Jinin kasvot vetäytyivät harmistuneeseen kurttuun, kun Nicolas ei millään pystynyt ottamaan rennosti ja olemaan pahoillaan viime yöstä. Tapahtunutta mitä tapahtunutta, ja nyt iso punkkari ei kyennyt katsomaan omaa karvavuortaan muistamatta pikku koiraparan repaleisia jäänteitä.
”Hei, kaveri, älä viitti tommosista ny enää puhua”, Jin sanoi tavallista vähän vakavammalla äänellä ja paremmalla kielellä.
”Et sä mitää tahallas hankkinu ittees toho jamaa ja et sä mitään tahallas jättäydy täysikuul päiväkotien vieree... Tai tiedäthä, ottasit nyt iisisti, ei huolehtimine ainakaa auta ny”, hän sanoi ja hymyili hitusen kiusaantuneesti hieraistessaan lytyssä roikkuvaa keesiään.
”Sitäpaitti Butch tosiaa tykkää sust. Ehkä oot ollu vaan väärie koirien luon?” hän naurahti ja harppoi eteenpäin peremmälle kämppäänsä. Keittiöstä ei ollut pitkä matka eteiseen – oikeastaan oli pakko kulkea eteisen kautta, jos halusi sieltä muualle asuntoon – ja Jin potkaisi omat kenkänsä ja ulkovaatteensa sinne.
Nicolasin kysymyksen kuullessaan hän näytti hetken vähän hölmistyneeltä, mutta kaiveli sitten farkkujensa taskuja, kunnes löysi älypuhelimensa, jonka nakkasi huolettomalla heitolla Nicolasille. Butch reagoi lentävään pienen esineeseen kiepsahtamalla välittömästi jaloilleen ja jolkottamaan vuoron perään Jinin ja Nicolasin luo tapahtunutta ihmetellen. Toisella kierroksella isäntänsä jaloissa pyörivän jääkarhun Jin kuitenkin nappasi halaukseen ja heitti sitten tälle keittiötason purnukasta herkun pitämään karvapallon hetken ajan poissa jaloista.
”Osaatha käyttää sitä? Ja muute, tarttetko jotaki? Meikä vois pötkähtää hetkeks torkuille ja sit aion laitella vähän aamiaist. Suihkuki on olemas – mut haluut kai ekkuna nukkua?” Jin kysyi varmistukseksi Nicolasilta suunnitellen jo, miten kaatuisi petiinsä pariksi tunniksi onnellisesti unten maille. Olihan hän nukkunut pirullisen pitkät unet ennen yöllistä seikkailua, mutta kaipasi vähän lisää latinkia pattereihinsa, jotta jaksaisi loppupäivän iltaan saakka eikä sekoittaisi unirytmiään täysin.
Nenäänsä hieraistuaan epätavallisen pitkäksi aikaa ajatuksiinsa hiljentynyt Jin pistikin töpinäksi, ja haki pyyhkeen, peiton ja tyynyn makuuhuoneestaan asunnon kolmanteen, pienimpään ja vähiten sisustettuun huoneeseen. Siellä oli tosin vuodesohva, jonka hän levitti tottunein ottein pinnalle puskevasta väsymyksestä huolimatta.
”Toivottavast tää kelpaa, vaikka onki vähä kovia kokenu peti”, hän sanoi ja virnisti velmusti Nicolasille. Hän oli tuskin ehtinyt pedata vuoteen melko huolettomasti, kun Butch jo jolkotteli paikalle häntä heiluen ja hyppäsi valtaamaan puolet siitä itselleen. Jin nauroi koiralle ja möyhiä rapsutti sen aivan aavistuksen pömpöttävää vatsaa.
"Haha, kelpaaks torkkuseura, vai käskenkö tän viltin ittelleni peitoks?"
