeensä myötä. Kenties pilkallisuus ei ollut viisainta tällä hetkellä ottaen huomioon, että hän oli sillä hetkellä jonkinlaisen hyökkäyksen kohteena. Manaus lamaannutti incubuksen jälleen hetkeksi paikalleen, kun taas veitsen iskut suhahtelivat hänen lävitseen tekemättä sen suurempaa vahinkoa. Hetken aikaa kaikki vaikutti hauskalta ja huvittavalta peliltä, jonkinlaiselta näyttämöleikiltä: vihainen manaaja ja demoni, joka ei olisi voinut sen suuremmin välittää.
Ja miksi hänen olisi pitänytkään? Blondi vaikutti täysin keskitasoiselta manaajalta, ehkä jollain tapaa hieman amatöörimäiseltäkin huitoessaan hänen aineetonta vartaloaan aivan kuin olisi kuvitellut hänen aineellistuvan ennen pitkää tylsistyttyään ensin toisen manaamisfarssiin.

Oli kuitenkin ennenaikaista ilakoida toisen potentiaalisen tietämättömyyden vuoksi. Ilmeisesti hänen uusi ystävänsä ei ollutkaan niin typerä tai taitamaton kuin oli antanut ymmärtää – tai ehkä Tristán itse oli ollut aivan liian ylpeä. Oli miten oli, saattoi demoni seuraavaksi tuntea aineettomasta muodostaan huolimatta lähes tarpeettoman kovan läimäytyksen kasvoillaan ennen kuin lensi ilman halki uhkaavasti kohti tarjoilutiskiä, suoraan lasin läpi erilaisten kakkujen ja kuorrutuksien keskelle.
Pelkkä järkytys piti demonin hetken paikoillaan ennen kuin tämä pystyi reagoimaan mitenkään. Opetus numero yksi: älä koskaan aliarvioi vastustajia. Demoni nuolaisi kummastuneena huuliaan tuntiessaan kinuskikastikkeen valuvan päälaelleen lentäneestä kakunpalasta kasvoilleen. Opetus numero kaksi: muista lähtiessäsi siepata mukaasi yksi siivu jotakin kakkua. Heti manaajasta eroon päästyään, ei kukaan varmaan huomaisi, jos hävityksen keskeltä olisi hävinnyt yksi viaton kakunpalanen.

Hetken hämmennyksen ja järkytyksen jälkeen Tristán ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt loukkaantua toisen naurusta vaiko olla yleisesti iloinen tämän tuomasta harhautuksesta. Ehkä jos hän olisi ollut hiemankin viisaampi, eikä olisi nauttinut tulella leikkimisestä luvattoman paljon, olisi hän voinut tajuta lähteä paikalta mahdollisimman nopeasti ja äänettömästi. Koska toisen loitsu oli kuitenkin sitonut hänet hetkellisesti aineelliseen muotoon, ei hän kuitenkaan voinut muuta kuin tuijottaa toista ärtyneenä. Kuin refleksinomaisesti demoni tarrasi oikealla kädellään viereensä valahtaneeseen mansikkakakkuun, joka ihme kyllä oli onnistunut säilymään suhteellisen hyvin yhtenä kappaleena.
”Olisi epäkohteliasta olla tarjoamatta sinullekin. Eikä pieni makeus tekisi pahaakaan – ehkä se pyyhkisi tuon happaman hevonperseen pois naamaltasi”, Tristán totesi hyvinkin korrektisti ja asiallisesti ennen kuin viskasi kakun vastustajaansa kohden verisesti loukkaantuneena. Siinä toiselle haastavaa vastusta! Tietämättä sen rakentavampaa keinoa purkaa sen hetkistä aggressiotaan, ryhtyi demoni viskomaan toista kohden ympärilleen levinneitä vastaleivottuja sitruunamuffinsseja.