Mimoza tavoittelee yhä unelmiaan Pariisin yössä. Hän on siirtynyt Chênevalieta isommille lavoille kummassakin ammatissaan.
Pelaaja: Pinkki
Nimi: Mimoza Bonnaire (käyttää ottovanhemiensa sukunimeä ihan sen takia ettei tiedä biologisen äitinsä sukunimeä)
Ikä: 25, fyysisesti 20.v
Rotu: Cambion
Kansallisuus: Ranskalainen
Sukupuoli: Nainen
Ammatti: Tankotanssija. Vapaa-ajallaan laulaja.
Suhteet: Biologinen äiti - Jeanine Sartre - kuollut.
Ottovanhemmat Clara ja Derek Bonnaire - Ei ole enään missään yhteyksissä.
Ulkonäkö
173cm pitkä kaunis ja kurvikas nainen. Ruumiinrakenteeltaan tuolla on kuitenkin leveähkö lantio, ja ihan sopivat rinnat. Tavallisesta kuolevaisesta tuon erottaa sillä että neidon hiukset ovat luonnostaan kirkkaan punaiset, tuuheat ja elinvoimaiset, suorastaan luonnottoman hyvässä kunnossa olevat silkkiset hiukset, sekä tuon silmät ovat hieman kellertävät ja pupillit ovat joskus kapeat. Niinkuin kissan silmät. Mimozan kasvot ovat piirteiltään pehmeät ja melkolailla sopusuhtaiset.
Mimozan tyyli on aikalailla rock/steampunk sekoitusta, neito vain ottaa vaatteita mitkä näyttävät kivoilta ja saa ne jotenkin ihmeenkaupalla sopimaan yhteen omaksi sekalaiseksi tyylikseen.
Neitokainen on oikein tyytyväinen kurveihinsa ja pituuteensa, ja yleensä korostaakin niitä mielellään, esim avonaisella kauluksella, korkokengillä tai lyhyellä hameella.
Luonne: Mimozalle on kyllä opetettu pienestä pitäen mikä on oikein ja mikä väärin, osaa hän myös olla kohtelias ja avulias, ja onkin usein. Kuitenkin tytön demoninen puoli herättää paljon haluja, ja antaa muistutuksia siitä ettei muita tarvitse auttaa jos ei siitä itse hyödy.
Neito on myös hyvin impulsiivinen, eikä jaksa keskittyä asioihin kovinkaan pitkään jos ei kokoajan tapahdu jotain. Sen takia peruskoulukin meni vähän maton alle...
Mimozalla on myös vaikeuksia olla empaattinen, osa tuosta neidosta haluaisi kyllä olla hyvä ystävä ja kuunnella ja lohduttaa, mutta ei hän vain ole hyvä siinä hommassa. Lisäksi isommassa porukassa tuolla on tapana vetää väliinpitämättömän pahiksen roolia, se vain tulee miltei automaattisesti isomman porukan mukana liikuttaessa.
Mimozalla on myös vaikeuksia hillitä itseään, itsehillintä on vuosien mittaan vain heikentynyt. Yllättävää kyllä, Mimoza osaa katsoa kenelle suuttuu ja kenelle ei, ainakin siltä kantilta onko tuo henkilö varakas vai ei. Jos nimittäin pääsee jonkun porvarin vällyjen väliin, voi siitä hyötyä paljonkin.
Vaikka tämä kuvankaunis cambion onkin incubus demonin jälkeläinen, ei tuo tiedä kyseisestä "rodusta" juurikaan mitään. Mimoza tahtoisi lähinnä tavata jonkun joka on se mitä hän on vain puoliksi, ja oppia tuolta. Kaikenlisäksi tämä neito tuntee olonsa hyvin harvoin täysin itsevarmaksi, kovasti hän koittaa elää "ei kuulu muille" asenteella, muttei se vain onnistu. Ei tuo poloinen ole vieläkään huomannut millaisia reaktioita hän herättää monissa miehissä, ja miksei naisissakin puoleensa vetävällä ulkonäöllään. Mimoza tosin yrittää kovasti tutustua kehoonsa kunnolla, tutkailla mikä on hyvä, millä saa katseen kääntymään, mitä voisi korostaa, mitä peittää ja niin eteenpäin. Siksi tämä Cambioni viettääkin paljon aikaa huoneessaan peilinedessä, alasti.
Rakkaus on jotain mihin neito ei ole vielä törmännyt, jostain syystä vain kaikki miehet katoavat villin illan jälkeen, ja ovat viimeistään aamulla tiessään, eikä tuo nainen usko voivansa ikinä rakastua, sehän tarkoittaisi vain yhtä rakastelu kumppania, eikä se kuulosta oikein jännältä ja hauskalta nuorukaisen korviin.
Se taas mitä Mimoza haluaa elämältään on aikalailla mysteeri tuolle itselleenkin, kaikki mikä tuntuu hyvältä niin tervetuloa vain, kenties tuo haikailee hyvästä ystävyys suhteesta, joku joka ei pelkäisi tuon demonista puolta, mutta ei neito osaa sen enempää sanoa tulevaisuuden haaveiltaan.
Halveksuu uskonnollisia ihmisiä, sillä uskonto ei ole aiheuttanut tälle cambionille muuta kuin päänsärkyä ja pahoinvointia. Uskovaiset ovat neidon silmissä typeriä ja heikkouskoisia, helposti vietävissä olevia juntteja, jotka uskottelevat itselleen pääsevänsä parempaan paikkaan hurskastelemalla ylenpaattisesti.
Menneisy: Eräänä tyynenä sysimustana syys yönä kaduille kajahti tuskainen huuto jos toinenkin. Huudot kaikuivat pienestä talosta jossa mies löi naista, nainen oli synnyttänyt demonille lapsen, eikä mies tuota hyväksynyt, eikä tarvinnutkaan. Lapsihan oli epäkuollut, sekasikiö, puoliksi piru. Mies vaati naista heittämään vielä pienen ja avuttoman lapsen hyiseen jokeen, jottei tuosta olisi ihmiskunnalle riesaa sen enempää, niinpä nainen kääri lapsen kapaloon, puki lämpimästi päälle ja lähti pieni käärö sylissään veltamaan öisille kaduille. Surun ja tuskan sekaiset kyyneleet valuivat pitkin punahiuksisen naisen poskia, tämä lapsi oli vahinko, mutta ansaitsisi silti elää. Tätä lasta hän oli kantanut yhdeksän kuukautta, tämän lapsen elämää hän oli tuon ajan varjellut, eikä nainen aikoisi heittää sitä kaikkea vaivaa menemään. Niinpä yön turvin nainen katosi mailmankartalta niin sanotusti. Tuo piilotteli lastansa ja itseään luoja ties kuinka pitkään. Monet olisivat sanoneet naista hulluksi, hänen lapsensa ei ollut normaali, mutta jotkut, jotkut hyvin harvat olisivat kutsuneet tuota naista todella rakastavaksi äidiksi.
Mimozan äiti piilotteli lastaan ja itseään monen monta vuotta, nuo asuivat keskenään pienessä talossa keskellä metsää, jottei kukaan vahingossakaan eksyisi tuohon taloon ja tulisi vahingoittamaan äidin rakastamaa tytärtä. Lapsen täyttäessä seitsemän vuotta, alkoi tuo kuitenkin muuttua, veri alkoi kiertää suonissa ja ihonväri muuttui siniharmaasta hyvin vaaleaksi, kuin posliiniksi. Lapsi heräsi ikäänkuin henkiin. Äiti riemuitsi lapsensa "normalisoitumisesta", mutta valitettavasti äidille tuli nyt muuta murehdittavaa. Hän sairastui vakavaan syöpään, joka veisi tuolta hengen vähintään vuoden sisällä. Lääkärit eivät osanneet sanoa tarkkaa aikaa jolloin nainen menettäisi henkensä, arviokin oli hatara, kahdesta kuukaudesta vuoteen oli rajattu elin aika naiselle, joten tuo päätti viedä lapsensa orpokotiin ennenkuin kuolisi. Äiti tiesi että näin olisi parempi vaikka oman tyttärensä hylkääminen repi sydäntä pahemmin kuin yksikään nyrkin isku kasvoihin. Äiti asetti kuitenkin yhden ehdon orpokodin pitäjälle. "Lapsen on päästävä siveelliseen kotiin jossa ollaan rakastavaisia ja huolehtivia. Vanhempien on oltava tiukkoja kurissa ja katsottava ettei tytär pääse hairahtamaan." Tiukkakurinen koti oli ehdottoman pakollinen, sillä näin minimoitaisiin mahdollisuus tytön demonisen puolen heräämiseen, josta orpokodissa ei tietenkään tiedetty mitään.
Kahdeksaa vuotta kirivä kaunis tyttönen pääsikin nopeasti uuteen kotiin muiden orpojen joukosta. Tuon ottovanhemmat olivat varakkaita, siveellisiä ja uskonnollisia. Ottoäiti Clara oli onnettomuudessa menettänyt kykynsä synnyttää ja ottoisä Derek omasi punaiset hiukset, joten tämä pieni punapää oli täydellinen lisä heidän perheeseensä. Tai niin Clara ja Derek ainakin kuvittelivat. Melkolailla heti uuteen kotiinsa päästyään lapsi alkoi voida pahoin säännöllisesti. Mitä vanhemmat eivät tienneet, kaikki ristit, raamatut, virsikirjat sun muu "krääsä" saivat demoninpuolikkaan miltei itkun partaalle. Kirkkoon meno oli aina yhtä itkua ja huutoa, tyttöä ei meinattu saada millään pyhävaatteisiin ja kirkossa tuo oli kokoajan itkun partaalla. Joskus pieni punapää jopa oksenteli.
Ainoa paikka tuossa talossa missä tyttö pystyi olemaan ilman pahoinvointia oli hänen oma huoneensa, sekin vain koska tuo nakkeli raamatut ja ristit ikkunasta ulos. Tilanne oli kuitenkin hyvin pitkälle vanhempien kontrollissa kunnes tyttö saavutti murros-iän. Siitä alkoi ottovanhempien maanpäällinen helvetti, mutta sitä samaa se oli Mimozallekkin.
Mimoza otti oikeuden omiin käsiinsä ja tapetoi huoneensa mustalla tapetilla, ja sisustus alkoi muutenkin muistuttaa syys yötä. Vanhemmat närkästyivät tästä suuresti ja haukkuivat Mimozan moneen otteeseen satanistiksi, muttei tyttö suostunut muuttamaan huoneensa sisustusta, ja jos vanhemmat sen olisivat tehneet, olisivat he menettäneet vihoviimeisetkin suhteensa tyttöön, joten musta huone sai jäädä. Nuorukainen huomasi viihtyvänsä pimeässä, se tuntui jotenkin kodikkaalta ja mukavalta, kuin turvapaikalta. Pikkuhiljaa alkoivat varjot tytön sydämmessä sykähdellä, hänen demoninen puolensa ymmärsi varjoja eikä mennyt kauaa kun punapää oppi kontrolloimaan varjoja. Pimeys oli Mimozan turva, ystävä ja rakastettu. Aina kun vanhempien kanssa oli ollut paha riita, juoksi tyttö yläkertaan, sammutti valot ja sulki ovensa. Pimeydessä hän kuiskaili varjoille, jotka alkoivat tytön käskyistä muodostamaan käsiä, halaavia käsiä jotka kietoivat surun murtaman ja vihan sekoittaman nuorukaisen synkkään pelastavaan halaukseen.
Ylä-aste ikäisenä, alkoi tytön viimeisetkin ystävät kaikota, he pelkäsivät Mimozan outoja kykyjä hallita ja aistia pimeyttä, sekä tuon synkemmäksi muuttunutta luonnetta. Yllättävää kyllä, ei kukaan kiusannut nuorukaista, kaikki olivat liian peloissaan sanoakseen pahaa sanaa tuosta, tai tehdäkseen Mimozalle jotain. Pikkuhiljaa lähipiirissä alkoikin liikkua huhu siitä että jos Mimozalle tehtäisiin jotain pahaa, saapuisivat demonit hakemaan tuon tytön satuttajan helvettiin. Se lisäsi tytön syrjintää entisestään, mutta muutama vain muutama satanisti innostui tuon cambion seurasta. Ei neito oikein ysjaksanut innostua noista tyhjyyttä tavoittelevista sieluparoista, mutta ainakaan hän ei ollut täysin yksin.
Ottovanhempien ja tyttären välillä alkoi olla aina vain enemmän riitaa, Mimoza valitti usein siitä ettei hän halunnut kirkkoon kun siellä tuli paha olo, mutta silti sisukkaasti vanhemmat koittivat saada tyttärensä mukaan kirkkoon. Lopulta tyttö kuitenkin voitti, eikä tuo enään joutunut lähtemään kirkkoon. Muutaman viikon kesti tätä hyvää oloa, kun ei tarvinnut oleilla pyhien esineiden lähellä, vaan sai olla pimeässä huoneessaan rauhoittumassa ja leikittelemässä varjoilla. Hiljaksiin Mimoza myös oppi sulautumaan varjoihin, hän pystyi seisomaan aivan jonkun vieressä, jos vain oli varjon kohdalla, ilman että tuo toinen edes huomasi punapäätä.
Kun Mimoza sitten täytti kahdeksantoista vuotta, tuo saapui kotiinsa kaupungilta, tuo oli ollut koko pitkän illan juomassa eri kapakoissa ja kun humaltunut nuori saapui kotiin, odotti tuon huoneessa hyvin hyvin epämiellyttävä yllätys. Vanhemmat olivat kiikuttaneet jonkinsortin jeesuspatsaan, ja monta hopeista koristeellista ristiä tytön huoneeseen. Mimoza menetti niin pahasti hermonsa, että päästi kykynsä valloilleen, hän materialisoi varjot omasta pimeästä huoneestaan, tuhoten niiden avulla ristit, ja patsaan. Siitä hän vei varjot käytävälle rikkoen lamput jotta pimeyttä tulisi lisää ja varjot vahvistuisiva. Mimoza huusi raivoissaan ja kirosi uskontoon hurahtaneita huoltajiaan. Tyttö ei ollut koskaan ennen päästänyt voimiaan näin valloilleen, jokainen perhe kuva, jokainen raamattu, jokainen risti, patsas ja maalus, tuhoutuivat tuona yönä, varjot lävistivät kaiken mikä sai tytön hermostumaan. Varjo toi tytölle yhden viimeisen kuvan joka oli säästynyt, siinä oli Clara, Derek ja Mimoza, kaikki hymyilivät onnellisina pyhä vaatteissa kodin edustalla. Raivoissaan Mimoza kuitenkin sytytti tuon kuvan tuleen, ja pudotti sen huoltajiensa jalkojen juureen palamaan. "Ei koskaan enään !" Tyttö huusi raivoissaan juosten sitten ulos talosta. Mimoza juoksi minkä jaksoi, mutta hän oli käyttänyt voimiaan liiaksi eikä päässyt kovinkaan pitkälle. Nuorukainen kuitenkin juoksi kohti metsää, ja metsän pimeyteen hän pyörtyi. Varjot olivat hälvenneet talosta tytön mukana, ja vanhemmat jäivät shokissa eteiseen seisomaan.
Aamu sarasti risukasaankin, ja nuorukainen heräsi kosteasta maasta jossainpäin tiheää metsää. Krapula, ja eilisen yön tapahtumat saivat neidon tuntemaan olonsa tavallistakin avuttomammaksi. Haparoiden tuo kuitenkin nousi ylös ja alkoi tarpoa johonkin suuntaan. Hän olisi ehkä voinut löytääkkin takaisin kaupunkiin, mutta punapää päätti eksyttää itsensä pahemmin, hän ei tahtoisi takaisin kaupunkiin, hän ei haluaisi enään nähdä huoltajiaan. Matkaaminen metsässä eteni tappavan hidasta tahtia, liekkö kulunut montakin tuntia, ennenkuin Mimoza näki jotain tuttua. Keskellä ei mitään, oli talo, tosin nyt jo melkoisen ränsistynyt ja huonossa kunnossa, mutta tuo talo oli jollain asteella hyvin tutun tuntuinen neidolle.
Epäröimättä Mimoza marssi raolleen jääneestä ovesta sisään, pölypilvi nousi latiialta kun oven avasi. Talosta näki ettei täällä oltu asuttu vuosikausiin, pölyä ja hämähäkinseittiä oli jokapaikassa, mutta jotenkin neito osasi kuvitella miten keittiöstä leijaili vasta leivottujen pullien tuoksu, kuinka takkatuli rätisi lämpimästi ja miten ilo, nauru ja rakkaus täyttivät talon joka nurkan. Hymy levisi eksyneen huulille kun tuo tutki taloa. Mimoza suunnisti varoen narisivia portaita pitkin yläkertaan jossa oli kaksi huonetta, toinen oli selvästi makuuhuone, kulunut ja koinsyömä sänky, pölyinen lipasto kummallakin puolella petiä, ja pedin jalkopäässä oli arkku joka kiinnitti punapään huomion. Arkussa oli ruostunut lukko, eikä sen avaamiseen vaadittu kuin vähän voimaa. Arkun sisällä oli lasten vaatteita, joiden koko kasvoi aina pohjalle päin mentäessä. Ensin oli pienen vauvan puku, sitten vähän vanhemman ja pian olikin jo metrin korkuiselle penikalle sopiva mekko, tytön vaatteita siis. Mimoza ei voinut olla hymyilemättä näitä tavaroita selatessaan. Lastenvaatteiden vieressä oli aikuisen naisen mittoihin tehtyjä hameita ja mekkoja, sekä yski kaulakoru. Tyhjennettyään lattialle kaikki vaatteet huomasi Mimoza laatikon pohjan olevan irrallinen, varovasti tyttö nosti sen pois, ja huomasi että kaikkien näiden kerrosten alla oli ollut suojassa jotain mikä oli varmasti talon omistajalle hyvin tärkeä. Hyvässä kunnossa oleva, erilaisista palasista kasattu mekko, joka tosin vaikutti melkoisen räsyiseltä, mutta kangas oli kuitenkin säästynyt sään ja koiden tuhotöiltä. Mekon alla oli kirjekuori, eikä Mimoza voinut vastustaa kiusausta selvittää mitä kirjekuori piti sisällään. Mimoza ei voinut uskoa tätä todeksi, kun kirjekuoren sisältä paljastui käsin tehty kuva, jossa oli hailakan punaiset hiukset omaava nainen, sekä luonnottoman punaiset hiukset omaava pikkutyttö, Mimoza tunnisti kaikenlisäksi kuvassa olleet vaatteet samoiksi mitä tuo oli äskettäin löytänyt. Kyyneleet virtasivat nuorukaisen silmistä kun tuo vihdoin osasi yhdistää itsensä tähän vahnaan kuvaan. Hänhän oli adoptio lapsi, eikä kellään varmasti ollut niin punaisia hiuksia kuin hänellä ! Kuvan lisäksi kirjekuoressa oli kirje joka kertoi että kuvassa olevat henkilöt olivat äiti ja tytär, Mimoza ja hänen rakastava äitinsä. Jos neito ei olisi ollut jo polvillaan, niin hän olisi varmasti luuhistunut nyt, tämä kaikki tieto lohdutti mutta järkytti myös suuresti.
Noin viikonpäivät Mimoza vietti tässä ränsistyneessä talossa tutkien sitä, muistellen mennetty elämäänsä ennenkuin äiti nukkui pois, vaikkakin muistikuvat olivat hyvin hyvin hataria, mutta ne olivat tytön muistoja siitä huolimatta. Lopulta Mimoza kasasi itsensä, otti puiseen koriin hyvin säilyneen mekon, kaulakorun ja kirjekuoren sisältöineen. Täynnä uudenlaista itseluottamusta ja iloa, sekä haikeutta, tuo nuori naisenalku suuntasi jälleen pimeään metsään, tälläkertaa tarkoituksenaan löytää kaupunkiin. Miltei päivänmittaisen patikoinnin jälkeen löysi Mimoza tiensä takaisin sivistyksen pariin. Punapää etsi käsiinsä yhden kavereistaan, ja asusteli tuolla kunnes sai ilmaa siipiensä alle. Työpaikan saatuaan etsi Mimoza itsellensä asunnon, joka oli valitettavasti vähän huonommalla asuinseudulla, mutta kun ei ole varaa valikoida, niin ei ole varaa valikoida. Siitä lähtien on Mimoza viettänyt itsenäistä elämää, kokeillen jos jonkinlaisia asioita ja nähnyt vähän kaikenlaista. Hänen äitinsä talosta löytynyt mekko on tuolla nuorella naisella yhä tallessa, ja kaulakoru on hyvässä tallessa kirjekuoren kanssa.
Taidot: Mimoza on taidokas varjojen käsittelijä, ja osaa sulautua varjoihin, niin että tuon erottaa vasta jos osoittaa valolla tuota. Neito osaa myös materialisoida varjoja, luoda varjoista esim terän joka voi viiltää, tai käden joka toimii siinä missä normaalikin käsi, eli Mimoza kykenee varjokäden avulla nostamaan esineitä, tarttumaan jostain ja niin eteenpäin. Tämä taito omaa kuitenkin rajansa, mitä vähemmän varjoja, sitä vähemmän nämä temput toimivat. Punapää aistii myös piemeyttä, esim tuo osaa kertoa onko seinäntakana olevassa huoneessa valot päällä vai ei.
Muuta: Laulajana Mimoza muistuttaa ehkä hieman Pink artistia, tuo osaa laulaa herkkiä ja rauhallisia kappaleita, mutta kykenee myös karheahkoon rokkari äänen muodostamiseen. Bändi taas on yllättävän hyvä amatööri bändiksi, bändi onkin saanut jo muutaman pikkuisen baarikeikan, lähinnä lämppäreinä, mutta keikka se on sekin.
Mimozan lempivärit ovat musta ja punainen/pinkki. Mutta lähes kaikki muutkin värit käyvät vallan mainiosti. Pukeutuessaan Mimoza kuitenkin pitää mieluummin vähän tummempia vaatteita.
Neidon lempiruokia ovat ehdottomasti tortillat ja hernekeitto. Mutta syö miltei mitä vaan, eikä pelkää maistaa uusia ruokia.
Mimoza ei kykene lisääntymään niinkuin muut, tuolla ei ole koskaan ollut edes kuukautisia, hänellä vain ei osunut onnenkortit kohdilleen perimän kanssa, mutta toisaalta onnihan riippuu keneltä kysyy, kun ei Mimoza voisi missään nimessä kuvitella itseään äidiksi, niin ei tuo hänelle suuri menetys ole.
Miehistä Mimoza pitää lähestulkoon niin pitkään kun tuohon henkilöön on liitettävissä sana mies, mutta jos neitosella on valinnan varaa, tuo ottaa mieluiten "pahan pojan" eikä mitään sivistynyttä vässykkää, eläimellisyyttä kehiin vain !
//Kuva tulloo perästä päin//
