Hero or not?

//Luseina ja Klaus tänne//

Dana asteli hiljaisessa yössä kohti kotia. Hän olikin varsinainen näky kiharrettuine hiuksineen ja kevyesti meikkatuna. Tummatukalla oli yllään tummat farkut sekä valkoinen paita jonka ylle oli vedetty harmaa neuletakki. Hän ei pitänyt ulkona liikkumisesta tähän aikaan mutta koska hän oli päättänyt alkaa säästämään rahaa hän oli päättänyt kävellä pienen matkan sen sijaan että menisi sen taksilla. Hän asteli tyhjiä katuja ja vaikka ilmapiiri yöllä olikin hivenen uhkaava hän oli hyvällä tuulella. Baarissa oli ollut ennätysmäärä katsojia ja hän olikin saanut esiintyä sydämensä kyllyydestä. Hän seisahtui paikoilleen ja kaivoi puhelimen taskustaan. "Äh. Tyhjä akku", hän huokaisi. Hän jatkoi matkaansa ja tuijotti puhelintaan kääntyessään kulman taakse pienemmälle kujalle jonka läpi oli päättänyt oikaista. Hän seisahtuikin nähdessään kadulla edessään verilammikon. Hän otti askeleen taakse päin ja seurasi katseellaan verta ihmiseen tai siihen mitä oli enää jäljellä. Tumma tukka nielaisi raskaasti ja otti toisen askeleen taaksepäin törmäten johonkin. Hän painoi silmänsä kiinni eikä hetkeen uskaltanut hengittää. Hän tunsi kevyen hengityksen lähellä niskaansa. Kuitenkin karmiva kirkaisu sai hänet aukaisemaan silmänsä ja hän näki kuinka jokin varjoissa lurkkiva hahmo kävi verisen ruumiin toisella puolen olevan naisen kimppuun. Pian ääni kuitenkin loppui ja tilalle jäi vain ihnottavan kuuluisia ääniä. Dana sulki taas silmänsä ja veti terävästi henkeä. Hän ei ollut eläessään nähnyt niin paljon verta. Hän liikahti ja koetti päästä pakoon hänen takanaan seisovan vampyyrin ohitse mutta hän tunsi kylmän käden nappaavan kiinni hänen nilkastaan.

Hän kaatui tömähdyksen saattelemana kadulle mutta koetti potkaista toisen itsestään kauemmas. "Lisää tuoretta verta", kuului ilmoille. Dana nappasi ensimmäisen asian joka hänen laukussana tuli vastaan ja viskasi sen itsestään kiinni pitävää hahmoa kohden. Hän kirosi ääneen ja sätki karkuun. Vampyyrin ote hänen jalastaan kuitenkin lipesi vahingossa ja tummatukka pinkaisi pakoon. Hän pääsi kuitenkin vain muutaman metrin ennen kuin tajusi olevansa umpikujassa. Hän käännähti ympäri ja veti henkeä kun näki varjoissa kaksi hahmoa liikkuvan häntä kohden. Takana makaasi kaksi veristä lähes tunnistamatonta ruumista. Hän kompastui omiin jalkoihinsa ja perääntyi seinää vasten. Hän huusi apua mutta ei uskonut että kukaan kuulisi ja se tuntui huvittavan kahta vampyyriakin. Hän sulki silmänsä ja ei sillä hetkellä pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä että hän päätyisi kolmanneksi uhriksi sille likaiselle kujalle.

Klaus asteli pitkin Pariisin katuja ja mietti. Aiemmin samaisella viikolla sattunut lehtijuttu oli herättänyt hälyä Killassa, mutta tilanne oli jo jonkin verran tyynempi, kun enempiä ongelmia ei ollut tullut. Mies kaipasi kuitenkin raikasta ilmaa ja kaupungin valoja ja oli siksi lähtenyt öiselle kävelyretkelleen. Hän oli huomaamattaan ajautunut kohtuullisen lähelle Danan asuntoa ja toinen seilasi hänen ajatuksiinsa. Hän hymyili pienesti, oli siinäkin herttainen otus.

Hän oli kertonut Katarinalle Danasta ja tämä oli ollut hyvinkin innokas tapaamaan hänen uuden tuttavuutensa. Klaus ei ollut aivan varma oliko noiden kahden tapaaminen kovin hyvä ajatus. Katarina oli toki kiltti ja niin edespäin, mutta tämä oli kuitenkin ailahtelevainen ja rikkonut vampyyrien sanomattomia sääntöjä pahasti menneisyydessään. Ei sitä koskaan tietäisi mitä tälle juolahtaisi mieleen. Entä jos tämä toisi Tanyan mukanaan? Se lapsi oli ehkä ailahtelevaisin otus, jonka Klaus oli koskaan tavannut. Hän oli saanut useampia vammoja sen pienen pedon hampaista.

Yön rauhalliset äänet rikkoutuivat, kun jostain vähän matkan päästä kuului avunhuuto. Huuto tuli jostain sen verran kaukaa, että ilman äärimmilleen kehittynyttä kuuloaan Klaus ei olisi varmasti kuullut mitään. Hetken hän ajatteli vain jättää asian sikseen ja olla puuttumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuuluneet, mutta sitten hän tuli toisiin aatoksiin. Kuinka kammottavan henkilön se hänestä tekisi jos hän olisi välittämättä avunhuudoista, jotka kenties vain hän kuuli? Ei huutajan lähellä ollut välttämättä ketään muuta, joten hän saattoi olla tuon onnettoman sielun ainoa toivo. Näiden ajatusten kannustamana hän lähti kävelemään rivakkaa tahtia kohti äänen lähdettä. Tullessaan lähemmäs hänen nenäänsä leijaili huumaava veren tuoksu. Hän kiihdytti askeliaan, sillä jos tuolla oli joku vielä elossa, niin hajusta päätellen ei olisi kauaa.

Klaus kääntyi kujalle ja hänen silmänsä levisivät. Viimeiseksi hän oli odottanut näkevänsä Danan selkä seinää vasten ja kahden vampyyrin ahdistelemana. Hän ei vaivautunut sanomaan mitään. Onnellisena siitä, että hänellä oli työasunsa päällään hän antoi pitkän takkinsa pudota maahan ja pinkaisi sitten yliluonnollista vauhtia toisten vampyyrien luokse. Hän aisti toisten olevan häntä nuorempia, vasemmanpuoleinen taisi olla vain muutamia vuosia vanha. Hän nappasi nopeasti kaksikon vanhemman vampyyrin päästä kiinni ja taittoi tältä niskat. Jos toinen ei kuolisi siihen, niin ainakin se hidastaisi tätä tarpeeksi, jotta hän saisi Danan pois täältä. Niin nopeasti, että ihmissilmälle liikettä olisi lähes mahdotonta erottaa, hän vetäisi pitkän veitsen vyöltään ja katkaisi toisen vampyyrin pään.

Kyselemättä ja työnsä tuloksia edes vilkaisematta hän nappasi Danan syliinsä ja kiiruhti pois pysähtyen vain nappaamaan takkinsa maasta. Hän ei sanonut sanaakaan eikä pysähtynyt ennen kuin oli lähes toisen kotiovella. Hän laski tämän maahan, mutta piti silti tämän hartioista kiinni siltä varalta, että tämä ei pysyisi pystyssä.
”Oletko kunnossa? Mitä tapahtui?” hän kyseli ja pyyhkäisi veripisaran toisen poskelta.
”Sattuuko sinua johonkin? Eiväthän he satuttaneet sinua?”

Danan silmiin kaikki tapahtui niin nopeasti että hän ei edes ehtinyt muodostaa ajatusta siitä mitä tapahtui. Yhtäkkiä hän vain tajusi olevansa kotinsa edessä. Hetken kaikki tuntui olleen vain painajaisunta mutta haju ja näky olivat painuneet hänen mieleensä. Hän vapisi kauttaaltaan ja horjahti hivenen kun toinen laski hänet maahan. Hän saikin käyttää kaiken energiansa siihen että pysyi pystyssä. Toisen kysymykset menivät ohitse korvien ja hän tuijotti eteensä lasittuneella katseella. Hän kuitenkin yhtäkkiä säpsähti kuin heräten unesta ja kohotti katseensa toiseen. "Klaus?", hän kysyi hivenen hämmentyneenä ja räpytteli silmiään kummastuneena. Hän laski kätensä varovasti toisen rintakehälle ja jäi katselemaan niitä hetkeksi. Hän vapisi yhä ja tunsi kuvotuksen nousevan sisällään. "Taidan oksentaa", hän ehti vain varoittaa ennen kuin kääntyi lähellä olevaa roskista kohden ja tyhjensi vatsansa sisällön sinne. Hän nojasi molemmilla käsillään seinään ja horjahti hivenen eikä vaikuttanut siltä että pysysi kauaakaan pystyssä. "En ole koskaan nähnyt niin paljon verta", hän kuiskasi vapisevalla äänellä ja otti tukea seinästä. Vatsassa poltteli ja silmiä kirveli. Hän nielaisi raskaasti ja koetti kerätä itsensä kasaan mutta tuntui olevan totaallisessa shokissa. Olihan se kuitenkin ymmärrettävää.

"Kysyitkö sinä jotain", hän sitten kysyi ja siristi silmiään hivenen. Hänen katseensa poukkoili toisen suuntaan ja näkökenttä tuntui sumenevan hivenen. Dana tunsi uuden pahan olon aallon mutta hänen vatsansa oli jo tyhjä. Niimpä tunne vain poltteli hänen kurkkuaan ja vatsaansa. Hän horjahti hivenen ja koetti ottaa seinästä tukea mutta sekään ei tuntunut auttavan. Näkökenttä sumeni uudelleen ja hän kohotti kädet kasvoilleen antaen kyynelten valua poskilleen.

Hän oli peloissaan ja heikkoina. Hänen turvallisuuden tunteensa tuntui olevan täysin poissa ja hän tunsi olonsa orvoksi. "Haluan pois", Dana mutisi hiljaa ja horjahti taas huolestuttavasti. Hänen kehonsa tärinä sekä vapina paheni ja suolaisia kyyneleitä valui poskille lisää.

Huoli täytti Klausin kasvot, kun toinen ei reagoinut mitenkään mihinkään mitä hän yritti tälle puhua. Hän ravisteli Danaa hetken hellästi ja hänen helpotuksekseen vihdoin toisen katse kohdistui häneen.
”Minä tässä”, hän sanoi pehmeästi ja väisti oksentamisen tieltä. Hän laittoi kätensä toisen olkapäälle ja silitti sitä varovaisesti.
”Nyt sinä olet kuitenkin turvassa ja ne kaksi eivät ainakaan vähään aikaan häiritse ketään”, hän sanoi nostamatta kättään toisen olkapäältä. Hän halusi tarjota lohdutusta, mutta samalla varmistaa, ettei toinen kaatuisi kovaan maahan.

Klaus tajusi, että Dana oli äärimmäisessä shokissa. Ei hän olisi tietysti mitään muuta olettanutkaan tuollaisen kokemuksen jälkeen. Joskus tuonkaltaiset reaktiot vain pääsivät unohtumaan häneltä, koska kuolema ja veri eivät herättäneet hänessä moniakaan tunteita.
”Ei minun kysymykseni ole nyt tärkeä”, hän sanoi pehmeästi ja veti Danan itseään vasten. Hän kietoi kätensä tämän ympärille ja piteli tätä lujasti.
”Kaikki selviää”, hän kuiskutti ja kohotti kulmiaan, kun toinen sanoi haluavansa pois. Minne pois tämä oikein halusi? Ilmeisesti toinen ei halunnut ainakaan kotiinsa, koska he seisoivat noin metrin päässä tämän kotiovesta eikä toisella näyttänyt olevan mitään aikomusta lähteä sinne suuntaan. Klaus huomasi taksin ajavan heitä kohti ja viittasi sen pysähtymään. Hän auttoi Danan taksin kyytiin ja antoi kuljettajalle osoitteen. Hänen mielestään olisi hyvä jos toinen pääsisi hetkeksi pois siltä alueelta missä hyökkäys oli tapahtunut. Pois pahojen muistojen luota.

Puolisen tuntia hiljaisuudessa ajeltuaan taksi pysähtyi suurehkon omakotitalon eteen. Talon piha oli hieman huonosti hoidettu ja julkisivun maali halkeili. Lähes suoraan talon takaosasta alkoi vesi, joka jatkui kauas silmänkantamattomiin. Klaus kiitti kuskia ja maksoi matkan, antoi hieman ylimääräistäkin. Hän vei Danan talolle johtavan kiveyksen alkupäähän ja katsoi tätä sitten arvioivasti.
”Tämä on ainakin pois. Olemme maaseudulla Pariisin ulkopuolella”, hän sanoi ja tarttui toisen käteen. Hän ei halunnut, että tämä katoaisi jonnekin. Hän käveli talon pääovelle ja avasi sen. Oven saranat valittivat hieman ja Klaus tuhahti.
”Minä olen käskenyt monta kertaa rasvaamaan nämä saranat. Ja hoitamaan tuon nurmikon”, hän jupisi itsekseen, mutta viittasi Danan silti sisälle taloon ja sulki oven heidän perässään.

Talo oli hyvin niukasti sisustettu ja hieman sotkuinen. Pöly ei ollut päässyt kertymään tummista puulaudoista valmistetulle lattialle, mutta kaappien ja hyllyjen päällä sitä oli suorastaan vaikuttava kerros. Jostain seinän sisältä kuului rapinaa, kun rotta perheineen juoksi pakoon uusia tulokkaita. Muutamien tuolien selkänojiin oli alkanut kerääntyä hämähäkinseittiä. Klaus murahti paheksuvasti.
”Jonkun täytyisi siivota täällä”, hän sanoi hiljaa ja lähti kävelemään kohti pienen kaapin ovea. Hän avasi oven ja paljasti ilmeisesti kellariin vievät portaat. Hän lähti kävelemään portaita alas päästämättä edelleenkään Danan kädestä irti. Hän ei ollut vielä aivan varma uskaltaisiko tätä päästää vapaaksi, shokki saattaisi saada hänet tekemään typeryyksiä.

He saapuivat kellariin ja Klaus hymähti, kellari näytti olevan talon siistein paikka. Seinustoilla oli muutamia kirjahyllyjä ja huonetta valaisivat lämpimät valot. Muutamassa nurkassa oli pehmeän näköinen nojatuoli ja yhdellä seinustalla pulska kolmenistuttava sohva. Keskellä huonetta oli pehmeä karvamatto. Klaus avasi huoneen päässä olevan rähjäisen näköisen oven ja johdatti heidät pikkuruiseen huoneeseen. Hän painoi huoneen seinässä olevaa nappia ja huone lähti hitaasti alaspäin hissiksi osoittautuen. Hissin ovet aukesivat äänettömästi ja heidän eteensä avautui kiveen louhittu tilava käytävä, joka oli valaistu soihduin. Klaus marssi eteenpäin ripeää tahtia vilkuillen välillä Danan kasvoja ja etsien viitteitä väsymyksestä. Viidentoista minuutin kävelymatkan jälkeen he saapuivat jälleen ovelle. Klaus avasi sen ja huomasi tuijottavansa kahta naamioitua miestä silmiin.
”Älkää hermostuko, se olen vain minä”, hän sanoi, mutta miehet eivät väistyneet.
”Hän on minun kanssani ja vannon, että jos en pääse nyt sisään niin katson, että kumpikaan teistä ei saa nähdä seuraavaa päivää”, mies alkoi ärsyyntyä. Ilmeisesti toisetkin huomasivat sen, sillä väistivät ja päästivät heidät suureen kivestä louhittuun halliin, joka ei sentään kuhissut, mutta oli melko täynnä naamioituja henkilöitä.
”Tervetuloa kotiini”, Klaus sanoi ja hymyili hieman kääntyen katsomaan Danaa silmiin.

Dana ei ehtinyt edes huomata siirtymistä kadulta taksiin ennen kuin tutut maisemat olivat kaukana takana. Hän tuijotti ikkunasta ulos pyyhkäisten kyyneleensä hihaansa. Huomaamattaan hän oli kietonut kätensä laukkunsa ympärille joka oli jotenkin selviytynyt kaikesta huolimatta mukana. Matka sujui hiljaisuuden vallitessa eikä hänellä edes ollut tietoa mihin he olivat menossa. Hän puristi laukkuaan hivenen voimakkaammin hetken ja koetti työntää kammottavat kuvat päästään pois. Hän ei edes ollut nähnyt koskaan ennen kuollutta ihmistä. Hänen katseensa harhautui Klausiin ja sitten takaisin ikkunaan. Kehon vapina oli alkanut laantua mutta ei hän siltikään tuntenut oloaan mukavaksi. Veren haju tuntui pinttyneen hänen vaatteisiinsa tai sitten hän vain kuvitteli. Dana pudisti päätään hetken aikaa. Hän kohotti sitten katseensa ikkunaan ja jäi tuijottamaan taloa jonka eteen he olivat pysähtyneet. Hän nousi toisen avustuksella ylös ja horjahti hivenen. Hänen energiansa oli vielä kadoksissa.

Hän nyökkäsi Klausin sanoille kun toinen kertoi missä he olivat. Hän antoi miehen johdattaa hänet sisälle taloon joka hänen silmiinsä näytti hivenen epäilyttävältä. Varsinkin keskellä yötä. Hän kuitenkin pudisti vain tunteen itsestään pois ja seurasi kiltisti kädestä pitäen. Hän katseli ympärilleen hiljaisena hivenen hämmentyneenä. Kaikkein eniten hän kuitenkin ihmetteli hissiä johon matka talon läpi päättyi. Tummatukka säpsähti yhtäkkistä liikettä ja huomaamattaan painautui miehen kylkeä vasten. Hän värähti ja alkoi tuntea olonsa raskaaksi. Olihan kello ties mitä ja illan shokin poistuessa tilalle tuli väsymys. Vartalo tuntui myös huutavan ruokaa mutta jos hänen aavistuksensa olisivat oikeassa hän ei välttämättä saisi ruokaa täältä.

Danan kevyt tärinä kuitenkin palautui kun he tulivat kahden miehen eteen. Hän piti katseensa hänen ja Klausin käsissä. Hän tajusi vasta silloin että oli tosiaan antanut vampyyrin viedä hänet jonnekkin kaupungin ulkopuolelle taloon jossa luultavasti olisi saman rodun edustajia. Ei niin että hän olisi vihannut heitä mutta juuri sillä hetkellä ajatus ei vaikuttanut kaikkein mukavimmalta. Hän tunsi ikävän tunteen vatsassaan kun ovi aukeni ja paljasti lisää naamioituneita. Hän nielaisi raskaasti ja kohotti katseensa Klausiin. Hän katseli toista hivenen epävarmana tietämättä syytä miksi hän oli siellä. Tietenkin häntä kaiken jälkeen pelotti.

Hän laski katseensa heidän käsiinsä ja sitten lattiaan pysyen hiljaisena. Lopulta hän kuitenkin avasi suunsa mutta hetkeen mitään sanoja ei tuntunut muodostuvan. "Onko..? Olisiko..? Voisinko vaihtaa vaatteita jossain? Ja ehkä suihku..Tai ei", hän puhui hivenen katkonaisesti ja hiljaa. Eihän hänellä ollut harmainta ajatustakaan löytyisikö täältä normaaleja tiloja. Dana epäröi sitten hetken ennen kuin tarttui hellästi Klausin toiseenkin käteen. "Minulla ei ole hätää? Eihän?", hän kysyi miltein kuiskaten. Ei hän pelännyt Klausia mutta paikka ja vieraat ihmiset ympärillä saivat hänet hivenen hermostuneeksi.

Klaus hymyili pienesti toisen vihdoin puhuessa jotain.
”Sinulla ei ole mitään hätää. Älä huoli, täällä olet paremmassa turvassa kuin omassa kodissasi. Sitä paitsi kaikki täällä eivät ole vampyyreja”, hän kertoi ja työnsi toista hellästi lapaluiden kohdalta, jotta tämä lähtisi liikkeelle.
”Menemme yksityisiin asuintiloihini, siellä voit peseytyä ja varmasti löydämme sinulle jotkut vaatteet”, hän jutteli heidän kävellessään kohti eräällä seinällä olevaa ovea. Muutamat ohikulkijat nyökkäsivät Klausille, mutta enimmäkseen kaikki jättivät toisensa rauhaan. Joitakin keskustelevia ryhmiä näkyi, mutta suurimmalla osalla tuntui olevan liian kova kiire.

He astuivat ovesta ja päätyivät lyhyeen käytävään, jonka päässä oli yksinäinen tumma ovi. Klaus kaivoi vaatteidensa laskoksista avaimen ja astui sisään asuntoonsa. Hänen asuntonsa ei ollut millään muotoa pramea. Pienestä eteisestä astuttiin suoraan olohuoneeseen, jossa oli muutama muhkea sohva ja useita kirjahyllyjä, jotka olivat täynnä tiiliskiven kokoisia kirjoja. Eräällä seinällä oli lasivitriinissä erilaisia miekkoja ja veitsiä, joiden kahvat oli koristeltu kullalla ja harvinaisilla jalokivillä. Kaappi kimmelsi kattovalon lempeässä hehkussa kauniisti. Kiviseiniä oli yritetty piristää muutamilla maalauksilla ja huoneen keskellä olevalle pöydälle oli asetettu kynttilöitä ja muutama valokuvakehys. Ensimmäisessä kehyksessä seisoi hyvin viehättävä nuori nainen noin kuuden vanha lapsi sylissään. Nainen hymyili leveästi ja pörrötti lapsen tummaa tukkaa, naisen kesämekko hulmusi tuulessa. Toisessa kehyksessä oli kuva samaisesta naisesta ja Klausista. Klausin hiukset olivat lyhyemmät ja hänellä ei ollut otsatukkaa. Hänen molemmat silmänsä olivat ehjät ja niiden nurkissa näkyi muutamia naururyppyjä. Kaksikko oli kietonut kätensä toistensa ympärille.
Olohuoneesta pääsi suoraan tilavaan ja melko yksinkertaisesti sisustettuun keittiöön. Tasot olivat tummaa puuta samoin kuin niiden yläpuolella olevat kaapit. Nurkassa oli liesi ja jääkaappi oli upotettu seinään. Keittiön keskellä oli raskas puinen ruokapöytä ja sen päällä kimppu kuivakukkia.
Olohuoneesta pääsi myös kohtuullisen kokoiseen kylpyhuoneeseen, jossa oli valkoinen kylpyamme, jonka jalat käpertyivät tassuiksi. Kylpyammeen reunalla oli jonkin verran erilaisia kylpyvaahtoja.
Kylpyhuoneen oven vierestä pääsi makuuhuoneeseen, jota hallitsi suuri parisänky ja vanhahtava tummaa puuta oleva vaatekaappi. Sängyn vierellä oli vaatekaapin kanssa samaa sarjaa oleva yöpöytä, jolla oli pieni pöytälamppu ja kunnioitusta herättävä kasa kirjoja.

”Eipä tämä nyt mikään ihmeellinen ole, mutta täällä voit käydä suihkussa sillä välin, kun minä etsin sinulle jotain päälle pantavaa. Siellä kaapissa on pyyhkeitä”, Klaus jutteli ja osoitti kylpyhuoneen ovea.
”Ei sinun tietenkään ole pakko mennä jos et halua”, hän jatkoi vielä ja suuntasi sitten makuuhuoneensa suuntaan. Hetken vaatekaappiaan pengottuaan hän tuhahti ärsyyntyneesti.
”Käyn katsomassa josko jollain muulla olisi sopivampia vaatteita. Muistelen, että eräs Tristan on melko saman kokoinen kuin sinä”, hän huikkasi ja livahti nopeasti ulos asunnosta.
Hetken etsinnän jälkeen hän löysi Tristanin ja sai lainattua tältä harmaat college-housut ja valkoisen t-paidan. Hän kiiruhti takaisin asuntoonsa.
”Löysin sinulle vaatteet, toivottavasti nämä kelpaavat”, hän sanoi ja laski vaatteet sohvan selkänojalle odottamaan.

Dana nyökkäsi vain ja lähti astelemaan toisen näyttämään suuntaan. Hän katseli ympärilleen hivenen varoen ja seisahtui oven eteen. Hän astui sisälle ja tutki asuntoa katseellaan. Siellä oli paljon mukavampi tunnelma kuin äskeisessä tilassa. Hän laski laukun varovasti maahan ja sujautti kengät pois jalastaan. Hän asteli sitten hivenen peremmälle ja seisahtui lopulta paikoilleen kääntäen varovaisen katseensa Klausin suuntaan. Hän vilkaisi kylpyhuonetta ja sitten makuuhuoneen suuntaan epäröiden hetken aikaa. Lopulta hän kuitenkin suuntasi askeleensa kohti kylpyhuonetta mutta ei kuitenkaan ehtinyt pitkälle ennen kuin Klaus teki lähtöä ja hävisi asunnosta. Hän katseli suljettua ovea ja suuntasi sitten kylpyhuoneeseen vetäen oven perässään kiinni. Hän veti syvään henkeä ja ei kestänyt kauaa ennen kuin hän pääsi lämpimän veden alle. Tuntui hyvältä peseytyä ja olo parani jo sillä huomattavasti. Dana kuitenkaan ei halunnut jäädä veden alle pidemmäksi aikaa joten hän etsi pian pyyhkeen ja kuivasi itsensä. Hän olikin juuri poistumassa pyyhkeeseen kietoutuneena kylpyhuoneesta kun ovi kävi jälleen.

Tummatukka katseli vaatteita hetken aikaa ja nyökkäsi. "Eivätköhän ne käy", hän sanoi ja otti vaatteet käsiinsä. Hänen onnekseen ne tuoksuivat vain kevyesti pesuaineelle. Hän poistuikin vielä hetkeksi aikaa kylpyhuoneen puolelle vaihtamaan vaatteet ylleen. Eivät ne täysin istuneet ja sopineet hänelle mutta niihin oli tyytyminen. Dana viikkasi omat vaatteensa ja laski ne sohvan reunalle. Hän asteli hakemaan laukkunsa ja kaivoi esiin silmälasinsa sujauttaen ensin piilolinssit pois silmistään.

Hän palasi sitten sohvalle ja istahti alas hivenen varovasti. Dana laski katseen käsiinsä jotka lepäsivät hänen sylissään. Hän puri huultaan ja harjasi käsillään märkiä hiuksiaan suoriksi. Hänen katseensa kiersi taas hetken aikaa huonetta ennen kuin se pysähtyi Klausiin. Hän kuitenkin laski pian katseensa taas käsiinsä ja veti syvään henkeä. Shokki oli melkein hävinnyt pois ja tilalle oli tullut epävarmuus. Miten jatkaa eteenpäin? Hän sulki silmänsä hetkeksi aikaa ja lopulta painoi päänsä käsiinsä.

Klaus tarkkaili Danan touhuja ja koki parhaaksi mennä keittämään muutaman kupillisen erityisen vahvaa kahvia. Hän kaatoi kahvin kahteen suurehkoon kuppiin ja palasi olohuoneeseen, jossa Dana oli saanut vaatteet päälleen ja istahtanut sohvalle.
”Toivottavasti tämä piristää vähän”, hän sanoi ja ojensi kahvikupin toista kohti. Samalla ovi kävi.
”Klaus! Sinä vanha kelmi! Tuotko sinä jotain vieraita omaan asuntoosi?” kuului ovelta riemastunut huuto. Klaus käänsi katseensa tulijaa kohti ja huokaisi raskaasti.
”Elijah, kuinka monta kertaa minun täytyy sanoa, että et saa vain rynnätä kotiini tuolla tavoin?” hän kysyi rasittuneen kuuloisena. Elijah vain nauroi ja istahti tyhjälle sohvalle.

Elijah oli kieltämättä huomattavan hyvännäköinen mies. Hänen nenänsä oli viivasuora, hänen kasvonsa juuri sopivan kulmikkaat ja huulensa täyteläiset. Hänen silmänsä olivat suuret ja ovelat ja niiden eksoottisuutta korosti niiden syvä karmiininpunainen sävy. Hänen hiuksensa olivat kauniin luonnonvaaleat ja ne oli leikattu pörheästi lyhyeksi kampaukseksi, joka näytti seksikkäällä tavalla tuulen tuivertamalta. Hänen huulillaan leikki vekkuli hymy, kun hän tarkkaili ympäristöään. hän oli pukeutunut valkoiseen avarakaula-aukkoiseen paitaan, jonka hihansuut oli koristeltu hopeisella kirjailulla. Jalassaan hänellä oli tiukat valkoiset farkut ja valkoiset nahkakengät. Pituutta hänellä oli arviolta 185 senttiä ja hän oli erittäin hyvässä kunnossa. Hänen vartalonsa oli suorastaan kauniilla tavalla hoikan lihaksikas. Hänen kaulassaan roikkui koristeellinen riipus ja hänen pitkiä sormiaan koristivat useat sormukset.

”Ja kukas sinä olet?” Elijah kysyi ja nojautui Danaa kohti väläyttäen tätä kohti valkoisena hohtavan hymyn.
”En tiedä mitä tuo vanha kääpä on oikein ajatellut, kun ei ole esitellyt sinua minulle aiemmin”, mies jatkoi ja vinkkasi toiselle julkeasti silmää.
”Juuri tuon takia en esittele sinulle ketään. Säikäytät muut tiehensä noin kolmessa sekunnissa”, Klaus murisi ja istui Danan viereen lihakset jäykkinä ärsyyntymisestä.

Dana hymyili pienesti ja otti kahvikupin vastaan. Hän oli juuri kohottamassa sitä huulilleen kun ovi kävi. Hän säpsähti mutta onnistui kuitenkin pitämään kahvin kupissaan. Hän kohotti kupin huulilleen uudestaan ja otti siemauksen lohduttavan lämpimästä juomasta. Hän kohotti sen jälkeen katseensa tähän uuteen tulokkaaseen ja katseli toista hetken aikaa. Hän kuitenkin painautui hivenen taemmas kun toinen tuli hänen lähelleen. Tummatukka vilkaisi sitten Klausia nopeasti. "Olen Dana. Ja en taida juuri tällä hetkellä olla kovinkaan tavattavan näköinen", hän esittäytyi ja onnistui luomaan kevyen hymyn. Hän sipaisi kosteita hiuksiaan ja kohotti kupin uudelleen huulilleen. Tottakai toinen oli hänen silmissään hyvänäköinen mutta kaikkein eniten häntä tilanteessa vaivaannutti hänen oma surkea ulkonäkönsä. Oli kyseessä sitten henkilö johon hän halusi tehdä vaikutuksen tai ei oli hän mielellään aina edustavan näköinen. Hän kuitenkin tyytyi kohtaloonsa ja kohotti taas kupin huulilleen. Kuuma kahvi tuntui auttavan hänen oloonsa paremmin kuin hän olisi osaanut aavistaa. Dana laski kuitenkin kupin pian kädestään pöydälle ja risti jalkansa. Hän katseli toista hetken aikaa ennen kuin vilkaisi Klausin suuntaan. Pieni hymy kohosi hänen huulilleen ja hän kosketti toisen polvea nopeasti sormillaan. Alkoihan tieto siitä että toinen oli pelastanut hänet vihdoin vajota hänen tajuntaansa. Mies oli siis varmaankin huolissaan hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan.

Hän sipaisi hiuksensa korvansa taakse ja vilkaisi uuden tulokkaan suuntaan nopeasti. "Taidan käyttää vielä kylpyhuonetta hetken. Voisin kuivata hiukseni minulla on kyllä oma fööni mukanani", hän sanoi ja nousi seisomaan. Hän asteli laukulleen ja nosti sen mukaansa häviten kylpyhuoneeseen. Hän kaivoi laukusta föönin ja katseli tavaroita hetken. Hän oli viskonut vain rasvapurkin sekä kamman kujalle mutta muuten kaikki oli tallessa. Niimpä tummatukka etsi pistorasian ja kuivasi hiuksensa. Hän harjasi ne ja käytti vielä pienen tovin suoristellen mukana löytyvän raudan kanssa sojottamaan jääneet hiukset. Hetken aikaa hän katseli peilikuvaansa ja kallisti päätään hivenen. Meikittömyys vielä meni mutta vaatteista hän ei välittänyt laisinkaan. Hän nyrpisti nenäänsä hivenen ja vilkaisi laukkuunsa. Siellä ei varavaatteita ollut. Niimpä hän jätti tavaransa siististi kylpyhuoneeseen ennen kuin palasi takaisin sohvien luokse.

Dana istahti Klausin viereen ja nosti hivenen viilentyneen kupin käsiinsä.

”Minähän suorastaan rakastan suihkunraikkaita miehiä”, Elijah kehräsi, mutta perääntyi takaisin sohvansa nurkkaan saadessaan murhaavan mulkaisun Klausilta. Hieman mutristunut ilme kirkastui, kun blondi näki Danan hipaisevan johtajansa polvea. Hän ei uskonut, että tuo vanha ja nuiva mies antoi jotain tuollaista tapahtua, tästähän saattaisi muodostua vuosisadan skandaali.
”Juu, käytä kylpyhuonetta niin kauan kuin tarvitset”, Klaus sanoi ja vilkaisi nopeasti Danaa kääntyen sitten mulkoilemaan blondia pahasti.

Sillä sekunnilla, kun kylpyhuoneen ovi kolahti toisen takana, pinkaisi Klaus ylös ja yritti napata kollegansa vahvaan otteeseensa. Miehen huonoksi onneksi Elijah sattui olemaan Killan nopeimpia ja pääsi livahtamaan pakoon hänen käsivartensa alta.
”Älä järkytä häntä enää yhtään enempää”, Klaus sähisi ja sai blondin vain nauramaan helisevästi.
”Luulisi, että hän olisi järkyttynyt sinua enemmän”, Elijah nauroi ja väisteli samalla johtajansa nopeita käsiä. Kylpyhuoneen oven kolaus sai heidät kuitenkin pysähtymään ja livahtamaan sohvilleen kuin mitään ei olisi tapahtunut.

”Sinähän näytät suorastaan… herkulliselta”, Elijah sanoi katsoen Danaa intensiivisesti. Klausin huulilta pääsi tukahtunut karjaisu ja hän ponkaisi pystyyn.
”Ulos! Nyt!” hän huusi ja osoitti ovea. Elijah virnisti hänelle, mutta nousi silti ylös ja suuntasi askelensa kohti ovea. Ovella hän kääntyi hetkeksi ja katsoi Danaa silmiin nuoleskellen huuliaan. Klaus murisi vaarallisesti ja blondi katsoi parhaaksi poistua huoneesta. Klaus marssi ovelle tämän perässä ja varmisti, että ovi oli visusti lukossa.
”Olen pahoillani hänen takiaan. Hän on ääliö”, hän sanoi ja haroi turhautuneena hiuksiaan.

Dana kurtisti kulmiaan ja seurasi katseellaan kaksikkoa hetken. Hän kuitenkin tunsi olonsa hivenen helpommaksi kun vieras mies oli lähtenyt. Hän käänsikin katseensa takaisin Klausiin ja pudisti päätään. "Ei se mitään", hän vastasi toisen pahoitteluun. Hän vilkaisi ympärilleen ja jäi katselemaan hetkeksi aikaa makuuhuoneen suuntaan. Hän saattoi siitä sohvalta nähdä kulman upottavan pehmeästä sängystä. Huomaamattaan hän haukotteli ja räpytteli silmiään hetken aikaa. "Voisin varmaankin nukkua hetken aikaa? Se voisi tehdä hyvää", hän sitten totesi ja siirsi katseensa vampyyriin. Hän kallisti päätään hivenen kysyvästi. Hän nosti kupin huulilleen ja joi sen tyhjäksi pysyen hetken aikaa hiljaisena. "Ja sitten..", hän totesi ja huokaisi antaen olkiensa valahtaa rennoiksi. Hän ei tiennyt mitä sitten. Hänen kai kuuluisi suunnata takaisin kotiin. "En tiedä. Haluan kotiini mutta en halua sinne. Tai siis. Rakastan kotiani kyse ei ole siitä mutta ajatus että olisin yksin siellä. Niin lähellä kujaa jossa kaikki tapahtui", hän sanoi ja värähti hivenen. Dana sipaisi hiuksensa korvansa taakse ja jäi hetkeksi tuijottamaan kupin pohjaa joka oli tyhjä. Hän pohti hetken miten hänen elämänsä oli ottanut näin yhtäkkisen käänteen. Vielä hetki sitten hän oli ollut aivan kuin kukatahansa joka kadulla käveli. Peloton ja huoleton.

Hän nousi ylös ja vei kupin keittiöön. Dana vilkaisi sitten Klausin suuntaan kuin katsoen olisiko se hyväksyttävää jos hän liikkuisi asunnossa vapaasti. Hän kuitenkin asteli varoen makuuhuoneen oven suuhun ja jäi katselemaan isoa sänkyä hivenen unelmoiden. Pehmeyttä katsellessaan hän tajusi kuinka väsynyt oikeasti oli. Tummatukka haukotteli uudelleen ja räpytteli silmiään hetken aikaa. Hän käänsi katseensa sitten Klausiin. "Tuletko sinä minun kanssani? Vain hetkeksi?", hän pyysi ja ojensi kätensä sirosti toista kohden.

”Uni paras lääke on”, Klaus sanoi hymyillen ja viittasi kohti makuuhuonetta kuin kehottaen toista menemään peiton alle jos siltä tuntui. Hänen olisi tehnyt mieli kysyä mitä sitten tapahtuisi, mutta hän päätti, että toisen ahdistelemisesta ei seuraisi mitään hyvää.
”Jos sinä haluat viettää täällä vähän aikaa, niin se sopii minulle. Pääsisit tutustumaan maaseutuun. Ja voin vakuuttaa, että olet täällä paremmassa turvassa kuin missään muualla. Toki vien sinut kotiin jos sinä haluat mennä sinne”, hän sanoi hieman surumielisesti hymyillen.

Hän katseli, kun Dana käveli keittiöön ja sitten makuuhuoneen ovelle.
”Kaipa minä voin tulla”, Klaus sanoi ja nousi sohvalta ja käveli sitten rauhallisesti toisen luo. Hän sipaisi tämän kättä, mutta ei tarttunut siihen ja meni sitten suoraan sängylle. Hän veti päiväpeiton syrjään ja paljasti muhkean untuvapeiton ja useita pulleita tyynyjä. Hän istui sängylle ja katsoi toista hivenen varautuneena. Hän ei tiennyt mitä toinen halusi hänestä. Hän ei todellakaan tiennyt minne tämä oli menossa. Hän ei ollut varma halusiko edes tietää. Elämä oli ollut melko arvaamatonta sen jälkeen, kun hän oli tavannut Danan.
”Tuletko sinä?” hän kysyi ja taputti sänkyä.

Dana seurasi Klausia katseellaan ja katseli toista hetken aikaa ennen kuin seurasi sängyn luokse. Hän kömpi sänkyyn toiselle puolelle ja lysähti makaamaan vatsalleen. Hän huokaisi syvään ja veti peiton itseään vasten kietoen toisen käden ja jalan sen ympärille. Hän tuijotti hetken aikaa Klausin selkää leveän sängyn ylitse mutta pudisti vain päätään. Hän antoi silmiensä sulkeutua ja huokaisi rentoutuneena. Hetken hän pysyi hiljaisena miettien toisen ehdotusta. Mielellään hän olisi jäänyt tänne hetkeksi. Hän olisi voinut nähdä rauhallista maaseutua ja ottaa hetken tauon elämäänsä. Hän ei kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut siitä oliko se täysin järkevää. Joka hetki toisen luona sai hänet pitämään miehestä enemmän. Toinen ei ollut pettänyt hänen luottamustaan ja oli pelastanut hänet. Toisaalta toinen oli vampyyri. Eikä vain sitä vaan jonkunlaisen salamurhaaja järjestön johtaja sekä toisen historia ylettyi kauas menneisyyteen. Myöskään mies tuskin oli kiinnostunut hänestä millään tavoin. Hänen ajatuksiinsa nousi tuhat kysymystä. Hän nielaisi raskaasti ja tunsi kurkussaan kuivan tunteen. Hän raotti sitten silmiään ja jäi katselemaan Klausin suuntaan. Hän nousi varovasti istumaan ja sipaisi hiukset pois kasvoiltaan. "Minun on pakko kysyä", hän aloitti ja laski hetkeksi katseensa lakanoihin. Hän pohti asiaa vielä hetken ennen kuin kohotti katseensa päättäväisenä Klausiin.

"Miksi olen täällä? Tai siis tiedän konkreettisesti miksi mutta..? Tai siis. Olisit voinut jättää minut kuolemaan sinne kujalle. Tai pelastuksen jälkeen viedä minut kotiin. Mutta toit minut tänne. Paikkaan joka selvästi on tärkeä eikä kukaan joka ei kuulu tähän järjestöön pitäisi tietää tästä. Eihän? Silti toit minut tänne", hän sanoi hiljaisella pehmeällä äänellä melkein kuin peläten että seinilläkin olisi korvat. Hän kallisti päätään hivenen ja tutki toista katseellaan. "Miksi? Olen kyllä kiittollisempi kuin kuvitteletkaan sillä en tiedä miten olisin kyennyt olemaan yksin kaiken jälkeen. Ja se että ylipäätään pelastit minut. Eikä sinun tarvitse huolehtia en minä aijo paljastaa tästä paikasta yhtikäs mitään mutta haluan vain tietää.", hän jatkoi ja veti peiton puolittain päälleen pysyen istualtaan.

Danan avatessa suunsa Klaus kääntyi viimeinkin tätä kohti ja asettui parempaan asentoon sängylle käymättä kuitenkaan makaamaan.
”Tiedätkö”, Klaus aloitti huokaisten.
”Minulla ei ole kovin montaa ystävää. Täällä aikaisemmin piipahtanut mies, Elijah, on yksi niistä ja hän onkin ainoa kunnon ystäväni, joka asuu alle sadan kilometrin päässä minusta. Sen ensimmäisen tapaamisemme jälkeen koin jonkinlaista arvostusta sinua kohtaan, jonkinlaista toveruutta jopa. Minusta sinä olet mukava ja on ihanaa, että minusta tuntuu, että voin luottaa sinuun. Kun tänään kuulin jonkun huutavan apua, en tiennyt sen olevan sinä, se minun on myönnettävä. Ja on myönnettävä sekin, että en ensin aikonut auttaa sitä kuka ikinä olisikaan ollut pulassa. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin ja päätin ainakin tarkistaa, mikä tilanne siellä kujalla olisi käynnissä. Sitten huomasin pulassa olevan olevan sinä. Minä en halunnut menettää toivoa siitä, että mahdollinen ystävä tai toveri tai hyvänpäiväntuttu tai mikä hyvänsä luiskahtaisi käsistäni. Sitä paitsi minä huomasin, että olen kiintynyt sinuun ja en halunnut edes ajatella, että kuolisit silloin, kun minä voisin tehdä jotain asialle. Siksi pelastin sinut ja siksi olin ehkä hieman tarpeettoman kovakourainen niitä miehiä kohtaan. Kun pysähdyin kyselemään vointiasi, huomasin sinun olevan shokissa ja ainoa selkeä asia, joka sinusta lähti irti, oli, että halusit pois. En tiennyt minne pois olisin sinut vienyt, joten toin sinut tänne. Luotan sinuun ja uskon, että pidät tämän paikan sijainnin omana tietonasi. Sitä paitsi tämä on turvallisin paikka, jonka voin keksiä. Täällä voin taata, että kukaan ei pääse kimppuusi. Elijah korkeintaan aiheuttaa päänvaivaa ehdottelemalla ihmeellisyyksiä, mutta hän on vain vähän höperö eikä hänestä kannata välittää”, Klaus selvensi motiivejaan. Hän tunsi suunsa kuivaksi pitkällisen puhumisen jälkeen ja harkitsi veripillimehun hakemista.
”Tyydyttääkö vastaukseni sinua?” hän kysyi jokseenkin huvittuneena ja nousi ylös. Hän kipaisi nopeasti keittiöön ja tuli pian takaisin suuren vesilasillisen ja veripillimehun kanssa.
”Ajattelin, että ehkä sinäkin haluat juotavaa”, hän sanoi ja ojensi lasin toiselle. Sitten hän irrotti pillin yksivärisen punaisen purkin kyljestä ja pisti sen ylhäällä olevasta reiästä läpi. Hän otti purkista nautinnollisen huikan ja hymyili sitten toiselle.
”Niin kauan kuin haluat olla täällä niin ole kuin kotonasi”, hän kehotti.
”Hankin tuonne jääkaappiin jotain ihmisten ruokaa pikapuoliin.”

Dana katseli Klausia kuunnellessaan toisen sanoja. Hän laski katseensa eteensä hetkeksi ja sipaisi hiuksensa korvansa taakse. Hän nyökkäsi kun toinen sai asiansa sanottua ja kysyi oliko hän tyytyväinen vastaukseen. Hän katseli toisen perään hetken aikaa ja pysyi hiljaisena pyöritellen sanoja mielessään. Hän otti vesilasin vastaan ja kiitti kohottaen lasin huulilleen. Hän otti pitkän kulauksen ja kurotti pistämään lasin sitten pöydälle asettuen takaisin makaamaan. "Kiitos kun kerroit tuon minulle", hän kiitti hymyillen pehmeästi. Hän tuijotti hetken aikaa kattoa ennen kuin painoi silmänsä kiinni. Hän veti peittoa ylleen ja haukotteli makeasti. Tummatukka venytteli sitten jäseniään hetken aikaa ja kääntyi kyljelleen. "Tarvitsen kyllä tavaroitani jos aijon jäädä tänne. Tarvitsen jotain vaatteita ainankin", hän pohti ääneen. Hän liikahti hivenen parempaan asentoon ja tunsi kuinka väsymys veti häntä nopeasti uneen. "Ja kiitos vielä kerr...", hän mutisi nukahtaen kesken lauseen. Dana vaipuikin syvään rauhalliseen uneen ja tuhisi tyynyä vasten rauhallisesti. Hän käpertyikin sänkyyn kerälle ja illan uupumus sai hänet näkemään vain rauhallisia unia kaikesta huolimatta.

Hän nukkuikin melkein normaalin pituiset unet yhteen putkeen. Kuitenkin lopulta hänen alkoi heräilemään tuntiessaan olonsa nälkäiseksi. Olihan hän viimeksi syönyt aikaisin edellisenä iltana. Hän raotti toista silmäänsä hivenen ja ei hetkeen tunnistanut paikaa. Hän muisti sitten missä oli ja liikahti hivenen. Dana vilkaisi ympärilleen ennen kuin painoi silmänsä kiinni vielä hetkeksi. Hän nousi sitten varovasti kyynervarsiensa varaan ja siirsi peittoa hivenen sivulla. Tummatukka nousi varovasti istumaan ja hieroi unisia silmiään. Hän koetti löytää kelloa katseellaan muttei sellaista löytänyt. Ikkunoitakaan ei ollut joten hänellä ei ollut harmainta ajatustakaan siitä mitä kello oli. Seuraavana hän etsi Klausia katseellaan.

”Katson mitä voin tehdä tavaroidesi suhteen”, Klaus sanoi ja hymyili pehmeästi, kun toinen vajosi uneen. Varmistettuaan, että Dana nukkui varmasti sikeästi, hän etsi käsiinsä muutaman henkilön, jotka voisivat auttaa häntä. Hän pyysi muutamia henkilöitä täyttämään hänen jääkaappinsa kaikenlaisella ihmisille soveltuvalla ruualla, mutta kielsi näitä ankarasti menemästä makuuhuoneeseen, sitten hän lähti muutaman muun kanssa Danan asunnolle.

Klaus palasi muutaman tunnin päästä suuri matkalaukku mukanaan. Hän oli kahminut sinne lähes koko Danan vaatekaapin sisällön ja muita asioita, joita hän oletti tämän tarvitsevan. Hän oli myös kurkkinut toisen jääkaappiin saadakseen selville mistä tämä piti, jotta voisi ohjeistaa muita hankkimaan oikeita ruokia. Hän oli juuri asettelemassa toisen vaatteita eteisen tyhjään kaappiin, kun hän kuuli makuuhuoneesta ääniä, jotka viittasivat siihen, että toinen oli heräilemässä. Saapuessaan makuuhuoneen ovelle hän näkikin toisen istumassa sängynlaidalla unisen näköisenä.
”Huomenta”, hän sanoi hymyillen.
”Nyt voi jopa toivottaa oikeasti huomenta, kello on kahdeksan aamulla. Nukuit pitkään”, hän kertoi ja hymyili iloisesti.
”Minusta on mukavaa, että minulla on seuraa. Täällä ei ole niin paljon niin sanottuja normaaleja henkilöitä, joiden kanssa keskustella”, hän jatkoi höpötystään ja siirtyi olohuoneen puolelle korottaen samalla ääntään niin, että Dana kuulisi hänet, vaikkei häntä seuraisikaan.
”Toivottavasti et nyt suutu, mutta kävin sinun kotonasi. En penkonut sen enempää, mutta otin mukaan vaatteitasi ja joitain muita tavaroita, jotka oletin hyödyllisiksi. Tässä melko lähellä maan pinnalla on pienehkö kauppakin, joten voimme käydä siellä jos tarvetta on”, Klaus kertoi ja jatkoi vaatteiden henkareihin laittamista.
”Jääkaapissa on nyt ihmistenkin ruokaa, jos sinulla on nälkä. Suosittelen kuitenkin pysymään erossa niistä punaisista pillimehuista. Tai enhän minä tiedä vaikka sinä pitäisitkin niistä”, hän höpötti hyväntuulisesti.

"Huomenta", Dana vastasi ja pöyhi sotkuisia hiuksiaan hetken aikaa. Hän nousi sitten ylös ja venytteli vielä hetken aikaa kuunnellen Klausin iloista pulinaa. Hän seurasi toista pois makuuhuoneesta ja jäi hetkeksi katselemaan kaapin suuntaan johon toinen nosteli hänen vaatteitaan. Hän hymyili kevyesti ja seuraili toisen liikkeitä hetken aikaa. "Sinä kyllä varmaan olet mukavin ja auttavaisin mies johon olen törmännyt pitkään aikaan", hän totesi ja kallisti päätään hivenen. Hän asteli sitten keittiön suuntaan ja kaatoi kuppiinsa kahvia. Hän avasi jääkaapin hivenen varoen ja katseli sen sisältöä. Dana etsi itselleen lautasen ja teki muutaman leivän sekä otti muutaman hedelmän. Hän asettautui syömään aamupalaansa pöydän ääreen ja vilkaisi Klausin suuntaan. Aamupalan hän kuitenkin söi nopeasti kun tajusi kuinka nälkäinen tosiaan oli. Hän syötyään nosti kupin käsiinsä ja nousi ylös. Hän asteli kaapin luokse ja jäi hetkeksi katselemaan vaatteita joita sieltä löytyi. Hän hymyili ja vilkaisi Klausin suuntaan. "Luotan kyllä siihen että kävit asunnollani vain hakemassa vaatteeni. Ei sinun olisi tarvinut nähdä tällaista vaivaa", hän vielä lisäsi. Hän jäi sitten katselemaan hetkeksi aikaa ympärilleen. Varovasti hän suuntasi askeleensa kirjahyllyjen luokse ja jäi katselemaan paksuja kirjoja uteliaana hetkeksi aikaa. Lopulta tummatukka kuitenkin lysähti sohvalle istumaan.

Hän nosti kupin taas hulilleen ja mietti hetken. "Onko sinulla jotakin kiireitä? Ja mitä yleensä teet päivisin kun et voi mennä ulos", hän sitten uteli ja otti siemauksen kupistaan. Hän tunsi olonsa levänneeksi sekä turvalliseksi. Ainankin osittain eilisen kauheat tapahtumat tuntuivat olevan poissa mielestä ja hän halusikin yrittää pitää asian niin. "Hmm. Ehkä voit illalla auringon laskettua näyttää minulle niitä tähtiä joita kehuit täällä näkyvän", hän sitten totesi hymyillen pehmeästi.

”Minulla on ollut vuosikausia aikaa harjoitella”, Klaus vastasi toisen kehuihin ripustaessaan viimeisen paidan kaappiin.
”Tuolla laukussa on kaikkia purkkeja ja purnukoita, joista minä en ymmärrä mitään. Ne saat järjestellä ihan itse”, hän sanoi edelleen hyväntuuliseen sävyyn ja kaatoi itselleenkin kahvia. Hän lysähti olohuoneen sohvalle hörppimään kahviaan ja pyyhki ohimennen pölyt pöydällään olevista valokuvakehyksistä. Hän hymyili naisen hymyileville kasvoille ja hetkeksi hänen silmiinsä tuli uskomattoman hellä katse, jollaista moni ei ollut hänen kasvoillaan nähnyt.
”Ei siitä ollut lainkaan vaivaa”, hän vähätteli vaivannäköään ja hymyili, kun toinenkin lysähti sohvalle. Hän piti sohvistaan, ne olivat mukavan pehmeät ja lutuiset.

”Ei minulla ole erityistä kiirettä. Yleensä treenaan itseäni ihan yksin tai harjoittelemalla muiden kanssa tai jos Killassa tulee jotain ongelmia, niin ratkon niitä ja pidän yllä kuria jos tarve tulee”, hän sanoi ja laski kahvikuppinsa pöydälle.
”Joskus toki ihan vain lepään. En minäkään mikään ikiliikkuja ole”, Klaus naurahti ja venytteli raajojaan nautinnollisesti.
”Hyvä kun muistutit, tähdet sinun täytyy ehdottomasti nähdä. Voisin muutenkin esitellä hieman ympäristöä”, hän sanoi hymyillen ja nousi ylös. Hänestä tuntui, että hänen kannattaisi vähintäänkin vaihtaa vaatteensa, hänellä oli likainen olo.
”Pärjäät varmaan hetken itseksesi, kun vaihdan vaatteet”, hän puolittain totesi ja puolittain kysyi. Hän nousi ylös ja asteli nopeasti makuuhuoneen puolelle.

Hetken kaappiaan kaiveltuaan hän oli saanut jalkaansa mustat suorat housut ja kaksi kauluspaitavaihtoehtoa roikkuivat hänen edessään henkareissa. Kumpikin paidoista oli mustia, mutta toisen kaulus oli korkeampi ja terävämpi kuin toisessa ja tässä korkeakauluksisemmassa oli myös kiiltävämmät napit ja se oli malliltaan aavistuksen kapeampi. Hetken mietittyään hän hymyili, otti paidat henkareineen käteensä ja käveli paidattomana olohuoneeseen.
”Olen aina halunnut tehdä näin ja nyt sinä olet sopivasti siinä”, hän nauroi ja kohotti paidat ilmaan roikkumaan.
”Kumpi paita?” hän kysyi hyväntuulisena.

Dana nyökkäsi ja jäi hetkeksi katselemaan Klausin perään. Hänen katseensa kääntyi sitten esillä oleviin kuviin. Hän tuijotti niitä hetken aikaa ja sipaisi hiuksiaan pois kasvoiltaan. Kuinkakohan monen ihmisen sankari Klaus oli elämänsä aikanut ehtinyt olemaan? Kuinka moni oli ollut miehelle tärkeä? Hän oli toisen elämänkaaressa vain kiitävä sekuntti kun taas toinen oli jo nyt merkittävä henkilö hänen elämässään. Hän kohotti katseensa kun kuuli askelia ja jäi katselemaan toisen suuntaan. Hymy levisi hänen huulilleen ja hän nousi ylös. Hän katseli paitoja hetken aikaa ja nosti korkeakaluksisen pois henkarista. "Tämä", hän sanoi ja auttoi paidan toisen ylle. Hän hellästi napitti kauluspaidan kiinni ja silitti muutaman kerran toisen rintakehää hävittäen rypyt pois. "Noin. Näytät komealta", hän kehui ja katseli toista hetken aikaa. Dana käännähti sitten ympäri ja asteli kaapin luokse johon toinen oli hänen vaatteensa pistänyt. Hän otti sieltä itselleen mustat tiukat farkut joissa oli melko matala vyötärö sekä mustan t-paidan jossa oli kultaisia yksityiskohtia ja jonka selkä oli kokonaan mustaa pitsiä. Hän hävisi kylpyhuoneen suuntaan ja vaihtoi siellä ylleen valitsemansa vaatteet. Hän avasi sitten laukkunsa ja kaivoi meikkipussinsa esille. Kevyt sipaisu meikkiä sinne tänne sekä hiukset löysälle nutturalle ja hän oli tyytyväinen. Hän palasi sitten takaisin huoneen puolelle.

Danan katse käväisi pöydällä olevissa kuvissa ja sitten Klausissa. Hän ei kuitenkaan vielä uskaltautunut kysymään keitä kuvassa olevat olivat. Hän kävi nostamassa kupin käsiinsä ja vei sen keittiöön. Tummatukka kääntyi sitten miehen puoleen. "Joten. Mitä meidän pitäisi tehdä", hän uteli sitten ja kallisti päätään kevyesti sivulle. Hän vilkaisi ympärilleen asunnossa miettien vaihtoehtoja.

"Jos voin vain tehdä jotain autaakseni sinua niin teen sen mielelläni. Olisi ihanaa että saisin edes jotenkin hyvitettyä kaikkea sitä mitä olet tehnyt hyväkseni", hän sitten sanoi ja nyökkäsi sanojensa vahvistukseksi. Hän asteli sohvan ääreen ja istahti alas. "Etkö syö laisinkaan tavallista ruokaa?", hän sitten kysyi ja katseli miestä hivenen uteliaana. Olisihan toisella varmaankin ollut tavallista ruokaa jos mies sitä söisi. "Kaikki mitä vampyyreistä kerrotaan taitaa tosiaan olla hivenen liioiteltua", hän totesi sitten naurahtaen pehmeästi. Eihän Klausin asunto ollut laisinkaan sellainen millaiseksi vampyyrin kodin olisi voinut kuvitella.

”Komealta? Siitä onkin aikaa, kun joku on sanonut minua komeaksi. Yleensä kuulen kommentteja ulkonäöstäni vain Elijahilta ja hän sanoo yleensä, että olen rupsahtanut vanha kääpä”, Klaus nauroi ja asteli kirjahyllyn luo toisen mennessä pukeutumaan. Hän selaili erästä kirjaa yöperhosista, kun Dana palasi. Hän laittoi kirjan takaisin paikalleen ja kääntyi toista kohti.
”Sinähän se tässä hyvältä näytät”, hän kehaisi hymyillen. Hän kuunteli toisen puhetta ja naurahti, kun puhe kääntyi ruokaan.
”Kyllä minä voisin syödä tavallista ruokaa jos haluaisin, mutta en erityisesti nauti siitä. Minä olen oppinut pitämään joistakin ihmisten juomista, mutta ruokaa pistän suuhuni vain pakon edessä. Yleensä silloin jos vampyyriuteni täytyy pitää salassa”, hän kertoi asetellessaan hiuksiaan huoneen nurkassa olevan peilin edessä. Hän ei halunnut puuttuvan silmänsä näkyvän, sillä edes Kiltalaiset eivät tienneet hänen heikkoudestaan.
”Jos haluat tehdä jotain askareita minun kanssani niin olisiko sinusta tavattoman tylsää tulla katsomaan, kun treenaan vähän Elijahin kanssa? Voisin opettaa sinullekin jotain jos haluat. Itsepuolustuksen osaamisesta ei ole koskaan haittaa”, Klaus ehdotti ja kääntyi Danaa kohti.

Dana nyökkäsi toisen kertoessa syömisestään. Hänestä ajatus tuntui oudolta. Ei söisi koskaan. Hän pudisti päätään hivenen ja hymyili kevyesti. Hän mietti sitten hetken toisen ehdotusta ja nyökkäsi lopulta. "Miksipä ei. Mielelläni oppisin itsepuollustusta. Ja katsoa kun kaksi miestä tappelee. Kuulostaa hauskalta", hän sanoi naurahtaen iloisesti ja nousi ylös. Hän asteli sitten kaapille ja kurkisti sinne huomaten muutaman kenkäparin. Hän nosti esiin tutut tennarinsa ja veti ne jalkoihinsa. Hän suoristui sitten ja nyrpisti nenäänsä suloisesti. "Mennäänkö?", hän kysyi ja laski kätensä oven kahvalle. Hän työnsi oven varovasti auki ja astui käytävään odottaen että Klaus seuraisi hänen perässä. Hän vilkaisi ympärilleen ja antoi toisen johdattaa suuntaa. Hän kuitenkin tunsi olonsa hivenen epävarmemmaksi kun vastaan tuli muita. Toisaalta myös hän taisi herättää jonkun verran oudoksuvia katseita. Hän kuitenkin seurasi vain Klausia pysyen toisen lähettyvillä. Uteliaana hän kuitenkin tutki katseellaan uutta ympäristöä. "Onko teillä isotkin tilat täällä? Tämä paikka vaikuttaa melko hillittömältä", hän totesi ja vilkaisi ympärilleen vielä kerran.

Hän kuitenkin jatkoi sitten matkaansa seuraten Klausia ja vilkuillen ympärilleen taas hetken aikaa hivenen epävarmana. Ehkäpä jos hän oppisi edes jonkinlaista itsepuollustusta hän saisi taas itsevarmuutensa takaisin. "Ehkä voisimme illan tullessa tosiaan käydä kävelemässä sinne lähellä olevaan kauppaan", hän pohti ääneen. Hän söisi mieluusti ehkä tummaa suklaata tai jotain ihania juustoja punaviinin kanssa illalla.

Klaus käveli rauhalliseen tahtiin Danan vierellä kohti harjoitusaluetta. Hän huomasi heihin luodut oudoksuvat katseet, mutta ei välittänyt niistä suuremmin.
”Onhan meillä melko isot tilat. Vielä on monia huoneita vapaana, koska olemme hieman alimiehitettyjä, mutta tilanne varmasti paranee melko pian. Olen sen suhteen luottavainen”, hän kertoili samalla, kun avasi suuret pariovet, jotka avautuivat harjoitusalueelle.
”Käydään vain siellä kaupassa. Minä voin vaikka tarjota mitä ikinä haluat”, hän lupasi ja nosti kätensä vilkutukseen. Kaukana valtavan huoneen toisessa päässä Elijah vilkutti takaisin ja lähti harppomaan heidän suuntaansa.

Harjoitusalue oli valtava. Sen lattia oli puolittain pehmustettu ja puolittain puuta. Pitkin huonetta oli erilaisia harjoitusnukkeja ja muita välineitä. Läheisessä seinässä olevat ovet johtivat pukuhuoneisiin.
”Odota tässä hetki, käyn vaihtamassa vaatteet”, Klaus sanoi ja katosi pukuhuoneeseen. Hän vaihtoi ylleen virka-asunsa ja tuli ulos pukuhuoneesta samaan aikaan, kun Elijah saavutti heidät.
”Hei jälleen”, blondi huikkasi heille molemmille. Hänellä oli yllään samanlainen virka-asu kuin Klausilla, mutta hänen vaatteissaan koristevärinä oli hopea.
”Sinä voit katsella tuosta sivusta, kun me otamme ensin pari harjoitusottelua ja sitten voimme katsoa miten sinua voisi opettaa”, Klaus kehotti ja osoitti pehmustetun alueen reunalla olevaa pitkää penkkiä.

Hän ja Elijah astelivat pehmustetulle alueelle ja ryhtyivät kiertämään kehää tuijottaen toisiaan intensiivisesti silmiin. Hetken kiertelyn jälkeen he hyökkäsivät toistensa kimppuun salamannopeasti kuin yhteisestä impulssista. Taistelua kesti noin viisitoista minuuttia ja Klaus löysi itsensä huohottamasta maasta Elijahin tiukasta lukosta.
”Alkaako vanhuus painaa?” blondi kysyi huvittuneena ja päästi johtajansa irti.
”Älä edes haaveile”, Klaus murahti ja hyökkäsi toisen kimppuun. Tällä kertaa taistelua kesti korkeintaan kymmenen minuuttia, äkkiä kuului kaksi inhottavaa rusahdusta ja erkaannuttuaan toisistaan Klaus ja Elijah huomasivat, että molempien nenä oli murtunut ja vuosi vuolaasti verta.
”Ehkä meidän täytyisi pitää pieni tauko”, Klaus ehdotti suoristellen nopeaan tahtiin paranevaa nenäänsä oikeaan asentoon. Hän käveli Danan luo ja istui tämän viereen.
”Mitäs tykkäsit?” hän kysyi iloisesti. Hänen nenänsä päästi inhottavan rusahduksen, kun se vääntyi takaisin kokoon.

Dana asteli hivenen sivummalle ja istahti alas. Hän jäi seuraamaan kaksikkoa katseellaan ja laski kädet syliinsä. Kuitenkin rusahdus ja veri saivat hänet havahtumaan. Verinen kuja välähti hänen silmiensä edessä ja hän nousi ylös. Samaan aikaan Klaus istahti siihen hänen viereensä. Hän katseli toista hivenen säikähtäneenä ja otti muutaman askeleen taaksepäin. "Taidan tarvita hivenen ilmaa ensin", hän totesi nopeasti ja loi kevyen hymyn vaalea hiuksiselle. Hän kipitti sitten oville ja vilkaisi olkansa ylitse kaksikon suuntaan ennen kuin hävisi isoista ovista ulos käytävään. Hän veti henkeä terävästi ja nojautui seinää vasten koittaen rauhoittaa käsiensä tärinää. Hän painoi silmänsä hetkeksi aikaa kiinni ja valui seinää pitkin kyykkyyn painaen kätensä kasvoileen. Hän veti henkeä ja koetti rauhoitella itseään. Dana tunsi olonsa heikoksi. Eihän koskaan ollut mikään kauhean miehinen mies mutta toisaalta ei mikään herkinkään. Kuitenkaan nyt hän ei saanut mielestään pois veristä kujaa sekä ihnottavia ääniä ja kahta tummaa hahmoa. Hän tunsi henkensä ahdistuvan ja laski kätensä rintakehälleen hieroen sitä kevyesti.

Hän kuitenkin koetti parhaansa mukaan päästä tästä ylitse itse. Enemmin tai myöhemmin hänen täytyisi pärjätä yksin joten olisi hyvä tottua siihen jo heti. Hän laskeutui maahan istumaan ja kuuli jonkun mutisevan paheksuvasti kun käveli ohitse. Hän vilkaisi vain nopeasti naamioituneen perään ennen kuin laski katseensa maahan. Hän puristi kätensä yhteen tiukasti ja katseli kuinka kädet tärisivät holtittomasti. "Olen kunnossa", hän mumisi hiljaa itsekseen ja veti syvään henkeä.

Klaus kohotti kulmiaan, kun Dana poistui huoneesta, mutta päätti antaa tämän mennä. Olihan hän itse sanonut, että tämän tulisi olla täällä kuin kotonaan ja hän ei halunnut syödä sanojaan.
”Aikamoinen tyyppi”, Elijah sanoi ja lysähti Klausin viereen penkille.
”Mitä tarkoitat?” Klaus kysyi hämmentyneenä.
”Tarkoitan sitä, että hänen on pakko olla melkoinen tapaus, koska hän saa sinut tekemään omituisia asioita. Ensin katoat kokonaiseksi vuorokaudeksi ja minulle selviää, että olet törmännyt häneen ja jäänyt hänen luokseen. Seuraavaksi ilmestyt tänne hänen kanssaan ja annat hänen asua asunnossasi. Minusta se on vain hieman outoa”, blondi ilmaisi mielipiteensä ja tunnusteli nyt täysin parantunutta nenäänsä. Hän kaivoi taskustaan kaksi nenäliinaa ja ojensi toisen niistä Klausille. Hetken he pyyhkivät verta kasvoillaan hiljaisuuden vallitessa.
”Kaksi vampyyria kävivät hänen kimppuunsa viime yönä”, Klaus rikkoi hiljaisuuden. Elijah katsoi häneen yllättyneenä.
”Minä hoitelin ne ja toin hänet tänne. Hän oli kamalassa shokissa ja en tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt”, hän jatkoi ja sai ystävänsä hymyilemään.
”Minusta teit aivan oikein”, Elijah totesi ja heitti nenäliinansa läheiseen roskikseen.
”Toivon vain, että ymmärrät miltä toimintasi vaikuttaa. Ethän halua, että hän saa väärän kuvan aikomuksistasi?” blondi kysyi näyttäen hieman huolestuneelta.
”Miten voisin antaa väärän kuvan, kun en itsekään tiedä mitä aion. Kaikki on tapahtunut hieman liian nopeasti minun makuuni”, Klaus vastasi ja huokaisi sitten raskaasti.
”Hän on kovin nuori. Oletko varma, että hän voi koskaan ymmärtää sinua?” Elijah kysyi.
”Tiedän. En ole varma pystyykö hän ymmärtämään minua. Minusta on vain surullista, että olen tuomittu olemaan ikuisuudet pelkkien vampyyrien kanssa. Ja eivät useimmat vampyyritkaan minua ymmärrä”, Klaus puhui. Elijah avasi suunsa, mutta vaikeni, kun näki sivusilmästään jonkun lähestyvän heitä. Lähestyjä oli Elijahin oppilas, joka tarvitsi apua joissain liikkeissään. Klaus nousi hitaasti seisomaan ja lähti kohti ovea. Hän halusi varmistaa, että Dana oli kunnossa.

Klaus astui ulos suurista ovista ja etsi Danaa katseellaan. Ei mennyt kauaa, kun hän bongasi toisen istumasta lattialta. Hän käveli tämän luokse ja kyykistyi ollakseen suunnilleen samalla korkeudella tämän kanssa.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi huolestuneena.
”Jos tämä tuntuu sinusta liian rankalta niin voimme toki mennä tekemään jotain muutakin. Meillä on melko laaja kirjasto jos olet kiinnostunut lukemisesta”, hän kertoi ja hymyili toiselle varovaisesti.

Dana kohotti katseensa kuullessaan askelia ja hymyili heikosti Klausille. Hän näpläsi paitansa helmaa ja laski katseensa hetkeksi aikaa käsiinsä. "Olenhan minä kunnossa. Ja voimme yhtä hyvin jäädä tänne sillä haluan päästä tämän ylitse", hän sitten jatkoi ja nyökkäsi. Hän nousi varovasti jaloilleen ja otti seinästä tukea noustessaan. Hän nyökkäsi ja tasoitteli vaatteitaan hetken aikaa käsillään. "Kuhan vain lupaat että minun nenäni pysyy paikoillaan", hän lisäsi ja kallisti päätään kevyesti. Hän vilkaisi ovia kohden ja sitten Klausia liikahtaen hivenen. Hän veti vielä kerran syvään henkeä koittaen päästä tämän ylitse. Hetken rohkeuden keräämisen jälkeen hän tunsikin olonsa jo paljon paremmaksi. Dana vilkaisi Klausia vielä nopeasti ennen kuin suuntasi askeleensa rauhallisesti oville. Hän avasi ne ja odotti että toinenkin seuraisi häntä. Tummatukka loi katseen ympärilleen nopeasti ja palasi sitten penkin luokse jossa oli aijemmin istunut. Nyt hän ei kuitenkaan istahtanut alas vaan jäi seisomaan paikoilleen. Hän venytteli käsiään hetken aikaa ja taivutti sirosti niskojaan.

"Sitäpaitsi. Haluan oppia", hän lisäsi ja jäi hetkeksi aikaa seurailemaan katseellaan muutaman salissa olevan taisteluja. Hän oli kuitenkin viisastunut sen verran että ymmärsi kääntää katseensa pois jos joku vaikutti siltä että alkaisi vuotaa verta. "Mitä voit minulle opettaa?", hän kysyi ja hänen huulilleen ilmaantui jo leikkisä hymy. Hän hyppi hetken aikaa paikoillaan ja katseli uteliaana Klausia.