Nimi:Lukas Abeln
Ikä:Muuttui hieman päälle parikymppisenä 1700-luvun alussa.
Sukupuoli:Mies
Kansallisuus/Laji:Alkujaan talonpoika Preussista, nykyjään ranskalainen vampyyri.
Ammatti/Koulutus:Lukas on pitkälti itseoppinut: hän ei ole koskaan käynyt minkäänlaista koulua, vaikka hänellä onkin ollut muutama opettaja elämänsä aikana. Hän on tehnyt monenlaista työtä elääkseen, mutta nykyjään pyörittää pientä kukka- ja lahjatavaraliikettä Rue de Chêneen yhteydessä olevalla sivukujalla. Nimeltään liike on Barthélémy, ja erikoista siinä ovat sen aukioloajat: arkiöisin viidestä yhteen.
Asunto:Lukasin asunto sijaitsee hänen liikettään vastapäätä olevan kerrostalon neljännessä kerroksessa. Yksiö on hyvin askeettinen, siellä on oikeastaan vain pimennysverhot ikkunoissa, paljaat valkoiset seinät ja yksinäinen futonpatja keskellä lattiaa.
Suhteet:Lukasilla on ollut monta perhettä ja monia ystäviä, mutta suurin osa heistä on kuollut, osa jo vuosisatoja sitten. Hän käy säännöllisesti vierailemassa erään vanhan pariskunnan luona, jonka on tuntenut jo lapsesta saakka, mutta muuten mies on viettänyt viime vuosikymmenet erakon elämää. Tuttavuussuhteita hänellä onkin jo enemmän, sillä hänellä on vakaa kanta-asiakaskunta liikkeessään.
Luonne:Lukas on yksi ikävä kaksimielinen pähkinä purtavaksi. Hän piikittelee, naljailee ja mumisee valittuja sanoja jatkuvasti, aivan kuin hänelle olisi suorastaan mahdotonta olla kiltti, ystävällinen tai kohtelias. Jonkun iloitessa hänen on aivan pakko huomauttaa kuivasti onnen epäkohdista tai katoavaisuudesta, pahimmillaan hän saattaa jopa muistuttaa uhriaan tämän kipeimmistä muistoista latistaakseen tämän riemun. Vahingonilo on hänestä hulvatonta, tai ehkä Lukas on vain elänyt aivan liian pitkään kyetäkseen ottamaan minkäänlaista iloa ja optimismia muuna kuin vitsinä.
Sarkasmin ja kyyniseksi kuivettuneen sielun lisäksi Lukas omistaa äärimmilleen kehitetyn kyvyn olla välittämättä. Jos jokin ei kosketa häntä, se ei kosketa häntä, vaikka kuinka pitäisi tuntea solidaarisuutta ja empatiaa. Useimmiten puolustus sille, miksi hän ei auta korjaamaan jotain vääryyttä kumpuaa sivustakatsojan roolin omaksumisesta. Jossain vuosien varrella Lukasin identiteetti irtautui kuolevaisista, ja hänestä tuntuu usein siltä, että maailma hyörii ja pyörii kovasti hänen silmiensä ohi, mutta hän seisoo aloillaan muuttumattomana ja hädin tuskin kiinnostuneena.
Patalaiskakin tämä verenimijä on, ja nimenomaan tuo patalaiskuus on saanut hänet pyörittämään pientä puotiaan ja jonottamaan veripankkiin tavanomaisen saalistuksen sijaan. Hän ei jaksa, kaikki on niin merkityksetöntä – tai näin ainakin apaattisimpina päivinä, jotka Lukas viettää tiskin takana torkkuen ja asiakkaansa sivuuttaen. Aina hän ei ole näin laiska, vaikka pitääkin helpon tien valitsemisesta ja matalien aitojen yli kapuamisesta vehreämmille niityille. Hän onkin härski opportunisti, eikä kaihda manipuloinnin ja muiden näpeille tallomisen kaltaisia asioita tavoitellessaan jotain, minkä halajaa palavasti itselleen.
Kelvottoman kuoren sisällä on kuitenkin älykäs ja tietorikas persoona, jolla riittää mieltä syvienkin elämänmysteerien pohtimiseen. Vuosiensa varrella Lukas on oppinut aivan liikaa ihmisluonnosta, elämän ja kuoleman merkityksestä ja kaikesta muusta filosofisesta sonnasta, kuten hän kiintynesti kyseisiä aihepiirejä nimittää. Virikkeettömyys ja tylsyys ovatkin hänestä kaksi pahinta asiaa maailmassa, ja epäonnekseen Lukas tarvitsee jotain erikoislaatuista syttyäkseen kunnolla loistoonsa.
Millainen on sitten innostunut ja kiinnostunut Lukas? Hän on perinpohjainen, pakkomielteinen, suorastaan kyltymätön luonnonvoima, joka nauraa käkättää porhaltaessaan ohi. Vain apatiasta nousseessa muodossaan Lukas näyttää omistavan kiltimmän puolen ja lempeämmän huumorintajun – mutta toisaalta hän osaa olla aivan täysin holtiton, eikä osaa tai jaksa enää arvioida tekojensa seurauksia kunnolla.
Ulkonäkö:Lukas on 178-senttinen, hoikka nuori mies, jonka iho on sairaalloisen kelmeä kuin puoli vuotta flunssassa olleella ja jonka ruumiinrakenteella hänestä ei saisi ikinä balettitanssijaa. Miehen luusto kun on sitä jämäkkää mallia, josta talonpoikaisuus paista läpi, ja joka kunnon lihaksia ylleen saatuaan alkaisi nopeasti muistuttaa jyrätynnyriä. Lukas ei kuitenkaan ole lihaksikas, vaan enemmänkin hintelä, ja onnekseen hailakka ihonväri tuo hänen ulkomuotoonsa sairaalloisuudessaankin edes hitusen hienostunutta auraa.
Lukasin kasvot ovat kovin venähtäneet ja pitkänmalliset. Hän näyttää melko veijarimaiselta vinon hymynsä ja hymykuoppiensa kanssa, pystystä ja terävästä nenästä sekä korkeina kaartuvista kulmista puhumattakaan. Hänen silmänsä ovat valtaisat, mantelinmalliset ja miehelle hämmentävän pitkien ripsien ympäröimät. Väriltään sielunpeilit olivat mustanruskeat, mutta nykyjään niistä erottaa kyllä syvän verenpunaisen hohteen sopivassa valaistuksessa. Lukasin kasvonpiirteet tuntuvat olevan useammasta eri sarjasta koottuja, ja tämä näkyy erityisesti siinä, miten hupsusti naisellisen täyteläiset ja muodokkaat huulet sopivat jämerään leukaan.
Lukasin tukka on myös oma lukunsa. Luonnostaan se on melko mitäänsanomattoman vaaleanruskea, mutta kovalla yrittämisellä miehen on onnistunut värjätä se ruskeankirjavaksi sekasotkuksi, jonka alimmat suortuvat ovat erityisen tummia ja jonka kruunaavat runsaat vaaleat raidat. Tukkapehko yltää hänen harteilleen ja on aina yhtä sotkuista, isoa kiharaa.
Vaatteidensa suhteen Lukas on yllättävän rajoittunut. Hän pitää suorista, tummista farkuista ja vaaleanharmaista pitkähihaisista poolopaidoista, ja tässä asuyhdistelmässä hän kulkee kesät talvet. Tietysti aina välillä hän uhrautuu ja vetää ylleen suuren t-paidan ja ehkä joskus polvishortsit, tai kylmemmillä keleillä trenssitakin, mutta useimmiten vaikuttaa siltä, että hänen vaatekaappinsa koostuu noin kuudesta vaatteesta ja yhdestä parista Converse-jäljitelmiä.
Menneisyys:Lukas ei muista elämästään ihmisenä juuri muuta kuin sen, että hän ei koskaan saanut aivan tarpeekseen syödä ja heinänteko oli tappavan tylsää. Sen, kuinka eräänä iltapäivänä tuntematon vampyyri saapui, joi hänet tyhjiin, muutti hänet säälistä ja häipyi, on kuitenkin palanut hänen mieleensä, kuten myös ne kauhistuttavat vampyyriyden alkuaskeleet, joiden aikana hän teki kaikki mahdolliset virheet. Lukasilta kesti vuosia tajuta kaikki rajoitteensa, ja vuosikymmeniä oppia ymmärtämään voimansa, ja kaiken tämän hän teki yksin.
Toisin kuin sivistyneemmät lajikumppaninsa, Lukas ei hakeutunut kasvaviin suurkaupunkeihin tai sekaantunut maailmanhistoriaan, vaan hän vietti suunnattoman pitkän aikaa terrorisoiden synnyinseutuansa, liikkuen hitaasti pikkukylästä toiseen, kunnes lopulta sattui puolivahingossa törmäämään lajikumppaniinsa. Tämän ystävällisen vampyyrin, jonka nimen Lukas on huonoa muistiaan kiroten unohtanut, avulla hän sai itsensä jaloilleen, sinuiksi uuden luontonsa kanssa, ja muutti lopulta meren taakse Britanniaan.
Lontoossa Lukas viihtyi yli vuosisadan ilakoiden ylimystön ja köyhälistön seassa. Se oli hänelle hekuman ja nautinnonhakuisuuden kautta, kokeilun ja leikin kautta, holtitonta ilonpitoa ja vetelää ajantappamista. Jossain välissä hän kai rakastuikin, palavasti ja kipeästi. Niin kipeästi, että hän jäi uinumaan ikuisuuksiksi omiin oloihinsa, ja herätessään ei kyennyt lähtemään muistojensa värittämiltä kaduilta. Hänestä tuli hetkiseksi kalpea haamu itsestään, kaduilla kuolemaa etsien vaeltava levoton sielu, mutta maailmansotien ryminä sai hänet hereille.
Lukas koki pommituksia ja joutui avaamaan silmänsä sille, että ihmiset olivat ehtineet ennen jumalikseen palvomien olentojen edelle. Tämä havainto sai hänet heittämään aikaisemman elämänsä mielensä syvyyksissä lymyilevään lukittuun arkkuun, ja uskalias vampyyri päätti hypätä keskelle sotaa ja kaaosta. Hän herätti kauhua ja oli hyödyksi mille tahansa puolelle, joka sattui sillä hetkellä herättämään hänen sympatiansa. Sota loppui olemasta hupia vasta sitten, kun Lukas sattui eksymään keskitysleirille, jonka asukasta hän esitti hyvän tovin ajan. Sieltä hän myös löysi kaksi lasta, joiden elämää hän ryhtyi seuraamaan kuin suojelusenkelinä, kunnes vanhan avioparin vetäytyessä eläkkeelle ja viettämään hiljaista elämää Ranskan maaseudulle hän joutui tajuamaan, että oli aika etsiä uusi tarkoitus kaikelle.
Etsintä johdatti hänet ennen pitkää Pariisiin, erään viehättävän vanhan rouvan apulaiseksi kukkapuotiin ja opettelemaan kädentaitoja. Se oli mukavaa näpertelyä, mutta Lukas yllättyi perinpohjaisesti lapsettoman ja sukulaisettoman naisen testamentatessa yrityksensä hänelle. Kunnioituksesta kuollutta kohtaan hän jäikin pyörittämään putiikkia, ja onnistui sen varjoissa seuraamaan turvallisesti sivusta maailman hulluksi tulemista suuren paljastuksen hetkellä. Oikeastaan hänellä ei ollut mitään muutosta vastaan, sillä sen myötä hän saattoi räätälöidä kysynnän vuoksi aukioloaikansa öisiksi ja sai ulottuvilleen niin helpon ruuanlähteen, että saattoi sallia muutaman muunkin verenimijän naapuriinsa asumaan. Hän kuitenkin jäi odottamaan jotain, jotain suurta, jonka olisi pitänyt osua häneen kaikkien muiden saadessa osumia, ja tuo odotus on pitänyt hänet hereillä ja keskellä kaupungin hyörinää.
Muuta:- Lukas puhuu äidinkielenään 300-vuoden takaisen pikkukylän murteella saksaa. Hän hallitsee myös englannin, ranskan, nykysaksan ja espanjan puhumisen.
- Lukasilla on monia taitoja aina floristin nikseistä miekkailun kautta jönglööraamiseen, mutta hän on täysin kyvytön musiikin saralla.
- Jostain syystä Lukas on aina pelännyt koiria.
Voimat:Lukasin ruumiilliset kyvyt ovat painottuneet tasaisen erinomaisuuden sijaan niin, ettei hän pärjää mitenkään muille vampyyreille juoksukilpailussa, mutta hän on useimpia lajikumppaneitaan vahvempi hontelosta ulkonäöstään huolimatta. Hän pystyy muuttumaan suureksi korpiksi, ja tämän kyvyn ansiosta hän kykenee myös ihmishahmossaan levitoimaan. Lukasin vahvin kyky on kuitenkin hänen taitonsa käyttää voimaa, jota mies itse kutsuu varjotaikuudeksi: hänellä on mustanpunainen, maaginen aura, jolla hän kykenee hyökkäämän muiden kimppuun, hallitsemaan varjoja sekä sulautumaan niihin.
Heikkoudet:Lukas kärsii kaikista vampyyrien heikkouksista juuri niin pahasti, kuin niistä voi kärsiä. Lisäksi hän on lievästi sanottuna tasapainoton, taipuvainen pakkomielteisyyteen ja tasapainoisimmillaankin ärsyttävän apaattinen.
