Sadetta ja surua.

Rankka sade hakkasi kivetystä kadulla. Ihmiset säntäilivät nopeasti katoksen suojiin ja sisätiloihin jotteivät kastuisi. Nala kuitenkin seisoi paikoillaan ja tuijotti erästä näyteikkunaa edessään. Sen takana oli koristeltu kuparinen kulho joka muistutti aivan hänen heimonsa käyttämää astiaa. Hän oli jo ennen sadetta seissyt siinä samassa paikassa miltei tunnin mutta jostakin syystä nuori demoni ei vain saanut silmiään irti esineestä. Hän tunsi kuinka hänen hiuksensa kastuivat ja sifonkiset vaatteet liimautuivat ihoa vasten. Nuorukainen kaipasi kotia, perhettään ja omaa ulottuvuuttaan. Hän ei ollut ikinä edes ajatellut joutuvansa siitä kaikesta erilleen vaikka olikin ollut heimossaan syrjitty. Täällä hän oli kuitenkin vain ulkopuolinen kaikesta. Hän ei ollut tavannut vielä yhtään omanlaistaan olentoa. Ainoa paikka, jossa hän tunsi olevansa kotonaan, oli kaupungin intialaisen vähemmistön asuttama alue kauppoineen ja tutulta tuoksuvine ruokakauppoineen.

Nala kallisti päätään ja kohotti kätensä ikkunaan tuijottaen yhä maljakkoa. hän huokaisi kevyesti ja astui lähemmäs välittämättä kylmästä sateesta. Hän oli vihdoin löytänyt palan omaa kotiaan eikä nuorukainen antaisi sen livahtaa sormiensa välistä niin nopeasti. Hän tutki katseellaan kuviointia astiassa eikä huomannut ohi kiitäviä ihmisiä tai niitäkään jotka astelivat rauhallisemmin kun olivat saaneet sateenvarjonsa jo aukinaisiksi. Hän laski käden takaisin sivulleen ja otti askeleen taaksepäin. Nala astui vahingossa jonkun sadetta pakoon juoksevan eteen ja horjahtaen menetti tasapainonsa. Demoni löysi itsensä kuraiselta tieltä ja oli jo melkein nousemassa mutta painoi päänsä takaisin kylmää likaista tietä vasten. Hän oli aina elänyt vain heimoaan varten. Jotenkin nuorukainen tuntui menettäneen halunsa edes elää joten hän ei nähnyt oliko sillä väliä nousiko hän vai ei.


//Vapaa liittyminen! Jos kiinnostaa niin mukaan vaan : ) //

[Matthew tunkee mukaan o/]

Hän ei pitänyt sateesta. Kosteus imeytyi nahkatakin pintaan, kalseus sen sijaan tunkeutui takin alle, läpi kauluspaidan ohuen, hennonsinisen kankaan, suoraan iholle, saaden kevyen puistatuksen kulkemaan pitkin miehen selkäpiitä. Sadepisarat kutittivat omituisella tavalla.
Mies oli nostanut nahkatakkinsa kauluksen pystyyn, jottei stetsonin lieriä pitkin pieninä puroina valuva, jäätävän kylmä vesi päättäisi virrata suoraan hänen niskaansa. Cowboylla oli selkeä päämäärä, mutta samaa aikaa hän ei kuitenkaan ollut matkalla mihinkään. Ei tässä säässä voinut ajatella selkeästi!
Jotenkin jalkansa olivat vieneet hänet kohti aluetta, jolla hän ei ollut aikaisemmin vieraillut kuin ehkä kerran aikaisemmin. Intialaisilla ei ollut hänelle mitään annettavaa. Hän ei edes pitänyt järin mausteisesta ruuasta.

Kävellessään hän kaivoi taskustaan savukeaskin, noukkien sormiinsa yhden tupakan, jonka pisti huulilleen, alkaen kaivaa vuorostaan sytkäriä. Mutta juuri kun hän sai sen käteensä, suojaten savukettaan tuulelta ja sateelta toisella kädellään, tielleen tuli este. Mies laski katseensa hitaasti jalkoihinsa. Siinä, hänen jalkojensa juuressa, makoili ilmeisestikin demoni. Matthew katsoi toista hailakansinisillä silmillään, vaiti, kuin odottaen jonkinlaista selitystä sille, miksi toinen makoili keskellä tietä kuin parhaimpanakin kesäpäivänä aurinkoa ottaen.

Nala kuuli lähestyviä askeleita ja kohotti päätään hivenen. Hän jäi tuijottamaan edessään olevaa kenkäparia ja nousi sitten varovasti istumaan sipaisten kuraista poskeaan. Hän kohotti sen jälkeen turkoosien silmiensä katseen kokonaan toiseen ja nousi kyykkyyn. Nuoren demoni hiukset olivat kurassa ja hänen poskessaan oli muutama kevyt naarmu kaatumisen vuoksi. Hänen eksoottisen väriset vaatteensa olivat liimautuneet ihoon kiinni. Hän hypähti kevyesti hivenen kauemmas vieraasta miehestä. Hän ei edelleenkään ollut tottunut ihmisten läheisyyteen kaiken aikaa. Omassa ulottuvuudessaan hän oli aina saanut olla itsekseen jos sitä todella oli halunnut. Täällä taas tuntui aina olevan joku lähettyvillä. Nala sipaisi hiuksiaan ja tarkasteli hetken aikaa miestä ennen kuin kohotti katseensa viereiseen näyteikkunaan. Hän huokaisi kevyesti ja sipaisi hiuksiaan pois kasvoiltaan.

Sade ropisin entistä hurjemmin maahan ja kadut olivat muuttuneet lähes autioiksi kun kaikki olivat paenneet sisätiloihin myrskyn alta pois. Demoni pudisteli hiuksiaan joista tippui vesipisaroita ja pyyhkäisi kasvoja hihaansa joka oli litimärkä. Hän värähti kylmästä ja kietoi kädet ympärilleen. Hän olisi voinut juosta suojaan mutta hänellä ei ollut paikka mihin mennä joten sillä tuskin olisi väliä. Nala ei ollut tottunut kylmiin ilmoihin vieläkään vaikka oli jo hetken aikaa ollutkin täällä. Sieltä mistä hän oli kotoisin oli aina lämmin.

Mies katseli tuota olentoa, edelleen vaiti. Hän ei tiennyt, mikä toinen oli, mutta ymmärsi, ettei tuo kuitenkaan ollut ihminen. Oikeastaan, Matthew'ta ei pahemmin edes kiinnostanut, mikä tuo oli. Se ei ollut relevanttia hänen päämäränsä kannalta. Sillä ei ollut mitään tekemistä demoneiden tai muiden taikaolentojen kanssa. Sinänsä. Ei, sillä ei ollut. Hänellä ei ollut mitään tekemistä tuon surkean, litimärän otuksen kanssa. Hänen tähtäimessään oli vain eräs tietty henkilö, ja tietääkseen etsimänsä tapaus ei ollut taikaolento. Ainakaan ei ollut vielä silloin... mutta siitä oli jo aikaa, kun kaikki oli tapahtunut. Liekit. Olisipa silloin satanut yhtä paljon kuin tänään. Matt tosin tiesi haaveilun olevan turhaan. Tehtyä ei saanut enää tekemättömäksi, maito oli jo maassa ja kaikki munat olivat olleet samassa korissa. Nyt jäljellä olivat enää ainekset munakokkeliin. Varsinainen sekasotku siitä oli tullutkin aikoinaan, eikä suolaa ollut puuttunut, sen kirvellessä haavoissa. Siksi hän nyt oli täällä, selvittämässä asioita -tai ainakin kovasti yrittämässä.

Mies katseli toista vielä hetken, ennenkuin kumartui niin, ettei sade kastelisi savukettaan, sytyttäen sitten tupakan, niinkuin oli aikonutkin ennenkuin tielleen oli tupsahtanut tämä omituinen este. Hän laittoi sytkärin takaisin taskuunsa ja vilkaisi vielä toista. Kyllä se Matthew'nkin mielestä oli omituista, että tuo tepasteli vesisateessa noin vähissä vaatteissa, varsinkaan, kun ei ollut erityisen lämmin ilma, mutta mitä se hänelle lopulta kuului? Kai jokaisella oli oikeus tehdä niinkuin tahtoi?

Nala vilkaisi miestä vielä kerran ja häntä alkoi ärsyttää koko ympäristö. oli yksinään ihmisten syytä että hän oli täällä eikä heimonsa luona. Hän tunsikin vieraan miehen katseen itsessään ja nousi lopulta seisomaan. "En ole mikään näytösolento joten voisitko lakata tuijottamasta ja jatkaa matkaasi", hän sihisi yhtyeenpainettujen hampaiden välistä. Hän tunsi vihan sisällään kasvavan hetki hetkeltä ja laski kätensä sivulleen. Hänen sormiensa ulottuville leiskahtaen ilmestyi tulipallo joka sihisi kun vesi osui siihen mutta se ei kuitenkaan sammunut. Demoni oli aina koettanut olla myöntyvä ihmisiä kohtaan ja oli jopa luvannut ettei satuttaisi ketään lopullisesti mutta juuri nyt vihan täyttäessä pään häntä ei vähempää kiinnostanut mikään noista asioista. Hän halusi vain tuottaa tuskaa jollekin muulle samalla tavalla kuin hän kärsi nyt.

Hän antoi tulipallon kädessään palaa räiskähdellen ja pyöritteli sitä sormiensa avulla valmiina viskaamaan sen miestä kohti jos toinen tekisi yhdenkään väärän liikkeen. Siinä sateessa hän myös huomasi että tulen tekemiseen meni paljon enemmän voimia kuin yleensä liekin pitämiseen hengissä. Nala katsoi yläviistoon toista ja kurtisti kulmiaan. Hän toivoi että mies todella tajuaisi lähteä paikalta pois tai edes puolustautua ennen kuin hän lähettäisi tulipallon miehen suuntaan.

Matthew ei vastannut edes olennon vihaiseen sihinään. Hän ehti ottaa askeleen, kuin olisi ajatellut jatkavansa matkaa tuon demonin ohi, mutta tulipallo pysäytti hänet. Liekit värjäsivät hänen kasvonsa ja vaatteensa. Hän tunsi paksun, sankan savun kurkussaan ja maistoi sen tukahduttavan katkun suussaan, puhumattakaan siitä, että se tuntui lamaavan häneltä hengen. Tuli rätisi korvissaan ja hän saattoi kuulla, kuinka joku huusi, pitkään ja korkealta, kunnes äkkiä kirkuna lakkasi kuin seinään ja tuli aavemaisen hiljaista. Mies saattoi kuulla, kuinka talo natisi liitoksissaan, kun tuli nuoli sen kannatinpalkkeja. Vanha talo oli rutikuivan kesän jäljiltä kuin aavistuksen hienommin rakennettu kokko, liekkien levitessä ahneesti rakenteisiin. Katto romahtaisi pian, vieden viimeisenkin toivon mahdollisten eloonjääneiden löytämisestä.

Matthew räpäytti silmiään. Siinä hän taas oli, seisoi vesisateessa demonin edessä. Hän oli uppoutunut muistoihinsa vain muutamaksi sekunniksi, vaikka se oli tuntunut pieneltä ikuisuudelta. Mies huomasi puristaneensa kätensä niin tiukasti nyrkkeihin, että niitä lähes kihelmöi. Hän peruutti hitaasti kauemmas, ettei demoni tuntisi itseään uhatuksi yhtään enempää ja päättäisi käristää häntä tuolla tulipallolla, ennenkuin kääntyi hitaasti ja lähti harppomaan takaisin tulosuuntaansa. Matt otti tupakan hetkeksi pois huuliltaan, katsoen käsiään, vain huomatakseen niiden tärisevän. Damn.

Nala seurasi miestä tyytyväisenä kun toinen tunsi kauhistuvan mutta yhtäkkiä tutut kasvot välähtivät hänen mielessään. Mitä Rajesh ajattelisi jos hän satuttaisi viatonta ihmistä. Toinen oli käyttänyt niin paljon aikaansa opettaakseen hänelle missä rajat tarkalleen ottaen kulkivat. Demonin pään sisälle olivat siis juuttuneet tietyt moraalit mitkä eivät yleensä kuuluneet demoneiden hengen elämään. Nalan katse kohottautui mieheen joka oli jo hyvän matkaa harpponut pakoon. Hän kurtisti kulmiaan ja tulipallo hänen kädessään laajeni hetkeksi ennen kuin sihahduksen saattelemana sammui kokonaan. Viha oli kadonnut täyttämästä hänen mieltään yhtä nopeasti kuin se oli sinne noussut. Hän sulki silmänsä ja tunsi olonsa huteraksi.

Hän huojahti muutaman kerran paikoillaan ennen kuin äänekkään tömähdyksen saattelemana päätyi tajuttomana kuraiselle kadulle. Päivät kaduilla ilman kunnon ateriaa sekä kylmyys olivat vieneet hänen voimansa täysin. Tähän kun lisättiin vielä kaatosateessa tulilieskan ylläpitäminen taika konstein niin hän oli kuluttanut viimeisetkin voimansa.

Hiukset levisivät reunustamaan kasvoja ja kullanväreissä kimalteleva iho värjäytyi kura roiskeissa ruskeaksi. Kuitenkaan kukaan kadulla olioista ei pysähtynyt ihmettelemään demonia sillä olihan se ilmi selvää ettei toinen ollut ihminen vaan demoni.

Hento taaempaa kuulunut tumpsahdus sai miehen hidastamaan askeleitaan, kunnes hän viimein pysähtyi ja kääntyi katsomaan näkyä. Hän selkeästi mietti, kävi kamppailua itsensä kanssa. Ei tämä ollut hänen asiansa. Matthew huokaisi hiljaa, sateen ropistessa ruskean stetsonin lieriä vasten. Nahkabootsit liikahtivat hitaasti, hänen astellessaan demonin luo. Hän katseli, kuinka sadepisarat tipahtelivat olennon kasvoille, piirtäen ohuita puhtaampia rantuja kuran sekaan.

Mies otti tupakan pois suustaan ja karisti siitä hieman tuhkia, laittaen sen sitten takaisin huulilleen. Haaleansinisistä silmistään ei voinut lukea mitään, kun hän katseli olentoa, tuon vierellä seisten, kuin patsas. Asetelma oli kuin maalauksesta, maailma oli hetken aikaa liikkumatta. Viimein hän otti savukkeen uudelleen etu- ja keskisormensa väliin, kun kaivoi taskustaan puhelimensa, joka oli tavallinen harmaanmusta läppäpuhelin, jossa ei ollut mitään ihmeellistä. Hän näppäili hätänumeron ja odotti vastausta, selittäen hyvin lyhytsanaisesti, että täällä tarvittiin ambulanssia, kertoen kadunnimen ja kaupan, jonka edustalla seisoi. Matthew tosin sulki puhelimen, ennenkuin annettiin lupa. Hän ei jaksaisi alkaa horjuvalla ranskantaidollaan selittää yhtään mitään millekään viranomaisille.

"Strange... how you manage to always be in the right place at the right time..."
Mies mutisi, kunnes tiputti savukkeensa maahan ja tumppasi sen saappaansa kärjellä. Tupakka sammui sihahtaen vesilammikkoon. Hänen työnsä täällä oli tehty, ja sekin oli oikeastaan liikaa. Matthew kääntyi, tunkien kädet taskuihinsa, lähtien hitaasti astelemaan samaan suuntaan, mihin oli jo aiemmin ollut matkalla.

Hälytys ajoneuvon huutavat sireenit lähenivät ja ihmiset ihmettelivät mihin auto oli matkalla. Kuitenkin silloin, kun hoito henkilö kunta saapui paikalle, oli mystinen nuorukainen hävinnyt ja kadulla ei ollut mitään epäilyttävää.

Nala oli juuri viime hetkellä pääsyt takaisin tajuihinsa ja hoiperrellen hävinnyt lähimmälle pienelle kadulle suojaan ihmisiltä. Sinne hän vaipui kyyryyn päätään pidellen tuntien olonsa huonoksi. Hän kuitenkin sulautui seiniin roskisten viereen, niin hyvin ettei kukaan kiinnittänyt nuorukaiseen minkään laista huomiota.

Hän painoikin uupuneena päänsä vasten polvia ja jäi torkkumaan siihen toivoen että pääsisi pian jonnekin lämpimään ja saisi ruokaa vatsansa täyteen. Ehkä joku vielä joskus pelastaisi hänet mutta sitä saattoi vain toivoa. Kyllä hän yksinkin pärjäisi jos siitä olisi kysymys. Nyt hän tarvitsi vain hetken lepo taon ennen kuin voisi jatkaa matkaansa.

//Se oli varmaan siinä. Kiitos seurasta//

[Jep, kiitos itsellesi ^^]