Ei mitään epätavallista

//SethAltair ft. Daighre, saapukaa!//

Tämä nimenomainen lauantai-iltapäivä oli lauantai-iltapäivä sanan arkisimmassa merkityksessä. Useimmat paikalliset viettivät viikonlopun ensimmäistä kokonaista lepopäivää työviikon jälkeen eikä kenelläkään tuntunut olevan kiire mihinkään. Ilmapiiri oli huolettoman rauhallinen ja siellä täällä tallusti niin pareja ja lapsiperheitä kuin yksinäisempiä kulkijoita tekemässä mitä heidänlaisensa katukuvan elämänmuodot nyt tekivätkään. Aurinko viskeli viimeisiä säteitään muutaman hupsun pilvenhattaran takaa ennen illantuloa ja vaikka tuuli, ei lämpötilaa voinut väittää kylmäksi. Toisin sanoen näkymä oli lähes ällöttävän esteettinen.

Näiden lauantaitallaajien joukossa oli myös eräs siivekäs naishenkilö joka ei tosin sillä nimenomaisella hetkellä liikkunut yhtään mihinkään. Rilla oli pysähtynyt seisoskelemaan kadun reunaan ihmisten ja vähemmän ihmisten vilistessä vieressä, irvistellen aina kun ohi kulki lapsia. Hän oli astellut hetki sitten ulos ruokakaupasta tuhoten nyt aggressiivisesti savukettaan manaillessa mielessään kyseisen kaupan myyjää. Joka ikinen kerta sama tarina. Ei häntä haitannut se, että häneltä tivattiin papereita, mutta kun niitäkin väitettiin väärennöksiksi, alkoi naista rasittamaan. Ihan oikeasti, hänellä oli siivetkin. Luulisi tampiommankin tapauksen ymmärtävän viimeistään ne nähdessään ettei hän ollut enää peruskoulussa, vaan toista lajia. Ilmeisesti kuitenkaan ei, oli vaadittu turhankin suuret mittasuhteet saanut episodi jotta Rilla sai syöpäkääryleet käsiinsä.
Vaikka olisikin ehkä ollut ihan hyvä ettei sinihiuksinen niitä olisikaan saanut. Oli vaikeaa piruilla muille ilmastosynneistä vakavalla naamalla kun samaan aikaan itse hankki keuhkosyöpää. Vaikkei tupakanpolton terveysaspekti Rillaa juuri kauhistuttanutkaan. Hänen puolustuksekseen voitiin kuitenkin sanoa, ettei hän usein polttanut, ainoastaan erityistapauksissa. Kaipa tekemisenpuutetta saattoi kutsua merkkipäiväksi, tai jotain, jos sen varjolla oli hyväksyttyä sauhutella. Äh. Puolikeiju poti hetkellistä ekoterroristin itseinhoa.

Rilla viskasi tumpin maahan ja joutui toteamaan ettei lapsille ilmeily vastannut täysin hänen käsitystään viihteellisestä lauantaista. Nainen jäi katselemaan ympärilleen pohtien mikä sitten olisi parempaa puuhaa. Pyykitkin pitäisi pestä. Ehkä kuitenkin huomenna.

//Bite the dust, baby!//

Daighre oli yllättänyt itsensä kokemasta jopa positiivisia tunteita pitkästä aikaa. Hän oli inhonnut Pariisia heti astuttuaan sen piiriin laskettavalle alueelle, mutta sitä kaupungin ei kannattanut ottaa henkilökohtaisesti. Näin oli asian laita kaikkien muidenkin suurkaupunkien kanssa, kun Daighresta oli kyse. Chênevalien kaupunginosa oli kuitenkin... erilainen. Siofra oli saanut vinkin Pariisin huuhkajilta; jos he etsivät paikkaa 'sulautua joukkoon' suunnatkoot Chênevalieen. Ero oli hiljalleen tullut selkeämmäksi, kun Daighre oli edennyt syvemmälle kaupunginosaan. Eräs mainittava seikka oli liikenteen kuurouttavan pauhun puuttuminen. Myös pakokaasujen puistattava maku Daighren kielellä oli hälvennyt, aiemman välittömänä seurauksena. Missään nimessä ei voisi sanoa, että Daighre olisi pitänyt Chênevaliesta, se vain ei ollut yhtä sietämätön kuin sitä ympäröivät alueet. Kaikki oli mennyt niin hyvin. Hänen elämäntaitonsa opettajien opit tuntuivat kuitenkin pätevän, missä ikinä sídhe olikin. Maailma heijasti kunkin sisäistä todellisuutta. Sen hautoessa vihamielisyyttä, kääntyi ulkomaailmakin häntä vastaan.

Daighre juoksi. Ei ollut aikaa suunnitella, kutsua Siofraa, arvioida ympäristöä. Seinät olivat paljaita eivätkä tarjonneet suojaa. Hän oli suoraan tulilinjalla ja luodit satelivat hänen jalkoihinsa. Jos luodit sisältäisivät rautaa, hänen pelinsä olisi menetetty yhdestä osumasta. Daighren sydän löi kiivaasti ja melkein salpasi hänen hengityksensä. Daighren oli vaikea erottaa pelkoa ja kiihottumista toisistaan. Jos poliisit nyt olisivat nähneet hänen kasvonsa, heidän olisi varmasti täytynyt luulla sídheä mielipuoleksi, sillä hänen kasvoillaan kareili haltioitunut hymy. Toinen puoli hänen mielestään oli kuitenkin omistettu täysin rationaaliselle harkinnalle. Daighre tiesi, mitä oli tekemässä. Hän pyrki sinne, missä hänen tarkat korvansa havaitsivat arkielon ääniä. Tultaessa ahtailta hämäräkujilta siviilien kansoittamille kaduille, tilanne kääntyisi hänen edukseen.

Oli hämmentävää, että yhdellä kadunkulmalla saattoi olla niinkin suuri merkitys maiseman vauhtumisessa. Hetkessä likainen ja ahdas kuja vaihtui illan kullanhohtoisissa säteissä kylpeväksi kaduksi, jota reunustivat koristepuut sekä monet pienet puodit ja jota pitkin kulki monenmoista vapaapäivästä nauttivaa väkeä. Sen kaiken keskelle Daighre syöksyi ja rauhaisa illansuu räjähti käsiin. Laukauksien kajahdukset saivat säikähtäneen kohahduksen kulkemaan joukon lävitse. Poliisit eivät olleet yhtä nopeita huomaamaan ympäristön muuttumista kuin Daighre ja muutama paukahdus ehti karata heidän aseidensa piipuista kohti sídheä sekä muita lähellä seisovia ennen kuin he tajusivat, että voisivat osua siviileihin. Daighre väisti luoteja ja käytti hyväkseen taukoa, jonka kahdelta poliisilta vaati arvioida tilanne uudelleen. Mustatakkisen nuorukaisen hopeinen ranneke muotoutui samassa uudelleen keihääksi hänen käteensä. Iskien sen tylpän pään asvalttiin, Daighre huudahti mahdin sanan ja sinisen tulen leimuava aalto syöksähti kohti virkavallan edustajia. Sivullisten keskuudessa paniikki pääsi huippuunsa ja ihmiset hajaantuivat sekasorrossa pyrkien vain epätoivoisesti pois vaaran tieltä. Daighren maaginen hyökkäys jätti koristepuut leimuamaan. Sídhe oli jo valmis otaksumaan tehneensä vastustajista selvää jälkeä, kun savuverhon takaa surahti luoteja. Daighre kuuli vanhemman poliisin kiroavan ja huutavan keskeyttämään, mutta nuorempi miehistä oli jo täysin vauhkoontuneiden vaistojensa viemänä. Hän tulitti sokeasti sinne, missä otaksui Daighren seisovan ja kadulla kuului muutamakin onneton parahdus, kun luodit löysivät väärän uhrin. Ne kimpoilivat metallilla paneloiduista pinnoista ja kadunvarteen parkkeeratuista autoista, yksi raapaisten Daighren olkapäätä. Kipu lävisti koko käsivarren, niin että Daighre oli pudottaa keihäänsä. Henkäisten tuskanälähdyksen takaisin hän heittäytyi erään auton taakse suojaan ja jätti nuoremman poliisin hillitsemisen tämän kolleegan huoleksi. Edes Daighrella ei ollut edellytyksiä kehittää strategiaa vihollista vastaan, joka toimi puhtaasti holtittomien eloonjäämisvaistojen varassa. Odottaen luotikuuron loppumista hän kuitenkin alkoi manata loitsua, joka tekisi lopun molemmista kiusankappaleista pikaisesti.

Tilanne muuttui hetkessä Rillan silmien edessä. Siinä missä hän vain hetki sitten oli pohtinut apaattisena miten viikonloppunsa viettäisi, seurasi hän nyt silmät levinneinä kun mustatakkinen miekkonen viiletti kadulla luotien saattelemana eikä edes niin kaukana sinihiuksisesta itsestään, että hän olisi voinut tuntea olonsa edes jossain määrin turvalliseksi. Puolikeijun huomion olivat kiinnittäneet ensimmäiset laukaukset ja ennen kuin hän kauhistuneen väkijoukon tavoin oli ehtinyt edes muodostaa käsitystä tilanteesta, ryntäsi tämä tapaus paikalle.
Adrenaliinipotkun ansiosta kohtaus tuntui rutkasti pidemmältä kuin se todellisuudessa luultavasti olikaan, eikä Rilla voinut kuin ihmetellä, että joko taas. Episodista silmälappuisen pyssysankarin kanssa ei ollut kulunut vielä viikkoakaan ja jo nyt hän löysi itsensä keskellä asekahakkaa. Onneksi sentään tällä kertaa nainen itse ei ollut suoralla tulilinjalla. Alkuilluusio rikkoutui kun kahden miehen poliisipoppoo pääsi paikalle ja ennen kuin he ilmeisesti edes ymmärsivät minne olivatkaan tätä miestä jahdanneet, alkoi jo paukkua. Rilla oli seisonut lähellä kadunkulmaa jonka takaa tämä satunnainen kriminaali pyyhältänyt ja säpsähti rajusti kun virkavalta tulitti vain parin metrin päässä. Päätellen siviilien järkyttyneistä kiljaisuista luodit olivat osuneet muuallekin kuin kohteeseensa eikä sinihiuksinen ollut varma mistä suunnasta olisi hakenut turvaa. Sinitakkiset olivat sen verran lähellä ja mies niin eri kulmassa että ainakin vahinkoluodeilta poliisien taholta hän tässä välttyisi jos hän juoksisi muun väenpaljouden perään oli osuma jossain päin kehoaan huomattavasti todennäköisempi kuin nykyisessä olinpaikassaan. Kuitenkaan taistelutantereen keskellekään jääminen ei syystä tai toisesta ollut houkuttelevin ajatus maailmassa ja sinihiuksinen näki parhaimmaksi vaihtoehdoksi pienen välimatkan päässä olevan kaupan josta voisi hakea suojaa.

Kuitenkin ennen kuin Rilla oli ehtinyt liikkua juuri ollenkaan, toimi vuorostaan maalitauluna ollut vaalea mieheke. Äkkiä herran kädessä olikin täysimittainen keihäs jonka tämä iski katuun huutaen jotain ilmeisen eeppistä. Seurasi tulta. Rutosti tulta joka lähestyi vääjäämättä paitsi virkavaltaa, myös Rillaa itseään. Voi paska. Viime hetkellä nainen hyppäsi ilmaan siipiensä avustuksella, muttei onnistunut täysin välttämään liekkejä jalkojensa alla ja rääkäisi kun huomasi kinttujensa olevan tulessa.
"Jumalauta!"
Puolikeiju ei vaivautunut laskeutumaan asianmukaisesti vaan rojahti asfaltille kiskoen vimmatusti palavia farkkujaan jaloistaan. Kengät olivat esteenä ja kipu yltyi eivätkä kireänsorttiset housut tuntuneet millään katoavan riittävän äkkiä, mutta lopulta hän sai kuin saikin ne irti. Naista ei varsinaisesti kiinnostanut se, että oli nyt todellakin syyssäässä pikkuhousuillaan kun tutkaili vahinkoja. Hän oli selvinnyt vakavammilta palovammoilta, mutta nilkkojensa yläpuolella oli ikävännäköisiä rakkuloita, jalkansa olivat polviin asti helakanpunaiset ja sinihiuksinen oli lähes varma että oli murtanut sääriluunsa pudotuksessa. Hän kaappasi tuhotut pöksynsä ja pyrki nousemaan ylös. Kuitenkin saman tien kun hän laski painoaan toiselle jalalleen, kaatui hän jälleen katutasoon. Fantastista. Murtunuthan se todellakin oli. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Rilla kirosi geenejään. Ei ollut väliä miten antikliimaksisesti hän saattoi vaikka vain kompastuakin, aina jokin paikka oli rikki. Oli kai toiveajattelua että sinihiuksinen olisi tippunut parista metristä kyljelleen murtamatta jotain.

Toisen poliisesita alkaessa tulittaa ilmeisen sattumanvaraisesti sinne tänne ei Rilla vielä halunnut heittäytyä aivan niin uhkarohkeaksi että olisi lähtenyt pakoretkelle yhden jalkansa varassa. Ne onnettovat jotka eivät olleet vielä päässeet karkaamaan tapahtumapaikalta kirkuivat hiukan lisää eikä sinihiuksinen maassa kädet korvillaan ollut varma mihin suuntaan olisi edennyt riittävän nopeasti. Luodit tuntuivat lentelevän nyt enemmän tai vähemmän kaikkialle, palon aiheuttaja oli loikannut auton taakse suojaan ja jopa se olisi ollut parempi olinpaikka kuin se täysin avonainen kadunsivu jolla Rilla tällä hetkellä majaili.

//Ääk, en tiedä luitko jo aiemman version vuorostani, mutta jos kyllä niin pienimuotoinen muokkaus oli paikallaan koska koko loppuosa oli yksi iso aivokatkos D: //

//Luin, mutta olin eilen kotona vain pari tuntia, enkä ehtinyt kirjoittamaan, joten ei hätää //

Daighre tasaili hengitystään ja koitti arvioida tilannetta uudelleen. Tuliloitsusta aiheutunut savu oli haitannut hänen näkökenttäänsä eikä hän ollut varma, mihin poliisit olivat suojautuneet leimahdukselta. Täsmällisesti vaikuttaviin loitsuihin hän tarvitsi vähintään näköyhteyden kohteeseen mutta tällä hetkellä hän ei tiennyt miesten sijaintia. Katsomaan lähteminen taas ynnäytyi itsemurhaksi. Äskeisen kaltainen laaja-alainen loitsu olisi helposti ratkonut tilanteen mutta niihin hän ei tällä hetkellä kyennyt. Ampumahaava säteili kipua koko hänen käsivarteensa. Daighre kiristeli itsekseen hampaitaan. Luodissa oli täytynyt olla rautavaippa. Magiasta oli vaikeampi saada otetta. Hänellä olisi ehkä yksi panos ja jos hän ei sillä päättäisi kahakkaa, tilanne todella muuttuisi ongelmalliseksi. Daighren kuljettaessa katsettaan ympäristössä, mitä nyt auton takaa näki, hän tuli katsahtaneeksi erääseen sivupeiliin, joka ratkaisi hänen ongelmansa. Sekopäinen tulitus oli vihdoin hellittänyt. Peilin kautta hän näki vanhemman poliisin kumarassa hiipivän parkkeerattujen autojen reunustaa. Hän ei kuitenkaan ollut havainnut vielä peiliä tai sitä, että tilanne oli taas Daighren puolella. Daighre kierähti auton perän takaa jalkakäytävän puolelle niin, että pääsi hiipimään autorivin vastakkaista puolta takaisin siihen suuntaan, josta poliisi oli tullut. Hänen mielessään oli selvänä, missä poliisit olivat seisseet, joten nuoremman täytyi olla suojautuneena vain jokusen ajoneuvon päässä.

Daighre ei ollut väärässä. Tietenkään. Typerys oli kyyristyneenä ase tanassa, mutta tietenkin tuijotteli autotien puolelle. Daighrelta elämän tuhoaminen kävi nopeasti. Hän tarttui poliisia takaraivosta ja kuiskaten sanan, johti voimakkaan sähkölatauksen ihmisen kehoon. Miehen suusta pääsi korahduksen ja älähdyksen sekoitus ja hän lyyhistyi sätkien maahan. Daighren korvat erottivat heti juoksuaskelia ja hän kiskaisi terveellä kädellään poliisin niskasta pystyyn. Ensimmäiset kaksi laukausta upposivat Daighren ihmiskilpeen. Vanhempi oli sännännyt takaisin, mutta osuakseen Daighreen autojen välissä, hän joutui tulemaan lähelle. Liian lähelle. Sídhe paiskasi nuoremman poliisin kolleegaansa päin. Mies ei ollut varautunut ja rojahti selälleen ruumiin alle. Ennen kuin hän oli ehtinyt edes vääntää asekättään vapaaksi, Daighre oli jo syöksähtänyt heidän ylleen. Ruumiin selkään isketty keihäs lävisti molemmat ja vanhemman poliisin asetta pitelevä käsi valahti hervottomaksi. Daighre veti syvään henkeä ja kiskaisi sitten keihäänsä irti kuuluvan maiskahduksen kera.

Hetken Daighre tuijotti ympäristöä kuin transsin vallassa. Koristepuut kärysivät yhä, asvaltti oli mustunut, eloisa katu oli muuttunut hävityksen kauhitukseksi ja autio lukuun ottamatta muutamaa etäällä lojuvaa ruumista poliisien lisäksi. Tilan rikkoi pieni musta kapine, joka alkoi selittää metalliselta kalskahtavalla äänellä jotakin. Daighren keihäänkärki sai sen päästämään rätisevän kuolinkorahduksen ja vaikenemaan iäksi. Hän huokaisi ja kääntyi palatakseen hämäräkujille. Myös poliiseilla oli maagisia kykyjä kutsua toisiaan paikalle hädän hetkellä ja Daighre halusi vain liueta takaisin varjoihin. Liikahdus kadunkulmassa kuitenkin sai hänet jännittymään. Yksi ruumiista ei ollut niin kovin kuollut, kuin hän oli kuvitellut. Aluksi hän luuli törmänneensä jonkin tuntemattoman lajin lapseen. Pienen hahmon keho oli yltäpäältä oudon kuvioinnin peitossa. Siivet kuitenkin antoivat ilmi keijun. Daighren sisimmässä käväisi jotakin etäisesti syyllisyyttä muistuttavaa. Keijun jalat olivat palaneet ja se oli jotakin, mitä Daighre oli aiheuttanut, eivät poliisien luodit. Sídhe kuitenkin pudisti päätään ja käveli sitten vakain askelin keijun ohi. Vain pysähtyäkseen muutamien askelteen jälkeen.
”Ifreann... ”, kirosi Daighre iiriksi ja kääntyi takaisin. Hän olisi voinut jättää keijun siihen. Kyllä tämä oltaisiin tultu korjaamaan pois ennen pitkään eikä sídhe pelännyt, että tämä lavertelisi jotain, mikä voisi vahingoittaa häntä. Hän oli jo tehnyt tarpeeksi asioita, joihin hänen sydämensä ei suostunut. Miksi hän tällä kertaa noudattaisi sitä?

Daighre laskeutui toisen polvensa varaan keijun vierelle.
”En aio vahingoittaa sinua”, Daighre sanoi englanniksi, vaikkei tiennyt ymmärtäisikö keiju. Harva täällä puhui muuta kuin äidinkieltään. Daighre kokosi viimeisimmät taikuudenrippeensä ja mutisi sitten muutaman sanan heilauttaen kättään keijun jalkojen yläpuolella. Siinä ei ollut tarpeeksi, mutta palorakkulat laskivat. Jotta palovammat eivät menisi pahemmiksi, keijun jalat täytyisi saada veteen. Daighre muisti suihkulähteen eräässä syrjäisessä puistossa, mutta sinne olisi liian pitkä matka. Ainakin jalan.
”Siofra”, Daighre korotti ääntään kuin olisi huudahtanut jollekin ja hän tiesi cat sídhen kuulleen. Se olisi pian paikalla.

Tulitus lakkasi virkavallan ilmeisesti keksiessä vähän strategisemman toimintasuunnitelman. Rilla seurasi yhä maassa kuinka poliiseista harmaantuneempi oli lähtenyt etenemään matalana autojonon suojissa kävelykadun puolella oletettavasti toivoen pääsevänsä yllättämään tämän keihäskriminaalin. Jo rauhoittunut nuorempi sinitakkinen oli jäänyt partioimaan kyykyssä selin kollegaansa nähden ja hypisteli hermostuneesti asettaan. Nainen näki kadun toiselta puolelta asti kuinka mies oikein kieri häpeässä ja katumuksessa äskeisen tempauksensa vuoksi. Oikein hänelle, kadulla makaisi ainakin pari kuollutta tai muuten vain liikuntakyvytöntä vähemmän ilman tätä miestä.
Rilla vilkaisi sivulleen ja totesi, ettei kadunkulma ollut niin kaukana ja nyt voisi hyvinkin olla hänen tilaisuutensa. Puolikeiju ei kyennyt lentämään asianmukaisesti ilman yhtä raajansa eikä ylösnouseminen täten ollut parhaita ideoita etenkään kun seinässä takanaan ei ollut ainoatakaan kädensijaa johon sinihiuksinen olisi ylettänyt. Lisäksi palaneet jalkansa kihelmöivät ja pistelivät eikä epätoivoinen hinkkaus tuntunut parantavan tilannetta. Nainen lähti kuitenkin hitaasti ja kivusta irvistellen raahaamaan itseään käyttökelpoisten jäseniensä varassa oikealle seuraten tapahtumia herkeämättä.

Rillan sijainnin ansiosta nainen näki koko tilanteen ja äkkäsi poliisien pääsevän hengistään ennen kuin he ehtisivät edes käsittää mikä heihin iski. Vaalean miehen keihäs oli kadonnut jonnekin eikä sinihiuksinen jäänyt pohtimaan minne. Jalkakäytävän puolella kyykkinyt poliisi ei nähtävästi huomannut lainkaan mitä oli meneillään ja nuorempi virkaveljensä oli selin molempiin osapuoliin päin. Ennen kuin Rilla ehti päättää huutaisiko varoituksen vai ei, oli miekkonen jo toisen takana ja sinitakkinen sätkien maassa korahduksen saattelemana. Vanhempi mies ryntäsi paikalle ja ampui muutaman kerran, kuitenkaan osumatta kohteeseensa sillä vaaleahiuksinen oli kiskonut ruumiin maasta ihmiskilvekseen. Poliisin lähestyessä mies viskasi kuolleen kollegansa tätä päin ja poliisi kaatui selälleen toisen kehon alle. Nopeammin kuin mihin mies olisi osannut reagoida, iskettiin hänen ja raadon läpi samainen keihäs ja molemmat olivat kuolleita. Tilanne oli ohi niin nopeasti ettei Rilla tiennyt miten olisi suhtautunut. Hän koitti liikkua nopeammin vaikka tiesikin että hänet huomattaisiin ennen kuin saavuttaisi mitään, saatika sitten kadunkulmaa.

Mustatakkinen riuhtaisi keihäänsä irti ja Rilla kuuli olinpaikkaansa asti sen epämiellyttävän äänen, joka toimenpiteestä kuului. Seurasi tuhonjälkeinen hiljaisuus ja sinihiuksinen pisti merkille miten perinpohjaisesti näkymät olivatkaan muuttuneet. Ei siitä ollut luultavasti viittäkään minuuttia kauempaa kun iltapäivä oli ollut iltapäivä siinä missä lukuisat iltapäivät sitä aiemmin. Nyt katu ja rakennusten julkisivut olivat mustat ja puut kävelykadun varrella paloivat yhä. Kauempana lojui ruumiita kahden poliisin lisäksi ja ilma haisi savulta. Poliisien hylätyn radion alkaessa pitää meteliä survaisi mies keihäänsä senkin läpi hajoittaen laitteen ilmeisen tehokkaasti. Rilla hätkähti ymmärtäessään ettei ollut jäljellä enää mitään mikä pitäisi miekkosen huomion poissa sinihiuksiesta itsestään ja vaikkei nainen tiennytkään, oliko toinen edes minkäänsortin psykopaattinen murhamies oli hänellä mielestään ihan pätevä syy olla ennakkoluuloinen ja peloissaan. Etenkin nyt kun mies asteli hänen suuntaansa. Rilla tuijotti herkeämättä toisen lähestymistä ja koitti tulkita oliko hän heittämässä heittämässä veivinsä seuraavien sekuntien aikana. Sinihiuksinen ehti jo melkein huokaista syvään kun näytti siltä, että mies olisi kävelemässä ohi ennen kuin tämä kääntyikin kannoillaan sanoen jotain. Puolikeiju ei ollut varma oliko toinen vain artikuloinut epäselvästi vai puhuiko hän ranskaa ensinkään. Äkkiä mies marssikin suoraan Rillan eteen kyykistyen toisen polvensa varaan.

Keiju pälyili herraa edessään epäluuloisesti kun tämä avasi suunsa. Englantia? Ei Rilla puhunut englantia, ainakaan hyvin. Hänen kielitaitonsa rajoittuivat siihen mitä peruskoulunsa aikana oli sattunut oppimaan ja suuri osa siitäkin tietomäärästä oli jo ehtinyt unohtua käytön puutteessa. Miehen lause ei kuitenkaan ollut niin monimutkainen, etteikö sinihiuksinenkin olisi ymmärtänyt perussanomaa. Väitettä tuki ainakin se, että sanojensa jälkeen toinen lausui jälleen jotain kielellä jota nainen oli kuullut tämän huutavan aiemmin. Sanojen seurauksena Rillan jalkojen pahimmat rakkulat laskivat ja vaikkei kipu mihinkään kadonnutkaan, oli toimenpide helpottavaa katseltavaa. Mies huudahti vielä sanoja, joita sinihiuksinen ei ymmärtänyt, muttei hän viitsinyt alkaa tiedustelemaan mitä oli juuri sanottu.
"Tuota, kiitos vain", keiju totesi kömpelöllä englannillaan ja vahvalla korostuksellaan. Hänelle tuotti suurta henkistä tuskaa ettei yltänyt verbaaliseen upeuteensa muilla kuin äidinkielellään ja vilkaisi kiitoksensa välissä vielä kerran virkavallan ruumiisiin kauempana. Tietysti hänen olisi kuulunut kunnon kansalaisena olla järkyttynyt näkemästään ja pitää miestä pelkkänä lainsuojattomana vandaalina mutta hei, ketä olisi muka palvellut jos sinihiuksinen olisi tässä tilanteessa ryhtynyt kiljumaan kauhuaan ja huutamaan apua jota ei todennäköisesti olisi tulossa vielä ainakaan muutamaan minuuttiin. Sitä paitsi, ei laki ollut aina yhtä kuin moraali eikä Rilla tiennyt mitä toinen oli tehnyt ja millä motiiveilla. Toistaiseksi mies ei ollut tehnyt keijulle mitään muuta kuin auttanut palaneita jalkojaan. Paitsi, no, polttanut ne ennen sitä. Joka tapauksessa. Mitäpä sitä suotta tekemään tuomioita ennen aikojaan.
"Rilla", allekirjoittanut ilmoitti nimensä ojentaen kätensä toverillisuuden merkeissä.

//Anteeksi kesto. Meni turhan paljon virtaa filosofian esseiden kirjoittamiseen.//

Daighren sydän saneli tätä nykyä ehdot harvoin ja käytännöllisempi puolisko hänen mielestään jaksoi nalkuttaa, kuinka typerää tämä olikaan. Tyttö, joka oli juuri todistanut hänen muuttavan leppoisan kävelykadun raunioiksi, olisi luultavasti paniikin partaalla eikä haluaisi muuta kuin ryömiä mahdollisimman kauas hänestä. Daighre oli enemmän kuin yllättynyt, kun keiju piti päänsä. Varautunutta katsetta ei voinut erehtyä luulemaan pelosta johtuvaksi lamaantumiseksi. Toinen ei koettanut kiljua tai potkia hänen tullessaan lähelle ja Daighre sai hieman lievitettyä tämän palovammojen vakavuutta. Tyttö ei ollut vastannut hänen sanoihinsa eikä mainittavasti elehtinyt ymmärtäneensä, joten Daighre ei ollut varma oliko tämä käsittänyt. Toisaalta hän uskoi tehneensä aikeensa selviksi magiankäytöllä.

Kun Daighre oli saanut suunniteltua seuraavan vaiheen ja kutsuttua Siofraa, keiju viimein paljasti, että osasi englantia. Vaikka Daighrelta meni hetki, että hän tunnisti sen englanniksi.
”Ole hyvä”, totesi Daighre lähinnä tottumuksesta hyviin tapoihin. Periaatteessa häntä ei olisi kuulunut kiittää vain tekemiensä tuhojen korjaamisesta, missä hän joka tapauksessa oli onnistunut vaillinaisesti. Hänen onnistui tavoittaa keijun nopea silmäys poliisien ruumiisiin. Hetken Daighrella oli käsittämätön mielijohde pahoitella tapahtunutta. Ajatus sai hänet pudistamaan vihaisena päätään itsekseen. Hän siirsi katseensa muualle katuun ja kuulosteli tarkasti. Missään ei näkynyt paikalle kaahaavia poliisiautoja eikä hän kuullut kaukaisien sireenien ulvontaa. Syy todennäköisesti oli pienehkössä kaupunginosassa, jossa oli lähinnä partiopoliiseja. Hänen oli nähty käyttävän laajamittaista magiaa eikä hänen kokemuksensa mukaan sellaisia vastaan lähetetty tavallista virkavaltaa. Todellinen uhka viipyi vielä, mutta se ei tarkoittanut, että Daighrella olisi ollut aikaa hidasteluun. Mikä ihme Siofralla kesti?

Yksittäinen sana keijun suusta sai Daighren kääntämään katseensa takaisin. Ojennettu käsi paljasti termin tytön nimeksi. Daighre räpäytti kerran silmiään kädelle. Hän ei tiennyt olisiko hänen kannattanut esittäytyä muukalaiselle, jonka pian varmaankin jättäisin jonnekin, josta tämä pääsisi kunnon ensiapuun.
”Daighre”, sídhe tarttui käteen. Hetki ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä silloin kulman takaa sipsutti esiin musta kotikissa, jolla oli kolme valkeaa täplää rinnassaan. Eläimen kiireetön askellus sai Daighren ärtymään.
”En pyytänyt sinua tänne iltakävelylle kanssani!”, sídhe ärähti muinaisiiriksi. ”Vauhtia, meidän täytyy päästä kauas täältä. Otamme hänet mukaan.”
Daighre viittasi päällään keijuun. Siofran korvat nytkähtivät loukkaantuneesti sättimiselle, mutta se ymmärsi, ettei oikuttelulle olisi aikaa. Hieman samaan tapaan kuin varjot kasvoivat, alkoi nyt Siofra muuttaa muotoaan pienen ponin kokoiseksi kissapedoksi. Samanaikaisesti Daighre muunsi keihäänsä hopeiseksi rannekkeeksi. Kun Siofra oli saanut nopean muodonmuutoksensa päätökseen Daighre nousi ja tarjosi kättään keijulle.
”Ratsastakaamme. Menemme ensin pois täältä. Katsotaan sitten, minne voin viedä sinut”, hän totesi koettaen artikuloida selvästi. Todennäköisesti tyttö tajuaisi, mitä hän ajoi takaa. Osa Daighresta ei vieläkään ollut vakuuttunut, oliko tämä järkevää. Hän vaiensi ajatukset vastaamalla, että nyt keiju tiesi jo Siofrasta, joka olisi yksi tuntomerkki lisää. Parempi vain toivoa, että tyttö halusi joutua virkavallan syynäykseen yhtä vähän kuin hän eikä menisi myöhemmin oma-aloitteisesti kertomaan jotain.

Tytön liikkeistä Daighre pani nopeasti merkille, että palovammat eivät olleet ainoa ongelma. Keiju selvästi aristi toista jalkaansa eikä kyennyt laskemaan painoa sille. Tuolla jalalla ei ponnistettaisi Siofran selkään, eikä Daighren kädestäkään olisi ehkä tarpeeksi tukea nostamaan tyttöä kunnolla jaloilleen. Suoraviivaisen toiminnan ystävänä sídhe tarttui luvatta keijua kyljistä ja nosti vaivatta lapsen kokoisen olennon Siofran selkään. Hänen korviinsa olivat jo alkaneet kaikua sireenien humu korttelien päästä. Tytön mielipiteillä ei nyt ollut väliä. Saisi jäädä toisella pysäkillä jos mieli. Daighre hypähti keijun eteen ja kehotti Siofraa matkaan, tarraten cait sídhen niskavilloihin. Kun tehokkaat poliisivoimat kaahasivat paikalle, sídhe kumppaneineen oli jo kaukana. Siofran avulla he saavuttivat Daighren muistaman puiston alta kymmenessä minuutissa. Oli jo myöhä eikä paikalla ollut muita kuin eräällä penkillä autuaasti uinuva juoppo. Siofra tassutteli keskellä puistoa sijaitsevan suihkulähteen vierelle. Daighre liukui nopeasti alas ja viittasi sitten keijulle vettä.
”Tuo auttaa, kunnes saat kunnon apua”, Daighre sanoi. Halutessaan keiju pystyisi kapuamaan suoraan Siofran selästä suihkulähteen reunalle eikä välttämättä tarvitsisi tukea miehestä.

//Asioiden edistamiseksi hittasin vähän Koko viimeisen kappaleen... sano toki, jos ei käy tai muuntele mielesi mukaan.//

//Huhhuh, anteeksi valtavasti tästäkin jumalattomasta viivästyksestä. Ilmoituspuolelle selostin jotain kirjoitusblokistani, mutta kuitenkin. Hittaamisesta en häiriinny.//

Ei kestänyt kauaa miehen vastavuoroisesti esittäydyttyä, ennen kuin jokseenkin tavanomainen musta kissa tallusti paikalle. Vasta Daighreksi nimensä ilmoittaneen alettua rähjäämään otusparalle hoksasi Rilla ettei eläin ollut täällä sattumalta. Mies oli jälleen vaihtanut kieleen josta siivekkäällä ei ollut mitään ymmärrystä, mutta elekielestä saattoi lukea jotain. Kissaan oltiin tyytymättömiä ja naisesta itsestäänkin taidettiin mainita pari sanaa. Rilla ei alkanut arvuutella mitä magiaa taitava ja keihästä heilutteleva mies saattoi haluta ainakin toistaiseksi normaalinoloinen katista. Sinihiuksinen ei tiennyt taikuudesta juuri mitään eikä yrittänytkään väittää muuta ja siksi tyytyi vain seuraamaan tilanteen kehittymistä. Kauaa hänen ei tarvinnut odottaa ennen kuin tarkoitus kissan läsnäololle paljastui. Eläin alkoi kasvaa kokoa moninkertaisesti alkuperäiseen nähden ja Rilla kohotti kulmiaan vaikuttuneesti. Olihan hän nähnyt viimeisen kuuden vuoden aikana jos jonkinsorttista arkielämästä poikkeavaa muttei ollut ehtinyt paatua mitä uusiin näkyihin tuli.
Samassa selvisi myös Daighren katoilevan keihään mysteeri. Melko kätevää, täytyi myöntää. Rilla epäröi miehen tarjotessa kättään kissan saatua kasvunsa päätökseen. Hän ei pystynyt nousemaan ja häntä inhotti olla jonkinsortin neito hädässä, mutta oli vaikeaa tehdä muutakaan kun neito hädässä hän todellakin sattui olemaan. Plus tietenkin se fakta, että Daighre oli juuri tehnyt teurasta kahdesta poliisista, eikä ollut yleisesti suositeltavaa nousta virkavaltaa lahdanneiden henkilöiden liikakasvaneiden eläinten kyytiin. Rilla kuitenkin perusteli itselleen mielessään, että olisi enää vaikea kutsua itseään boheemin spontaaniksi taiteilijaksi jos heittäisi tällaisen tilaisuuden menemään. Sitä paitsi toistaiseksi ei muutakaan apua ollut näkyvissä tai kuuluvissa joten olisi täten ihan okei lähteä määränpäästä tietämättömänä ja olosuhteista huolimatta miekkosen matkaan. Varmasti. Sitä paitsi hänhän oli anarkisti sielultaan, ei hän uskonut virkavaltaan.
Siinä missä edellinen englanninkielinen lause toisen suusta oli Rillankin kielitaidolla ollut vielä suhteellisen vaivatta käännettävissä, alkoi viestintä nyt mennä jo tukalaksi, eikä nainen olisi lyönyt vetoa ymmärtäneensä kaikkea mitä hänelle oltiin sanottu. Tästä syystä hän tyytyi vain nyökkäämään vältellen enempää avuttomuutta.

Tämä missio kuitenkin kohtasi vaikeuksia jo alkuunsa. Vasta nyt kun ylösnouseminen oli tarpeen, äkkäsi Rilla ettei Daighre tietenkään tiennyt ettei jalkansa ollut toimintakunnossa. Jollekin muulle olisi varmaankin ollut suhteellisen vaivatonta mainita tästä seikasta eikä tehdä siitä liian suurta ongelmaa, mutta sinihiuksista ärsytti jo valmiiksi olla näinkin altavastaajan asemassa eikä sen ääneen myöntäminen ollut ajatus hänen mieleensä. Siksipä miehen havainnointikyky sai Rillan melkein hihkumaan toisen ilmeisesti ymmärrettyä dilemman ilman siitä informoimistakin. Naista miltei nauratti miten lilliputti hän olikaan. Totta kai sammakkoperspektiivistä kaikki näyttivät pitkiltä eikä hän ollut tähän elämänvaiheeseensa mennessä muutenkaan tavannut yhtäkään täysikasvuista joka ei olisi ollut häntä pidempi, mutta vasta nyt kokoero iski kunnolla hänen silmiinsä. Ei varmaan aivan puolta metriä, mutta lähellä, Rilla tuumi mittaillen suurpiirteisesti käsillään ilmassa senttimetrivajettaan mieheen nähden.
Keiju ymmärsi toisen äkillisen hopun havaittua itsekin sireenien metelin. Ei niin lähellä että panikointi olisi ollut tarpeen muttei niin kaukana että olisi ollut aikaa viivytellä paikalta poistumisen kanssa, ainakaan jos satuit olemaan vastuussa siitä minkä vuoksi sireenit lähestyivät.
Kissaeläimen selässä pysyminen yhden jalan kanssa ei ollut liian helppoa. Rilla aristeli aluksi edessään olevan miehen selkään tarttumista, mutta päätti nopeasti sen olevan täysin oikeutettua, olihan hänet tähän nostettukin ilman kyselyjä. Sinihiuksinen toivoi ettei ollut loukannut kyytikattia kouriessaan sen selkää välttääkseen matkasta tippumisen jo reissun ensimmäisinä sekunteina, ennen kuin oli todennut ettei turha häveliäisyys ollut tässä vauhdissa sen selästä lentämisen arvoista. Loppumatka sujui ongelmitta ja nopeasti tuttu puisto suhkulähteineen oli saavutettu. Rilla kipusi suihkulähteen reunalta äkkiä suoraan altaaseen huomatessaan veden olevan liian matalaa yltääkseen polviinsa asti istuma-asennossa. Hän ei ollut edes käsittänyt kuinka paljon koipensa polttelivat ennen kuin pääsi kylmään veteen. Rilla huokaisi helpotuksesta ja tunnelmoi muutaman autuaan sekunnin vedessä.
Hetken jälkeen sinihiuksinen katsahti mieheen. Ei sillä, että Rilla olisi kovinkaan arka leidi, ei alkuunkaan, mutta täytyi myöntää että tilanne oli jokseenkin epätodennäköinen. Hänen housunsa olivat jääneet aiemmalle näyttämölle ja täten keiju lillui puiston suihkulähteessä reidet polvista ylöspäin kananlihalla, etunimeä lukuunottamatta vieras miekkonen ja tämän taikakissa vieressä. Mitä seuraavaksi, siitä sinihiuksinen ei ollut varma. Daighrelle helpompaa olisi todennäköisesti lähteä pikimmiten matkoihinsa, oli varmasti riskialtista jo jäädä kuskailemaan satunnaisia sivullisia pitkin kaupunkia puhumattakaan siitä, että satunnaisten sivullisten kanssa jäisi tekemään tuttavuutta pidemmäksi aikaa. Nainen katsoi toista kysyvästi alkaen jo miettimään poispääsyään paikalta. Ehkä yksinäiset juopot kantoivat kännyköitä taskuissaan, ihan siltä varalta että avuntarpeessa olevat keijut sattuisivat osumaan eteen.

//Back on track. Toivon mukaan et ole kadottanut kokonaan kiinnostustasi tätä peliä kohtaan.//

Daighre antoi keijun rauhassa vilvoitella jalkojaan. Joku toinen olisi ehkä pannut merkille kuinka outo tilanne olikaan ja kenties tuntenut kiusaantuneisuutta keijun vähäisestä vaateparresta mutta Daighre oli muissa mietteissä. Hän ei osannut katsoa tyttöä täysi-ikäisenä vaikka tiesikin keijujen näyttävän aina enemmän tai vähemmän lapsekkailta. Päällimmäisenä hänellä oli mielessään käytännön seikat eivätkä housut hirveästi vaikuttaneet strategiassa suuntaan eikä toiseen. Sídhe koetti päättää, miten tästä olisi jatkettava. Hänelle kätevintä olisi hipsiä pois näyttämöltä ja pitää muutama päivä matalaa profiilia. Toisaalta oli keiju. Saisiko tämä hankittua apua, jos tämä ei kerta kyennyt itse kävelemään kotiinsa tai sairastuvalle? Lisäksi Daighren ajatuksiin porautui yksi aatos lisää: ihmiset olivat tunnettuja kunniattomuudestaan ja itsehillinnän puutteesta. Heille keijun vaateparsi voisi olla provokaatio.

Daighre kiristeli itsekseen hampaitaan ja havahtui vihdoin kipuun olkavarressaan. Adrenaliini oli lopulta laskenut sen verran että tilalle iski väsymys rautaluodin vaikutuksesta ja taikuudenkäytöstä. Hän kääri heilautti takin niskastaan ja katsahti loukkaantuneeseen käteen. Valkea neule oli värjäytynyt olkapään vierestä punaiseksi. Daighre ei ollut niinkään huolissaan haavasta kuin raudan vaikutuksesta. Kuinka kauan kestäisi, että hänen magiansa palaisi kunnolla? Siofra tassutteli lähemmäs ja nuuhkaisi huolestuneena Daighren olkapäätä, josta verenvuoto ei ollut aivan vielä tyrehtynyt. Daighre pudisti rauhoittelevasti kissalle päätään ja huokaisi hieman. Kaipa tämä tapaus oli parempi saattaa loppuun. Olisi typerää jättää keiju tänne nyt, jos tämä olisi vielä sittenkin vaarassa. Daighre loi hivenen tuikean katseen tyttöön, kuin väärässä paikassa väärään aikaan oleminen olisi ollut tarkoituksellista.
”Et ole turvassa täällä, tähän aikaan”, Daighre koitti puhua taas mahdollisimman selkeästi ja osoitteli havainnollistavasti pimeää puistoa ja synkkää taivasta. ”Voin viedä sinut kotiin. Tai sairastuvalle. Neuvo vain tie.”

//Apua. Johan taas viipyilin. Pahoittelut.//

Vaikka Rilla oli seurannut miehen sanatonta päätöksentekoa äänettä ja koittaen olemaan odottamatta mitään, kyllähän keijukin tilanteen riskialttiuden Daighren kannalta katsottuna käsitti, ei hän voinut olla huokaisematta henkisesti helpotuksesta tämän tarjotessa jokseenkin selkeästi kyytiä toisaalle. Illalla puoliksi vaatetettuna, toinen jalka murtuneena ja ainakin parin kilometrin päässä kotoaan puiston suihkulähteessä istuskelu ei pidemmän päälle kuulostanut kovin hyvältä toimintasuunnitelmalta. Keijun omatunto ei kuitenkaan malttanut pysyä aivan hiljaa, aiheuttihan hänen läsnäolonsa miehen tilanteessa tarpeettoman suuria komplikaatioita ja vilkaisu toisen olkapäähän tämän riisuttua takkinsa paljasti, että tämänkin kunnossa olisi ollut parsimisen varaa. Tarjouksesta kieltäytyminen olisi kuitenkin ollut vähintään typerää ja kiittämätöntä, joten suihkulähteen reunasta tukea ottaen Rilla nousi ylös terveemmän jalkansa varaan.

Sinihiuksinen tuli nopeasti siihen tulokseen, ettei sairaala olisi luultavasti paras paikka pyytää itseään kuskattavaksi olosuhteet huomioonottaen. Varmasti tieto aiemmin tapahtuneesta oli jo levinnyt laajemmalti ja ihmisiä alettu kiidättää hoitoon ja virkavallan läsnäolo ainakin sairaalan lähistöllä olisi luultavaa. Varmasti Rillan koti olisi huomattavasti parempi vaihtoehto. Hän asui sen verran huonona pidetyllä seudulla, ettei poliisia pakoilevalle parempaa korttelia ollutkaan. Naapureilta voisi pyytää puhelinta jos hän ei kykenisi riuhtomaan itseään hissittömän kerrostalon rappusia ylös. Sinne varmaankin siis.
”Tuota. Kotiin. Pari kilometriä”, Rilla kommunikoi parin sanan virkkeillä ja epämääräiseen suuntaan viittoen, toivoen, että kiusallisen alkeellinen mongerruksensa olisi edes joten kuten ymmärrettävää. Matkan varrella hän kykenisi kyllä antamaan ohjeita vasemmalle ja oikealle, toivottavasti mikään monimutkaisempi ei olisi tarpeen.